Luokitustodistukset

Kesä tulee, oletko valmis. Cadetin ja Yamahan luokitukset ei ole mutta tähänhän on jo totuttu
13336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Cadet ei ole kilpaluokka joten luokkaria ei ole eikä tule.

Äänestä

Ja näin sanoo?

AKK antaa ymmärtää toisin luokkarista!
2.1 Säännöt 2013
Cadet-luokalle tulee oma luokitustodistus kaudelle 2013.
KF6-luokan ikäraja pysyy samana kaudet 2013 - 2014 (10-vuotta)

toisaalta ei näillä ole mitään merkitystä, koska omia tehtyjä päätöksiä ei kunnioiteta tai noudateta!

Äänestä

Mikä tää on KF 6 ikähän nostettiin juuri 11V.
Ken näitä tuolla lajiryhmässä ja hallituksessa oikein säätää, eiks 120 Raksunkin pitänyt saada luokkari jo 2013. Samoin kuin uusi kytkimellinen Yamaha.
Ei voi olla totta. Eiks todella tota nykyistä lajiryhmää hallituskaan pysty hajottamaan, pistään ulos. Nykyinen lajiryhmä tuhoo koko kartingin suomesta. Viime lauantaina oli Tampereella meille kilpailujärjestäjille suunnattu palaveri ja koulutustilaisuus. Lajiryhmän eräs jäsen ja lajiryhmän ulkopuolinen kouluttaja kovin esitti palaverissa, että muutosta täytyy tulla. Kartingliito täytyy saada ulos, seurojen ei tule maksaa sinne jäsenmaksujaan.
Sama 95 mosamies pohjanmaalta oli ilmeisesti haukkunut ihan epäasialliseen tyyliin alapäätermein jopa paikalla olleen hallituksen puheenjohtajan.

Äänestä
  • Ja sama kaveri huoltaa ja virittää eläkepäivilään raket noottoreita kovaan rahaan.ja totta kai hoitaa velvollisuutensa verottajalle ;)

    Äänestä

Lajiryhmän puuttinit lietsoo riitaa ja kuka kärsii? LAPSET!!!!

Herätkää päättäjät miettimään kenen harrastuksen te sieltä norsunluutornista pätemisenvimmassanne tuhoatte!

Äänestä
  • Lajia tuhoo ja riitaa lietsoo ne puuhamiehet jotka koijasi aloittelevia isiä viime syksynä mukaan muka alkavaan micro 60 luokkaan vaikka tiesivät että akk:n kanta luokkaan on kielteinen. samat tyypit kirjoittelee nyt tänne muka harrastajien nimissä.

    Äänestä

  • kadetti-isänä sinä et tiedä vielä mitään mistään luokan vaihtamisesta saati sen tarpeesta. Osta ketjua ja ratasta ja bensaa, sillä pärjää kuulemma nykyään.

    Mistä ihmeestä näitä "päättäjät sitätäsuntätä" perussuomalaisia sikiää.. Kuka nyt muka lietsoo riitaa ja kuka kärsi?

    Olis voinut lukea sääntökirjaa ennen kuin menee ostelemaan "kiva uus luokka" perusteella. Sinua on nyt vain yksinkertaisesti viilattu linssiin ja rahat pois.

    Äänestä

  • Väärä kohde kirjoitti:

    kadetti-isänä sinä et tiedä vielä mitään mistään luokan vaihtamisesta saati sen tarpeesta. Osta ketjua ja ratasta ja bensaa, sillä pärjää kuulemma nykyään.

    Mistä ihmeestä näitä "päättäjät sitätäsuntätä" perussuomalaisia sikiää.. Kuka nyt muka lietsoo riitaa ja kuka kärsi?

    Olis voinut lukea sääntökirjaa ennen kuin menee ostelemaan "kiva uus luokka" perusteella. Sinua on nyt vain yksinkertaisesti viilattu linssiin ja rahat pois.

    Mitä se on jos ei riidanlietsontaa että tehdään kaikki kadettien sääntömuutokset täsmälleen päinvastoin mitä harrastajat haluaa?

    Äänestä

Onko totta, että lajiryhmän puheenjohtaja vuokrailee 95 moottoriaan, ja lajiryhmän jammu jäsenet omiaan jammujaan, ettei vain olisi esteellisiä lajiryhmätyöskentelyyn...... .

Äänestä
  • tirsk.. :)

    Minnehän ne 95:set ja jammut vuokrataan, kun en minä ainakaan ole kuullut että kukaan niitä kehuis saati vuokrais. Urbaani legenda kiertämään...

    Äänestä

  • Jos näin on niin vähin mitä voi tehdä on jäävätä itsensä omaa/kilpailevaa luokkaa koskevissa kysymyksissä.

    Äänestä

aihe on tärkeä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erkkivaan kirjoitti:

Kesä tulee, oletko valmis. Cadetin ja Yamahan luokitukset ei ole mutta tähänhän on jo totuttu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu