Rajaton

Upeasti runoiltu Margitta.
Sinä se on. rakkaus, kaikessa armottomassa kauneudessaan.

Amoton ja vaativa, ei se kysele viedessään: haluatko tätä? Se vie, vikisitpä, tai et.
Vaikka se paljon vaatii ja vielä enemmän ottaa, niin sitä me vain janoamme, sillä vaikka se paljon haluaakin, voi se myös antaa enemmän, kuin osaamme edes unelmoida.

Rakkaus on, kuin rannaton meri, jonka syliin heittäydymme toivoen, että se vie meidät valkoilille hiekkarannoille, huojuvien palmujen katveeseen. paikkaan, joka on vain meille ja jossa asuu ikuinen onni.
Eikä kukaan edes ajattele, että todellisuus voi olla aivan toisenlainen. Ärjyvä aaltu paiskaa karuille kivikkoisille kalliorannoille, joissa hyytävät viimat alati riepovat. Onneksi niin ei ajatella, sillä jos niin olisi, ei kukaan koskaan heittäytyisi rakkauden meren aaltojen vietäväksi ja siitähän ei mitään hyvää seuraisi.

Upea runosi paljastaa rakkauden olemuksen juuri oikeassa rytmissä ja kuljettaa lukijan ajatusta lempeästi kohti sitä rakkauden suurinta voimaa.
Kaikkivoipaisuutta.

Upea, hieno runo sinulta.

Kiitos Margitta.

Ceero