Kasvuasioita

kipale

Mihin ikään asti saksanpaimenkoiran korkeuskasvu jatkuu? Ja minkä ikäisenä painon nousu alkaa tasaantua? Eli kun nyt on tullut painoa n.1kg/vko niin minkä ikäisenä painoa tulee vähemmän, ja minkäikäisenä saksanpaimenkoira on ns. täysikasvuinen? (minulla uros, 6kk, 24,6kg)

17

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • evodove

      Meillä kans puoleen vuoteen asti tuli tasasesti kilo viikossa painoa, nyt on kasvu mielestäni hidastunut. Itselläni sellainen käsitys, että kasvaminen kestää noin kahteen ikävuoteen asti. Siis että saavutetaan ihanteellinen paino. Usein koirat pysyvät ekan vuoden-kaks aika hoikkina. Korkeus ei meijän vanhemmalla koiralla ole vuoden ikäisestä muuttunut kuin 1 cm :D Ja sekin voi olla mittaajassa vika ;) Tälläkin palstalla moni kertoo seefferinsä olevan jättikokoa. Itse en voi uskoa puhdasrotuisen seefferin olevan tätä jättiluokkaa, mitä löytyy esim. keskustelussa pentujen painoista. Toki kyseessä voi olla pelkkä lihavan koiran paino ja arvio säkäkorkeudesta. Ja ehkä osa käsittää säkäkorkeuden mitattavan koiran korvien kärjistä :D turha sitä kokoa on miettiä! :)

    • Mä olen kans miettinyt usein, mulla on 1v ikäinen uros-saku, säkä on n.62,5cm ja painoa 24kg. Kyllä vasta 24.. eilen oli eläinlääkärin aika, tehost.rokotuksiin, sanoi mun koiran olevan liian laiha. Tämä mun pikku-ukko on rauhallinen, ei liiemmin aktiivinen omasta tahdostaan, syö melkein kilon päivässä ja madotukset kunnossa, eläinlääkäri käski aloittaa lihotuksen, aamulla kuivamuonaa n.700g ja päivällä riisiä ja sianjauhelihaa, toiset 700g. heinäkuuhun mennessä pitäis vaaka näyttää 30kiloa, jolloin olisi ns. ihannepainoinen, mulla on paljon itselläni mielipiteitä tähän asiaan, mutta jos jollain on samaa kokoluokkaa, voisitteko kommentoida, onko ollut ok??

      • niin ja siis korkeuskasvu, hidastui ellei jopa loppunut 11kk aikoihin..

      • kipale

        No ehkä vähän laihalta vaikuttaa, mutta kaikki on erilaisia. Itselläni eka seefferi niin en osaa varmaa vastausta antaa ja siksi itsekin täällä kyselen. Minun uros on 7,5kk, 65cm, 28,9kg. Monet isoksi kutsuneet. Oikein sopusuhtainen, mutta näyttää tietysti pieneltä koirapuistossa tutun sp:n rinnalla joka on selkeästi enempi näyttölinjaa; isompi, vaaleampi, madaltuvampi selkälinja.. Minulle tärkeintä, että kasvaa normaalia vauhtia, ja selkä myös hyvä.

    • hyvinvoiva saku

      Onko koira liian laiha jos säkä 75 ja paino 35-38 kg. Mikä on ihannepaino ja kuka sen määrittelee? Koira voikaikinpuolin erittäin hyvin ja siitä on tehty eläinsuojeluRIKOSilmoitus.

      • lisää lihaa

        Nim. hyvinvoiva saku, näkyyko koirasi kylkiluut/lantioluut? Ei saa näkyä, n. sentin rasvakerros pitää olla luiden päällä. Annathan koirallesi tarvittavan määrän vahvaa ruokaa etkä mitää höpönlön kuivamuonaa pelkästään.
        Paino verrattuna säkään kuulostaa kyllä todella vähältä, ainakin 5kg lisää olisi suotavaa. Anna koirallesi rasvaista lihaa tai edes jauhelihaa muun ruuan lisäksi.
        Oma urokseni on 69cm ja 43kg, pelkkää dynistä :)
        http://www.kennelrehu.fi/lihatuotteet/lihainen-rasva-4-5-kg.html

      • knkbjvtguhub

        75cm/35kg on kyl jo sairaam laiha. Itellä 67cm/40kg ja hintelä on sekin.

      • hyvinvoiva saku
        lisää lihaa kirjoitti:

        Nim. hyvinvoiva saku, näkyyko koirasi kylkiluut/lantioluut? Ei saa näkyä, n. sentin rasvakerros pitää olla luiden päällä. Annathan koirallesi tarvittavan määrän vahvaa ruokaa etkä mitää höpönlön kuivamuonaa pelkästään.
        Paino verrattuna säkään kuulostaa kyllä todella vähältä, ainakin 5kg lisää olisi suotavaa. Anna koirallesi rasvaista lihaa tai edes jauhelihaa muun ruuan lisäksi.
        Oma urokseni on 69cm ja 43kg, pelkkää dynistä :)
        http://www.kennelrehu.fi/lihatuotteet/lihainen-rasva-4-5-kg.html

        11v koiruus. Syötetty 8 v samalla tavalla säännöllisesti. Alussa kasvattajan ohjeistuksen mukaan Royal Caninia 2 vuotta.
        Muutama kuukausi sitten oli 3 kk ajan siitä huolimatta tavallista useammin ripulia, mikä nyt on onneksi yllättäen väistynyt. Söi aikoinaan Tylosinia pitkäkestoiseen ripuliin, joka poistui vuoksiksi kuurin jälkeen. Nyt koirasta on tehty eläinsuojeluilmoitus laihuuden vuoksi. Koiraa ei olla koskaan syötetty markettiruuilla eli on aina saanut lähes barf-kaltaista ravintoa päivittäin 2-3 krt/pvä.
        Jos koiralle lisää eläinperäistä rasvaa ruokaan, vatsa menee sekaisin. Koira saa sianjauhelihaa riisillä, munankeltuiaisilla ja kasviöljyllä maustettuna yhdellä aterialla päivässä kahden Neu-aterian lisäksi, välipaloiksi rasvaista viiliä, lihapiirakkaa, ruisleipää, ydinluita. Ei liho - kaikki veriarvot kunnossa eikä haiman vajaatoimintaa. Koira on pirteä ja leikkisä iästään huolimatta, sillä on hyvä ruokahalu, se on luonteeltaan ihanteellinen.
        Koiran paino on 11 v aikana vaihdellut 35-43 kg välillä vaikka olosuhteet ovat koko ajan olleet samat kuten myös ruokintakin säännöllistä. Voisiko tähän painonvaihteluun vaikuttaa mikä? Tietty vanhemmiten lihaskudoskin vähenee, mikä alentaa painoa, mutta onko pelkän painoindeksin perusteella tehty eläinsuojelurikosilmoitus aiheellinen, mikäli omistaja on yksin huolehtinut moitteettromasti koirastaan yli 10 vuoden ajan ja minkä kymmenet ihmiset voivat todistaa.

        Kiitos ohjeistuksestasi joka tapauksessa.

      • lisää lihaa
        hyvinvoiva saku kirjoitti:

        Ok, anna koiralle maitohappobakteerivalmistetta joka aterialla yksi kapseli
        http://www.terveysapila.fi/eri-tukkujen-tuotteet/tri-tolonen/tri-tolosen-maitohappobakteerit-60-kpl.html

        Todella kurjan kuuloinen tilanne teillä. Kuulostaa kuitenkin siltä että todellakin huolehditte koirasta ja kaikki muuten hyvin mutta koiruli nyt on vaan "luuviulu" :)
        Onko kunnaneläinlääkäri käynyt kotonanne arvioimassa tilanteen?

        On käynyt, käynnillä kertoi jonkun tehneen ilmoituksen, sanoi ettei minun epäile hoitavan koiraa huonosti mutta kehoitti lihottamaan. Toisen kerran koiran nähtyään sanoi ettei siinä ole mitään moitittavaa ja että se on ok. Toinen läänineläinlääkäri tämän jälkeen nähtyään koiran edelleen määräri koiraa lihotettavaksi, mutta minkäs teet jos ei liho niin ei. Koiran liikunnan ja ruokailun suhde on tasapainossa eli saa liikkua siten kuin itse tahtoo, ei juoksuteta väkisin esim. pyörän vierellä vaan tehdään kävelylenkkejä, ollaan metsässä toisinaan ja koirapuistossa joskus. Koira on aina ollut laiha. Samoin kuin ihmisissäkin, koirilla on olemassa erilaisia ruumiinrakenteita ilman että ne olisivat sairaita hoikkuudestaan huolimatta. Kyllä koirasta näkee monin tavoin jos se kärsii tai voi huonosti.

        Kiitos muuten linkistä, eivät näytä olevan kovin kalliita, taidan ostaa itsellenikin.

      • 12+5
        hyvinvoiva saku kirjoitti:

        11v koiruus. Syötetty 8 v samalla tavalla säännöllisesti. Alussa kasvattajan ohjeistuksen mukaan Royal Caninia 2 vuotta.
        Muutama kuukausi sitten oli 3 kk ajan siitä huolimatta tavallista useammin ripulia, mikä nyt on onneksi yllättäen väistynyt. Söi aikoinaan Tylosinia pitkäkestoiseen ripuliin, joka poistui vuoksiksi kuurin jälkeen. Nyt koirasta on tehty eläinsuojeluilmoitus laihuuden vuoksi. Koiraa ei olla koskaan syötetty markettiruuilla eli on aina saanut lähes barf-kaltaista ravintoa päivittäin 2-3 krt/pvä.
        Jos koiralle lisää eläinperäistä rasvaa ruokaan, vatsa menee sekaisin. Koira saa sianjauhelihaa riisillä, munankeltuiaisilla ja kasviöljyllä maustettuna yhdellä aterialla päivässä kahden Neu-aterian lisäksi, välipaloiksi rasvaista viiliä, lihapiirakkaa, ruisleipää, ydinluita. Ei liho - kaikki veriarvot kunnossa eikä haiman vajaatoimintaa. Koira on pirteä ja leikkisä iästään huolimatta, sillä on hyvä ruokahalu, se on luonteeltaan ihanteellinen.
        Koiran paino on 11 v aikana vaihdellut 35-43 kg välillä vaikka olosuhteet ovat koko ajan olleet samat kuten myös ruokintakin säännöllistä. Voisiko tähän painonvaihteluun vaikuttaa mikä? Tietty vanhemmiten lihaskudoskin vähenee, mikä alentaa painoa, mutta onko pelkän painoindeksin perusteella tehty eläinsuojelurikosilmoitus aiheellinen, mikäli omistaja on yksin huolehtinut moitteettromasti koirastaan yli 10 vuoden ajan ja minkä kymmenet ihmiset voivat todistaa.

        Kiitos ohjeistuksestasi joka tapauksessa.

        Aika outoa että eläinsuojelueläinlääkärit määrittelevät koiran kuntoluokan asteikolla 0-5 vain painon mukaan eli vaikka koira olisi muuten täysin moitteettomassa kunnossa hoikkuutta lukuunottamatta mikä voi olla luontaista, kuntoluokaksi voidaan määritellä esim. 1/5 samoin kuin koira joka on kaikinpuolin huonosti hoidettu ja sairas.

      • 12+7
        hyvinvoiva saku kirjoitti:

        On käynyt, käynnillä kertoi jonkun tehneen ilmoituksen, sanoi ettei minun epäile hoitavan koiraa huonosti mutta kehoitti lihottamaan. Toisen kerran koiran nähtyään sanoi ettei siinä ole mitään moitittavaa ja että se on ok. Toinen läänineläinlääkäri tämän jälkeen nähtyään koiran edelleen määräri koiraa lihotettavaksi, mutta minkäs teet jos ei liho niin ei. Koiran liikunnan ja ruokailun suhde on tasapainossa eli saa liikkua siten kuin itse tahtoo, ei juoksuteta väkisin esim. pyörän vierellä vaan tehdään kävelylenkkejä, ollaan metsässä toisinaan ja koirapuistossa joskus. Koira on aina ollut laiha. Samoin kuin ihmisissäkin, koirilla on olemassa erilaisia ruumiinrakenteita ilman että ne olisivat sairaita hoikkuudestaan huolimatta. Kyllä koirasta näkee monin tavoin jos se kärsii tai voi huonosti.

        Minun sakustani tehtiin myös aikoinaan eläinsuojelurikosilmoitus, tekijänä oli poliisi. Pidin koiraa vapaana ja kaaduin minkä jälkeen poliisit tulivat paikalle sattumalta ja tekivät koirastani eläinsuojeluilmoituksen irtipitämisen sekä laihuuden perusteella. Olin kuulemma syyllistynyt eläinsuojelurikokseen.??

    • ehdotus.

      Voisiko mm. Kennelrehu laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulle? Monen on hankala lähteä usean kymmenen kilometrin päähän säännöllisin väliajoin, kaikilla ei esim. ole autoa käytössä.

    • Voi hyvät hyssykät. Kyllä varmaan on mahat sekaisin eikä paino nouse, jos syötetään ruisleipää, lihapiirakkaa, laimennetaan ruokaa riisillä: Jos on käytössä aktiivinappula rasvaa yli 20%, niin samaan aikaan ei anneta kotiruokaa, ettei nappularuoka "laimene". Jos annetaan tuoreruokaa, ei samaan aikaan anneta luita, ettei ruoka mene laimeammaksi. Ja voi olla ettei koira jaksa kerralla syödä riittävästi vaan ruoka on annettava jopa kolme kertaa pävässä.

      Raakaan tottuminen voi kestää joillakin koirilla useamman kuukauden, totuttaminen pienellä nokareella päivässä.

      Kasvavalla, liikkuvalla koiralla ruuan määrä on olla valtava; olen ennenkin törmännyt siihen ettei koira yksinkertaisesti saa riittävää määrää, riittävän laadukasta ravintoa. Jos eläinlääkäri on nähnyt koiran ja antanut suosituksen ruokinnasta, niin miksi vielä pitää kyseenalaistaa ohjeet huuhaa-palstalla: Hyväkuntpoisella käyttökoiralla kylkiluut tuntuvat, lantio näkyy hieman päältä päin katsoen, lonkkaluut ovat lihasten alla -eivät törrötä.

      • hohhoijaa vaan sulle

        Voi voi sinua ja väärinkäsitystesi määrää puhuttaessa saksanpaimenkoiran painoindekseistä ja ruokinnasta. Onko esim. 11-v koira mielestäsi vielä kasvuikäinen? Ko. koiralle ei syötetä lihapiirakkaa eikä ruisleipää kuin makupaloina terveellisen täysipainoisen vitamiini- sekä hivenainepitoisen ruuan lisäksi. Entä mitä vikaa täysjyväriisissä on? Eikö koiralle saa syöttää muun ruuan lisukkeena toisinaan riisiä?

        Kirjoitit kommenttisi väärään ketjuun.

      • hohhoijaa vaan sulle kirjoitti:

        Tässähän olikin pääosin kyse nuorista ja massan lisäämisestä, eikä juuri tietystä vanhasta koirasta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe