Onhan se vaan kummallista että kaksi kuusamolaista
entistä yhdistetyn miestä hyppää parhaiten.
Nyt voi katsoa ja arvostella myös Pekka Niemelän tekemisiä.
Mitä koko maajoukkue klaani on tehnyt viime kesän ?
Onhan nyt sentään meidän mäkihypyn määrärahat kuitenkin sellaista luokkaa että jokunen yhteisleiri ja henk. koht. valmentajien yhteispeli mahdollista.
Tuntuu siltä että sisäänlämmennyt ja auktoriteettinen lajijohto suosii vaan kavereita toisensa perään. Julkisesti annetaan ymmärtää ettei tähän ulkomaista apua tarvita. No, ehkäpä se oli sitä Matti Pullin aikaan jolloin todellakin tieto taito
oli edellä kaikkea kansainvälisesti. Nyt vaan tarvitaan ulkomaista apua tyyliin Norja jolla Planicassakin oli kolme miestä kärkikahinoissa.
Näin ei voi jatkua. Kehnoa.
Suomalaisen mäkihypyn kehno tila
Esko Kärkinen
2
166
Vastaukset
- Gandalf-09234
Norjalla on muuten mennyt vuosi harvinaisen huonosti Bardalia lukuunottamatta. Suomi nosti tasoaan paljon vuodessa. Mutta ei taso hyvä vielä ole. Veikkaukseni on että tekeminen on vähän parempaan ens vuonna, mollaajat täällä ei usko, mutta sanon että Ahonen on mukana taas taiselemassa hyvistä sijoista:)
- Pss finer
Next kausi janne aho comebackkaa maailmanhuipul
Janne nuuskaa kokaiinii ja näyttää 50cm munaa mäkiviikol kameroille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2733425Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211893Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841431
- 1381083
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67973Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86816Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706