Syy?

Ollaan yritetty (no ihan tavallisesti n.kerran-pari viikossa) lasta vajaa vuosi, toistaiseksi tuloksetta. Nytpä kysyisin tietääkö kukaan että voiko tää tärppäämättömyys johtua mitenkään mieheni lapsuudessaan sairastamasta sikotaudista?? kun asia on askarruttanut nyt häntä.. (vai vain siitä että minä olen lähes joka kuukausi toivonut olevani jo raskaana, mutta aina pettynyt. eikai me liian harvoin olla yritetty?)
51130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on ollut vähän samanlaista pelkoa ilmassa. Tosin emme ole vielä yrittäneetkään kuin kolmisen kuukautta, mutta avomiestäni asia on mietityttänyt jo ennen kuin rupesimme lasta yrittämäänkään. Rokotusinfo.fi -sivuilla sanottiin näin: "Sikotauti on vaarallisempi murrosiän ohittaneille miehille. Pari prosenttia heistä voi muuttua hedelmättömäksi." Eli tuon perusteella voisi kuvitella ettei riski ole kovin suuri, kun miehelläni sikotauti oli jo ala-asteiässä...Toivotaan nyt ettei tuo tauti ole päässyt tekemään tuhojaan. Onnea teillekin yritykseen, eiköhän se vielä tärppää! =)

Äänestä

ei sikotaudin kanssa vaan ton yrittämisen. marraskuussa tulee kans vuosi vähän enemmän ja vähän vähemmän yrittämisestä,eikä kans tärpänny. ei sit näkäjään ole osunut sille yhdelle ainoalle mahdolliselle päivälle...pettymykset ovat karseita!

Äänestä

Jos sikotaudin jälkitautina on sairastanut kivestulehduksen, riski on aika suuri tulla hedelmättömäksi.Mutta: tähän "lapsettomuuteen" liittyy psyykkinenkin puoli, mitä enemmän lasta yrittää ja mitä enemmän sitä ajattelee, voi olla ettei sitä lasta sitten tule senkään vuoksi! Olen monasti kuullut tapauksista joissa pariskunta on yrittänyt lasta tosi pitkään ja on mitattu munasolun irtoamisia suurinpiirtein kellon tarkkuudella, rakasteltu systemaattisesti yms...lasta ei ole vaan kuulunut. Sitten kun kaikenmaailman lapsettomuustutkimusten läpi käyneinä ja vikaa löytämättä ollaan tavallaan heitetty pyyhe kehään ja luovutettu, naps! nainen on tullut heti raskaaksi.
Mutta on se merkillistä, että ne jotka sitä lasta tosissaan haluaisi, niin ei vaan tärppää, mutta kyllä sitten näitä vahinkoraskauksia riittää!

Äänestä

hei. ostahan ovulaatiotesti. olette yrittäneet "kerran-pari viikossa.." tuli mieleeni, että kun hedelmöittymisajankohta naisilla on ehkä parissa päivässä kk:sta, niin olettekohan mahdollisesti yrittäneet "väärinä" päivinä.

Äänestä

http://www.vauva-lehti.fi/odotusjasynnytys/ovulaatiolaskuri.asp?f=23

vieraileppas tuola sivulla sielä voit laskea koska ovuloit ja on muutenkin tietoa raskaaksi tulosta.. nainenhan ei ole hedelmällinen ku kerran kuukaudessa ja enintään vuorokauden ajan!!! itsellä kans epäsäännöllistä yrittämistä takana melkein vuosi ennen kuin tärppäsi, mulle ainaki oli tuosta laskurista apua...
´
tässsä pätkä sielt sivult..
Ovulaatiolla tarkoitetaan munasolun irtoamista munasarjasta. Se tapahtuu keskimäärin 14 vuorokautta ennen kuukautisten alkamista.
Hedelmällisin aika on vuorokausi ennen ovulaatiota eli yhdyntä kannattaa ajoittaa siihen. Munasolun uskotaan olevan hedelmöittymiskelpoinen enintään vuorokauden ajan ovulaatiosta.

Jos haluat maksimoida hedelmöityksen mahdollisuuden, aloita yhdynnät pari kolme päivää ennen hedelmällisintä päivääsi ja jatka niitä hedelmällisten päivien ajan. Onnea yritykseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


28n&30m kirjoitti:

Ollaan yritetty (no ihan tavallisesti n.kerran-pari viikossa) lasta vajaa vuosi, toistaiseksi tuloksetta. Nytpä kysyisin tietääkö kukaan että voiko tää tärppäämättömyys johtua mitenkään mieheni lapsuudessaan sairastamasta sikotaudista?? kun asia on askarruttanut nyt häntä.. (vai vain siitä että minä olen lähes joka kuukausi toivonut olevani jo raskaana, mutta aina pettynyt. eikai me liian harvoin olla yritetty?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu