Ny on onneksi laki joka suojaa meitä naapureiden kiusalta. Onko kukaan turvautunut tähän lakiin? Onko ollut apua? Itsellä tilanne jossa naapurit kiusanneet koko ajan minkä olen asunut nykyisellä paikalla. Itselläni on mm. aiheutunut ympäristö haittaa jo kuukautta ennen muuttoa. On myös jätehuollosta ollut kiinnostusta naapureiden osalta vaikka sopimus ollut katkeamaton vuodesta 1998. Milloin käy veroviranomaiset, rakennustarkastaja, terveystarkastaja ja poliisi kuulusteluissa olen nyt käynyt 4 kertaa naapureiden toimesta. On myös valokuvattu, videokuvattu ja pidetty oikein päiväkirjaa tekemisistäni. Onko kenelläkään tietoa onko pykälät täyttynyt ko lain osalta? Kertokaa kiitos kokemuksista ko laista. Kiitos
Naapurin kiusaamisesta
16
1817
Vastaukset
- ola..
Tottakai--Poliisin pakeille vain tekemään rikosilmoitusta.
Tuollaista toimintaa kutsutaan varmaankin myös nimellä Vainoaminen.
Vainoaminen, kiusanteko, kiusaaminen, uhkailu, syrjintä, rasismi, jne. ovat lailla kielletty.
Nyt nimenomaan on tullut laki voiman koskien vainoamista. Vainoaminen on laajakäsitteinen, johon kuuluu kaikki siihen rinnastettava toiminta.
Ellei asialle tee mitään niin todennäköisesti toiminta jatkuu. - Vainoaminen
Vainoaminen on ollut Suomessa rikos vuoden 2014 alusta alkaen. Lain mukaan vainoamiseen syyllistyy henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla vainoaa toista niin, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Vainoaminen on virallisen syytteen alainen rikos eli syyttäjä nostaa siitä syytteen, vaikka asianomistaja ei vaatisi rangaistusta.[3]
- kyllästynyt kiusattu
Kiitos vastauksista. Mietityttää vaan ilmoituksen tekeminen silti. Kun ei tiedä rauhoittuuko tilanne vai paheneeko se entisestään. On niin loppuun lyöty olo, ettei jaksaisi enää oikeudessa venyttää asiaa yhtään. Ja huomioidaanko ennen 01.01.2014 tehty vainoaminen?
- Narsisti
Jos tekee rikosilmoituksen niin syyttäjä katsoo onko aihetta viedä asiaa oikeuteen, eli onko rikosta tapahtunut. Tämä senjälkeen kun poliisi on kuullut/kuulustellut molempia osapuolia.
Tuosta aloittajan kirjoituksesta käy ilmi, että sairaat narsistit ovat asialla.
Pahinta on se kun narsistin uhri ei tee asialle mitään, näin narsisti jatkaa uhrinsa kiusaamista.
- eli niin
Ainoa, mitä pahuus tarvitsee voittaakseen, on se, ettei vastapuoli tee mitään. Eli niin kauan kun tavalliset ihmiset eivät ymmärrä, kykene, jaksa tai viitsi puuttua asioihin, kärsimme sairastuttavasta toiminnasta, teoista, jne. kaikilla inhimillisen elämän aloilla.
- to````pi``
"Kiitos vastauksista. Mietityttää vaan ilmoituksen tekeminen silti. Kun ei tiedä rauhoittuuko tilanne vai paheneeko se entisestään. On niin loppuun lyöty olo, ettei jaksaisi enää oikeudessa venyttää asiaa yhtään. Ja huomioidaanko ennen 01.01.2014 tehty vainoaminen?"
Jos rikosilmoituksen jälkeen tilanne jatkuu/pahenee niin ei kun uutta ilmoitusta kehiin. Miten oletat poliisin/oikeuden suhtautuvan asiaan jos tilanne jatkuu/pahenee rikosilmoituksen teosta/asian käsittelystä huolimatta?
Luulisin, että tuossa tulee kyseeseen myös kotirauhan rikkominen.
Miten olisi lähestymiskiellon haku, koskien naapuria?
Rikosilmoituksen tekoon on aikaa kolmevuotta tapahtuneesta, joten ei asiat heti vanhene. - he he he
asuinalueellamme asuu narsistinen 60.v. uusiopari. rakensivat vuokratontille puutalon joka on hyvin,,,hyvin,,,huonosti rakennettu.taloa on korjattu,,,korjattu.alakertaan 3krt. tullut vettä.uusi talo on jo homeessa.talo kaiken huipuksi rakennetiin kuopaan vesisuoni on talon alla 20 sm.soraa siihen seinät pystyyn pulteilla kiinni .kyllä sitä kävivät monet kummastelemassa.nyt he vaativat turun kaupunkia lunastamaan heidän talonsa tai tontin vuokrarahat palauttamaan.he he he he,,,,,,,,,,luulevet raukat onnistuvansa.ovat myös naapureita häiriköineet,,,,,,,perheitä on naapurista heidän toimesta suorastaa savustettu.edellisessä asuinpaikassa oli hirvittävät naapuri---riidat.siellä alueella on käynyt vuosia kyläilemässä narsistisen nykyisellä alueella asuva perhe karmeita tarinoita on kuulutu.narsistinen 60.v.uusiopari valittivat mitä oudoimmista asioista raision kaupunkiin.huonolla menestyksellä.on saatu heidän lähettämiä hirvittäviä kirjeitä naapuriin.on saatu järkyttävän röyhkeitä suorastaan sairaita sähköposteja naapurit ovat kaikki säästäneet.nyt olemme alueellamme nätä lukeneet. leviää kuin kulovalkee.
- Hah hah haa
Nimimerkin "he he he" kannattaisi palauttaa yhteiskunnan koulutukseensa haaskaamat varat. Hukkaan ovat nimittäin menneet.
- twiikeri1
Teoriassa tietenkin olis hyvä tehdä rikosilmoitus häirinnästä ja antaa poliisin hoitaa, että häiriköt saa ansionsa mukaan, mutta käytännössä on monesti helpompi vaan muuttaa. Pääseepä häiriköistä kerralla eroon. Jokainen päättää itse.
- ...
Niin, tai tehdä molemmat, jolloin asia saisi jonkinlaisen päätepisteen. Poliisi ei tietenkään paranna psyyken sairauksia, joten joutuisit asumaan häiriintyneen naapurissa, anyway, eikä se ole laadukasta asumista.
- omalehmäojassa
Jos naapuri kuvaa tekemisiäsi niin sille yleensä on jokin syy. Ettet vain itse siellä häiriköisi josta naapuri vaan ottaa itselleen faktaa?
- toinenlehmäojassa
just noin. Ei se yhteiskunta niin pyöri että naapuria syyttää kaikesta. Kun hoitaa asiansa niin kuin laki sanoo niin vähemmän taitaa naapurit ns kiusata. Pahasti haisee ihan omalle tyhmyydelle.
- Ajatelkaa naapuria
toinenlehmäojassa kirjoitti:
just noin. Ei se yhteiskunta niin pyöri että naapuria syyttää kaikesta. Kun hoitaa asiansa niin kuin laki sanoo niin vähemmän taitaa naapurit ns kiusata. Pahasti haisee ihan omalle tyhmyydelle.
.
"Naapuri tarvitsee parempia kuvaotoksia!!!!!"
. - .laki24
Ei ketään saa kuvata, oli "syy" mikä hyvänsä. Tuohan täyttää jo rikoksen tunnusmerkit. Kyseessä on vainoaminen.
- 24vuottaposessa
.laki24 kirjoitti:
Ei ketään saa kuvata, oli "syy" mikä hyvänsä. Tuohan täyttää jo rikoksen tunnusmerkit. Kyseessä on vainoaminen.
henkilöitä ei saa kuvissa näkyä muuten saa kuvata. Se ei ole vainoamista vaan salakatselua jos kuvaa ihmisiä kotonaan. Ei poliisia kannata soittaa jos ite on käytöksellään ja toiminnallaan naapurit niskaansa saanut. Siinä voi syytetty osapuoli vaihtua. Tää nyt on oikea foorumi jeesustella kuinka vi..umoisia naapureita on. Mua autto peiliin kattominen kun luulin naapurin kyttäävän sehän vaan ihmetteli pihalla seisten mitä v..ua mä oikein touhusin. Kannattaa kokeilla saattaa yllättyä et omassa touhussa on jotain korjattavaa.
- oma koti
naapurilla harrastemökki,jossa säilöö mopojaan ja grossipyöriänsä.joka päivä on joku härveli meluamassa. jos vien pyykit ulos pannaan äkkiä tuli saunan pesään,jos otan parvekkeella aurinkoa niin nopsaan joku vehje huutamaan.heillä on kuulemma oikeus 6-22 meluta niin paljon kun haluavat.jo edellisessä asuinpaikassa käyny poliisit. asuvat kilsan päässä,jossa myös autotalli,mut siellä ei meluta. onko mitään mikä auttais asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745