Onko kukaan kokenut vastaavaa? Lasteni isä hyljeksii selkeästi toista tyttöämme. Toinen, eli 4-vuotias tyttömme, joka on heistä vanhempi saa vaikka kuun taivaalta. Ja hänet vietäisiin minne vain mutta nuorempi 2,5-vuotias ei kelpaisi mihinkään mukaan, (jos en olisi pitämässä hänen puoliaan niin jäisi kokonaan ulkopuolelle), häntä ei kertakaikkiaan tarvitse huomioida..
Tänään olisi vienyt isomman laivalle mutta toinen olisi ollut liian pieni mukaan! Olen ottanut nyt tiukan linjan että jos molemmat ei voi saada samaa niin sitten kummallekkaan ei tuoda mitään ja tässä tapauksessakin olin tiukkana että molemmat lähtee laivalle tai sitten kumpikaan ei lähde. Sillä seurauksella että kummatkin jäi sitten kotio ja EX-mieheni menköön yksinään.
Oon ihan neuvoton ja sydämeni särkyy toisen tyttöni puolesta, hän kyllä selkeästi jo pahoittaa mielensä jos ei pääse johonkin mukaan. Toisaalta koen olevani hirviö kun toisellekin tulee minun takiani pahamieli.
Oon yrittänyt puhua asiasta mutta toinen kieltää täysin että kohtelisi jotenkin erilaisesti. Perustelee aina että kun tuo on niin pieni. Mielestäni 2,5-vuotias ei ole sillälailla PIENI ettei sitä voisi ottaa ihan samalla tavalla mukaan kuin isompaakin. Oman isänsä kanssahan se sinne olisi menossa.
OLENKO IHAN VÄÄRILLÄ LINJOILLA?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ollenkaan. Teet juuri oikein. Meillä on myös tapana, että kaikille tasapuolisesti. Kukaan ei saa jäädä vähemmälle, oli sitten kysymys synttärilahjoista, vaatteista tai mistä tahansa, niin kaikki täytyy olla samanarvoisia.
Kyllä 2,5 vuotias laivalla pärjää, me olimme laivalla neljän lapsen kanssa aikoinaan kun nuorimmainen ei edes kävellyt ja toiset olivat olivat vajaa kolme, neljä ja yhdeksän.
Olenpahan yksin käynyt neljän lapsen kanssa jopa kylpylässäkin, että se on vain tahdosta ja asenteesta kiinni.
juuri tuota olen yrittänyt painottaa mutta kun ei. Lapset asuvat luonani ja jos minäkin ajattelisin että kaikki on niin vaikeaa kun tuo on niin pieni ja että eihän me voida tehdä mitään, niin eihän tästä elämästä mitään tulisi.
Vaikka kun tuon sanoin hänelle niin vastaus oli että on ihan eriasia koska olen NAINEN ja näiden ÄITI!
siitä kysymys, että ex-miehesi on mustasukkainen sinulle.
Haluaa jättää nuoremman lapsen sinulle, ettet pääsisi pahoille teille.
Lasten isä taitaa arastella vastuunottamista yksin kahdesta lapsukaisesta. Helepompaa tietysti on vain yhden kanssa reissaaminen, mutta väärin on noilla perusteilla toista jättää kotia.
Miehelle vaan lisää harjoitusta ja yhdessäoloa molempien lasten kanssa. Kyllä muakin pelotti alussa, että mitenkähän tuon pienimmäisen kanssa pärjää, isomman lapsen kanssa kaikki kun on helpompaa. Eikä sitä oikein kehannu sanoa ex-vaimolle......mut kyllä se siitä. Rohkeutta vaan miehelle lisää ja oon tyytyväinen et ex-vaimo oli tiukkana asiassa. Kyllä mua nytte harmittaisi jos oisin vaan toista lasta "suosinut" (epävarmuuteni takia).