Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tositapahtuma (opiskelijabileet) MN

Tämä kaikki tapahtui viime viikonloppuna ja on
totta!

Olimme muutaman kaverini kanssa lähdössä jo
kolmatta kertaa legendaarisiin
opiskelijabileisiin Kuopioon.
Akateeminen starttihan on yksi kaikkien aikojen
parhaista pippaloista, jos naisen saantia
ajattelee ja mitäs muutakaan nuoren varatun
miehen päässä liikkuisi.

Kaksi päivää Kuopiossa kaukana arjesta ja omasta
tytöstä ympärillä n 3000 opiskelijaa.
Edellisenä vuonna tutustuinkin kahteen mukavaan
ja todella hyvännäköiseen paikalliseen tyttöön.
Elättelinkin toiveita iloisesta
jälleennäkemisestä ja ehkä jostain muustakin.
En kuitenkaan voinut olla edes varma
muistaisivatko nämä neidot minua koska suutelua
pidemmälle en kummankaan kanssa viimeksi päässyt.

Vihdoin lauantai ja lähtö käsillä. Tyttöystäväni
vei minut Turun rautatieasemalle, jossa jo
kaverini odottelivatkin minua.
Kävimme ostamassa olutta ja siideria matkaevääksi
vaikka kaikilla olikin väkevämmät mukana illan
koitoksia varten.
Päästyämme junaan iskimme kaikki silmämme todella
upeaan ilmestykseen. Tytöllä oli tummat, miltei
mustat, hiukset ja todella upea vartalo.
Haalareiden yläosa oli solmittu vyötärölle ja
ylävartaloa peitti vain todella tiukka
tummanpunainen topppi.
Toppi peitti alleen todella maukkaan näköiset c-
tai d- kupin rinnat, joihin halusimme kaikki
päästä käsiksi. Tyttö huomasi katseemme ja
tulikin istumaan viereeni, kavereitani vastapäätä.
Juttelimme, nauroimme ja joimme yhdessä tämän
tytön ja ystävieni kanssa koko matkan Kuopioon.
Tytön nimi oli Anna ja hän opiskeli samassa
koulussa kanssamme, ihmettelimme miksemme ole
törmänneet ennen ja sanoinkin hänelle ettei tuon
näköistä naista voi unohtaa.

Lopulta pääsimme Kuopioon, olimme kaikki hyvässä
nousuhumalassa ja alkoholista johtuen kaikki
estomme olivat tiessään.
Haettuamme liput illan bileisiin lähdimme
kävelemään kaupungille.
Anna lähtikin mukaamme koska oli yksin reissussa
ja olimme kuulemma niin "hyviä jätkiä". Koko ajan
kävellessämme yritimme kilpaa iskeä Annaa ja
ehdottelimmekin toinen toistaan rivompia Annalle,
joka vain nauroi...
Josssakin vaiheessa kävelimme Annan kanssa
käsikädessa, puhuin kavereilleni jotain ja
ihmettelin kun kukaan ei vastaanut mitään.
Katsoin taakseni ja huomasin kavereideni
kadonneen.
Niinpä päätimme Annan kanssa viettää päivän
yhdessä ellei kavereita löydy.

Seuraava muistikuvani onkin kun makasimme Annan
kanssa vierekkäin hautausmaan nurmikolla ja
suutelimme kiihkeästi.
Käteni oli eksynyt Annan topin alle hieromaan ja
puristelemaan hänen niin ihania rintojaan, Anna
puolestaan oli riisunut
haalareitteni yläosan ja saanut kätensä t-paitani
sisään. Anna hieroi selkääni ja hyvin treenattuja
rintalihaksiani huokaillen varsin syvään.
Kysyin Annalta mitä oikein teemme, Anna ei
vastannut vaan suuteli minua uudelleen entistä
kiihkeämmin. Niinpä avasin Annan haalarin nappeja
hieman alaspäin samalla hyväillen Annan vatsaa,
toisen käteni liukuessa kohti pikkuhuosuja.
Annakin huomasi sen ja kysyikin miten tyttöni
tähän suhtautuisi, olin ilmeisesti kännipäissäni
mennyt kertomaan että seurustelen.
Totesinkin Annalle etten voi itselleni mitään ja
myöhemminkin ehtii katua.
Käteni jatkoi matkaansa kohti Annan häpyä.
Päästyäni kunnolla haalareiden sisään silittelin
jo kostuneiden pikkuhuosujen läpi Annan häpyä ja
klitosrista, joka tuntui selvästi huosujenkin
läpi.
Annankin käsi lähti alaspäin ja ennenkuin
huomasinkaan livahti haalareihini ja suoraan
boksereitteni sisään. Ihanat viileät sormet
puristuivat varsin kookkaan elimeni ympärille ja
alkoivat hinkata esinahkaa ja
terskaa varsin määrätietoisesti.
Vihdoin sain oman käteni tämän ihanuuden
pikkuhuosujen sisään ja suoraan klitorikselle,
joka oli sekin aivan eritteistä märkä, hieraisin
muutaman kerran klitorista ennen kuin tungin
kaksi sormeani ihanan märkään ja kuumaan pilluun.
Muutaman kerran työnnettyäni Anna laukesi
mumisten käsiini.
Otin käteni pois Anna sisältä ja imaisin
sormeani, joka tuoksui ja maistui aivan ihanalle.
Lauettuaan Anna otti tukevamman otteen elimestäni
ja alkoi runkata haalareitteni sisässä todella
voimakkaasti.
Pyysin Annaa ottamaan sen suuhunsa mutta hän ei
suostunu vielä. Annan runkatua hetken tunsin
olevani todella lähellä laukeamista ja sanoin
siitä Annalle, joka käski antaa vain tulla.
Niinpä laukesin todella voimakkaasti Annan käsille
ja omille haalareilleni. Anna naurahti ja totesi
että saisin myöhemmin lisää.
Anna kuivasi aseeni paperilla ja veti omiensa ja
minun haalereitten vetoketjut kiinni.
Lähdimme juoksemaan käsi sädessä pois
hautausmaalta kohti koulua, jossa minun ja
kavereideni olisi määrä yöpyä,
Anna yöpyisi hotellissa....

Jos haluatte kuulla itse bileistä ja illan
kohokohdasta niin pyytäkää.
En viitsi kirjoittaa jos ketään ei kiinnosta.
114473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ihan lupaavalta. Kerro loputkin ja sitten
siitäkin, miltä se tuntui kun menit tyttöystäväsi
luokse tämän jälkeen. Vai palasitko ollenkaan?

Äänestä

kerro ihmeessä!!!

Äänestä

Sano vielä anna sukunimi. Kuulosti eräältä
vanhalta kaveriltani. Tarinan perusteella voisin
hyvin kuvitella Tuntevani hänet.

Äänestä

Kuopiolaisena kiinnostaa tää teidän tarinanne..=)
Milla koululla olitte, että en vahingossa istuis
päiviä samassa luokassa, missä on tapahtunut(?)
jotain siveetöntä...;)

Äänestä
  • Kuopion Ammattikorkea ja paikka jossa "nukuimme"
    liikuntasali. Ja sen suhteen että varoisit on
    vähän myöhäistä. Tapahtui jo kaksi vuotta sitten
    kun pääsin 20-vuotiaana "poikana" 28-vuotiaan
    naispuoleisen "koulukaverini" makuupussiin. Ehkä
    kerron siitäkin joskus.
    Jatkoa äskeiselle tulee viimeistään huomenna.
    Kiva jos piditte alusta.
    Lisää kommenttia kiitos.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Kuopion Ammattikorkea ja paikka jossa "nukuimme"

    Älä pihtaile viestiäsi..
    Kokemus oli kuiteskin huikea!!

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Kuopion Ammattikorkea ja paikka jossa "nukuimme"
    liikuntasali. Ja sen suhteen että varoisit on
    vähän myöhäistä. Tapahtui jo kaksi vuotta sitten
    kun pääsin 20-vuotiaana "poikana" 28-vuotiaan
    naispuoleisen "koulukaverini" makuupussiin. Ehkä
    kerron siitäkin joskus.
    Jatkoa äskeiselle tulee viimeistään huomenna.
    Kiva jos piditte alusta.
    Lisää kommenttia kiitos.

    Mä luulin, että se tapahtu nyt tänä vuonna. No,
    eipä mulla ole syytä huoleen, en ole onneks ;)
    tossa koulussa. Jatkoa vaan!

    Äänestä

En pihtaa mutta en vain ole saanut loppua vielä
valmiiksi...jatkoa tulee...kohta!

Äänestä

Tollasta sontaa kirjoittaa ainoastaan joku
Tekulainen Tosi Insinööri. öö vai olikohan se
imbesilli?!?! ... ööö nyt en muista.

Äänestä

siis aiva VITUN hyvä...ainaki tää osa!saisit
kirjoittaa useemman jutun!

Äänestä

No onhan se hyvä että osaat fantasioida!
Kyllä sä vielä joskut saat ihan oikeestikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ville kirjoitti:

Tämä kaikki tapahtui viime viikonloppuna ja on
totta!

Olimme muutaman kaverini kanssa lähdössä jo
kolmatta kertaa legendaarisiin
opiskelijabileisiin Kuopioon.
Akateeminen starttihan on yksi kaikkien aikojen
parhaista pippaloista, jos naisen saantia
ajattelee ja mitäs muutakaan nuoren varatun
miehen päässä liikkuisi.

Kaksi päivää Kuopiossa kaukana arjesta ja omasta
tytöstä ympärillä n 3000 opiskelijaa.
Edellisenä vuonna tutustuinkin kahteen mukavaan
ja todella hyvännäköiseen paikalliseen tyttöön.
Elättelinkin toiveita iloisesta
jälleennäkemisestä ja ehkä jostain muustakin.
En kuitenkaan voinut olla edes varma
muistaisivatko nämä neidot minua koska suutelua
pidemmälle en kummankaan kanssa viimeksi päässyt.

Vihdoin lauantai ja lähtö käsillä. Tyttöystäväni
vei minut Turun rautatieasemalle, jossa jo
kaverini odottelivatkin minua.
Kävimme ostamassa olutta ja siideria matkaevääksi
vaikka kaikilla olikin väkevämmät mukana illan
koitoksia varten.
Päästyämme junaan iskimme kaikki silmämme todella
upeaan ilmestykseen. Tytöllä oli tummat, miltei
mustat, hiukset ja todella upea vartalo.
Haalareiden yläosa oli solmittu vyötärölle ja
ylävartaloa peitti vain todella tiukka
tummanpunainen topppi.
Toppi peitti alleen todella maukkaan näköiset c-
tai d- kupin rinnat, joihin halusimme kaikki
päästä käsiksi. Tyttö huomasi katseemme ja
tulikin istumaan viereeni, kavereitani vastapäätä.
Juttelimme, nauroimme ja joimme yhdessä tämän
tytön ja ystävieni kanssa koko matkan Kuopioon.
Tytön nimi oli Anna ja hän opiskeli samassa
koulussa kanssamme, ihmettelimme miksemme ole
törmänneet ennen ja sanoinkin hänelle ettei tuon
näköistä naista voi unohtaa.

