Kukahan osaisi sanoa, miksi Koiratarhan ja hautausmaan liepeillä on kaadettu puustoa niin paljon. Ihan hyvää perkuuta. Se on kyllä aivan aukeeta. Tuleeko tie esim. Saisi se kaupunki perata sitä vielä sinne hautausmaallekkin päin ja koko yhdystien reunat aina liikennevaloihin saakka pukinkulmaa kohti. On kamalaa ryteikköä. Sitten sais hautausmaakin siivota ne kiviröykkiönsä, ettei näy ihmisille.
MItä varten
ohikulkijat
3126
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hautausmaata laajennetaan, kuulin jostain. Onhan siinä isot alueet ympärillä.
Siinä on joitain paalujakin jo pystyssä ja jotain valuja tehty. Ompa kumma kun kukaan ei osaa sanoa. Tuskin on hautausmaan laajennuksesta kyse.
Talomme vierestä kaadettiin komeaa mäntymetsää joka oli aikaisemmin merkitty puistoalueeksi. Sanottiin että se on "suojeltua" metsää. Sen jälkeen räjäytettiin suuret komeat kivet. Sitten tulivat kaivinkoneet ja kohta lapsille tärkeän metsikön paikalla olikin jo asuoinrakennuksia. Sama peli on nykyisellä asuinpaikallani. Kaunis metsä kadettiin raiskioksi ja kaadetut rangot jätettiin maahan makaamaan. Hirveä ruma ryteikkö entisen kauniin "suojeltujen" puitten tilalla. Tosin muutama komea puu siellä vielä vanhuuttaan homehtuu. Taitaa seuraava vaihe olla loppujen puitten kaato. Luulisi näin laajassa asumattomassa maassa olevan tilaa rakentamiselle ja jättää joitakin alueita siojametsäksi ja lasten leikkipaikoiksi. Lapset ovat autossa, sisällä tai parkkipaikalla sekö on lapsen elämää.