Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuutamouinti

Suurin osa juhlaväestä nukkui ruususen untaan,
kun istuin laiturilla Tarjan kanssa kahden. Olin
porukan ainoa, joka ei seurustellut siihen aikaan
ja Tarja oli juuri eronnut omasta pitkästä
suhteestaan. Kuuntelin tietysti kyyneltenkin
sävyttämää tarinaa uskottomuuteen kariutuneesta
suhteesta ja olin oikeastaan hiukan ylpeäkin
saamastani luottamuksesta. Tarja oli tuolloin
minua kahdeksan vuotta vanhempi, 36 vuotias yhden
lapsen yksinhuoltajaäiti. Hän oli kaunis
vaaleaverikkö, töissä pankissa, jonka
arkirutiinit olivat vieneet mennessään. Aikaa ei
itselle liiemmin ollut. Huomasin kuitenkin, ettei
hänen vartalossaan näkynyt liiemmin merkkejä
vanhenemisesta ja sain tietää hänen käyvän
säännöllisesti lenkillä ja joskus salilla.
Lievitimme elämän kolhimia sielujamme oluella ja
siiderillä ja kuuntelimme yön ääniä. Kävin
heittämässä grilliin muutaman puun ja siirryimme
molemmat nuotion lämpöön katselemaan taivaalle
nousevia kipinöitä. Istuimme vierekkäin ja
katselimme muutaman kerran toisiamme niin, että
odotin sen johtavan pidemmälle.
Ehdotin Tarjalle kuutamouintia. Hän kieltäytyi ja
sanoi, että voisin mennä vaikka hän jäisikin
laiturille. Menin saunalle ja laitoin valmiiksi
hiukan lämpimään kiukaaseen pesällisen palamaan.
Palasin rantaan pyyhkeeseen verhottuna ja astelin
laiturin päähän. Heitin pyyhkeen pois ja pulahdin
järveen. Tarja asteli laiturille ja otti
pyyhkeeni. Hän sanoi voivansa kuivata minut kun
tulen pois.
Nousin laiturille ja häpeilemättä kävelin hänen
eteensä. Hän kietoi pyyhkeen ympärilleni ja
kietoi samalla kätensä ympärilleni. Hän nojautui
märkää rintaani vasten ja suuteli minua. Vastasin
kietomalla käteni hänen ympärilleen ja suutelimme
intohimoisesti. Pyysin hänet kanssani saunaan ja
hän suostui. Menin edellä saunaan ja jäin
jännittyneenä odottamaan.
Tarja astui hämärään saunaan enkä voinut olla
katsomatta paljaita rintoja jotka keinahtelivat
hänen kiivetessään lauteille. Heitin hieman
löylyä ja yritin keksiä jotakin luontevaa
puhumista. Se ei ollut kovin helppoa, mutta
onneksi Tarja vaikutti siltä, ettei sanoja enää
paljon kaivattu. Löylyteltyämme hetken menimme
pesuhuoneen puolelle, jossa pesimme itsemme ja
menimme saunan terassille kuuta tuijottamaan.
Tarja oli kietonut itsensä pyyhkeeseen ja minä
asetuin hänen taakseen terassilla.
Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin
niskaan ja kaulaan. Tunnustelin pyyhkeen läpi
rintoja ja pudotin hänen pyyhkeensä maahan. Oma
pyyhkeeni putosi samalla ja painoin penikseni
kiinni häneen. Hieroin Tarjan rintoja ja kaluni
alkoi kovettua. Hän kääntyi minua vasten ja
suutelimme kiihkeästi. Hän tarttui kalustani
kiinni ja puristeli sitä hellästi. Pidin kiinni
Tarjan pakaroista ja kaluni seisoi jo täydessä
juhlakunnossa.
Äkkiä Tarja kääntyi ympäri ja nojasi kaiteeseen.
Työnsin käteni pakaroiden väliin ja tunnustelin
sormilla kosteaa vakoa. Tarja oli todella märkä.
Hieroin sormillani klitorista ja työnsin välillä
kahta sormea sisään ja ulos. Tarja liikkui
tahdissa ja työnsin penikseni kiinni häneen
kuumaan ja kosteaan vakoonsa. Kaluni upposi
helposti sisään ja Tarja äännähti hiljaa.
Aloin työnnellä tasaisesti kaluani sisään ja
ulos. Kiihdytin tahtia ja Tarja liikutti
takapuoltaan mukana. Tutkin samalla sormella
klitorista ja huomasin kuinka Tarja oli orgasmin
partaalla.
Tunsin itsekin hetken koittaneen ja sanoin
Tarjalle tulevani millä hetkellä hyvänsä. Hän
sanoi, että haluaisi nähdä kasvoni kun saisin
orgasmin. Hän kääntyi ympäri ja menimme takaisin
sisälle. Takkahuoneen sohva oli sopiva paikka
jatkaa leikkiä.
Tarja asettui sohvalle selälleen ja minä tulin
hänen päälleen. Työnsin seisovan kaluni sisään ja
aloin työnnellä sitä litisevään pilluun
voimakkaalla tahdilla. Tarja sanoi, että voisin
tulla sisään, koska hän oli ehkäisyn hoitanut.
Olin todella kiihottunut ja nain häntä niin
rajusti kuin voin, kunnes siemeneni lähtivät
liikkeelle ja upposivat kuumaan, märkään pilluun.
Valahdin nojaamaan Tarjaan ja suutelimme.
Peseydyimme ja poistuimme vähin äänin nukkumaan.
Aamulla vaihdoimme kysyviä katseita ja näimmekin
toisiamme muutaman kerran tämän jälkeen. Yksi
sivu lisää muistojen kirjaan
01227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ATR kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu