Smile4

Näetkö onko mies saanut jo"merkin" että meidät on luotu yhteen? Onko suunnitelmat alkamassa? Miehen mieskaverit ovat meille sen asian sanoneet jo kauan aikaa sitten.
Ruskeatukka ja vaalea jousimies. Hänen päätökset?
756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun nyt kyselet hänen aatoksiaan - katotaan mitä saan irti

Hän on kjovasti haalinut hartioilleen huolia/murheita, jossain sydämen asioihin liittyvässä jutussa. Kaikenlaisia hänelle on ehdoteltu ja kovasti onnelliseltakin hän on vaikuttanut, mutta hän taitaa enempi olla tosiasioihin katsova, etenkin näissä muutosten tuulien pyörteissä.
Tässä on jotain aineellisia asioita ja uutisointia niitten tiimoilta, eikä mahda sil mitään että stressaa asioita. Ei saata millään uskoa tapahtuneita todeksi ja kokee aika haastavina ne asiat ja uhkuu pyhää raivoa niitten tiimoilta

Pikkusen myöhemmin tääl, saa uuden tilaisuuden, mutta saattaa kokea ettei ihan oo valmis johonkin juttuun, mikä liittyy johonkin hänen harvemmin tapamaansa nais henkilöön ja pikkusen kysyy voimia pitää tasapaino jonkun asian tiimoilta, johon hän ei itse mitenkään voi vaikuyttaa.
Saa viestin, jossa kokee tulleensa selkäänpuukotetuksi. Ahdistuu kun tasapainon löytymisessä on kovin paljon työsarkaa ja joku iso muutos saa hänet tuntemaan erittäinkin voimakasta yksinäisyyden tunnetta ja hän kokee sen kovinkin vaikeana asiana. Jopa ylitsepääsemättömän vaikeana.
Tässä on joku vaalea aikuinen mies ja joku hänelle erittäinkin läheinen ystävä / sielun veli/sisko, jokin uutinen kumminkin - liittyy rahasopimusasioihin ja ristiveriseen naiseen ja romantiikkaan/harmoniaan - jokin asia paljastuu ja voi enteillä dramaattisia muutoksia
Tulevaisuuden suunnitelmia ja jonkun asian ratkaisemista. Saattaa ravistella oikein urakallakin, mutta vaikka pikkusen venhoa keikuttaakin - kuitenkin asiat on balanssissa. Joku juttub tulee täysin puskista ja joutuu puntaroimaan asioitaan uusiks.
Jokin viesti naiselta johon luottaa, yllättää hänet täysin ja toivo elää. Maailmalta kiirii uutisia jossain jo pitkään jatkuneessa jutussa ja on kaikki syy iloon ja juhlaan

Ristiverinen aikuinen mies ja kotiin liittyvät asiat, menestystä ja koti oikeinpäin, mutta hänen ajatuksiaan jäytää joku vaalea aikuinen mies - jotenkin tää liittyy sydämen asioihin???
Joku juttu tääl on, jossa hän tuumii onnistuneensa, mutta nyt ois hyvä ottaa järjen lamppu kauniiseen käteensä. Hän ei järin tyytyväinen oo jonkun vaalean naisen kanssa eroon päättyneestä jutusta - jonka suhteen ois toimeen pitäny tarttua aikanaan...

Äänestä
  • Kiitos Smile ja asiat on tässä kohtaa nyt ja siksi kyselen:)
    Olenko minä tuo nainen? Jokin viesti naiselta johon hän luottaa, yllättää hänet täysin ja toivo elää.Tulevaisuuden suunnitelmia ja jonkun asian ratkaisemista? (Hän itse sanoo että kohtalon tuuli kaarnalaivaa keinuttaa:)
    Tuo sinun viimeinen lause on totisinta totta!!! Miten meidän tulevaisuus/rakkaus näkyy?

    Äänestä

  • Aavistan<3 kutsua! kirjoitti:

    Kiitos Smile ja asiat on tässä kohtaa nyt ja siksi kyselen:)

    Hyvin paljon mahdollista ;)
    Palailen jossain vaihees, nyt on 'kahvitunti ;)'

    Äänestä

  • Aavistan<3 kutsua! kirjoitti:

    Kiitos Smile ja asiat on tässä kohtaa nyt ja siksi kyselen:)
    Olenko minä tuo nainen? Jokin viesti naiselta johon hän luottaa, yllättää hänet täysin ja toivo elää.Tulevaisuuden suunnitelmia ja jonkun asian ratkaisemista? (Hän itse sanoo että kohtalon tuuli kaarnalaivaa keinuttaa:)
    Tuo sinun viimeinen lause on totisinta totta!!! Miten meidän tulevaisuus/rakkaus näkyy?

    Mennees
    Vaalea aikuinen mies ja kotiin liittyvät asiat. Kaikenlaisia ehdotuksia ilmassa sinkoillut, jotka ovat saaneet sut vähä levottomaks, mitä tulee erääseen harvemmin tavattuun henkilöön. Tosiasioitten kohtaamiselta et ole voinut välttyä.

    Nyt
    Elät keskellä toiveikkainta aikaa ja jokin viesti kun tulee, se saattaa ravistella rajustikin. Aika parantaa haavat ja vaikka tää on sinulle haasteellista aikaa, päättäväisyydellä menestymisiä.

    Tulee
    Vaikka koetkin, että jäät jonkun asian ulkopuolelle, kuitenkin voitonratsusi olet jo satuloinut. Jokin kilpailutilanne muuttuu vaikeaksi, muttet anna sen masentaa, olkoonkin vaikka voimia se kysyykin ja tähän liittyy joku sielunveljesi/sisaresi. Joku, jonka kanssa olet pitkälle samoilla aallon taajuuksilla.
    Jotain kumminkin tulee täysin puun takaa sulle ja ahdistut ja mieltäsi myllertää alati muutostaan viuhuvat tuulen puuskat. Joku rahasopimusasiakin täällä on johonkin sinulle rakkaaseen nähden ja siksi joudut pikkusen fundeeraamaan asioitasi uusiks
    Jokin viesti tulossa aineellisiin asioihin liittyen ja tulevaisuuden suunnitelmissasi tapahtuu iso muutos. Tässä on ristiverinen nainen ja ylläri, joka saa sut stressaantumaan.
    Kuitenkin.., sulla on kaikki syy iloon ja juhlaan, jossain jo pitkään jatkuneessa jutussa ja vaikka sillai hommat on kondiksessa, saatat kuitenkin vaistota jotakin ja pelkäät uutisia, jotka pistävät sut valitsemaan mitä teet, olkoonkin vaikka kuinka pakertanut olisitkin.
    Kyllähän tuo iso keltanen mollukka kuitenkin lämmittämäänkin alkaa, vaikka tässä on joku henkilö, joka on taitava kyvyiltään (opettaja tai jonkunlainen neuvoja) Tämä joissain tapauksissa myös kuvaa hedelmällisyyttä tai sitä, että jollekin asialle aika joko on, tai ei ole kypsä. Kuitenkin tässä on sun selkäs takana puuhastelua ja rakkaudessa/sydämen asioissa, jokin juttu johtaa eroon ja kun tässä on ristiverinen aikuinen mies - tän voi tulkita niin, että joko tää kaveri eroaa, tai sitten joku juttu johtaa siihen, että ero tulee.
    Kaikki onnistumisen edellytykset on sinulla, olkoonkin vaikka murehdit murehtimasta päästyäsikin. Vallalla on jatkuvaa 'vääntöä'/kilpailua jossain uudessa mahdollisuudessasi. Alat valmistautua maailmalta korviisi kantautuvia uutisia varten ja saatat kokea sen pikkusen työlääksikin.
    Sua sillattiis pikkusen harmittaa kun sun pitää osata ratkaista mitä teet jonkun vaalean naisen suhteen, joka ei aiheuta sulle mitään muuta kun kiukkua. Tähän naiseen, et luota vähääkään. Ylpeä saat olla siitä, et oot pitäny 'pääs veden pinnan yläpuolella' ja selvinnyt.Vaalean aikuisen miehen suhteen, nyt pitää pitää töppöset tiukasti maan kamaralla, kun jotain tiedon antoa ilmaantuu. Täs on joku petollinen nainen myös kuvioissa, joka taitaa myöskin kaipailla romantiikkaa ko. miehen tiimoilta. Ota järjen lamppu käteesi siltikin, vaikka sun ois kuinka vaikea sulattaa asiaa.
    Täällä on henkilö, jolla on tekemisiisi erittäinkin suuri valta TAI virkamies TAI tumma ja tulinen mies, oli mikä tahansa näistä - lopulta kuitenkin oikeus tapahtuu ja saat balanssisi takaisin ja elämässäsi on sopusointua ja kotikin oikeinpäin. Eri paikkakunnalta TAI jonkun ajan päästä - jotakin paljastuu ja sille asialle et mitään mahda. En tiedä, mitä paljastuu, kun kortit loppus....

    Äänestä

  • 4 Smile kirjoitti:

    Kiitos:) Katsotko tuon lopun kun korttis loppu:) mitä tulee?
    Eri paikkakunnalta TAI jonkun ajan päästä - jotakin paljastuu ja sille asialle et mitään mahda. En tiedä, mitä paljastuu, kun kortit loppus....sieltä tulee?
    Kyllä uskon että miehellä olisi monta ottajaa:D Niin taitaa olla toisinkinpäin:)

    ei tullu vastausta.. :(

    Äänestä

  • 4 Smile kirjoitti:

    ei tullu vastausta.. :(

    Kiitos sinulle Smile avustasi. Ei tullut vastausta:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aavistan<3 kutsua! kirjoitti:

Näetkö onko mies saanut jo"merkin" että meidät on luotu yhteen? Onko suunnitelmat alkamassa? Miehen mieskaverit ovat meille sen asian sanoneet jo kauan aikaa sitten.
Ruskeatukka ja vaalea jousimies. Hänen päätökset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu