Osaako joku täällä kertoa sellaisen viritinvahvistimen jonka pääkaiuttimien etu- ja päätevahvistimen väliin voi kytkeä lisälaitteen, eli takapanelissa on pre out ja main in-liittimet. Saa olla kaksikanavainenkin vahvistin.
Lisälaite stereoihin
hankinnassa
4195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
esim. denon x-4000. Mitä laitetta olet kytkemässä?
Minulla on Behringerin Dualfex joka oli meillä bändikäytössä vähän aikaa mutta se ei oikein ajanut asiaansa siinä, ainakaan meidän bändissä ja kun se jäi virattomaksi kokeilin sitä huvikseni kotistereoihin ja huomasin että sehän toimii. Se jollain tavalla selkeyttää soundia, lisää erottelukykyä, tekee musiikin jollain lailla "elävämmäksi" sen kummemmin mitään taajuuksia korostamatta kuin ehkä hyvin lievästi. Vähän huono selostaa sanallisesti vaikutelmaa mutta minun korviini se kuulostaa hyvältä. En ole mikään hifistä enkä kaipaa viivasuoraa taajuusvastetta.
Tarve uuden vahvistimen hankintaan tuli kun nykyinen alkaa remppaantua ja kun viritin joka oli erillinen sanoi itsensä irti jo pari vuotta sitten enkä viitsi erillistä enää hommata. Sillä kyselen viritinvahvistimien perään ja minulle riittää mainiosti kaksikanavainen, en kuitenkaan pysty mitään sivukaiuttimia hyödyntämään kun tv ja stereokaapit ovat nurkassa ja mina istun vastapäisessä nurkassa.
Okei. Riippuu mikä sinulla on budjetti. Tuo behringen jättäisin pois kokonaan ja jos tosiaan et tarvitse kotiteatteria, niin vaihtoehtona olisi Cambridge Audio Azur 851A strereo vahvistin ja jos haluaa hypätä ylemmäs denon 2020. Väliin d/a muuntimeksi musical fidelityn v-90, tai jos haluaa huonekorjaimella dspeakerin antomode2. Tuolla antimodella pääset aivan eri sfääreihin. Toki löytyy halvelmallakin vahvistimia, mutta jos haluaa laadukkaampaa ääntä nuilla et pety. Tosiaan jos kuuntelet kaksikanavaisena niin ilman muuta stereo vahvari. Minulla on musan kuuntelussa denon 2020 ja leffa käytössä denon 3313. Ne on luupattuna toisiinsa.
Joo, me ollaan vähän eri tason harrastelijoita. Jos luet tuota tekstiäni niin huomaat että haen nimenomaan viritinvahvistinta, en pelkkää vahvistinta, minulla kun ei ole nyt radiota. Olen vuosien varrella käynyt kuuntelemassa hyviä ja todella hyviä laitteita enkä ole niistä löytänyt halpoihin peruslaitteisiin verrattuna mitään mistä olisin valmis maksamaan.
Siispä haen suurin piirtein perustason viritinvahvistinta jossa olisi pre out ja main in, haluaisin nimittäin sen Dualfexin siihen väliin koska se parantaa soundia korvin kuultavasti. Huonekorjauksella en tee mitään, suurimman osan siitä vähäisestä musiikista mitä enää kuuntelen niin kuuntelen kuulokkeilla. Pitäisi vaan saada radio ja samassa yhteydessä päivitettyä vahvistin.
Nuo mainitsemasi vaihtoehdot ovat enempi hifistien laitteita ja minä mielummin käytän halvemman vaihtoehdon mukana säästyvät rahat johonkin muuhun. Vaikka enhän minä ole mikään tuomitsemaan niitä jotka sijoittavat rahaa äänentoistolaitteisiin, olenhan itsekin aikanaan ostanut 18000 markkaa maksaneen kitaravaivistimen vaikka parin tonnin laitteella pääsisi yhtä hyville (lue huonoille) keikkaliksoille.