salailu?

eka 1/2 h selittää ufosalailusta ja sen olemassaolon pakosta. loistava maltillinen uffomies jopa skeepon makuun.

http://www.youtube.com/watch?v=yBbdJMl0H64
10121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Myös http://www.youtube.com/watch?v=VTCaXVy3phU kannattaa selata, sama mies, aiheina ufot, Kennedyn murhan tutkimus ja tietenkin 9/11. Paha mielihän näistä tulee. Emme ole amerikkalaisia, mutta emme voi käsittää, että he eivät vaadi selitystä 'pimeille budjeteille' ja lukuisille muille epäselvyyksille.

Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi. Salailu nyt on nähtävissä kaikissa virallisissa tutkimuksissa kaikissa aroissa aiheissa ja sokeakaan ei sitä voi kiistää.

Olihan tällä palstalla usein taannoin henkilöitä jotka väittivät jopa NSA:n linkitettyjä kotisivujakin väärennöksiksi koska ne kotisivujen materiaalit kertovat selkeästi salailusta.

Kennedyn tapauksessa riittää salaliitosta todisteeksi jokaiselle pääosumavideon nähneelle henkilölle se että viimeinen osuma tulee selkeästi edestäpäin. Ei takaa kuten virallinen versio edelleen kuuluu. 2050 olemme viisampia kun aineiston salaamisen päivämäärä tulee täyteen.

USA:lla on paljon muitakin mustia projekteja juuri paljastettujen Area 51 olemassaolon paljastamis ja Benermudan kolmion tutkimuskeskuksen paljastamisesta ja Lockheed Martinin Skunkworksin johtajien paljastusten lisäksi.

Äänestä
  • Sillä Yhden laki-nimisellä hömppäsivuillahan uhottiin aikoinaan siitä,että kaikki ufosalailu päättyy viimeistään vuonna 2012,ehkä jopa vuonna 2011.

    Vaan eipä päättynyt ja miten se voisi päätttyä koska sellaista ei koskaan ole edes ollutkaan.

    Ja kun näin kävi niin sille alalle on näemmä tullut uusi,julkisuushakuinen yrittäjä,
    joka kertoo samoja vanhoja salaliittoteoriota uudelleen.

    Varma uskottavuuden lisääjä niissä höpinöissä on aina ollut USA,9/11,Kennedy,
    mustat projektit,Area 51,ufot ja monet muutkin vanhat salaliittoteoriat.

    Kun tuossa edellä tuotiin edellä taas kerran tuotiin esille se vanha kuvitelma siitä että viimeinen,Kennedyn päähän osunut luoti ammuttiin edestäpäin,niin se ei todellakaan pidä paikkaansa.

    Tämän seikan toteamiseksi riittää se,että katsotte Zapruderin kuvaaman filmin lopun hieman tarkemmin ja myös ymmärrätte katsomanne.

    Siitä filmistä näkyy ihan selvästi se,että kolmas laukaus ammutaan takaa koska veripilvi Kennedyn päästä purskahtaa eteenpäin.Jos se olisi ammuttu edestä,niin
    silloin veripilvi Kennedyn päästä olisi purskahtanut taaksepäin.Yksikertaista eikö vaan?

    Ennen kuin joku nostaa esille sen "taikaluodin",niin Oswald käytti 6,5 millistä kivääriä.Niissäkin luoti on kevyt ja luodin lähtönopeus on noin 900 m/sek.

    Kun tälläinen kevyt ja nopea luoti osuu ihmisen kehoon niin se "kaatuu" ja muuttaa kehossa suuntaansa.Eli siis suoraa läpiampumaa ei tule,vaan luoti saattaa jättää kehon aivan muualta ja jatkaa matkaa.Päähän osunut luoti ei kohtaa vastusta vaan menee suoraan läpi.

    Tällaisia patruunoita kutsutaan nykyisin tehopatruunoiksi ja näistä syistä johtuen NATON aseet ovat nykyiseltä kaliberiltaan 5,56x45.Venäjän asevoimat taasen käyttää nykyisin kaliberia 5,45x45.

    Salaliittoteoreetikot mielellään unohtavat myös en,että pari vuotta sitten eräs entinen salaisen palvelun agentti julkaisi kirjan.Tässä kirjassaan hän kertoo myös sen,että Kennedya suojanneet henkivartijat ovat ehdottomasti sitä mieltä että kaikki kolme laukausta ammuttiin takaapäin ja ampuja oli Oswald.He siis tietävät mistä puhuvat koska he itse olivat paikalla mutta yksikään meistä ei ollut.

    Saatta olla niinkin että kohta joku on sitä mieltä että henkivartijoiden oli hengenlähdön uhalla käsketty kertomaan niin.

    Kun viime vuoden marraskuussa tapauksesta oli kulunut 50 vuotta,niin Oliwer Stone kertoi medialle sen,että hänen ohjaamansa/tuottamansa elokuva JFK on pelkkää viihdettä.Lisäksi hän kertoi että he itse loivat tapauksen ympärille laajan salaliiton taatakseen sen,että elokuva menestyy myös kaupallisesti.

    Pitäisiköhän minunkin tehdä kuten moni muukin nimimerkki?Eli vastata eri nimimerkillä itselleni ja olla samaa mieltä.

    Äänestä

  • 5,56x45 kirjoitti:

    Sillä Yhden laki-nimisellä hömppäsivuillahan uhottiin aikoinaan siitä,että kaikki ufosalailu päättyy viimeistään vuonna 2012,ehkä jopa vuonna 2011.

    Muistutus: tämä on UFO-palsta. Ei sitten enempää Kennedy-murhaa, 9/11, tms. asiaankuulumatonta tähän ketjuun.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Muistutus: tämä on UFO-palsta. Ei sitten enempää Kennedy-murhaa, 9/11, tms. asiaankuulumatonta tähän ketjuun.

    >>Kun viime vuoden marraskuussa tapauksesta oli kulunut 50 vuotta,niin Oliwer Stone kertoi medialle sen,että hänen ohjaamansa/tuottamansa elokuva JFK on pelkkää viihdettä>Muistutus: tämä on UFO-palsta. Ei sitten enempää Kennedy-murhaa, 9/11, tms. asiaankuulumatonta tähän ketjuun.

    Äänestä

  • PöYhn kirjoitti:

    8.13 ja USAn konsulaatti heräsi

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    8.13 ja USAn konsulaatti heräsi

    Ei kaikki sentään ole yhtä USA-salaliittoa.

    Äänestä

Salailu, sisäpiirit, hyväveliverkostot, kartellit, manipulointi, vakoilu, vastavakoilu, aivopesut, kiristäminen, lahjominen, tappaminen, painostaminen, henkinen ja fyysinen kidutus, mustamaalaaminen...

...ja monet monet muut ei niin mairittelevat ominaisuudet ovat arkipäivää kaikille valtioille, valtionhallinnoille, kunnille, kunnallishallinoille, rahamaailmalle, monille suuryrityksille, jopa monille avustusjärjestöille.

On erittäin naiivia edes kuvitella että elämme jossakin puhtoisessa lintukotomaailmassa jossa on vapaa, rehellinen ja oikeudenmukainen media ja informaatio.

Jos ufoista on parempaa tietoa jollakin valtiolla tai jonkin valtion jollakin organisaatiolla niin on päivänselvää että siellä se tieto tulee pysymäänkin niin kauan kuin:

a) sillä tiedon omistavalla taholla on pienikin mahdollisuus hyödyntää sitä tietoa itse.

b) sillä tiedon omistavalla taholla on pienikin pelko siitä että se tieto tulisi aiheuttamaan ongelmia kansantaloudelle, uskonnolle, ihmisten luottamukselle johtajiaan kohtaan tai vaikuttaisi ihmisten turvallisuudentunteeseen.

Sellaisessa maailmassa me elämme. Ei maha mittää.

Äänestä
  • Alienit tulee ja pelastaa meidät ison pahan suden kynsistä koska kanavoijat näin ovat vuosikausien ajan lupailleet!

    Äänestä

  • Jos maailma onkin paha ja ihmisluonto katala, ei siitä voi päätellä niin, että avaruusoliot vierailevat Maassa ja että se salataan.

    >>a) sillä tiedon omistavalla taholla on pienikin mahdollisuus hyödyntää sitä tietoa itse.>b) sillä tiedon omistavalla taholla on pienikin pelko siitä että se tieto tulisi aiheuttamaan ongelmia kansantaloudelle,>uskonnolle,>ihmisten luottamukselle johtajiaan kohtaan>tai vaikuttaisi ihmisten turvallisuudentunteeseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

4evolution kirjoitti:

eka 1/2 h selittää ufosalailusta ja sen olemassaolon pakosta. loistava maltillinen uffomies jopa skeepon makuun.

http://www.youtube.com/watch?v=yBbdJMl0H64

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu