Rokotusinfo.fi – sankaritarina vailla vertaa
Okei, olihan sikainfluenssaepidemian – tai oikeammin ”epidemian” – aikana montakin aktiivista rokotekriittistä tahoa kuten ainakin Antti Heikkilä tai Riikka Söyring jne. Unohtamatta millään muotoa meitä Hermeetikkoja jotka näimme heti ketkunpelin läpi, mutta tarinan ehdottomaksi sankariksi tuntuu silti nousevan piskuinen yhdistys nimeltään Rokotusinfo, tai pikemmin heidän nettisivustonsa. Sillä jollakin tavalla tämä sivusto ei ollut vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan tarina oli jollain lailla elämää suurempi.
Lahjusrahojen paljastuminen
Se alkoi pienestä lipsahduksesta. THL pani rutiininomaisesti nettiin näytille 6 millin ”tutkimusrahan” lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinelta samaan aikaan kun THL osti samaiselta yhtiöltä isolla rahalla sikainfluenssarokotteita. Rokotusinfo oli ensimmäinen joka haistoi pelissä korruption makua. Siitä alkoi yhden suomalaisen yhdistyksen salapoliisityö joka selvitteli rahakytkentöjä enemmänkin. Se olisi voinut jäädä tähän, mutta ensimmäisenä tästä asiasta kiinnostui tanskalaismedia, osittain siksi että samat THL:n jermut liikuskelivat myös WHO:n käytävillä, joka julisti tämän harmittoman räkätaudin supervaaralliseksi pandemiaksi jonka uhrit laskettaisiin vähintään miljardeissa. Siitä se sitten repesi. Myös muissa maissa alettiin tutkimaan kansallisten virkamiesten kytkentöjä lääkeyhtiöön, ja käryjä alkoi tulla. Rahansiirrot nousivat pintaan, ja pian alkoi kansainvälinen median ajojahti, jonka päämaali ei ollut enempää eikä vähempää kuin WHO ja sen kytkennät samaiseen yhtiöön. Likainen peli alkoi tulla päivänvaloon. Paljastus paljastukselta.
THL – Pahan kasvot
Eskola01
THL:n johtaja Eskola maailman mediassa (tässä CNN) antamassa kasvoja lääketieteen korruptiolle
Pian oltiin pisteessä jossa isot uutisyhtiöt toivat esiin koko lääketieteen mustan puolen joka tapaukseen liitettiin; korruptiota, hyväveli-sopimuksia, vastuuvapauksia, testaamattomia rokotteita…. Symboliksi tälle kaikelle pahalle nousi maailman mitassa suomalainen THL:n johtaja Eskola, jonka naamaa levitettiin pitkin maailmaa korruption symbolina kuin kaiken pahan ja mädännäisyyden alkujuurena. Suomessa näistä uutisista vaiettiin (tietenkin) koska meillähän ei vapaata mediaa ole. Kun sitten tv-yhtiöt ja toimittajat olivat työnsä tehneet, alkoivat viralliset tutkimukset. Viimeksi asialla oli EU joka tuomitsi jyrkästi pandemian pelkkänä pelottelukampanjana ja lääkeyhtiön temput alle alhaisimmankaan moraalin. Näyttää siltä että tätä näytelmää tullaan vielä pitkään petraamaan eri maiden oikeussaleissa ja näemme vielä monta virkamiestä kiemurtelemassa valiokuntien edessä.
Vuoden journalistinen teko
Silti ei pidä unohtaa että tämä kaikki lähti liikkeelle tästä yhdestä pienestä yhdistyksestä. Tämän tason paljastuksia ei ole turhan paljon, joka vetää vertoja esim legendaariselle Watergate-tutkimukselle, johon tätäkin juttua kannattaa verrata. Se nyt on aivan varmaa että Rokotusinfo teki sellaisen journalistisen teon, jollaisia maamme historia ei kovin montaa tunne aiemmin, ollessaan alkusysäys maailmanlaajuiselle mediamylläkälle. Nyt tiedätte miksi sanoin heitä elämää suuremaksi poppooksi.
Uhkailua, herjaa ja huuhaa-palkintoja
Kuva jota ei otettu: THL:n edustaja laittaa oman sopimuspuoliskonsa povariin
Kuva jota ei otettu: THL:n edustaja laittaa oman sopimuspuoliskonsa povariin
Ilmaiseksi se ei tullut. Rokotusinfo oli ainoa joka kykeni tarjoamaan kriittistä tietoa itse rokotteesta, ja sehän tarkoitti että vihollisiakin tuli. Heitä paheksuttiin vastuuttomiksi, hörhöiksi, salaliittoteoreetikoiksi, uhattiin oikeustoimilla ja jopa itse arkkiatri kävi heitä sättimään, ja on selvää että THL antoi tulla täydellä laidalla. Skepsis antoi huuhaa-palkintonsa ja viranomaiset vähättelivät heidän huoliaan rokotteen turvallisuudesta. Pakko ihailla kavereiden hermoja etteivät provosoituneet vaan luottivat että ovat oikeassa, ja melkoisen nihkeästi antoivat subjektiivisia kommentteja. Minulla ei olisi kyllä hermo pitänyt samassa mitassa.

Vastaukset 37
Vanhimmat
Rokotusinfo; Hengen- terveydenpelastaja isossa mitassa
Rokotehaitoista puhuminen ei kaikunut kuuroille korville. Alkuun uutisoitiin – hysteriaa tavoitellen – sikainfluenssakuolemista kunnes huomattiin että kaikki olivat kupsahtaneet juuri rokotteen saatuaan. Sen jälkeen asiaan tulikin täydellinen uutissulku, ja epäilyksiä herätti että heti perään ruumiinavaukset annettiin THL:n tehtäväksi, joka näistä rokotteista oli vastuussa. Sitten ruvettiin puhumaan kouristeluista, pelottavasta guillain-barre –oireyhtymästä, huhut kaduilla puhuivat keskenmenoista ja tätä nykyä puhutaan lasten narkolepsiasta. Pitäisihän jo järjelläkin käsittää että testaamatonta tuotetta ei pitäisi ottaa markkinoille ollenkaan, ja lopputulos on aina riski jossa voi käydä näinkin. Luonnollisesti lääkeyhtiö itsekin tiesi näin käyvän, muuten se tuskin olisi vaatinut THL:n panemaan ensin nimen paperiin jossa puhutaan yhtiön vastuusta vapautumisesta. Tiedämme ehkä joskus moniko tähän rokotteeseen kuoli, halvaantui, pilasi elämänsä sairastumalla jne mutta montako tapausta olisi voinut tulla ellei Rokotusinfo olisi tiedottamisellaan osannut varoittaa ihmisiä mahdollisista haitoista? Olisimmeko kaikki kävelleet terveyskeskukseen kuin zombiet, ellei tuo yksi sivu olisi ollut olemassa? Moni joka otti rokotteen lapselleen, on sitä varmasti katunut mutta moniko on huojentunut ettei ottanut? Kysymys kuuluu: Montako ihmishenkeä tai terveyttä Rokotusinfo pelasti? Tämä on tietenkin retorinen kysymys johon ei ole vastausta mutta väitän että ilman tätä yhdistystä nämä synkät luvut olisivat vielä suuremmat. Jos nämä kaverit tekivät journalistisen teon vailla vertaa, he ovat myös pelastaneet kymmeniä, kenties satoja ihmisiä tuholta.
Kun suomut lähtivät silmiltä
Kuin lampaat teuraalle: Eivätpä arvanneet mitä kamaa jonottivat
Kuin lampaat teuraalle: Eivätpä arvanneet mitä kamaa jonottivat
Kolmas ansio liikkuu mentaalisella tasolla. Me tavalliset pulliaiset, matti ja maija meikäläiset, emme ehdi paneutua näihin juttuihin. Meillä on jokin katsomus että valkotakkiset uurastavat yötä päivää meidän parhaaksemme ja käyvät sotaa viruksia ja bakteereja vastaan kutsumuksesta. Jotkut ehkä repivät vähän tuohta siinä sivussa, mutta sekin on sovinnaisen rajoissa. Kiitos Rokotusinfon, silmämme ovat auenneet. Tuskin on montaakaan suomalaista joka ei olisi oppinut episodista. Näemme asiat viimein oikeassa valossa; lääkeyhtiöiden työ on tuottaa voittoa keinoja kaihtamatta ja sairauksien parantaminen on sivuseikka. Keinoina käytetään näköjään mitä vain; yhtiö yritti tieten levittää itse aktiivista pöpöä luodakseen tautia eli ”kysyntää”, tiesi varmasti rokotteensa vaarallisuudesta mutta viis veisasi, ja käytti koko propagandan arsenaalia hyväkseen luodakseen silkkaa paniikkia. Lahjottuja virkamiehiä, ”omia miehiä” istutettu korkeille viranomaispalleille, ostettua mediaa, vaikenevia politiikkoja, loputtomia hyväveli-palveluksia ja vastapalveluksia – niillähän tämä kuvio toimii. Tieteellisesti todettu turvallisuus on jotakin jonka voi ostaa rahalla tai panemalla oikeat miehet ”puolueettomiin” tutkimuslaitoksiin. Tämä nähtiin niin selvästi suomessakin, että sinisilmäisyyden kausi lienee lopullisesti ohi. Olisivatko silmämme koskaan avautuneet näissä mitoissa ilman näitä kansalaisaktiiveja, sekin on kysymysmerkki.
Ei provosoiduta eikä provoseerata
Rokotusinfon ansiot on siis viime vuodelta sellaisia että siihen ei joka jamppa tai eero kykene. Ennen kaikkea on pakko ihailla myös tuota strategiaa jossa annetaan asioiden puhua puolestaan, eikä pilata hyvää juttua pillastumalla, alkamalla sormi pystyssä puhumaan salaliittoteoriaa tai messuamalla palopuheita yllyttävien toimittajien keskellä. Ryhmäkuri oli fantastinen, ja onneksi se oli. On sanomattakin selvää että heidän jokaista repliikkiään tutkittiin suurennuslasilla rokotepuoltajien ja THL:n riveissä, jäsenten taustoja kaiveltiin ja milloin epäiltiin mistäkin, voi olla varma että yksikin lipsahdus olisi tehnyt tuhoisaa yhdistyksen maineelle keskellä tätä massiivista mustamaalauskampanjaa, joiden kohteena he olivat. Kieli keskellä suuta oli vissiin etukäteen päätetty taktiikka, ja tässä myllyssä se toi esiin ylivertaisuutensa.
mutta ollakseni rehellinen, ei Rokotusinfo sitä tehnyt. GlaxoSmithKline ja THL itse pilasivat oman maineensa ja jäivät kiinni omista verirahoistaan, joita keskeään liikuttelivat. Puhun nimenomaan verirahoista, niiden takia on menetetty henkiä ja pilattu monen kasvavan terveys. Toivottavasti monen pekka puskan omaatuntoa kolkuttaa kun viimein tajuaa että on tullut hankittua verta käsiinsä joka ei lähdekään enää tavallisella saippualla pois.
He ovat todella suuria sankareita!
Rokottaminen pitäisi välittömästi kieltää lailla!
Tehdään kansalaisaloite yhdessä!
Me kaikki vaihtoehtoijat olemme arjen ankareita!
Rokotusinfo pelastaa maailman ja ihmiset.
Rokotusinfolle seuraava nobel!!!!!!
Rokotusinfo tekee todella mittavaa ja hyvää työtä ja on pelastanut monia ihmisiä vakavilta sairastumisilta ja jopa kuolemilta.
