Tilanne yksi. Tunteet muualla.
Ryhtyisitkö suhteeseen ihmisen kanssa jonka tunteet ovat muualla? Eli hänen elämässään on jo kauan ollut ihminen jota hän ei omakseen saa mutta jaksaa sitä vain odottaa kuukaudesta toiseen. Silti, koska tilanne on mikä on, on ihminen valmis myös johonkin muuhun. Sehän on ihan fiksua. Mutta. Itse olen kai sitten sen verran itsekäs, pelokas ja ties mitä, etten ikimaailmassa ryhtyisi mihinkään ihmisen kanssa jonka tunteet ovat niin vahvasti muualla. En alkaisi "taistelemaan" kenenkään tunteista. En tarkoita mitään pientä ihastusta, sellaisia kai on monellakin, vaan tarkoitan syviä, kestäviä tunteita. Minusta mahdoton yhtälö. Mulla ei sellaista tilannetta ole mutta olenpa tällaistakin joutunut viime aikoina pohtimaan ihan yleisellä tasolla.
Tilanne kaksi. Syy muualla.
Eikö ihminen olekaan itse vastuussa käytöksestään? Olen saanut viime viikkoina kuulla tilanteesta jossa toinen osapuoli syyttää toista myös omasta käytöksestään, että itse ei ole lainkaan syyllinen mihinkään mitä tekee. Minusta aivan naurettava juttu. Okei, ymmärrän sen että toisilleen sopimattomat ihmiset voivat tehdä toisistaan hulluja ;-) mutta ettäkö itsellä ei vastuuta olisi? Pötyä.
Molemmat tilanteet eri ihmisillä mutta saivat mut pohtimaan taas elämää, vastuuta, jaksamista, tunteita. Ja mahdottomia yhtälöitä!
Voisi lisätä että mulla on muualla koko elämä. En ole kuukausien aikana tavannut sellaista naista, johon voisin luottaa, ja jonka kanssa edes teoriassa olisi mahdollista mitään rakentaa. Vain mahdottomia tapauksia toisensa perään. Jopa ystävinä. Mutta en toki väitä ettenkö itsekin olisi mahdoton...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hah! Laitoin just joku 30 minuuttia sitten tyttikselle viestin että en jaksa enää olla hänen kanssaan, koska tilanne on mennyt aivan mahdottomaksi.
Riitelemme koko ajan ja JUURI NIIN, tuntuu että hän syyttää minua kaikesta.
Esimerkkejä: Useimmiten hän perustelee huonoa käytöstään sillä, että minä olin suhteemme alussa (5 vuotta sitten ) kusipää ja en välittänyt hänestä niin paljon kuin hän minusta. (Totta sinänsä).
Seksiä ei enää ole: hänen mielestään syy on siinä, että kun hän suhteemme alussa halusi koko ajan ja minä joskus torjuin hänet, niin se torjuminen silloin (juuri niin 5 vuotta sitten...) tappoi hänen halunsa.
Tyttkiseni on ollut ryyppämäässä (jos lasketaan nyt noin viikko takaperin): Viime tiistaina jäi suoraan töistä klo 14 pubiin ja tuli kotiin noin klo 22. Viime to sama homma, tuli kotiin noin klo 1 yöllä. La olin itsekin ulkona, samoin hän (eri paikoissa). Su hän oli koko päivän noin klo 13-22 kaverinsa luona, eilen ti hän jäi suoraan töistä klo 14 pubiin ja tuli kotiin noin klo 21.
Kun kysyin että miksi hänen täytyy olla koko ajan menossa ja JUODA SITÄ VITUN KALJAA, hän sanoi että "kun itsekin aina menet"...No niin kai...en kylläkään käy koskaan viikolla missäänm en laita pisaraakaan alkoholia suuhuni. Tuo "kerran viikossa bailaamassa" olen tehnyt niin koko elämäni.
Pointti on se, että on turhauttavaa keskustella mistään,kun perimmäinen syy hänen käytökselleen löytyy aina minusta...En jaksa selvittää mikä häntä vaivaa - mitä ilmeisemmin MINÄ...eikä siinä sitten kai enää muuta voi kuin erota...en voi muuttaa sitä millainen olin suhteemme alussa.
Tsemppiä sulle.
Minä en katselisi menemistä ja kaljoittelua, mutta olenkin tiukkis... :D Ja ylpeä siitä!
Mutta piti kommentoimani tuohon syyttelyasiaan. Itse sain saman päin näköä, että kumppanini syytti että kun olin joskus sata vuotta sitten ollut jonkinlainen niin hänellä on nyt sitten oikeus olla paskapää mulle. Selitä siinä sitten että hei, en ole enää samanlainen epäkypsä idiootti. Ei auta, mun syytä ihan kaikki oli silloin, myös exäni törkeä käytös mua kohtaan. Se loppui muutenkin mutta ei tuollainenkaan kovin hyvää makua suuhun jättänyt.
Älkää ny päästäkö irti! Eihän tuo tyttiksesi käyttäytyminen varmaan ole tyypillistä? Joten jotain on pahasti vinossa. Joo, et tarvi minua sitä latteutta sanomaan, mutta tarkoitan, että jos se, mitä teillä on ollut, tuntuu pelastamisen arvoiselta, nyt olisi sen paikka. Ehdottomasti. Leikkisästi voisin viitata horoskooppiinkin: neitsyt ei toimi noin, ei. Jos toimii, se voi olla menoa pitkällä tiellä tai on nopeasti ryhdistäydyttävä (olen lukenut, heh, olen itsekin neitsyt).
Ette varmaan hyväksy, mitä tässä ehdottelen, minäkin pidin sitä aikoinaan hieman typeränä tapana selvitellä asioita, mutta se toimi omalla tavallaan fiksusti. Viimeisin exä tunsi olevansa keskusteluissa alakynnessä ja halusi listata kirjallisesti ongelmat. Lopulta minäkin tein sen. Asiat tuli käsiteltyä, ei huudettu (kuka nyt listan kanssa, höh). Oli helpottavaa, kun sai sanotuksi melko paljon, ei kaikkea, ja kumpikin säilytti lievän itsekunnioituksen.
Muistan, miten iloinen olin vähän aikaa (toista vuotta?) sitten, kun kerroit saaneesi virkavapaata toisen tutkinnon suorittamista varten ja myös tyttiksen kanssa lämpö oli palannut. Mulla oli töissä silloin helvetillinen kiire, mutta tuo viesti toi hyvän mielen siihen iltapäivään. No, ethän sä elä ilahduttaaksesi meitä muita, mutta ... yritä jotain, joohan?
..muuten tuntuu niin epäreilulta elämä. On tapahtunut jotain toisen kanssa (vuosia sitten) ja nyt saman ihmisen kanssa tapahtuu asiat ihan päin vastoin. Ihmisellä on pitkä muisti, joissain asioissa aivan liian pitkä.
Olen ollut myös sellaisessa tilanteessa, jossa toinen syyttää minua omasta käytöksestään. Etsii syitä omaan käytökseensä siitä, että olen "yskässyt" väärään aikaan, väärässä paikassa.
Nämä ovat ihan oikeasti todella vaikeita juttuja. Anteeksiantamisen taito, puhumisen/selvittelyn taito, unohtamisen taito ovat aikaa vaativia. Ja aivan liian usein me odotamme toiselta samaa, miten itse toimimme, vaikka se olisi toiselle täysin vieras toimintatapa.
Rakkaus on sitä, että jaksaa etsiä toista ja nähdä toinen sen etsinnän arvoisena. Rakkaus ei ole sitä, että kadonneen tilalle löytää uuden kadottaakseen sen edelleen.
Toki joskus on alunperin valinnut väärän tyypin rinnalleen, mutta se onkin jo toinen tarina.
Mutta kukapa tuonkin varmaksi tietää, en minä ainakaan.
Kiitos viestistäsi...onpa Sinulla hyvä muisti :)
Kun pointti tässä meidän jutussa on mielestäni se, että asioista on kyllä juteltu ja jauhettu, mutta se ei oikein ole muuttanut mitään...
Minun kanssani ei varmasti ole helppoa olla senkään takia, että olen aika "kova", siis kertakaikkiaan vaan jostain siannahkasta tehty = olen luonnostaan dominoiva, henkisesti voimakas jne. Sitten olen mutenkin pärjännyt tässä elämässä, niin heikommalla itsetunnolla varustettu tyyppi voi kokea huonommuutta seurassani, vaikka sitä en ikinä haluaisi.
Useimiten kaveriporukassakaan en tuo itseäni sillä lailla esille, että katsokaa kuinka erinomainen olen, päinvastoin.
Sitäkin tänne kirjoitettua viestiä silloin reilu vuosi sitten vähän häpesin ja sen takia laitoin otsikkoonkin varoituksen, että sisältää itsekehua ;)...Olin vain niin iloinen että halusin kailottaa sen "koko maailmalle"...
Tarvitsisin kai sitten sellaisen tosivahvan naisen rinnalle, joka ymmärtää ettei tarvitse vertailla ja että toisen menestys ei ole itseltä pois, vaan itselle jotain lisää, yhteistä hyvää.
Mitenkähän se onnistuisi - tuo naisen valinta LUONTEEN perusteella??? ;)....No ehkä voin sitä joskus yritää, olenhan vasta 34v. NUORI ;)
Aikamoinen viidakkomeininki on ihmissuhteissa, mullakin ollut aikamoinen viikko. Kun ei ole samalla aaltopituudella niin ei ole ja asiat ymmärtää päin peetä. Eikä aina jaksa niitä lähteä korjaamaankaan.
Uskon että on paljonkin ihmisiä jotka ovat halukkaita uuteen suhteeseen vaikka tunnetasolla ovat edelleen todella kiinni jossain toisessa ihmisessä. Exässä, jossain. Ja on myös ihmisiä joita se ei haittaa mitä toisen mielessä on.
Itse haluan koko ajan vain vähemmän ja vähemmän suhdetta. Pian en enää ollenkaan, ellei tule joku ihana, VAPAA ja rehellinen nainen ja pelasta mua... ;-) Enpä usko.
Syyllisiä olemme kaikki, ei ole vain yhtä syntipukkia ongelmiin. Niin se vain on.
Ja sitäpaitsi, sinkkuus on aliarvostettua!
..että toisen tunteet ovat muualla ja kuitenkin aloitetaan suhde.
Joskus asiat loksahtavat kohdalleen ja uusi suhde kukoistaa jonkin ajan kuluttua ja vanha jää mielestä. Joskus taas kaikki uusi romahtaa ja ehkäpä vanha astuu kuvioihinkin. Kaikkea sattuu.
On myös huono alku suhteelle, jos toisella on syviä tunteita toiseen. Se on omiaan lisäämään epävarmuutta ja sen kanssa on tunnetusti vaikeaa elää. Kyllähän siinä voi paljon oppiakin, mutta pitääkö sitä aina niin kovan kautta oppia.
Itselläni oli muuten kerran kunnia tuntea eräs nainen, joka syytti minua kaikesta. Näin jälkeenpäin ajatellen olin hänelle liian pehmeä, sillä jälkeeni hänen elämäänsä tuli nainen, joka otti luulot häneltä heti ensimmäisen viikon aikana ja niinhän tuo suuri ja mahtava alkoi kulkea kiltisti kaulapannassa, talutushihna löysällä..;)