Hei!
Ajattelin kysyä teiltä jotka olette jo kokeneet tämän ajan eli olette vanhempia. Itse olen parikymppinen ja "kärsin" rintaan kohdistuvista kivuista.
Rintani aloittivat kasvun jo aikaisin ja kuukautiset alkoivat muistaakseni 12vuotiaana. Kovin kasvupyrähdys rinnoillani oli 16-18vuotiaana. Siinä ajassa kuppikokoni muuttui D:stä G:hen. Olen ostanut netin kautta itselleni oikean kokoiset rintaliivit, koska en ole vielä kehdannut mennä erikoisliikkeeseen.
Nykyään ongelmani on etten voi ottaa kahta juoksuaskelta enempää, kun rintojen pompahtaessa jonnekkin ihokudokseen sattuu hurjasti. Juoksen siis aina pitäen rinnoista kiinni. Se siis vie minulta juoksemisen mahdollisuuden täysin. Ennen kävin säännöllisesti koiran kanssa juoksulenkillä.
Voiko kipu johtua riittämättömästi tukevista liiveistä?
Kipua tulee myös jos olen konttaus asennossa ilman rintaliivejä jolloin rinnat roikkuvat oman painon varassa. Tuntuu kuin iho ei jaksaisi kannatella niitä. Siksi minulla onkin jo melko riippuvat rinnat, kun ne ovat niin "hurjan" isot.
Eikä niitä tarvitse kovin kovaa edes puristaa, kun koskee. Rinnan sisällä on siis jokin patti joka on kivulias. Molemmat rinnat ovat samantuntuiset, joten en usko siellä olevan mitään ylimääräistä. Jokin normaali rintajuttu sielä ihon sisässä on.
Tutkimuksiin en uskalla mennä. Onko jollakulla tietoa miksi rintani ovat niin arat? Kasvuvaiheessa ymmärtäisin, mutta kun enään tämän ei luulisi olevan sitä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen sinua 20 vuotta vanhempi. Kokoni on d-kuppi. Mutta ymmärrän oireesi täysin. Mielestäni kipu johtuu
kookkaita rinnoistasi. Rinnat sisältä on tosiaan melko muhkuraiset. Kipu ja herkkyys tulee myös voimakkaammaksi ennen kuukautisia. Raskaudenkin tunnistin heti, kun rinnoista tuli kipeät ja arat. Nyt raskauksien jälkeen tuo kipuherkkyys on lähes poistunut. Juoksuun super tukevat sporttiliivit.