--Rokotusinfo tekee todella mittavaa ja hyvää työtä ja on pelastanut monia ihmisiä vakavilta sairastumisilta ja jopa kuolemilta. --
No johan vitsin murjasit.
"Kun suomut lähtivät silmiltä
Kuin lampaat teuraalle: Eivätpä arvanneet mitä kamaa jonottivat
Kuin lampaat teuraalle: Eivätpä arvanneet mitä kamaa jonottivat
Kolmas ansio liikkuu mentaalisella tasolla. Me tavalliset pulliaiset, matti ja maija meikäläiset, emme ehdi paneutua näihin juttuihin. Meillä on jokin katsomus että valkotakkiset uurastavat yötä päivää meidän parhaaksemme ja käyvät sotaa viruksia ja bakteereja vastaan kutsumuksesta. Jotkut ehkä repivät vähän tuohta siinä sivussa, mutta sekin on sovinnaisen rajoissa. Kiitos Rokotusinfon, silmämme ovat auenneet. Tuskin on montaakaan suomalaista joka ei olisi oppinut episodista. Näemme asiat viimein oikeassa valossa; lääkeyhtiöiden työ on tuottaa voittoa keinoja kaihtamatta ja sairauksien parantaminen on sivuseikka. Keinoina käytetään näköjään mitä vain; yhtiö yritti tieten levittää itse aktiivista pöpöä luodakseen tautia eli ”kysyntää”, tiesi varmasti rokotteensa vaarallisuudesta mutta viis veisasi, ja käytti koko propagandan arsenaalia hyväkseen luodakseen silkkaa paniikkia. Lahjottuja virkamiehiä, ”omia miehiä” istutettu korkeille viranomaispalleille, ostettua mediaa, vaikenevia politiikkoja, loputtomia hyväveli-palveluksia ja vastapalveluksia – niillähän tämä kuvio toimii. Tieteellisesti todettu turvallisuus on jotakin jonka voi ostaa rahalla tai panemalla oikeat miehet ”puolueettomiin” tutkimuslaitoksiin. Tämä nähtiin niin selvästi suomessakin, että sinisilmäisyyden kausi lienee lopullisesti ohi. Olisivatko silmämme koskaan avautuneet näissä mitoissa ilman näitä kansalaisaktiiveja, sekin on kysymysmerkki."
Harhaisia löytyy aina. Rokotekattavuus ei ainakaan lasten rokotuksissa onneksi juurikaan laskenut. Suomalaiset ovat pääosin sen verran tervepäistä porukkaa, ettei tuolainen pelottelu pure.
Korvaukset sikainfluenssarokotteen takia narkolepsiaan sairastuneille tulevat nousemaan kaikkiaan 100 miljoonaan euroon, kirjoittaa Savon Sanomat.
Korvauspotista 30 miljoonaa hoidetaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksesta. Loppu jää valtion kustannettavaksi, mikä on erillisellä lailla säädetty.
Myönteisiä korvauspäätöksiä on tehty kaikkiaan 150 kappaletta. Hylkääviä päätöksiä on 34. Lisäksi korvauskäsittelyssä on vielä 25 tapausta.

> No johan vitsin murjasit.
Pillerikauppiaan tulokset.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ss--pandemrix-haittakorvaukset-nousevat-100-miljoonaan-euroon/3118678
Kyllä Rokotusinfoa tarvitaan. THL kyllä reilusti myöntää ettei tiedetty, muttei se lohduta narkolepsiaan sairastuneita:
>Tutkijat ovat viimein selvittäneet, mikä sikainfluenssarokote Pandremixissa sai aikaan lisääntynyttä narkolepsiaa.
Tehosteaineen sijaan syypäänä onkin rokotteen virusantigeeniseos, joka sisältää sikainfluenssaviruksen osia.
Tutkijat ovat viimein selvittäneet, mikä sikainfluenssarokote Pandremixissa sai aikaan lisääntynyttä narkolepsiaa.
Tehosteaineen sijaan syypäänä onkin rokotteen virusantigeeniseos, joka sisältää sikainfluenssaviruksen osia.
Antigeeniseos on sen erilaisen valmistusprosessin vuoksi Pandremix-rokotteessa erilainen kuin monissa muissa rokotteissa.
- Valmistusprosessissa tapahtuu jotain sellaista, että virusosat tulevat rokotteeseen narkolepsiaa lisäävään muotoon. Ei tiedetty, että tässä valmistusprosessissa voi olla riskejä, sanoo tutkimusprofessori Outi Vaarala Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.<
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032318148496_uu.shtml?ref=hakemisto
Skepsis myönsi arvostamansa palkinnon Rokotusinfolle.
http://www.magneettimedia.com/?p=8138
Minkä ihmeen palkinnon?
Mitä oikein höliset?
> Rokotusinfolla ei ole mitään syytä nolostua Skepsis ry:ltä saamastaan Huuhaa-palkinnosta, sillä se kenellä on totuus puolellaan, sen ei pidä olla leuka alhaalla ja olla kuin ei olisikaan. Toista on varmastikin skeptikoiden, jotka tuskin toista kertaa ovat huolissaan, että lapset jäävät ilman narkolepsiaa aiheuttavaa rokotetta.....
Onko lukemisessa vaikeuksia???
Minusta taas skepsis on ansainnut huuhaa-palkinnom.
Skepsishän on täynnä vajakkeja.
" http://www.magneettimedia.com/?p=8138 "
Laitoit todella hyvä linkin, kiitos! Pätkä sivulta:
"-Rokotusinfo ry. on jättänyt lokakuussa 2010 tutkintapyynnön poliisille liittyen mm. sikainfluenssarokotteeseen liittyvästä tiedottamisen laiminlyönneistä ja valheellisesta, harhaanjohtavasta tiedottamisesta ja siitä, että rokotussuositusta jatkettiin narkolepsiariskistä kertomatta tilanteessa, jossa THL:n tiedossa oli epäily narkolepsian ja rokotteen yhteydestä. Tutkintapyynnössä mainitsemiamme rikosnimikkeitä olivat mm. vammantuottamus, terveyden vaarantaminen ja yleisvaaran tuottamus. Tutkinta olisi ollut perusteltua, koska luultavasti esim. THL:n pääjohtajan Pekka Puskan harhaanjohtavat lausunnot sikainfluenssarokotteen riskeistä ovat olleet merkittävästi vaikuttamassa kansalaisten rokotuspäätöksiin. Valitettavasti poliisi ei aloittanut asiassa tutkintaa."
Kerrohan yksikin edes lähes yhtä vajaa kuin itse olet skepottelijana.
Korvaukset sikainfluenssarokotteen takia narkolepsiaan sairastuneille tulevat nousemaan kaikkiaan 100 miljoonaan euroon, kirjoittaa Savon Sanomat.
Korvauspotista 30 miljoonaa hoidetaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksesta. Loppu jää valtion kustannettavaksi, mikä on erillisellä lailla säädetty.
Myönteisiä korvauspäätöksiä on tehty kaikkiaan 150 kappaletta. Hylkääviä päätöksiä on 34. Lisäksi korvauskäsittelyssä on vielä 25 tapausta.
>Sikainfluenssarokotteen aiheuttamat aivovammat ilmentyivät näkyvimmin narkolepsiana.
Vammojen määrä ja kirjo on vielä tuntematon.
Mitään tieteellistä tutkimusta ja kartoitusta ei ole käytetty, mitä muita aivovammoja tämä nanopartikkeli-rokote aiheutti suomalaisille ja kuinka laajasti.
Satoja? Kymmeniä tuhansia?
Lääkärit ovat ympäri Suomen kieltäytyneet reagoimasta ihmisten "outoihin" oireisin. Luulosairautta! Lääkärit ohjeistettu torjumaan vaurioilmoitukset?
•Narkolepsiakin ilmoitettiin ensin hätäisesti, ilman tutkimuksia ja painokkaasti "erittäin epätodennäköiseksi" THL:n toimesta ensimmäisten rohkeasti julkisuuteen tulleiden uhrien jälkeen.
Nano-rokotteen nanopartikkelit eivät ole maksan hallittavissa vaan ne voivat kasaantua mm. aivorunkoon tai aivoihin, esim johonkin vähäpaineiseen ruumiin "nurkkaan". Ja tuhota soluja vaikeina vammoina ja silpoutuneena arpimassana myös jopa maksassa .
Ihmisruumiille tuntemattomat nano-partikkelit ja elohopea on tarkoitettu solujen pinnan rikkomiseen "rokotustehon" lisäämiseksi.
Kaikki "uuden sukupolven" rokotteet eli nanorokotteet voivat aiheuttaa vastaavaa.
Tämä on suuri hys hys.<
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138530-thl-narkolepsia-ja-aivovammat
Pistetään tähän vielä suora linkki Rokotusinfon tarinaan:
http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/168-hermeetikko-rokotusinfofi-sankaritarina-vailla-vertaa.html
--Lääkärit ovat ympäri Suomen kieltäytyneet reagoimasta ihmisten "outoihin" oireisin. Luulosairautta! Lääkärit ohjeistettu torjumaan vaurioilmoitukset? --
Tämä kaikki tapahtuu vain sinun sairaassa mielessäsi, onko lähipiirissäsi mielisairautta ?
Aivan oikein, skeptikothan ovat tunnetusti skitsofreenikkoja!
Oliko sinun suvussasi useita skitsofreenikkoja?
"Lahjusrahojen paljastuminen
Se alkoi pienestä lipsahduksesta. THL pani rutiininomaisesti nettiin näytille 6 millin ”tutkimusrahan” lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinelta samaan aikaan kun THL osti samaiselta yhtiöltä isolla rahalla sikainfluenssarokotteita. Rokotusinfo oli ensimmäinen joka haistoi pelissä korruption makua. Siitä alkoi yhden suomalaisen yhdistyksen salapoliisityö joka selvitteli rahakytkentöjä enemmänkin. Se olisi voinut jäädä tähän, mutta ensimmäisenä tästä asiasta kiinnostui tanskalaismedia, osittain siksi että samat THL:n jermut liikuskelivat myös WHO:n käytävillä, joka julisti tämän harmittoman räkätaudin supervaaralliseksi pandemiaksi jonka uhrit laskettaisiin vähintään miljardeissa. Siitä se sitten repesi. Myös muissa maissa alettiin tutkimaan kansallisten virkamiesten kytkentöjä lääkeyhtiöön, ja käryjä alkoi tulla. Rahansiirrot nousivat pintaan, ja pian alkoi kansainvälinen median ajojahti, jonka päämaali ei ollut enempää eikä vähempää kuin WHO ja sen kytkennät samaiseen yhtiöön. Likainen peli alkoi tulla päivänvaloon. Paljastus paljastukselta. "
"Myös muissa maissa alettiin tutkimaan kansallisten virkamiesten kytkentöjä lääkeyhtiöön, ja käryjä alkoi tulla."
Yhtään ainutta lahjusoikeudenkäyntiä ei missään kuitenkaan käyty. Taitaa huuharin "käryt" olla silkkaa rokotekammoisen toiveajattelua.
Ai niin. Koko oikeuslaitoskin on tietysti korruptoitunut ja toimii Rokotusinfon agendaa vastaan.
Korvaukset sikainfluenssarokotteen takia narkolepsiaan sairastuneille tulevat nousemaan kaikkiaan 100 miljoonaan euroon, kirjoittaa Savon Sanomat.
Korvauspotista 30 miljoonaa hoidetaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksesta. Loppu jää valtion kustannettavaksi, mikä on erillisellä lailla säädetty.
Myönteisiä korvauspäätöksiä on tehty kaikkiaan 150 kappaletta. Hylkääviä päätöksiä on 34. Lisäksi korvauskäsittelyssä on vielä 25 tapausta.
Rokotusinfo tekee tärkeää työtä.
"Salainen EU-raportti paljastaa Suomessa testattavan vauvojen kuutosrokotteen vakavat haitat"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6462
Lähde: Janus Putkonen
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=3978
Taas verkkomedia valehtelee ja hörhöt uskovat.
Tässä vähän otteita ja kommenttia kyseisestä raportista.
Ensin oikaisu Iltalehdessä:
" Vanhemmat huolestuivat rokotehuhuista Nyt puhuu professori
Vuorikarin mukaan EU:n lääketurvallisuutta valvovalle virastolle EMA:lle jätetty asiakirja on normaali rokotteen turvallisuutta koskeva raportti. Kaikki lääkeyhtiöt laativat niitä tuotteistaan säännöllisin väliajoin. Virasto katsoo niiden perusteella, onko rokote tai muu lääke turvallinen käyttää"
Sitten raposrtista:
"Vuodesta 2000 lähtien on kirjattu tuo 73 lapsen kuolema rokottamisen jälkeen. Viimeisten kahden vuoden aikana rokotetta on annettu 24 283 415 annosta. Kokonaismäärä on 72 931 338 annosta vuodesta 2000. Siitä onko tuolla haittavaikutuksella muu kuin kronologinen yhteys rokotteeseen joudutaan vielä tekemään jatkoselvityksiä."
Eli ei tiedetä, onko kuolemilla mitään yhteyttä rokotteeseen. ...Tehdyt ruumiinavaukset eivät paljastaneet yhteyttä rokotteeseen, vaikka aikaa olisi ollut vähän kuoleman ja rokottamisen välillä. Joillakin kuolinsyyksi varmistui sydänsairaus tai aivokalvontulehdus."
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2013/01/salainen-raportti-rokotteeseen.html
Näin heikolla pohjalla Verkkomediat ja Janus Putkoset pelottelevat ihmisiä.
Korvaukset sikainfluenssarokotteen takia narkolepsiaan sairastuneille tulevat nousemaan kaikkiaan 100 miljoonaan euroon, kirjoittaa Savon Sanomat.
Korvauspotista 30 miljoonaa hoidetaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksesta. Loppu jää valtion kustannettavaksi, mikä on erillisellä lailla säädetty.
Myönteisiä korvauspäätöksiä on tehty kaikkiaan 150 kappaletta. Hylkääviä päätöksiä on 34. Lisäksi korvauskäsittelyssä on vielä 25 tapausta.
Kansalaiset kertoivat mielipiteensä narkolepsiarokotteesta muutama vuosi sitten:
http://www.youtube.com/watch?v=gDjQ_NPIhVk
-Ettekö te ihmiset ymmärrä...--
Vaihtoehtoilijat oli ylentäneet taas itsensä muita viisaammiksi, muut ei ymmärrä mitään.
Olihan siellä melkein 10 ihmistä.
Korvaukset sikainfluenssarokotteen takia narkolepsiaan sairastuneille tulevat nousemaan kaikkiaan 100 miljoonaan euroon, kirjoittaa Savon Sanomat.
Korvauspotista 30 miljoonaa hoidetaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksesta. Loppu jää valtion kustannettavaksi, mikä on erillisellä lailla säädetty.
Myönteisiä korvauspäätöksiä on tehty kaikkiaan 150 kappaletta. Hylkääviä päätöksiä on 34. Lisäksi korvauskäsittelyssä on vielä 25 tapausta.
Vaihtoehtoilijatko vaan ymmärtävät sen "melkein 10 ihmisen" sanoman?
Ehkäpä on muutamia muitakin? Ainakin asianosaiset narkolepsiaan sairastuneet, ja heidän lähimpänsä. Ovatko sitten ylentäneet tai alentaneet, mutta totutta tuntuvat julistavan. Kaikille sekään ei näytä sopivan.