Väärä teltta

Mies

Olimme juhannusta viettämässä pienellä
leirintäauleella Itä-Suomessa. Minä Arska,
tyttöystäväni Tepa ja hänen tätinsä Eila miehensä
Paavon kanssa. Juhannusaatto oli sujunut erittäin
juomapitoisesti ja hauskaa oli ollut meillä
kaikilla.

Paavo oli tuhonnut jo varmaan kaksi kosanderia ja
tuntui olevan aika tuiskeessa, kun vuorokausi
vaihtui tänä erittäin kuumana juhannusaattoyönä.
Minäkin olin jo melko känässä, mutta tolkku oli
vielä tallella ja jutuista sai selvää. Tepa sen
sijaan oli myös liian kännissä ja ajattelin
viedän hänet telttaan nukkumaan. Tulin takaisin
nuotion äärelle ja huomasin, että Eila ja
Paavokin olivat hävinneet johonkin. Jatkoin
kuitenkin seurustelemista muun leirintäalue väen
kanssa ja juominki tuntui vielä maistuvan.

Kello alkoi olla jo aika paljon, kun lähdin
kömpimään kohti telttojamme ja ihmetyksekseni
olinkin jo tuota pikaa teltan luona. Avasin
vetskarin ja rojahdin sisään. Makasin tovin
teltan lattialla, kunnes tajusin olevani väärässä
teltassa. Nimittäin Eila makasi vieressä. Olin
siis tyttöystäväni tädin teltassa. Ihmekös tuo
ajattelin, kun teltat olivat aivan samanlaiset.

Ihmettelin kuitenkin, että missäs helvetissä
Paavo on... ..kunnes Eila sanoi: ota minut ja
nosti peittonsa pois päältä paljastaen alastoman
kroppansa. Tuijotin kännisin silmin tätä hieman
vanhempaa naista ja hänen isoja rintojaan. Tovin
tuijotettuani kysyin, missä Paavo on? Johon Eila
tokaisi, että: "Paavo sammui tuonne rantasaunan
kuistille, kun yritimme käydä iltauinnilla"

Eila heitti peiton pois ja sanoi: "katsotaan onko
sinussa tarpeeksi miestä" ja alkoi samalla aukoa
housujeni nappeja. Tuijotin tätä naista ja
ihmettelin, mitä tässä tehdä, kunnes kaluni
ilmoitti vastauksen: nai häntä.

Eila sai kaluni esiin ja alkoi lipoa terskaa ja
minä samalla riisuin paidan pois ja aloin
keskittymään Eilan isoihin rintoihin. Kiihotuin
yllättävän nopeasti ja touhumme muuttui entistä
kiihkeämmäksi. Loput vaatteet lensivät äkkiä
päältäni pois ja menimme legendaariseen kuusysi
asentoon ja aloin nuolla Eilan pillua. Se oli
todella kostea ja klitoris oli yllättävän suuri.
Paljon suurempi kuin tyttöystäväni. Nuoleminen
sai klitoriksen kasvamaan entisestään.

Kaluni oli kova kuin kanki Eilan käsittelyssä ja
vaihdoimme asentoa. Eila sanoi, että: " Nai
takaapäin ja kovaa, tykkään siitä". Tein työtä
käskettyä ja aloin naimaan takaapäin, minkä
kerkesin. Eilan tissit heiluivat ja hänen vankka
pyllynsä päästi kiihottavia ääniä, kun painauduin
häntä vasten kiihkeässä rytmissä. Koko teltta
heilui ja varmaan naimisen äänet kuuluivat jo
aika kauas.

Vaihdoimme asentoa ja Eila tuli päälleni ja alkoi
ratsastamaan selkä minuun päin. Oli aivan
mahtavaa olla kokeneen naisen käsittelyssä.
Kullini suorastaan imeytyi rytmikkäästi Eilan
turvonneeseen pilluun hänen ratsastaessaan
päälläni. Hieroin samalla hänen rintojaan
takapäin, kunnes teltan ovelle ilmestyi Paavo!!
Itse menin aivan hämilleni, mutta Eila jatkoi
ratsastamista ja sanoi: "kukas vittu sä oot, mees
nyt omaas telttaan, täällä on kuule vähän
tärkeämpääkin tekemistä" .. ..ihmettelin Eilan
sanomisia, kunnes Paavo tokaisi: "ai, shori..
..vhäärä teltta.. ei hhollu tarkotus häiritä.. "
ja kääntyi pois... olin aivan äimänä ja jatkoin
naimista. Eila jatkoi ratsastamista ja sanoi:
"nai kovempaa saan kohta.. ..sunkin hyvä saada
ennekuin se tulee takaisin..." hymyssäsuin
kiihdytimme vauhtia ja huomasin Eilan alkavan
olevan orgasmi tuloillaan ja samassa omakin
sperma alkoi matkan kohti ulkomaailmaa.

Aaaaaahhhhhh.. aaaahhh.. molemmat saimme orkun,
jonka jälkeen kierähdimme vierekkäin makaamaan ja
aloimme nauraa!

Tilanne oli huvittava, kun Paavo ei ollut
tajunnut, että joku nai hänen vaimoaan eikä edes
tunnistanut omaa muijaansa. Hetken vielä
pussailimme ja halailimme, kunnes oli tajusimme,
että minun oli parempi lähteä. Toivoimme
molemmat, että Paavon oli syytä olla riittävän
kännissä, ettei muista tästä episodista mitään.

Otin vaatteeni ja menin hymyssäsuin telttaani
Tepan viereen nukkumaan. "Voi pojat, että Tädit
ovat nastoja tyyppejä" -ajattelin, käänsin
kylkeä, pieraisin ja nauroin itseni uneen.

3

9898

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mika

      Aivan mahtava juttu. Kyllä pitää koettaa ensi
      juhannuksena itsekin, josko flaxi kävis
      telttasekoilulla... :)

      • Anonyymi

        Vain unelmissas eunukki


    • Anonyymi

      Meiilä illalla telttaan tuli sukulaisukko myös nukkumaan aika kaljossaan, yöllä katsoin vaimon naamaa ,mitä pirua vaimo laittoi sormen suuni eteen ja katsoi anovasti ja lski vilttiä puristelin nänneistä ne oli kivikovat vaimo aukoi suutaan tekikö kipeää vai hyvää katsoin silmiin vaimo otti käsistä kiinni ja puristi kohta karheat kädet puristeli nännejä vaimo sulki silmät ja alkoi täristä kuului pitkä ähkäisy vaimon silmät oli pyöreänä, sukulais mies nousi ja valtava limainen kyrpä oli vielä puoli sesokissa, pidin silmiä kiinni. Vaimo tuli viereen, kiitos. Heräsin yöllä kun paljas kalu hieroi pyllyä kokeilin takaa ja käsi ei yltänyt ympäri, en tiedä mikä tuli annoin hieroa kunnes hieroi pillun huulia olin aivan märkä kun paksu terska meni sisään olisin voinut itkeä tai huutaa niin hyvää se teki mies lipsutti klidorista ja sain eka orgasmin mielettömän pitkän sitten sinä heräsit. Kulta jos se tuntu noin ihanalta mene mökkiin. Mökistä alkoi kuulua naintia äänistä päätellen hän sai kaksi orgasmia juoksi telttaan nai nyt työnsin kalun sisään mieletön määrä spermaa tursusi ulos, vaimo kuiki se oli kuin hevonen mieletön mela ja kun tuli sitä tuli paljon nain hinosta hulluna kun laukesin vaimo tärisi pitkään. aamulla hirvitteli mitä tuli tehtyä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      55
      1022
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1004
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      786
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      55
      774
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      659
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      638
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    14. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      13
      570
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      555
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      548
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      120
      536
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe