mita laki sanoo pistoolin kuljettamisesta julkisella paikalla ilman patevaa syyta, kuten ampumaradalle meno jne.
pistoolin kuljetaminen kainalokotelossa julkisella paikalla
maza
41490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asetta saa yleisellä paikalla sekä tiloissa, joihin yleisöllä on pääsy kuljettaa vain lataamattomana suojuksessa ja vain hyväksyttävän syyn nojalla. Hyväksyttävä syy on, että asetta viedään ampumaradalle tai korjattavaksi.
Hyväksyttävä syy voi olla muutakin, kuten aseen vieminen myytäväksi, näyttelyyn, kauppaan sovitettavaksi koteloon, jonka ostamista harkitaan jne. Varautuminen itsepuolustukseen ei ole hyväksyttävä syy.
Lisäksi "suojuksen" käsite vaatii tarkennusta. Ampuma-aselain esitöistä ilmenee, että suojuksella tarkoitetaan koteloa tai pussia, joka estää hallintalaitteiden käytön ja peittää aseen kokonaan. Useimmat kainalokotelot eivät tee tätä ja aseen mahdollisesti peittävä takki ei ole kotelo tai pussi, joten tällainen kantotapa on laiton. Myöskään vaikkapa löysä muovipussi ei kävisi, koska aseen voi ladata ja laukaista sen läpi.
Lataamattomuus puolestaan tarkoittaa, että patruunapesässä ei saa olla patruunaa. Periaatteessa lippaassa saisi olla patruunoita, mutta tällainen kuljettaminen on vaarallista eikä ehdottomasti järkevää, koska asia voi unohtua ja paatruunan saattaa vetää vahingossa piippuun kotona tai radalla. Revolverissa yksikään patruunapesä ei saa olla täynnä.
Kuljetusmääräysten rikkominen on ampuma-aserikkomus, josta voidaan tuomita sakkoja. Lisäksi kaikki henkilön aseluvat voidaan peruuttaa.
Laki tietysti koskee vain siviilejä. Poliisit-
han saavat kantaa virkatehtävässään aseitaan
ministeriön määräämällä tavalla. Tehtävän ollessa
päällä vaikka konekiväärit kainalossa.
Aivan. Laki ei koske valtion omistamia aseita ja kirjoitukseni koski muutenkin vain tavallista urheiluampujaa tai metsästäjää.
Jos henkilöllä on ammatillinen aseenkantolupa, (henkivartija tms.) niin hän saa työtehtävässä pitää asetta mukanaan. Tämä johtuu siitä, että tällainen on lakiterminä aseen kantamista eikä kuljettamista. Edellämainittu säädös koskee vain kuljettamista. Aseen kantaminen puolestaan on sen "käyttämistä lain määrittelemään tarkoitukseen".