Valheiden vangit

Toi jakso, missä perheen äiti rakastui naispuoliseen työkaveriinsa, on kuin kertomus minusta. Hän sai tunteilleen vastakaikua tosin ja uskalsi kertoa tunteistaan työkaverilleen ja lopuksi myös miehelleen. Olen aina tiennyt pitäväni naisista ja usein heihin olen myös ihastunut. Perheeni on kuitenkin aina ollut hyvin johtavassa asemassa ja meille on tehty selväksi että kulissien pitää olla ja pysyä kunnossa. Ehkä siksi tai juuri siksi, en ole uskaltanut koskaan tuoda julki oikeita tunteitani. Menin naimisiin miehen kanssa, noh, koska niin odotettiin ja painostettiin. Ja kyllä, nyt mä tulen olemaan aina valheeni vanki. Ehkä sitten joskus, kun vanhempiani ei enää ole, uskallan olla MINÄ.
5357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä tuhlaa elämääsi enempää, olemalla joku muu kuin olet. Elämä on liian kallisarvoinen tuhlattavaksi. Ja minkä vuoksi; että Toiset sitä ja tätä. Jos kiellät itsesi, olet onneton :( Ne ihmiset, ketkä oikeasti rakastavat ja välittävät, ovat onnellisia silloin, kun sinäkin olet. Sinä olet se tärkein ja Sinun elämäsi on se tärkein kuitenkin loppupeleissä.

Äänestä

Miksi ne "kulissit" eivät olisi kunnossa, vaikka olisitkin oma itsesi ja vaikkapa parisuhteessa toisen naisen kanssa? Kaikissa suvuissa on homoseksuaaleja ja se on aivan normaalia. Voit elää ihan edustuskelpoista elämää myös lesbona, se on ihan vain omasta ajattelutavastasi kiinni.

Sinä et romuta mitään kulisseja, vaikka olisitkin oma itsesi. Kuitenkin oman elämäsi ja itsearvostuksesi kyllä romutat, jos valitset pelon ja epärehellisyyden sen sijaan, että tavoittelisit elämässäsi todellisia toiveitasi.

Sinulla on vain tämä yksi elämä. Et tule saamaan toista mahdollisuutta elää mitään elämäsi vaihetta uudelleen. Et voi aloittaa mitään vaihetta alusta joskus myöhemmin. Aika kuluu koko ajan. Tämä päivä ei tule enää koskaan takaisin. Sä vanhenet koko ajan ja samalla myös niiden muutosten tekeminen muuttuu vaikeammaksi. Mitä kauemmin jatkat valheellisella tiellä, sitä vaikeempaa sun on myöhemmin itsellesi myöntää, että olet tehnyt virheen. Tuntuu tosi pahalta ajatella, että on haaskannut suuren osan tästä ainoasta elämästään valehteluun sen sijaan, että olisi antanut itselleen mahdollisuuden elää täyttä elämää.

Miksi sä et halua antaa edes mahdollisuutta sun perheellesi koskaan tuntea sua omana itsenäsi? Miksi sä et anna itsellesi mahdollisuutta tulla rakastetuksi sellaisena kuin olet?

Äänestä

Kaikki saavuttamattomat haaveet sun muut tuntuvat todellista suuremmilta ja tärkeämmiltä juuri siksi, ettei niitä "voi", uskalla tai halua saavuttaa.

Onnea valitsemallasi tiellä. Puss.

Äänestä

Mietin tuota "hyvin johtavassa asemassa". Mitä se lopulta tarkoittaa? Tarkoituksenani ei ole arvailla, oletko kenties poliitikon, yritysjohtajan vaiko kulttuurielämän vaikuttajan tytär. Vaan kysyä sinulta itseltäsi, mullistuisiko maailmasi täysin, kavahtaisiko koko Suomi tai maailma sitä, jos lesboutesi tulisi ilmi? Etkö voisi viime kädessä vaikka vaihtaa paikkakuntaa ja muuttaa sukunimeä, jos elämästä tulisi liian hankalaa? Se, mitä perheesi valehtelee omille tuttavilleen, on aivan heidän oma ongelmansa, mikäli he eivät kykene sinua hyväksymään.

Minua ihmetyttää se, että tunnut olevan niin sidoksissa omiin vanhempiisi. On meitä muitakin, joiden vanhemmat eivät ole hyväksyneet lapsensa lesboutta. Tietenkin tilanteesi tekee ymmärrettävämmäksi se, jos elämisesi ja elantosi riippuu perheyrityksen osakkuudesta tai vastaavasta.

Silti sanoisin, ettei tehtyjä saa tekemättömäksi, eikä hukattua elämää takaisin elettäväksi. Keski-ikäisenä se kumppanin etsiminenkään ei aina ole niin yksinkertaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastunut.. kirjoitti:

Toi jakso, missä perheen äiti rakastui naispuoliseen työkaveriinsa, on kuin kertomus minusta. Hän sai tunteilleen vastakaikua tosin ja uskalsi kertoa tunteistaan työkaverilleen ja lopuksi myös miehelleen. Olen aina tiennyt pitäväni naisista ja usein heihin olen myös ihastunut. Perheeni on kuitenkin aina ollut hyvin johtavassa asemassa ja meille on tehty selväksi että kulissien pitää olla ja pysyä kunnossa. Ehkä siksi tai juuri siksi, en ole uskaltanut koskaan tuoda julki oikeita tunteitani. Menin naimisiin miehen kanssa, noh, koska niin odotettiin ja painostettiin. Ja kyllä, nyt mä tulen olemaan aina valheeni vanki. Ehkä sitten joskus, kun vanhempiani ei enää ole, uskallan olla MINÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu