Suomalainen?

Hei, onko kenelläkään mitään tietoa sukunimen Suomalainen alkuperästä, koska olen kuullut väitettävän että sotien jälkeen virolaisia olisi ottaneet tämän sukunimekseen onko se totta? En tosin ole löytänyt lähteitä kyseisille väitteille ja haluaisin tietää lisää sukunimeni alkuperästä...
6106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No onhan tuo ihan uskottava ja mahdollinen tarina. Mutta eihän se ole mikään nimen "alkuperä", että joku on ottanut jonkun ennalta tunnetun nimen käyttöönsä.

Hiskin perusteella Suomalainen-nimeä on ollut käytössä jo 1700-luvulla laajasti eri puolilla nykyistä Suomenmaata.

Äänestä

Suomalainen on tavallisimpia "otettuja" sukunimiä, alkuperäinen on voinut mikä vain. Tuli erittäin suosituksi 1800-luvun lopun suomalaiskansallisen hypen aikana.

Äänestä

Minulla johtavat sukujuuret 1700-luvun alkupuolella Virosta tulleisiin henkilöihin, jotka ottivat sukunimekseen Suomalainen.

Kaikki Suomalainen-sukunimiset henkilöt eivät ole sukua keskenään.
Eivät edes samalla paikkakunnalla syntyneet Suomalainen-sukunimiset.

Äänestä

Valitettavasti en aikanaan merkinnyt muistiin tarkempaa ajankohtaa tapahtumalle eteläpohjalaisesta perheestä jossain asiakirjassa 1700-luvulla esitettyä toteamusta, että heidän nimensä Suomalainen johtuu siitä että he olivat tulleet Suomesta. Sillä tarkoitettiin Varsinais-Suomea. Muut suomalaiset eivät ilmeisesti mieltäneet itseään suomalaisiksi, vaan olivat mitä olivat, pohjalaisia, tavasteja , satakuntalaisia jne., tai sitten vain asuinpitäjänsä mukaan kurikkalaisia, vöyriläisiä, lempääläisiä tms. Luvialla on Suomalainen-niminen talo, jonka historia sillä nimellä ulottuu kauas historian hämärään, mahdollisesti senkin talon ensimmäiset asukkaat olivat muuttaneet sinne kaukaa (?) etelästä.

Äänestä

Tarkennan aloitusviestiä kertomalla sukuni tulleen Neuvostoliitolle luovutetusta saaristosta ja kuulin eräältä tuttavalta juttua, että virolaiset olisivat aikoinaan Suomeen muuttaessaan "suomalaistaneet" sukunimiään, joten sukuni todennäköisesti olisi sieltäpäin.

Yritin "googletella" mutta hakusanat johtivat listaan suomalaisista sukunimistä, Suomen valtiosta jne aiheeseen liittymätöntä... Enkä löytänyt tuollaista virolaiskertomuksesta minkäänlaisia lähteitä, en löytänyt mitään syytä että virolaiset olisivat suomalaistaneet sukunimiään, ja ainut ihmisryhmä mitä tiedän on juutalaiset, jotka vainojen perässä vaihtelivat nimiään, mutta he eivät liity tähän.

Äänestä
  • Eiköhän tuo asia ratkea kaikkein helpoiten niin, että seuraat sukusi jalanjälkiä taaksepäin. Edelleenkin, se että joku virolainen ehkä on nimensä muuttanut, ei suoraan tarkoita sitä että kaikki saariston Suomalaiset olisivat alun perin virolaisia.

    Esim. Lavansaaren seurakunnassa on elänyt Suomalainen-nimisiä jo (ainakin) 1700-luvun alussa (lähde: Hiski)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalainenko??? kirjoitti:

Hei, onko kenelläkään mitään tietoa sukunimen Suomalainen alkuperästä, koska olen kuullut väitettävän että sotien jälkeen virolaisia olisi ottaneet tämän sukunimekseen onko se totta? En tosin ole löytänyt lähteitä kyseisille väitteille ja haluaisin tietää lisää sukunimeni alkuperästä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu