muistaako kukaan kun Lammilla maahanmuuttajakeskuksen asukas raiskasi paikallisen, muistaakseni siihen aikaan 17-vuotiaan naisen ?
Ootte varmaan ylpeitä Lammilaiset !
Ootte varmaan ylpeitä Lammilaiset !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mahdatko Astrid muistaa, että koko juttu osoittautui tytön keksimäksi. Mahdatko muistaa sitäkään, että eräs Hirvisaari ratsasti tällä huhulla neljäksi vuodeksi suojatöihin eduskuntaan.
Muistatko kauanko sinulla meni peruskoulun suorittamiseen? 12 vai 15 vuotta?
"koko juttu osoittautui tytön keksimäksi"
Laitappas tähän todiste josta tämä käy ilmi.
Riihimäen kihlakunnansyyttäjä on päättänyt olla syyttämättä nuorta turvapaikanhakijaa, johon kohdistuneet raiskausepäilyt ovat kuohuttaneet muun muassa perussuomalaisten kansanedustajien James Hirvisaaren ja Jussi Halla-ahon blogeissa.
Marraskuussa tehdystä syyttämättäjättämispäätöksestä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat viime viikolla. Syyttäjän mukaan raiskauksesta ei ollut syyllisyyden tueksi todennäköisiä syitä tai teknistä näyttöä.
Epäily nousi julkisuuteen puolitoista vuotta sitten, kesäkuussa 2010, kun poliisi teki epäilystä tiedotteen julkisuuteen. Lyhyestä uutisesta Halla-aho revittelee pitkän blogikirjoituksen verran ja käyttää tapausta yhtenä osoituksena vastaanottokeskusten aiheuttamista haitoista pikkukunnissa. Hirvisaaren kirjoitus aiheesta poistettiin tänään Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelusta.
Hämeen Sanomien mukaan tapauksesta epäilty mies myönsi, että he olivat harrastaneet seksiä yhdessä pellolla mutta kiisti, että kyse olisi ollut raiskauksesta. Tapahtumahetkellä 17 vuoden ikäinen tyttö väitti tuntemattoman ulkomaalaistaustaisen miehen käyneen häneen kiinni ja raiskanneen hänet sen jälkeen.
Syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan, että nuoret olivat tunteneet toisensa jo entuudeltaan. Paikallisen marketin valvontakameran kuva kertoi heidän kävelleen käsi kädessä samana iltana.
Saiko syytteen eläimeen sekaantumisesta tuo nainen? Kyllä on varmaan vanhempansa ylpeitä!
Siinä mielessä kannattanee varoa käsi kädessä kävelemistä, jos se on noinkin voimakkaasti lieventävä asianhaara.
Joo se on katsos kun näillä maahanmuuttajilla on se "laajempi käsitys seksuaalisuudesta" eli jos katsot silmiin tai muuta niin se on yhtä kuin "raiskaa minut" ja lisäksi niitähän ei rangaista täällä siitä.
Olisi syytetty ja tuomittu jos olisi ollut aihetta, mutta sitähän te piilohomot peräkammarinpojat ette ymmärrä. Tulkaa reilusti kaapista ulos niin pystytte ajattelemaan selkeämmin, ilman perusteetonta vihaa.
onks tää raiskaaja sun tyttäres ihq boyfriendi ?
Tais osua toi piilohomo kohilleen. se koira älähtää johon kalikka....
Te poijaat ette saa edes maksusta ja sehän teitä vituttaaa...