Cape Pointin yhdenhengen huoneet, vain kahdelle lähdölle tammikuussa oli vapaita. Onhan ne halvimpia toki, mutta mikä Gambiassa viehättää yksinmatkustavia, kun kuulemma nuo huoneet varataan ensimmäisinä. Ensimmäistä kertaa suunnitteilla Gambian matka ensi talveksi, ja tuo huonetilanne pisti silmään.
Vastaukset 5
- juxu
Jatkoa aloitukseen, kyse oli kolmen viikon matkoista.
- yksin vai kaksin
Samat asiat varmaan viehättää kuin kaksinmatkustaviakin. Kaikilla ei vain satu olemaan kumppania. Eikä kolmeksi viikoksi niin vain saa kaveria.
Kuulemma varataan ensimmäisenä ja sitten kuin uutena asiana huonetilanne pisti silmään.- ccpp
Olemme asuneet hotellissa monena vuonna ja tavanneet paljonkin yksinmatkustavia, pääasiassa naisia, jokusen miehenkin. Jutelleet heidän kanssaan ja monet ovat kertoneet, että on mukava, kun voi viedä paikallisen " ystävän " omaan huoneeseen ihan luvan kanssa, kunhan poistuu puoleen yöhön mennessä. Tällaista tuskin monissa hotelleissa sallitaan, luulisin. On ihan hyvä perushotelli, joku kirjoitti kokemuksistaan kyseisesestä hotellista ja kuvaili henkilökuntaa epämiellyttäväksi, meillä ei ainakaan ole valittamista, kaikki ovat aina olleet tosi mukavia ja ystävällisiä.
- 28x...
Minä en ymmärrä koko juxun ajatusviritelmää. Haluaa nyt kai yksinäishuoneen vai eikö halua; eihän tuo tiedä sitä itsekään. Sama se nukkuuko nyt vähän leveämmässä sängyssä vaikka yksin. Gambiassa ei nyt tietystikään kenenkään tarvitse nukkua yksin jollei halua; oli mies tai nainen, homo tai lesbo. Silloin leveämmästä sängystä on toki hyötyä. Ei tarvitse sitten kiimoissaan lattialla pyöriä tai väliäkö tuolla jos oikein himo iskee päällensä. Jos harrastaa kimppakivaa niin kyllä se on tautisen varmaa että 80 sentin sänky käypi aika pieneksi sitten. Varsinkin jos niitä pilviveikkoja sattuu kämpille vaikka 4.
- virtualimatkaajalle
Taas "asiallinen" viesti peräkammarin tumputtajalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231128
- 651023
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93803- 77753
- 44699
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la37675- 67614
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467