vaikka nyt tuntuukin olevan erimielisyyttä Myllyojan koulusta ja
poliittisten ryhmien motiiveista niin toivottaisko yhdessä, että
huomenna asiassa tehdään päätöstä ja elämä jatkuu :)
Lapset, opettajat ja vanhemmat varmasti kaipaavat päätöstä.
poliittisten ryhmien motiiveista niin toivottaisko yhdessä, että
huomenna asiassa tehdään päätöstä ja elämä jatkuu :)
Lapset, opettajat ja vanhemmat varmasti kaipaavat päätöstä.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Toivotaan niin, mutta saattaa olla, että asia jää pöydälle. Valtuustossa on ryhmiä, joille selvitykset eivät ehkä vielä riitä. Niitä tonttivaihtoehtoja on vielä kolme uutta vanha tontti. Sitten on vielä peruskorjauksen puoltajia. Sen ryhmän kanta voittaa, joka on tehnyt taustavaikuttamisen parhaiten. Veikkaan PaHetta;=)
No sehän selviää sitten valtuustossa, että jääpikö pöydälle vai ei.
Luulen, että kaikki odottavat ratkaisuja ja ihmisiltä menee lopullisesti
usko, jos saamme lukea lehtiä myöten, että asia on taas (monettako?) kerran
jätetty pöydälle. Siksi en itse toivo sitä, sillä silloin ei voi välttyä siltä ajatukselta, että tässä on jotain outoa.
Luulisi että kritisoijatkin rauhoittuu, jos asia saadaan päätetyksi :)
Ei taida pelkkä päätös saada ajattelevia ihmisiä rauhoittumaan. Päätöksen pitää myös perustua rehellisyyteen. Ei niin voi olla,että koulu pannaan maan tasalle siksi, että koulun kunnosta annetaan vääriä tietoja ja väitetään, että siitä ei korjaamalla tule mitään. Yhtenä tavoitteena on näin saada iso liikuntasali muutaman salibandyn pelaajan käyttöön. Ei se kuulkaas yhteinenkään raha ilmasta tule, joten sen käytön pitää olla järkevää.
Totta.
Tuomo Vesikko kävi tuolla toisessa ketjussa kertomassa näkemyksiään, mikä oli kiva asia.
Mutta tulkitsen, että PaHe on taas ajamassa asian jättämistä pois huomisesta valtuuston kokouksesta. Tontti ei miellytä ja taas pitäisi selvittää, josko tällä uudella
selvityksellä löytyisi uusi kiva tontti. Alkaa olla jo täysin käsittämätöntä, kuinka virkamiehiä juoksutetaan selvittämässä vaikka juuri selvitettiin..
Minäkin luin esityslistan ja valmista kaavatonttia ei ole. Tuomolta jo kysyttiin, paljonko hän olisi valmis käyttämään kaupungin rahaa väistötilojen ja rakentamisen viivästymiseen vuosilla, kun joku valittaa kaavasta kuitenkin. Samaa kysyisin minäkin.
Uudisrakentaminen on tulossa veronmaksajille kalliiksi! Vielä kalliimmaksi se tulee kun koko hanke viivästyy.
Nyt pitäisi ihmisten vaatia järkeä rahan käyttöön!! Korjausarviot tulisi olla vanhasta, jotta voidaan verrata kustannuksia.
Näitä juttuja kun lukee, ei tedä mikä olisi kirjoittajien mielestä oikein. Pitääkö selvittä jotta tietäisi mihin päätöksensä perustaa? Ei, koska se on jarruttelua ja vatvomista ja jänkkäämistä. Pitäisikö tehdä nopea päätös? (kuten uusi koulu) Ei, koska se on hätiköintiä ja perustuu vääriin tietoihin.
Mitä nyt olen seurannut niin PaHe on ainoa ryhmä joka on ollut julkisuudessa tämän asian kanssa. Se kertoo heidän tavastaan toimia avoimesti.
Sitten on toisia ryhmiä joiden politiikka on joko olla hiljaa julkisuudessa ettei tule leimatuksi. Tai sitten on niitä jotka tahallaan vääristelevät ja kosiskelevat herravihaisia kaupunkilaisia.
Se, jota asia eniten koskettaa on Myllyojan koulun lapset vanhempineen ja henkilökunta. Heidän kommenttinsa asioista ei tunnu juuri kiinnostavan.
Olet oikeassa, mutta nyt pitäisi PaHenkin ymmärtää,
että koko hankkeen uskottavuus alkaa mennä. Eikä
vähiten sen takia, että asia vedetään pois valtuustosta aina
silloin kun tontti ei miellytä pahelaisia, tai siis osaa Heistä.
Muutamahan pahesta on todennut, että uusi nykytontille.
Nythän tämä prosessi alkaa henkilöityä niihin muutamaan,
joita on jo kritisoitu. Onko kritiikki siis aiheellista? Ovatko
nämä henkilöt valmiit kantamaan sen taakan, kun paljastuu
kuinka kalliiksi kaikki viivästyminen uhkaa käydä?