Lopulta pääsimme Kuopioon, olimme kaikki hyvässä
nousuhumalassa ja alkoholista johtuen kaikki
estomme olivat tiessään.
Haettuamme liput illan bileisiin lähdimme
kävelemään kaupungille.
Anna lähtikin mukaamme koska oli yksin reissussa
ja olimme kuulemma niin "hyviä jätkiä". Koko ajan
kävellessämme yritimme kilpaa iskeä Annaa ja
ehdottelimmekin toinen toistaan rivompia Annalle,
joka vain nauroi...
Josssakin vaiheessa kävelimme Annan kanssa
käsikädessa, puhuin kavereilleni jotain ja
ihmettelin kun kukaan ei vastaanut mitään.
Katsoin taakseni ja huomasin kavereideni
kadonneen.
Niinpä päätimme Annan kanssa viettää päivän
yhdessä ellei kavereita löydy.

Seuraava muistikuvani onkin kun makasimme Annan
kanssa vierekkäin hautausmaan nurmikolla ja
suutelimme kiihkeästi.
Käteni oli eksynyt Annan topin alle hieromaan ja
puristelemaan hänen niin ihania rintojaan, Anna
puolestaan oli riisunut
haalareitteni yläosan ja saanut kätensä t-paitani
sisään. Anna hieroi selkääni ja hyvin treenattuja
rintalihaksiani huokaillen varsin syvään.
Kysyin Annalta mitä oikein teemme, Anna ei
vastannut vaan suuteli minua uudelleen entistä
kiihkeämmin. Niinpä avasin Annan haalarin nappeja
hieman alaspäin samalla hyväillen Annan vatsaa,
toisen käteni liukuessa kohti pikkuhuosuja.
Annakin huomasi sen ja kysyikin miten tyttöni
tähän suhtautuisi, olin ilmeisesti kännipäissäni
mennyt kertomaan että seurustelen.
Totesinkin Annalle etten voi itselleni mitään ja
myöhemminkin ehtii katua.
Käteni jatkoi matkaansa kohti Annan häpyä.
Päästyäni kunnolla haalareiden sisään silittelin
jo kostuneiden pikkuhuosujen läpi Annan häpyä ja
klitosrista, joka tuntui selvästi huosujenkin
läpi.
Annankin käsi lähti alaspäin ja ennenkuin
huomasinkaan livahti haalareihini ja suoraan
boksereitteni sisään. Ihanat viileät sormet
puristuivat varsin kookkaan elimeni ympärille ja
alkoivat hinkata esinahkaa ja
terskaa varsin määrätietoisesti.
Vihdoin sain oman käteni tämän ihanuuden
pikkuhuosujen sisään ja suoraan klitorikselle,
joka oli sekin aivan eritteistä märkä, hieraisin
muutaman kerran klitorista ennen kuin tungin
kaksi sormeani ihanan märkään ja kuumaan pilluun.
Muutaman kerran työnnettyäni Anna laukesi
mumisten käsiini.
Otin käteni pois Anna sisältä ja imaisin
sormeani, joka tuoksui ja maistui aivan ihanalle.
Lauettuaan Anna otti tukevamman otteen elimestäni
ja alkoi runkata haalareitteni sisässä todella
voimakkaasti.
Pyysin Annaa ottamaan sen suuhunsa mutta hän ei
suostunu vielä. Annan runkatua hetken tunsin
olevani todella lähellä laukeamista ja sanoin
siitä Annalle, joka käski antaa vain tulla.
Niinpä laukesin todella voimakkaasti Annan käsille
ja omille haalareilleni. Anna naurahti ja totesi
että saisin myöhemmin lisää.
Anna kuivasi aseeni paperilla ja veti omiensa ja
minun haalereitten vetoketjut kiinni.
Lähdimme juoksemaan käsi sädessä pois
hautausmaalta kohti koulua, jossa minun ja
kavereideni olisi määrä yöpyä,
Anna yöpyisi hotellissa....

Jos haluatte kuulla itse bileistä ja illan
kohokohdasta niin pyytäkää.
En viitsi kirjoittaa jos ketään ei kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu