Visiitti kuoleman puolella

outoja kuvia, ja ihmiset selittävät nähneensä oikeita tapahtumia. Hiukan hämmästytti eilen illalla "Inhimilisessä tekijässä" parin ihmisen usko, että ne olivat totta.

Minä olen ollut kaksi kertaa kuoleman portilla. Kummastakaan tapauksesta ei ole jäänyt yhtään mitään muistikuvaa.
Toisessa tapauksessa olen puhunut ja toiminut viikon ihan asiallisesti, silti koko viikko on poispyyhitty muististani.
Nähkööt muut mitä näkevät, minä en nähnyt yhtään mitään.

ovat ne sinänsä totta, että ne ovat meidän alitajumme tuottamia "näkyjä" eli unikuvia kevyen tajuttomuustilan aikana, esimerkiksi leikkauksen jälkeinen vaihe ennen heräämistä. Näihin näkyihin vaikuttavaa paljon meidän vuosisatainen keräymä perimätietoa, myös uskonnolliset käsitteet. Tyypillisiä tällaisia kertomuksia on sota-ajalta, jolloin yliväsyneet sotilaat saattoivat nähdä enkeleitä jne.Käsitykseni mukaan buddhalainen näkee vastaanlaisen tajuttomuustilan kestäessä erilaisia unikuvia. Kuitenkin aivan ennen tajunnan palautumista tällaisen tilan kokeneista lähes kaikki puhuvat kuin usvan takaa häämöttävästä valosta. Käytännössä on vaikea sanoa, kuinka kauan tuollainen kevyt tajuttomuustila kestää, jokainen kliinisesti kuollut ja uudelleen herännyt joutuu kokemaan tuon tilan matkalla tietoisuuteen.
En itse ihan sydämen pysähdystä kokenut mutta läheltä piti tilanteen.

Olen nähnyt hyvin elävää unta kuolleesta rakkaasta läheisestäni. Hän tuli luokseni kylään, juteltiin pöydän ääressä samoin kuin hanen eläessään, meillä oli tapana kinastella leikkisästi, tehtiin samoin unessani.
Ihmettelen sitä että koko ajan tiesin hänen olevan kuollut. Hän sanoi sitten että pitää lähteä, saatoin hänet ovelle kuten aina ennenkin. Kysyin koska taas tulet käymään, hän katsoi minua hyvin läheltä ja sanoi, en osaa sanoa koska tulen, mutta lupaan tulla uudelleen.
Tämä oli hyvin lohdullinen uni, ihan kuin hän olisi käynyt luonani vierailulla.
En ole taipuvainen uskomaan yliluonnollisiin, minun aivojeni tuotetta uni oli, mutta antoi paljon lohtua.

Olin nelivuotias ja leikin pihalla hiekkakasassa. Pikkuveli nukkui sisällä ja äiti oli lähellä hakemassa vastaan koivunoksia.
Muistan kuinka lähdin hakemaan leikkiämpärilläni vettä lähellä olevasta kuopasta. Kuopan reunalla oli lauta jolle astuin seurauksena että putosin veteen.
Seisoin kuopan pohjalla ja yritin nousta terävälle kivelle kuopan pohjalla. Oikean olkapääni takana seisoi valkea olento. Menetin tajuntani ja heräsin pihalla maassa.

Tänä aikana tapahtnutta.
Äiti oli lähellä taittelemassa koivun oksia, kun kuuli pikkuveljeni itkevän sisällä.
Hän lähti heti sinne mutta kuopan ohi tullessaan näki minut selällään vedessä, niin että suuhuni pulppusi vesi kuin pulloon ja punainen hameeni oli noussut kuplalle veden pinnalle.

Hän juoksi minua käsivarsillaan kantaen ja minä korahtelin. Pihalla oli talon isäntä (asuimme silloin evakkona siinä telossa vähän aikaa).
Hän alkoi antaa tekohengitystä ja laittoi sormet kurkkuuni jolloin oksensin. Niinpä saivat minut heräämään ja ensi sanoikseni kysyin "missä se enkeli on".
Muistan kuinka jälkeenpäin katselin oksentamiani puolukoita siinä kalliolla.

Minulla on koko ikäni pysynyt tuo kokemus mielessäni. Niin vielä myöhemmin kesällä kun kuopassa ei ollut enää vettä kävimme äidin kanssa sitä katsomassa. Silloin näin sen suipon terävämuotoisen kiven siellä pohjassa.
Olin kertonut sitä kokemaani monesti lapsena vanhemmilleni ja se on aina ollut itselleni totta.

Nuo rajakokemukset, joista moni kertoo kirjallisuudessakin, ovat minustakin luonnollisiin aistimuksiin kuuluvia. Tiedelehdessä
kirjoittaa Teppo Mattsson, kosmologian ja suht.teorian erikoistutkija 13.3.2014 mielenkiintoisesti asiasta.

Aistiharhat ovat osa aivojen luonnollista toimintaa, jolloin harha-aistimukset usein ilmenevät juuri hapenpuutteen seurauksena, tai syvässä uupumisen tai surutilassa ollessa. Samoin saattaa unen ja heräämisen välitilassa esiintyä. Niihin liittyy usein geometrisiä kuvioita,joita kautta ihmiskunnan historian on kuvattu samanlaisina esim.kuvataiteessa.

Koko artikkelia on mahdoton toistaa, osa muistuu mieleen C.G. Jung'inkin teoksesta Symbolit.

Teppo Mattsson viittaa myös kansakuntien uskontojen ja mytologian pohjautuvan niihin näkyihin, mikä ajatus ei kovin vieraalta tunnukaan.
Monelle ne saattavat olla hyvinkin voimakkaita elämänasennetta muuttavia kokemuksia.

Koen itse rikastuttavana alitajunnan luomat kuvat, ne kerrat kun niitä olen kokenut. Silti en liitä niitä ympäröivään todellisuuteen, osana omaa personallisuuttani kylläkin.

Muistan sydänleikkaukseni jälkitilassa nähneeni ihanan valkoisen kissan, joka hankien ja jään keskellä oli ihan elinvoimainen ja kaunis. Ja suorakaiteisen taulun pikkulokeroineen, täynnä mitä ihanimpia värejä sädehtivänä:D

Mikä on astraalivartalo. Onko se voitu tieteellisesti todentaa.