Ei lasten ja vanhempien mielipide tunnu tosiaan kiinnostavan,
edes Pahetta. Eivät vanhemmat tehneet tontista numeroa, he
odottavat uutta koulua, jota ei taida olla näköpiirissä pitkään aikaan
tällä politikoinnilla.
Yritän vääntää rautalangasta sen mitä tiedän ja ymmärrän:
1. Pahelle on tärkein asia saada nyt loputkin lapset väistötiloihin. Pahen valtuustoaloite takasi sen, että ensimmäiset väistöt saatiin aikaiseksi. Muun väittäminen on silkka valhe.
2. PaHe haluaa lisäselvityksiä koulun sijaintipaikasta. Kyllä. JOS siinä selviää, että nykyinen on ok niin siihenpä sitten. Nyt sitä tietoa ei ole.
3. Yhtään aikaa ei menetetä, kun pyydetyt selvitykset tehdään. Samalla tulee perusteltua entistäkin selvemmin miksi uusi eikä remontti.
4. JOS päätettäisiin rakentaa kaavamuutosta vaativalle tontille, se on sitten niin. Jos perusteet ovat kestävät niin pitäähän sitä uskoa. Nyt tehdään koulua 50 v tähtäimellä.
Outoa on se, että kukaan ei puuttunut asiaan kun tonttien hyötynäkökohtavertailussa uutta tonttia puolsi se, ettei erillisiä
väistötiloja tarvita vaan vanha koulu voi toimia väistötilana.
Eikö Pahe:lla ymmärretty asiaa tammikuussa?
Nyt on kuitenkin hienoa, että heillä on ykkösasiana tämä väistökysymys,
johtuuko se siitä, että lapset pääsevät väistöön nopeasti vai siitä, että sen
varjolla saadaan taas aikaa pelata tontin kanssa?
Eikös PaHe halunnut jo viimeksi lisäselvityksiä tontista ja asia ei mennyt valtuuston päätettäväksi? Juurikin näin.
Nyt kun esitetään taas samaa asiaa lautakunnan enemmistön päätöksellä,
olisi taas selviteltävä PaHe:n mielestä?
Kirjoitat "Nyt sitä tietoa ei ole". Miten niin? Virkamiehet selvittivät tonttivaihtoehtoja, niitä löytyi, tosin missään ei ole valmista kaavaa. Lautakunnan enemmistö piti nykyistä sijaintia parhaana ja äänesti koulun sijoittamisesta sinne.
Kukaan ei taida voida kiistää, että asian valmistelu tapahtuu siten, että se palautetaan selvitettäväksi niin moneen kertaan, että lopputulos vastaa PaHe:n mielipidettä. Millaisen kuvan se antaa Heinolan päätöksentekokyvystä ja etenkin muiden puolueiden kyvystä tehdä päätöksiä?
Kuinka pitkään muut ryhmät katsovat tätä? Tässä tehdään naurunalaiseksi kaikki.
"Kirjoitat "Nyt sitä tietoa ei ole". Miten niin? Virkamiehet selvittivät tonttivaihtoehtoja, niitä löytyi, tosin missään ei ole valmista kaavaa."
Parhaan paikan selvitys tarkoittaa muitakin asioita kuin tonttien kaava. Esim vaikka missä paikassa koulun olisi parasta sijaita kyseisen alueen toimivuutta pitkällä tähtäimellä ajatellen. Katsotaan mitkä ovat vaihtoehdot, peilataan niitä kaikkiin tärkeisiin asioihin ja sitten tehdään päätös. Kaikissa vaihtoehdoissa on plussia ja miinuksia mutta olispahan edes kunnolla harkittu.
Onks tää J. Salminen Paheen valtuutettu?
Joka ketjussa käy kehumassa Pahetta, Sanna Karppista ja nyt Tuomo Vesikkoa. Muut ryhmät ovat kieroja poliitikkoja oman edun tavoittelijoita. Outo heppu on.
Ei ole uutinen se, kun Pahe keksi uuden koulun siksi, että salibandy saa uuden ison liikuntahallin. Kirkonkylän halli on kuulemma huono lattiastaan ja siellä ei ole heidän kannattajilleen tarpeeksi isoa katsomotilaa.
Pahe on ollut julkisuudessa totta - sössinyt kyllä pahanpäiväisesti. Toisaalla Tuomo Vesikko kiisti tilanneensa mitään kuntotutkimuksia ja sitten muistikin tilanneensa. Tätä ei kannata J. Salmisen kommentoida se on tosi eikä pala tulessakaan.
Paheella ei ole mitään käsitystä kunnan taloudesta. Tänne ei tule lapsiperheet siksi, että on iso jumppasali ja uusi koulu- Täällä ei ole työtä kenellekään. Realismia tuohon verorahojen tuhlaamiseen ja äkkiä!
Onks Veronmaksaja 1 tai mikä nyt milloinkin oikealta nimeltään Risto :)
Turhaan piilottelet. Tyyli tunnetaan :-)
Eiköhän sitä selvitystä ole tehty jo muidenkin asioiden osalta.
Mutta tämähän vaan taas todistaa sen, että se mainittu kuukauden selvittelyaikakin oli höpöjuttua :)
Voit Pahelainen maalata ihan sellaista kuvaa asian hoidosta kuin haluat, mutta tosiasian varmasti näkevät ne jotka ymmärtävät. Kyse on vain siitä, että saadaan parin henkilön mieleinen tontti ja uusi liikuntahalli - tyylillä ja kustannuksilla ei ole väliä.
Näin Heinolassa. Onneksi ihmiset muistavat mihin rahaa on riittänyt. Pahella ei ole tämän jälkeen minkäänlaista uskottavuutta huudella viisaan taloudenpidon perään.
Linjahan on se, että kaikki älyttömimmätkin ideat toteutetaan, Heinolassa rahaa löytyy :)
Ei taatusti ole Risto, Ilkka, Tuomo, Sanna, Hannele eikä myöskään Jarmo Laitinen. Ei siis mikään poliitikko tai ryhmän kannattaja kaikkein viimeiseksi Paheen.
Minulla on saakeli soikoon samanlainen oikeus kirjoittaa nimimerkillä tai ilman kuin sinulla - torvi !
Pusss
Valtuusto on jo todistanut kyvyttömyytensä käsitellä koko asiaa ja yleensä mitään muutakaan asiaa. Ei heinolan päättäjillä ole tietoa eikä taitoa tehdä tuollaisia ratkaisuja muuten kuin vuosien vatuloimisella. Olen syvästi pettynyt tuohon jahkailuun koulun osalta ja monessa muussakin asiassa. Ainoa asia mitä siellä nopeasti voidaan ja tehdään on johtajien palkkaaminen ja irtisanominen siinä ei aikoja mene, kaikkeen ja kaiken muun oikean ja terkeimmän työnsä (kuntalaisten asiat ja etu) ovat päättäjämme unohtaneet jos ovat sitä koskaan edes muistaneet. Koulu olisi korjattava tai tehtävä uusi ja aivan heti kumpi vain on järksevää mutta turha aikailu ja söhrääminen asiassa olisi loputtava koska siitä kärsii pikku lapset heidän vanhemmat sekä koko koulun henkilökunta.
sinähän olit selvästi sitä mieltä, että uusi koulu pitää rakentaa. miksi vatuloit nyt rakentamisen ja remontoimisen välillä? pidä linjasi, äläkä ota mallia NYTtiläisistä, jotka eivät tiedä, mitä linjaa milloinkin menevät.
On järkevää muuttaa mielipidettään, kun tieto ja ymmärrys asiasta lisääntyy. Osaatko sinä tehdä niin?
Jos nyt tulisi päätös että koulua aletaan rakentamaan nykyiselle paikalle ja vanha purkuun, NYTläiset valittaa siitä varmasti = hankkeen eteneminen siirtyy varmasti pitkälle.
Jos taas nyt päätetään että väistö tulee ja sen jälkeen tehdään selkeä selvitys vaihtoehdoista mukaan lukien rahallisia arvioita, hanke voi jatkua piankin.
Uuden tontin järjestäminen on sitten ongelmallisempi vaihtoehto koska kaavamuutoksesta valitetaan ihanvarmasti ja se jäädyttää hankkeen, sehän ei tietysti ole PaHeen järjestämä valitus mutta syyt siitä varmasti saa kantaa...
Siksi itse näen että uuden tontin vaihtoehto on huonoin. Samoiten jää nykyinen rakennus ja tontti kuitenkin käsiin...
Totta, luulen että valittajien peitsiä jo teroitetaan, koska tämä oravatonttikin aiheutti valituksen. Silloin koulua päästään rakentamaan ehkä vasta 2016-2017 eli lapset joutuvat istumaan parakeissa kohtuuttoman pitkään.
Kaavavalitushan vie esityslistan mukaankin useita vuosia eli koulu valmis 2018 vai 2019?
Nyt Pahe:n pitäisi näyttää, että lapset ovat ykkösasia, ei se miellyttääkö tontti heidän paria valtuutettuaan. Muut ryhmät kyllä tietojeni mukaan hyväksyvät nykytontin eli kyllä tämä on kaatumassa PaHe:n niskaan, jos vielä vetkutellaan..
Taitavat tietolähteesi olla väärässä...muutkin ryhmät haluavat selvitellä muita paikkoja. He haluavat vaan tehdä sitä hiljaa että julkisuuden leimakirves heilahtaisi vaan yhden ryhmän päälle.
Olette melko amatöörejä tietämään miten vanha liitto peliänsä pelaa.
Lapset OVAT ykkösasia. Siksi purku ja uusi koulu.
Pahenkin valtuutetuista löytyy niitä jotka kannattavat, että aletaan rakentamaan nykytontille, mm. liikuntahallin puolestapuhuja on todettu asian monessa yhteydessä. Lautakunnan enemmistä oli nykytontin puolella. Tekninen toimi on nykytontin puolella.
Nyt näyttää siltä, että vain muutama PaHe:n valtuutettu on sitä mieltä että tuhlatkaamme aikaa ja rahaa vielä siihen, että saadaan koulua siirrettyä lähemmäs Sinitaipaleen "raiskattaviarantoja".
Sinä "Pahen kannattaja" taidat vaan haluta, että osa vetkuttelusta kaatuisi muiden niskaan.. Ei taida kaatua. Kyllä muutama valtuutettu ottaa valtavan riskin, sillä näköjään vastustajapuoli osaa laskea aika pirun hyvin ja kaikki kustannukset joita tästä kaatuu veronmaksajien niskaan, tullaan varmasti tuomaan esiin. Nämä muutama valtuutettu ovat menettämässä uskottavuutensa täysin, heidän on turhaa enää tulevissa asioissa puhua taloudesta mitään, koska tämä asia näyttää hyvin sen, että kaupungin
rahat tunnu paljoa painavan..
Höpönhöpön. Kyse ei ole mistään vetkuttelusta vaan asioiden selvittämisestä oikean päätöksen tekemiseksi.
Veronmaksajien riskillä pelottelu on halpahintaista ja amatöörimäistä.
Tässä punnitaan lähinnä se, kuka pystyy pitämään pintansa vääristelijöiden huutaessa. Ihmeellistä painostusta harrastetaan! Luulisi olevan nimenomaan veronmaksajien etu selvittä asiat kunnolla ennenkuin aletaan hutkia. Pitäkää vaan pahelaiset pintanne!
Se todellinen vastavoima on tuo nyttiläisten huutojengi joka yrittää väärällä todistelulla saada koulun vain remontiin. Auta armias mikä h...vetinmoinen riski ja rahantuhlaus siinä olisi! Puhumattakaan inhimillisestä puolesta.
Kyse on nimenomaisesi juuri vetkuttelusta. Nyt tehdään koko kaupunki naurunalaiseksi tällä hiekkalaatikkoleikillä.
Kommenttisi "Veronmaksajien riskillä pelottelu on halpahintaista ja amatöörimäistä" perustuu mihin? Se riski ei ole pieni, se voi maksaa
kaupungille valtavasti. Sinä ilmeisesti ajattelet, että kaupungin rahat on tehty
tuhlattaviksi?
Onko sinulla pienintäkään käsitystä siitä, kuinka suurista rahoista tässä puhutaan? Nämä kaikki halutut asiat pitää maksaa ihan oikealla rahalla.
Kyllä tässä on kyse muutaman ihmisen jääräpäisyydestä, joka tulee kaupungille todella kalliiksi.
Jos vastavoimana on NYT, niin äänestän jatkossa heitä! Mitään väärää todisteluahan tässä ei ole ollut vai mitä se mahtaisi sinun mielestäsi olla?
Nythän joka tuutista tulee tietoa siitä, että koulun kunnosta on annettu täysin vääränlaista informaatiota. Mikä ryhmä sitä väärää tietoa jakoikaan?
Rakentamisessa on aina riski, niin uudis- kuin korjausrakentamisessa. Ei koulun korjaamisessa varmasti mainitsemasi kaltaista riskiä ole. Tuo on propakandaa, jolla pelotellaan ihmiset siitä, ettei koulua voi korjata.
Itse kannatan teknisen lautakunnan esitystä. Pahe:n edustajakin lupaili facebookissa, että asia laitettiin jäihin vain kuukauden ajaksi, jotta ehditään selvittämään. Nyt näyttääkin siis siltä, että tuo kuukausi ei pidäkään paikkaansa. Mikä on seuraava selitys?
En yhtään ihmettele, että ihmiset alkavat kyllästyä. Luvataan sitä ja tätä. Kerrotaan sitä ja tätä. Pitääkö lopulta mikään luvattu ja kerrottu paikkaansa? Ilmeisesti ei.
Joka tuutista tulee... miielipide kannanottoja korjaamisen puolesta. Ei ainuttakaan faktaan perustuvaa tietoa. Vastaavasti on olemassa mielipide uuden tekemisen puolesta.
Kukaan ei pysty antamaan faktaan perustuvaa lausuntoa tai kustannusarviota ilman, että rakenteita käydään purkamassa monessa paikassa koululla.
Tätä faktaa kukaan, edes Jumalasta seuraava, ei pysty kumoamaan.
Voi, voi, ottaaks sinnuu päähän. Voi, voi. Onko faktaa ollut, että se pittää purkaa. Kyllä sinulla raukalla on vahvat faktat kuin ihahn jumalasta. Hah, hah.
Jossain vaiheessa olen ollut juurikin uudenkoulun kannalla kyllä.
Silloisen tiedon perusteella minkä olin saanut ei ollut muuta vaihtoehtoa, ok ei tulisi tehdä hätäisi kommentteja joita joutuu selittelemään ja paikkaamaan.
Nyt kun olen hieman siis hieman aisiaan perehtynyt niin ottaisin huomioon myös tuon korjaamisenkin vaihtoehtona niiden selvitysten perusteella jotka esiin on tulleet.
Kaiken kaikkiaan asia tulisi ratkaista nopeasti ilman poliittista peliä ja turhaa jahkailua suuntaan jos toiseen. Asia on harkittava tarkoin mikä on tarpeen ja järkevää ja sitten niillä päätöksillä tulisi asiaa edistää ja saada se joskus jopa loppuun.
Sen vain sanon jottei maksumiehenä päättäjien kyvyttömyydelle saisi olla kuntalaiset eikä varsinkaan lapset.
Asia on varsin helppo minusta selvittää puolueettomasti ja tarkaan en tajua mikä tässä asian tekee vaikeaksi millään muotoa.
Vanhakoulu jos voidaan korjata hyväksi ja reilusti edullisemmin kuin rakentaa uusi niin ehdottomasti se on silloin järkevää.
Uusi jos rakennetaan huomioisin siihen ja miksei myös vanhan saneerauksen yhteyteen muita kuntalaisille tarvittavia tiloja ym , myös uuden mitoituksessa tulisi huomioida tulevaisuuden näkemys alueen kasvusta ja siten se huomioida myös.
Lähes 25vuotta rakennuksilla toissä oleena (kirvesmies/muurari) niin tiedän jotain ja aika paljon rakentamisesta niin uudis kuin korjausrakentamisesta. Kummassakin on hyvät ja huonot puolet.
Lähtökohtaisesti tulisi kuitenkin ensin miettiä kokonaisuutta ja tulevaisuutta ja lähteä rakentamaan asiaa siltäpohjalta.
Minusta vanhankoulun tiloista tulisi laatia tarkka ja yksiselitteinen selkeä työselitys joka annettaisiin tarjouskilpailuun laskentaan siihen mahdollisesti ryhtyville yrityksille, tällöin saataisiin ajantasainen ja selvä hinta vanhan korjaamiseen. Vastaava voidaan sitten jos hinta on kohtuuttoman kallis tai lähellä uudelle pudjetoitua hintaa tehdä uuden koulun osalta siis suunnitelma ja siitä tarjouskilpailu pystyyn.
Nyt olisi kuitenkin hyvä aika rakentaa koska rakennus-alan työllisyys tilanne on heikko ja siten olisi kustannus tehokasta työllistää niin rakentajia kuin saada siinä samalla säästettyä vero eurojakin.
Rakentaja tulisi olla mielellään paikallisten yritysten ja teijöiden porukka, se osaltaan tukisi Heinolan taloutta ja asukkaita.
Voi voi sinnuu, kun totuus alkaa vituttaa voi voi.. kyllä se siitä.
Se on myös varmaa, että lukemisen ymmärtäminen on kyseenalaista eräillä kirjoittelijoilla.
Juurihan kirjoitin että kummastakaan asiata EI OLE mitään faktaa = laskelmia.
Tuota faktaa edes sinä, vaikka luuletkin elovasi jumalasta seuraava, et pysty toiseksi muuttamaan.
Jarmo, ajatuksesi on juuri oikein.
Ainoastaa se että miten tuo kaikki tehdään, kun asialla on kiire ?
jotta tuo työselitys olisi mahdollista tehdä, kolulla pitäisi paikkoja purkaa ja sen jälkeen tehdä tuo työselitys. = 2-3kk , sen jälkeen kun koululaiset on sieltä pois.
Tämän jälkeen tarjouspyynnöt, joka ottaa aikaa n.3kk
Samaan aikaan pitäisi tehdä suunnitelmat uudesta koulusta ja pyytää niistä tarjoukset. Eli nyt pitäisi nopeasti tuoda valtuustoon päätös uudenrakennuksen suunnittelu hankkeen käynnistyksestä joka tietysti on vaikeea kun ei ole selvyyttä että mihin tuo rakennus tehtäisiin.. Tosin vaihtoehtoja nopeaa toteutukseen ei ole kuin yksi.
Sen päälle valitukset joita hommasta rustaillaan. Koska joka tapuksessa laskelmien perusteellakin tehty päätös perustuu valtuutettujen mielipiteeseen ja joka on kuitenkin jonkun mielestä väärin.
Etkö sinä Lumumba osaa lukea? Täällä Suomi24:ssä lukee useassa paikassa, että asiasta on tehty selvityksiä yli 200 sivua (0vat luettavissa kaupungintalolla), eivätkä selvitykset tue sitä väitettä, että koulu on niiin kurjassa kunnossa kuin täällä esitetään. Selvitysten mukaan koulu on korjattavissa ja se maksaa huomattavasti vähemmän kuin uuden tekeminen. Järkeä pitää olla, vaikka ei omlla rahoilla pelaakaan.
Lyöpä sinä Lumumba pöytään FAKTAT koulun surkeasta tilasta.
Tiedän hyvinkin niiden raporttien olemassaolon ja sillönkin.
Selvityksissä ei oteta kantaa korjauksen tai purkamisen suhteen. Vaikka niin kirjoitatkin.
