Mikä olisi paras aika tai paikka vuodesta/vuorokaudesta nähdä ulkoavaruuden olentoja tai merkkejä niistä?
Olen jo pitkään haaveillut toisen maailman asukkaiden tapaamisesta. En ole koskaan moista nähnyt mutta haluaisin kyllä.
Uskon ulkoavaruuden sivilisaatioihin ja siihen, että maassa on heidän toimestaan käyty. Mutta kaikenmaailman salaliittoihin maan johtajien ja muiden vaikuttajien kanssa en kyllä jaksa uskoa. Myöskään mihinkään syvällisempään yhteyteen ihmisten ja humanoidien välillä on vaikea uskoa.
Haluaisin saada jotain konkreettista uskomukseni taustalle.
Aloin kiinnostumaan ufoista, kun eräs ystäväni kertoi nähneensä sellaisen ollessaan viemässä koiraansa iltalenkille. Oli kuuleman mukaan kirkas valo pellon reunassa muutaman metrin maan pinnan yläpuolella ja kaverini ajatteli sen olevan metsäkoneesta tuleva valo.
Muutaman sekunnin kuluttua valo ampaisi suoraan ylöspäin kadoten pilviin melkoisella nopeudella. Kaverini ensiajatus oli, että jo on metsänhakkuukin mennyt hifistelyksi.
Myöhemmin kuitenkin myönsi sen olevan jotain selittämätöntä. Koira oli kuulemma kotiin päästyään mennyt pöydän alle piiloon, eikä tullut ulos vaikka sitä kutsuttiin. Se nyt voi johtua silti mistä vaan, mutta outo yhteensattuma.
Ja tämä kaverini ei normaalisti vähästä hätkähdä, eikä usko mihinkään henkimaailman asioihin tms..
Mutta kertoi kuitenkin katsantokantansa muuttuneen tämän tapauksen myötä.
Tämä ei siis ole mikään v****ilu viesti, vaan olen ihan tosissani. Ja provosoivat foliohattujutut voi jättää toiseen kertaan. Kiitos. Niin ja lääkkeitä en tarvitse.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jaa-a, mitenhän tuo on, en osaa oikein neuvoa tai sanoa juuta enkä jaata kysymykseesi.
Jos alieneita todellakin liikkuisi maan piirissä, ne kyllä huomaisivat ihan kaikki ihmiset jotka heihin haluaisivat tutustua.
Itse todennäköisesti menisin rauhalliseen ja avoimeen paikkaan, mieluummin muuta maankamaraa korkeammalle (mäelle / kukkulalle) ja odottelisin siellä ihan vain miettien ja katsellen taivaalle. Eikä siitä mitään haittaakaan olisi, ulkoilu on terveellistä ja mieltä virkistävää ajanvietettä. Yksin menisin ja jättäisin kamerat kotiin ja kännykän pitäisin kiinni.