Missään raportissa ei lue että korjaaminen on halvempaa, koska niissä ei oteta kantaa korjausarviomuodossa tai misään mussakaan rahallisessa merkityksessä.
Käsitys mahdollisista korjaus tai uudelleen rakentamisen tarpeesta muodostuu vain lukijan omassa päässään.
Tästä päästää oikein lasten leikkiin, eli näytä sinä FAKTAT jolla väität että rakennus kannattaa kustannus syistä remontoida
Lumumba on korjausrakentamisen huippuasiantuntija.
Suuttui tuolla toisessakin ketjussa kun kävi ilmi ettei tajua
rakentamisesta hölyn pöläystäkään, hihii
Lumumba huutelee täällä faktojen perään vaikka koulusta
on tehty valtavasti tutkimuksia. Jopa normaalia enemmän.
Ne ei riitä Lumumballe koska sen mielestä korjaaminen
on tyhmää.
Uuden rakentaminen on tulevaisuuden juttu ja liikuntahalli
myös. Siitä pitää tehdä niin iso ettei kellään oo samanlaista.
Liikuntahallilla Heinolaan saadaan paljon uusia asukkaita,
ne voi kaikki jumpata siellä hallissa ja pelata Pahen kanssa
säbää.
Bulumba on todella idiootti, koska ei ymmärrä edes lukemia raportteja.
Missähän keskustelussa suutuin ? ;)
Minusta on todella kiva ärsyttää teitä asiantuntijoita mielipiteilläni, koska teillä ei ole yhtäkään laskelmaa väitteidenne tueksi.
Ja edelleen korjaaminen on tyhmää ja rahan tuhlausta. SE on minun mielipiteeni , niin kauan kunnes joku sen joku laskelmillaan toisin todistaa.
Mitä ei tule ihan heti tapahtumaan , heh, vaikka oikeina asiantuntijoina esiintyvätkin. hahhhaa
Tuohon viimeiseen kappaleeseen vastauksena on, että lapsellisuuden määrää ei NYTin porukalta kyllä puutu. ;) hih
Myllyojan koulun korjaaminen ei ole tyhmää. Toimivan rakennuksen purkaminen on tyhmää. Tyhmää on ollut korjauksien laiminlyönti. (Kenen pää siitä saadaan pölkylle?) Tyhmää on uskoa Lumumban ja Pahen valheisiin Myllyojan koulun kunnosta.
Kuules´ Jammu-setä en minä voi muuttua sulle korjaajaksi.
Saneraus ja suunnittelu vie aikaa, sullahan kokemusta lienee.
Tyhmää on uskoa "asiantuntijoiden" lausutoihin siitä, että raporteissa kerrottaisiin kuinkapaljon halvemmaksi tulee korjata. Koska sellaista ei ole missään kirjoitettu.
Aina voi korjata, eri asia mitä se maksaa ja onko se enään järkevää.
Tyhmyyttä on monenlaista "Korjataan hyvin" , eikö ;)
Jatkan vielä hieman...
Valhetta edustaa "korjataan hyvin" kaltaiset ihmiset, jotka eivät tiedä edes mitä kirjoittavat.
Korjaaminen on varmasti laiminlyöty, sen on taas mahdollistananut aiempien vuosien politiikka, jossa ilmeisimmin rahoile on keksitty muuta käyttöä.
Minä en valehtele sillä, että edelleenkään niitä kustannustietoja ei ole ja toiseksi minun mielipiteeni on minun mielipiteitä.
En myöskään väitä mitään muuta rakennuksen kunnosta, kuin mitä rapoteissa lukee.
Sinä "Korjataan hyvin" voit vaikka väittää pitäväsi p a s k a n mausta mutta minun ei tarvi pitää ;))
Ooksääkin työtön timpuri.
Tuo sinun tekstisi kyllä kertoo enemmänkin siitä, että et ole perehtynyt raportteihin (todennäköisesti et ole niitä edes nähnyt), että sitäkään suuremmalla varmuudella ymmärrä asiasta mitään.
Esiinnyt täällä amatöörin elkein. Kuka tahansa rakennusalan ammattilainen voi todeta, että tuon kokoluokan rakennuksen peruskorjaus on AINA edullisempi kuin uuden rakentaminen.
Selvityksissä ei ole edes käynyt ilmi mitään sellaista, mikä nostaisi rakennuksen korjausasteen väitetylle tasolle.
Mielipiteitä saa olla ja hyvä että totesit kyseessä olevan vain sinun m i e l i p i t e e s i.
Ettei kellekään synny käsitystä siitä, että ymmärtäisit asiasta mitään.
Älä sinä väitä mitään mistä et tiedä, kuten siitä mitä papereita olen lukenut ja mitä en.
Ihmeellistä kun kukaan teistä ei pysty vastaamaan esittämääni kysymykseen, että paljonko se korjaaminen sitten maksaa, jos se kerran on selvästi siellä kirjoitetu.
Taidatte olla ihan pellejä ;) hahha
Kova väite että "tuon kokoluokan rakennuksen peruskojaus on AINA edullisempi, jos et tiedä edes että mitä rakennuksessa pitää korjata.
Taidat olla juuri niitä hönolän höylääjiä ;)
Ihmettelen suuresti, että kuka asiantutijoista on niin "ammattilainen" että pystyy sanomaan korjauskustannukset ilman paikalla käyntiä ja rakennuksen tutkimista.
Sinä voi esittää vapasti omia m i e l i p i t e i t ä s i , mutta älä väitä niiden olevan totuus, sillä samalla sinä osoitat olevasi ulkona kuin lintulauta näistä puheista.
Lumumba suuttu taas, kuten toisessakin ketjussa
sitä kiukuttaa kun se yrittää esittää fiksua ja aina menee pieleen :)
sdsfsdgdsg
Kyllä, Jarmolla on ajatusta mukana, mutta ei yksi ``kalastaja`` saa mitään aikaiseksi.
Anna isompien hoitaa asiat, kun ne ei ota sinua mukaan hiekkalaatikolle.
Näin se menee...!
Balalaikalle voisin sanoa että ihan piruuttanikin puhkon noiden hiekkalaatikko leikkijöiden ilmapallot yksi toisensa jälkeen, siinähän sitten pääsevät Itä-Hämeeseen uikuttamaan ,että kiusaaja Laitinen on taas ollut asialla.
Sen teen piruuttanikin koska se on meidän tavallisten kuntalaisten etu ja asiat ovat meitä kaikkia koskettavia.
Liian kauan on Heinolassa syrjitty poliittisin perustein jotain tiettyjä ihmisiä/ryhmää mitkä on kantaa asioihin ottaneet siihen suuntaan joka olisi juurikin kaupungin ja sen asukkaiden etu muttei haluttu suunta valtaa käyttäville.
Moni sitä on yrittänyt ja antaneet hiekkakakkujen nousta rauhassa, ei onnistu minun kohdallani mitenkään sorsia minua tai perhettäni valheilla ja uhkailuilla se vain antaa lisää energiaa tuoda omat mielipiteeni esiin ja julki.
Helpoksi sen tekee ettei minulla ole kaapissa luurankoja jotka vaikuttaisi yhtään mihinkään tai mitään, kaikki asiani on "maustettuna tai väritettynä" vatuloitu joka suuntaan jo moneen kertaan niin jäljelle jää vain puhtaat mielipiteet asioihin ja päätöksiin. Niihin vaikutan kuin vain voin jos sen tarpeelliseksi tulen katsomaan.
Oppositiossa tehdään oppositio politiikkaa ja niillä on mentävä mitkä edellytykset on käytössä.
Turhasta enkä kiusaamis tarkoituksessa todellakaan tee mitään mikä vahingoittaa Heinolaa sen asukkaita tai mainetta, mutta rohkeasti niihin asioihin puutun ja tulen puuttumaan jotka epäkohtia on.
Positiivista palautetta on tullut toiminnastani todellakin paljon niin soittoina minulle kuin ihan kadulla keskustelemalla ihmisten kanssa, muutamia haukkujia on seassa ollut rehellisyyden nimissä mutta kaikkia ei vain voi miellyttää mitenkään ja olen aika vahva mielipiteideni ja aatteen suhteen jota ikäni olen edustanut.
Tulee mieleen se vanha sanonta jos jollekkin kumartaa niin jollekkin pyllistää silloin, omalla kohdallani kumarran Heinolan ihmisille/asukkaille yrityksille ym heitä kunnioittaen ja näytän päättäjille sekä muutamille virkaa tekeville empimättä persettä, niin se vain menee minun kohdalla. Ei ole mitään syytä mielistellä tumpuloita itsekeskeisiä narsisteja jotka on vain minä minä ja minä unohtaen kaiken sen miksi heidät on johonkin asemaan yhteiskunnassa valittu ja keiden asiaa etua ja hyvinvointia heidän olisi ajettava. Monelle on se kasitys miten asioita ajetaan unohtunut totaalisesti vaalimakkrapaperin mukana ja mennyt lupaukset roskiin sen myötä.
Äänestäjiä tulisi kuunnella ja kunnioittaa myös vaalien välillä ei vain silloin kun heitä uurnille haluaa.
Jarmo Laitinen, muistathan ettei kuntapolitiikassa ole oppositiota :)
Kun ihan pikkaisen rauhoitut ja maltat sanankäänteesi, on sinulla paljon oikeaa asiaa.
Myllyojan koulun väki tarvitsee kaiken tuen niitä vastaan jotka väkisin yrittävät korjauttaa homepesän. Kun kaikki lapset saadaan väistötiloihin, on aikaa rauhallisesti tutkia joka suhteessa paras vaihtoehto koulun paikalle. Hätäilemällä ei hyvää synny.
Tässä olisi voinut tietenkin toimia ( siis väistötilojen saamiseksi) jo paljon aikaisemmin mutta mennyttä ei voi muuttaa. Tulevaisuutta voi.
Ei pitäisi olla ei, mutta onhan monta muutakin asia joita eipitäisi olla ja silti on.
Niin, tarkoitin siis ettei ole virallisesti. Siten kuin eduskunnassa on. Kuntapolitiikassa on ne joita on äänestetty valtuustoon ja heidän vaikutusvaltansa menee pitkälti lukumäärän perusteella.
En ota kantaa onko se oikein tai väärin mutta systeemin mukaan niin vain on.
hassua, ei kauaa ole aikaa kulunut kun paheen valitettiin olevan täysin hildenistiläinen ryhmä. nyt se jo johtaa poliitikoinnillaan lautakuntia ja valtuustoa ihan mihin lystää. päättäkää jo mitä se pahe oikein on miehiään. tai myöntäkää, että se on paremman heinolan puolesta
Niin...jostainhan se kertoo että näin voimallisesti ja törösti mollataan. Jäljet taitaa johtaa yhelle kolmikirjaimiselle sylttytehtaalle :-)
Tässä kaupungissa on hyvin, HYVIN monta joitten kanssa H.Rämö on joutunut riitoihin jänkätessään milloin mitäkin. Eikä jää edes tähän kaupunkiin vaan samaa kuuluu tuolta muualtakin. Pojat R&H kaatuvat saman veneen mukana jos eivät kohta älyä hypätä kyydistä.
Rämö poikineen ajaa täysin järjetöntä koulun korjaamista. Onneksi kuuleman mukaan suurin osa valtuutetuista on aivan toista mieltä.
Tommolassa korjattiin koulu. Keskinkertaista yritettiin mutta priimaa pukkas.
En ole ikinä äänestänyt Rämöä enkä äänestä, mutta kyllähän tämä keskustelu menee ihan raiteiltaan. PaHen politikointi on amatöörien sähläämistä, ja täällä palstoilla he munaavat itsensä päivä toisensa jälkeen.
1. vaihe: Kirjoitellaan S24 palstalla hyökäävästi ja itsevarmasti uuden tontin ja koulun (=säbähallin) puolesta
2. vaihe: kun argumentit loppuvat, valehdellaan ja syytetään kuntalaisia lukutaidottomiksi hölmöiksi
3. vaihe: kun paskat on housuissa, kysytään demareiden neuvoa. Ja sieltähän tulee taas vanha kunnon sossujen likaisten töiden osaston ohje: älä tunnusta mitään, syytä kaikesta Rämöä
Tämä ei enää mene läpi. Liittoutuminen sossujen kanssa on PaHen loppu. Luulisin, että Pahelaiset ovat vilpittömästi omasta mielestään oikealla asialla. He eivät vaan tajua, että Milla vie peliä ja kaataa paskat PaHen niskaan. Ainoa tapa turvata Pahen tulevaisuus on ottaa heti reilu etäisyys sossuihin.
Hei herätkää, demarit kusettaa teitä!
Miä kyllä luulen, että munaajat on ihan muita kuin Paheen porukkaa. Sorry :)
Tommolan poika, olet oikeilla jäljillä.
Kyllä verorahojen tuhlaamisella täytyy joku raja olla.
Katsokaas vähän viimevuonna tehtyä talousarviota. Samalla voisi katsoa asukaslukua.
Tämän kaltaiset investoinnit vievät kunnan vähemmälläkin politikoinnilla perikatoon.
Aamun lehdessä Sysmän päättäjät käskivät Heinolan päättäjät ottamaan lusikan kauniisti käteen. Ei se kyllä siltä vaikuta.
Mistä mollaamisesta oikein puhut? Sinähän siinä mollaat oikein tuutin täydeltä. Nimeltä mainiten henkilöitä. Mistähän sylttytehtaasta sinä mahdat olla?
Siis tarkoitan tietysti arv. nimimerkkiä Naapurista.
Niin ettei yhtään ole mollattu SK:ta tai pahetta? juupajuu.....
Tota...koulun rakentaminen tuhlausta? Ok. Logiikka se on toikin.
Ei täällä ole SK:takaan mollattu. On vaan arvioitu poliittisten henkilöiden toimintaa, joka ei ole näyttänyt rehelliseltä ja luotettavalta. Siihen toki on äänestäjillä oikeus. PaHetta koskee aivan sama. Emme arvioi puolueiden ja vastaavien ryhmittymien toimintaa tarkoituksena mollata, vaan pyrimme avaamaan edustajiemme silmiä. Hehän ovat yhteisten asioittemme hoitajia. Jos sitä hommaa aikovat edelleen hoitaa, pitää kritiikistä ottaa opiksi eikä nokkaansa. Esim. tämä Myllyoja-jupakka on antanut hyvän neuvon, että poliitikon kannattaa tarkasti perehtyä asiaan, josta esittää vahvoja väitteitä ettei tule puhuttua puppua.
Jammu-setä, kiva kun sä heidät skeidaa.
Päästään kohta kalaan, kun saadaan vene vesille.
Se tästä puhtaudesta.
Tosin hiekkakakut pitää leipoo jonkun.