Kolhoosiämpäri ja Tröllin kipeä varvas

Trölli tuolla loukkasi varpaansa kolhoosiämpäriin ja siitä raivostuneena spämmää samaa tolkutonta kysymyslistaansa ihan simona.

Katsotaan nyt asiaa vielä kerran.

Pauli siis tuomittiin rahankeräysrikoksen avustamista ja Paulin rahat tuomittiin valtiolle. Tämä selvää.

Ketä sitten Pauli avusti? Hanskia tietysti. Hanskin rikos oli törkeä petos ja rahankeräysrikos. Pauli osallistui tähän rahankeräyspuoleen, petoshommelit jäivät Hanskin hoidettavaksi.

Palautetaanko Hanskin saamaa rikoshyötyä rikoksen uhreille? Kyllä palautetaan, asia tulee aikanaan esille Vantaan käräjäoikeudessa.

Mutta, mutta. Tröllihän tulkuttaa, että rahankeräysrikoksen rikoshyötyä ei palauteta rikoksen uhreille. Nyt minun on kysyttävä vakavasti, että missä oikeusasteessa Hanskin rikoshyöty olisi jaettu kahteen pottiin; tämä osa tuli petoksesta ja tuo osa rahankeräysrikoksesta. Hanskin tapaus on läpäissyt kaikki oikeusasteet ja missään ei ole yritystäkään jaotella rikosvahinkoa näin.

Pauli osallistui Hanskin rikokseen ja aiheutti siis rikosvahingon yhdessä Hanskin kanssa. Hanskin rikosvahinkoa ei mitenkään ole palasteltu niin, että tietty osa olisi rahankeräysrikoksen rikosvahinkoa. Nyt Trölli on kehittänyt pähkähullun teoriansa. Paulin avustuksella hankittu osa onkin puhdasta rahankeräysrikoksen rikoshyötyä ja sitä ei mitenkään voida palauttaa rikoksen uhreille.

Miten se nyt Paulin avustuksella aiheutettu rikosvahinko olisi mitenkään erilainen, kun Hanskin aiheuttama rikosvahinko? Tämähän on järjetön johtopäätös.

Trölli siteraa Petteriä ja tietysti väärästä kohti. Ota Trölli vaikkapa tämä sitaatti:
http://www.kolumbus.fi/~w462389/verkostomarkkinointi/lait/korvaus.htm
”Rahankeräykseen sijoittaneilla ei ole siis oikeutta vaatia takaisin sijoittamiaan rahoja rahankeräyslain perusteella. Jos tapaukseen sovelletaan muita lakeja, niin silloin tämä korvausten saamisen mahdollisuus rikoksen uhreilla saattaisi olla.”

Kyllä se on niin, että nöösipojat ovat nöösipoikia. Vai siteraa Trölli vielä rummukaisia ja pettereitä.

Miten olisi, jos yrittäisit ajatella omalla päälläsi. Ota minusta mallia. ;)))

59

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vt. Valuuttalakimies

      http://www.kolumbus.fi/~w462389/contact.htm
      "P.S. Minulla ei ole teologista koulutusta eikä tutkintoa eikä suosituskirjeitä ihmisiltä, mutta jos koet kirjoitukseni hyödyllisiksi, niin saamme iloita siitä yhdessä kaikkien Jumalan lasten ja koko seurakunnan kanssa."

      Kehoittaisin sinua, Trölli-hyvä, harkintaan, kun esittelet minulle tunnettuja auktoriteettia juridiikan saralta.

    • Pätkänen

      Trölli ei ole lukenut lakiehdotusta, ns "pyttylakia" jolla rahanpalautukset saa joutuisasti, kunhan ketkut vaan palauttas jotain, että olis palauttettavaa..

      • pönttölaki rules

        Jepulis, pönttölaki ja sovintoasia jouduttaa palautuksia rutkasti.

        Sovintoasialaiset eivät pääse Handen 6-miljoonaan käsiksi, mutta saavat nopeammin, ilman käräjillä käyntiä, sieltä kolhoosiämpäristä takaisin menetyksiään.

      • ämpäri päässä
        pönttölaki rules kirjoitti:

        Jepulis, pönttölaki ja sovintoasia jouduttaa palautuksia rutkasti.

        Sovintoasialaiset eivät pääse Handen 6-miljoonaan käsiksi, mutta saavat nopeammin, ilman käräjillä käyntiä, sieltä kolhoosiämpäristä takaisin menetyksiään.

        Rekisterinpitäjä
        Aller Media Oy (Y-tunnus: 0872238-2)
        Pursimiehenkatu 29-31 A
        00150 Helsinki
        puh. 09 86217 777
        Rekisteriasioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö
        Vastuuhenkilö: Timo Kohtala, [email protected]
        Yhteyshenkilö: Arttu Ansamaa, [email protected], 09 8621 7116

        ALLER MEDIA OY JULKAISEE LAITTOMUUKSIA SUOMI 24 SIVUILLAAN?
        Julkisen sanan neuvosto:
        2. Toimituksen tulee viipymättä poistaa sen tietoon tulleet ihmisarvoa ja yksityisyyden suojaa loukkaavat sisällöt.
        4. Yleisölle on varattava mahdollisuus ilmoittaa toimitukselle asiattomasta sisällöstä niin, että ilmoittaja saa siitä vahvistuksen.
        Julkisen sanan neuvosto:

        27. Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä
        2. Toimituksen tulee viipymättä poistaa sen tietoon tulleet ihmisarvoa ja yksityisyyden suojaa loukkaavat sisällöt.
        4. Yleisölle on varattava mahdollisuus ilmoittaa toimitukselle asiattomasta sisällöstä niin, että ilmoittaja saa siitä vahvistuksen.

    • Mänty Honka & Petäjä

      Katsotaan nyt ne kysymykset, joihin et osaa vastata tai et pysty vastaamaan, vielä kertaalleen:

      (1) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu vastata, kuka on asianomistaja Vallun esittämässä paritusrikoksessa?

      (Varkauden yhteydessä rikoshyöty palautetaan varkauden uhrille. Kenelle rikoshyöty palautetaan parituksessa - prostituoidulle vai maksavalle asiakkaalle? Kenelle rikoshyöty palautetaan rahankeräysrikoksessa - kuka on asianomistaja ja uhri rahankeräysrikoksessa?)

      (2) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu vastata, kuka on asianomistaja rahankeräysrikoksessa?

      (Sinun on varmasti helppoa löytää laista, lain esitöistä tai lainvoimaisista tuomioista sopivat esimerkit. Pitää vain löytää asianomistaja. Huomaa, että WinCapita ei käy esimerkiksi, koska siinä on mukana myös törkeä petos.)

      (3) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu osoittaa sellaisen rahankeräysrikoksen, muun kuin WinCapitan, jossa on sekä asianomistaja että uhri, jolle on maksettu korvausta?

      (Tämän pitäisi olla helppoa, koska Vallun mukaan uhri ja kärsijä löytyy kaikista rahankeräysrikoksista, siis 100 %:sesti.)

      (4) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu osoittaa, että rahankeräysrikoksessa on asianomistaja?

      (Jos löytyy asianomistaja, löytyy myös uhri ja kärsijä, joille rikoshyöty voidaan palauttaa. Ilman asianomistajaa rikoshyötyä on mahdotonta palauttaa.)

      ___C___

      > Mutta, mutta. Tröllihän tulkuttaa, että rahankeräysrikoksen rikoshyötyä ei palauteta rikoksen uhreille.

      Juuri näin.

      On kuitenkin täysin eri asia, jos samassa pääasiassa on kyse myös törkeästä petoksesta - kuten Winkkarissa on asia näin. Törkeästä petoksesta vahingonkärsijä saa rikoshyötyä takaisin, jos suinkin mahdollista. Törkeän petoksen palautusten ja korvausten jäljiltä ei yleensä enää jää jäljelle rikoshyötyä, joten valtion rahankeräysrikoksesta vaatima menettämisseuraamus on vasta tois´sijainen.

      > Pauli osallistui Hanskin rikokseen ja aiheutti siis rikosvahingon yhdessä Hanskin kanssa.... Nyt Trölli on kehittänyt pähkähullun teoriansa. Paulin avustuksella hankittu osa onkin puhdasta rahankeräysrikoksen rikoshyötyä ja sitä ei mitenkään voida palauttaa rikoksen uhreille.

      Pauli osallistui rikokseen vain rahankeräysrikoksen avustamiseen. Petoksen Hanski tekaisi aivan yksin.

      Koska Pauli ei millään tavalla osallistunut petokseen, Paulin rikoshyöty tulee katsoa menetetyksi vain avunannosta rahankeräysrikoksessa. Silloin rikoshyöty menee 100 %:sesti valtiolle. Mikäli osa Paulin rikoshyödystä on peräisin toisen tekemästä, siis Hanskin tekemästä, rikoksesta, osa rikoshyödystä voidaan lappoa sinkkiseen kolhoosiämpäriin. Ei muutoin.

      Paulin tekemässä rikoksessa ei ole asianomistajia lainkaan - ei uhria, ei vahingonkärsijää joten ei ole myöskään jäsenille maksettavia korvauksia.

      > Miten se nyt Paulin avustuksella aiheutettu rikosvahinko olisi mitenkään erilainen, kun Hanskin aiheuttama rikosvahinko? Tämähän on järjetön johtopäätös.

      Pauli on osallistunut vain rahankeräysrikokseen, josta rikoshyöty tuomitaan aina valtiolle menetettäväksi.

    • Hyvä Kirjoitus

      DoubleScam

      Vaasan hovioikeus kirjoittaa:

      "Menettämisseuraamuksen peruste

      Koska Tamppari on tuomittu rangaistukseen avunannosta rahankeräysrikokseen, hänet on tuomittava menettämään valtiolle rikoksella saamansa hyöty."

      Rikoshyöty on tuomittu menetettäväksi valtiolle kokonaisuudessaan rahankeräystuomion perusteella.

      Lapsenmieliset tai muuten asiassa intressejä omaavat yrittävät takoa tunkkien päähän luottamusta sinkkiämpärin haltijan oikeudenmukaisuuteen ja haluun palauttaa huijattu omaisuus takaisin niiden alkuperäisille omistajille.

      Paulilta menetetyiksi tuomitut varat ovat siirtyneet valtion hallintaan, joka jakaa ne halunsa mukaan - suurin osa tainnee löytää sijoituspaikkansa kestävyysvajeen paikkaamisessä ja pankkitukiaisissa.

    • Vt. Valuuttakarkuri

      Minä yritin puikkia karkuun, kun tuo Tröllin spämmäys alkaa kyllästyttää. Yhtä uskollisesti Trölli pinkoo perässä ja tyrkyttää tuota typerää kysymyslistaansa.

      Vastataan nyt jotakin. Eihän pers’kärpäsistä muuten eroon pääse, paitsi Raidilla.

      Paritus on siitä kummallinen rikos, että siinä vastaaja tai ainakin asian tai tavaran omistaja voi olla selällään tai vatsallaan, riippuen hieman haaroista. Kotkan punaisen talon tapauksesta Trölli kyseli alvariinsa, että kerro vielä lisää. Minulla kesti hetki hahmottaa, että tietyt jutut saattoivat aiheuttaa väristyksiä meidän Tröllille.

      Vastaan, että asianomistajasta en ole ihan varma, mutta tavaran omistajan tiedän.

      Päästäisiinkö me tällä alkuun? Mitä luulet Trölli? ;)))

      • 7inch

        Myös aisanomistaja lienee selvillä?

      • Viisari tositoimessa

        Parituksessa saa tuotteen ja kuulemma viisarikin värähtää.
        Jotain voi saada puhtaana käteenkin..

        Parittaja käärii kermat päältä, mutta kaikki on tyytyväisiä, rahan sijoittaja tuskin tekee rikosilmoitusta jollei "silmät" ole suuret.

        Vitsi:
        Entinen poika meni puistossa alan-tytön luokse ja rupes hommiin.. korvauksen maksettuaan, kun pikatoimitus oli ohi.. huomasi varmuusesineen menneen rikki ilotikun päällä. Poika totesi siihen: " Jos tulee poika laita nimeksi Hannu jos tyttö niin Tiina."
        Johon ilolintu: " Jos nyt jotain tulee, niin se tulee sulle ja sen nimi on kuppa.."

    • Eli Länkytin

      Trölli on aivan oikeassa, sillä Valuuttakauppis tapansa mukaan heittää hommat leikiksi, kun tulee liian vaikea paikka. Se on huomattu ja siitä on tehty jopa omia avauksiaankin.

      Jos Valeri vastaisi, hän tulisi samalla osoittaneeksi, että on itse väärässä, ja leikin varjolla hän yrittää peittää tämän väärässä olemisensa.

      Minä vastaan sinulle kun Valeri ei leikeiltään pysty.

      >(1) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu vastata, kuka on asianomistaja Vallun esittämässä paritusrikoksessa?<

      Paritusrikoksessa ei ole asianomistajaa, ja Valeri vertaili aivan vääriä asioita keskenään (varkaus, paritus ja rahankeräysrikos). Valeri siis oli totaalisen väärässä vertailussaan.

      >(2) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu vastata, kuka on asianomistaja rahankeräysrikoksessa?<

      Ei siinä ole asianomistajaa. WinCapitassa oli asianomistajia sen takia, koska kyseessä oli myös törkeä petos.

      >(3) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu osoittaa sellaisen rahankeräysrikoksen, muun kuin WinCapitan, jossa on sekä asianomistaja että uhri, jolle on maksettu korvausta?<

      Ei ole sellaista tapausta olemassa Suomessa ja Suomen lain mukaan eli ei voi osoittaa.

      >(4) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu osoittaa, että rahankeräysrikoksessa on asianomistaja?<

      Ei ole asianomistajaa eli ei oe sellaista uhria ja kärsijääkään, joille rikoshyöty voidaan palauttaa. Eli ei voi osoittaa.

      Turhapa on enää Valerin länkyttää, koska meni asiat hänellä pahasti puihin. Sorry vaan, Valeri.

      • Väinö Antero Hinko

        "Turhapa on enää Valerin länkyttää, koska meni asiat hänellä pahasti puihin. Sorry vaan, Valeri."

        (5) Voiko Vallu tai joku muu osoittaa, että Vallu ei ole vahingossa saanut vajavaisen täytteen yläkertaansa?

        Vajavainenhan se on, mutta onko kyseessä vahinko ja onko Vallu siinä tapauksessa vahingonkärsijänä oikeutettu vahingonkorvaukseen?

      • Väinö Antero Hinko kirjoitti:

        Tämä olikin terävä kysymys ja tätä lienee syytä pohtia.;)))

        Henkilö itse ei pysty arvioimaan, onko vintillä riittävästi villoja vai ei. Itsearvion perusteella jokainen väittää olevansa tavallista paremmin villoitettu. Tämähän näkyy esimerkiksi siinä, että tuulitakkiset torvelot kuvittelivat ymmärtävänsä valuuttakauppaa ja vieläpä jäävänsä siinä voitolle.

        Vastaan: Vallu ei voi itse osoittaa.

        Ympäristä sen sijaan pystyy arviomaan henkilön vajaakanttisuuden melkoisen tarkasti. Jätän tämä tehtävän täysin Tröllin ja Talousrikospalstan lukijoiden murheeksi. Minä en asiaan voi mitenkään vaikutaa, eikä se suuremmin minua edes kiinnosta. ;)))

      • Ö...

        Tähän ei ole Vallulla varmasti mitään lisäämistä - korkeintaan luikertelua ja vitsien latomista. Kiitos.

        Ja sorry vaan, Vallu, minunkin puolestani. Sinua on viety kuin vieteriukkoa.

    • Kovinpa sinä Trölli olet leikitön kuin emaloitu pesuvati. Minähän tässä vastailen parhaani mukaan ja sinä hökellät jo loppupäätelmissä. Rauhoitu, mies hyvä. ;)))

      >(1) Voiko Vallu tai joku muu kuin Vallu vastata, kuka on asianomistaja Vallun esittämässä paritusrikoksessa?<

      Tarkastellaan nyt ensin sitä, kuka voisi kärsiä rikosvahinkoa.

      Parittaja parittaa, Trölli maksaa parittajalle, mutta ei ehdi saada maksamaansa palvelua, kun poliisi jo keskeyttää moisen touhun. Ainakin Trölli kärsi taloudellisen vahingon; hänhän maksoi mitä pyydettiin, mutta ei saanut vastiketta. Tapahtuiko tässä yhteydessä rikos? Tapahtui, parittaminen on rikos.

      Näyttää kovasti siltä, että Trölli siis kärsi rikosvahingon.

      Parittaja parittaa kehitysvammaista, kuten nyt tapahtui pari vuotta sitten. Tyttöparka saa raataa, sanonko mikä vaahdossa, mutta ei saa työstään euroakaan, koska parittaja vie rahat. Tapahtuko tytölle taloudellinen vahinko? Tapahtui, parittaja vei rahat. Tapahtuiko tässä yhteydessä rikos? Tapahtui, parittaminen on rikos.

      Näyttää kovasti siltä, että myös parituksen kohde voi kärsiä rikosvahingon.

      Vastaan siis: parituksessa voi olla muitakin vahingonkärsijöitä kuin vain valtio.

      Ainakin rikoslain 10 luvun mukaan heille pitäisi siis olla puhevaltaa omassa asiassaan. Tulisiko tästä vaikkapa asianomistajuus, sitä pohdin ensi kerralla. ;)))

      PS. Sitä minä pohdin, että miksi sinä Trölli olet näin sairaaloisen kiinnostunut parituksesta? Olisiko niin, että peräkylissä ei näe suuren maailman kotkotuksia ja kaikki uusi on jännittävää. ;)))

      • Päähäni pätkähti tämäkin. ;)))

        Parittaja parittaa, juoksee kiiltonahkakengissään asemalla ja kehua retostaa kauppaamaansa tavaraa. Asiakas tietysti ottaa myyntipuheet todesta, tekee kaupat parituksen kohteen kanssa ja saa ostamansa palvelun. Parituksen kohde sen sijaan hyppää temppujen jälkeen Ruotsin laivaa, jättää parittajansa asemalle ja jättää maksamatta sovitun prosentin. Tapahtuiko parittajalle taloudellinen vahinko? Tapahtui. Tapahtuiko rikos? Tapahtui, parittaminen on rikos.

        Joo, ei tämä niin helppoa ole, Trölliseni.

        Kuule, kysyppä jotakin muuta. ;)))

      • Ö...

        > Sitä minä pohdin, että miksi sinä Trölli olet näin sairaaloisen kiinnostunut parituksesta?

        Sinä aloitit itse puhua parituksesta sanoessasi: "Rahankeräyksen rkoshyödyn suhteen menetellään ihan samoin kuin petoksen, varkauden tai parituksen."

        Muilta osinhan koko tekstisi oli taas silkkaa pelleilyä.

        Asiantuntija: "(5) Voiko Vallu tai joku muu osoittaa, että Vallu ei ole vahingossa saanut vajavaisen täytteen yläkertaansa?"

        Helekeetan hyvä kysymys.

    • ”Muilta osinhan koko tekstisi oli taas silkkaa pelleilyä.”

      Eihän toki. Viittasin rikoslain 10 lukuun ja kehoitin sinua miettimään asiaa. Edellenkään ei ole olemassa mitää erillislakia rahankeräysrikoksen rikoshyödystä. Menettelytapa on kuvattu rikoslaissa.

      Sinä Trölli-parka kuvittelet, että vakavat ja oikeat asiat pitää esittää hampaat irvissä, kyynel silmänurkassa ja suureen ääneen parkuen. Oppisit jo näkemään tosiasiat, jooko.

      Todellisuus on kaikkien teorioiden koetinkivi. Tämän Paulinkin rikoshyödyn suhteen tulee käymään juuri niin kuin minä kerroin. Eihän sinun tarvitse mitään pelleilmoituksia lehtiin enää laittaa. Minulle riitäisi vallan hyvin, että tajuaisit olleesi väärässä.

      Vain virheistään ihminen oppii ja sinulla olisi vielä paljon opittavaa. ;)))

      • Ö...

        > Edellenkään ei ole olemassa mitää erillislakia rahankeräysrikoksen rikoshyödystä.

        Kerro, kuka on rahankeräysrikoksessa asianomistajana.

    • "Kerro, kuka on rahankeräysrikoksessa asianomistajana. "

      Sikäli kun kysymyksesi liittyy WinCapitaan ja Paulin nyt saamaan tuomioon, kysymykseesi on helppo vastata.

      Noin 1600 klubin jäsentä, jotka Vantaan käräjäoikeus tulee nimeämään asianomistajiksi. Osa on tosin vetänyt kanteensa pois, osa taas allekirjoittanut sovintosopimuksen, joten tarkkaa määrää en tiedä. ;))))

      Näinhän tässä tulee käymään ja uskoisin sinunkin ymmärtävän asian.

      Muistatkos, kun aikoinaan huutelit, että Valuuttakauppias se pahantahtoisesti haluaa tunkkien rahojen päätyvän valtion pussiin.

      Elämä on taas opettanut sinulle uutta. Täällähän minä hampaat irvissä puolustankin sitä, että häviöllä olevat tunkit ovat ainoita oikeita rikoshyötyvarojen omistajia. ;)))

      • M...

        Kerro, kuka on rahankeräysrikoksessa asianomistajana.

        > Sikäli kun kysymyksesi liittyy WinCapitaan ja Paulin nyt saamaan tuomioon, kysymykseesi on helppo vastata.

        En kysynyt tuossa mitään Wincapitaan liittyvää. Pyysin kertomaan, kuka on rahankeräysrikoksessa asianomistajana (siis missä tahansa rahankeräysrikoksessa.)

        ___C___

        > Noin 1600 klubin jäsentä, jotka Vantaan käräjäoikeus tulee nimeämään asianomistajiksi.

        Nämä jäsenet eivät ole asianomistajia rahankeräysrikoksessa!

        Vantaan käräjäoikeuden mukaan "Kailajärvi tuomittiin korvaamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 6.017.221 euroa ja Wartti 66.905 euroa.... Asianomistajien esittämien korvausvaatimusten yhteismäärä on ilman
        korkoja ja oikeudenkäyntikuluja noin 28,5 miljoonaa euroa."

        Kaikki muistavat että Vantaalla syytteet rahankeräysrikoksesta hylättiin kummankin vastaajan osalta. Asianomistajuus syntyi törkeästä petoksesta, ei rahankeräysrikoksesta.

        ___C___

        > Muistatkos, kun aikoinaan huutelit, että Valuuttakauppias se pahantahtoisesti haluaa tunkkien rahojen päätyvän valtion pussiin.

        Totta kai muistan, koska niinhän sinä halusitkin. Silloin jopa sanoit, että tunkit tullaan tuomitsemaan sakkoihin rikoksestaan. Kaikkea päästit suustasi, muistan.

        > Täällähän minä hampaat irvissä puolustankin sitä, että häviöllä olevat tunkit ovat ainoita oikeita rikoshyötyvarojen omistajia.

        Hyvä hyvä, mutta kyllä sen puolustuksen pitää perustua lakiin.

      • DoubleScam

        Useita viikkoja sitten kerrottiin n. 1200 jäsenen sopimuksen tulleen verifioiduksi Vantaalla.

        Vantaan verifiaatio on vain yksi huiputus muiden mukana - sopimuksen tehneet ovat oikeutettuja muiden jäsenten tavoin esittämään korvausvaateensa oikeusrekisterikeskukselle, joka tulee ne hylkäämään.

        Vaasan hovioikeuden Paulille langettaman tuomion menettämisseuraamusta koskevissa perusteluissa kerrottiin selkeästi seuraamuksen johtuneen avunannosta rahankeräysrikokseen.

        Mikäli oikeuslaitoksen tavoitteena olisi palauttaa konfiskoidut varat niiden oikeille omistajille, Vaasan hovioikeuden olisi perustellessaan menettämisseuraamusta tullut mainita rahankeräysrikoksen lisäksi myös päätekijän petosrikos yhtenä perusteena.

        Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja syyt ovat syvemmällä: todella rapautunut julkinen talous, josta olemme saaneet hälytysmerkkejä viime aikoina mm. aikaistetuilla kiinteistöverojen maksuunpanoina ja eilisen kehysriihen näennäisinä ja lyhytnäköisinä ratkaisuina.
        Napanuora valtion talouden ja oikeuslaitoksen välillä sykkii edelleen voimakkaasti ohjaten tuomareiden ratkaisuja yhteisen edun hyväksi.

        Vanha konkari Paavo Väyrynen on jälleen edellä aikaansa ja 100 %:sen oikeassa vaatiessaan valtiota aloittamaan YT-neuvottelut ylisuureksi paisuneen henkilöstönsä kanssa leikkausten ja kiristysten sijaan.

        Hallituksella ei ollut vieläkään rohkeutta purkaa kuntien liitosten johdosta kuntasektorin virkamiehille hyväksyttyä 5 vuoden irtisanomisaikaa, jotka ketjuuntuessaan ("oikeilla" ja tarkoin harkituilla ajoituksilla myös toteutuvat) voivat venyä jopa vuosikymmenien mittaisiksi.

        Käteinen kera SDP:n turmioon ajavan Urpilaisen kanssa eivät, uhoamisistaan huolimatta, rohkene tehdä kipeitä, myös virkamiehiä koskevia päätöksiä - liekö syynä se rakenteellinen korruptio vai ministereiden tyhmänsokea luottamus virkamiesten esityksiin ja laskelmiin. Veikkaisin jälkimmäistä.
        Tuosta voivat nopeimmat jo tehdä päätelmiä siitä, kuka tätä maata todellisuudessa johtaakaan.

        Arhinmäki taitaakin olla pelimies - eroamalla nyt hallituksesta vasemmistoliitto tullee korjaamaan melkoisen äänisaaliin ensi kevään vaaleissa ja ne äänet tulevat sossuilta, kristillisiltä ja vihreiltä.

        Reilun vuoden kuluttua meillä on uusi hallitus, jossa istuvat keskusta, persut, vassut, rkp (pakollinen ja itseoikeutettu kannatuksesta riippumatta) ja vihreät, mikäli jatkavat originaalin aatteensa erittäin väljästi tulkitsevalla linjalla.

        Sipilä ja Soini näyttävät löytäneen yhteisen linjansa, johon Arhinmäen on pakko liittyä, sillä muutamaan vaalikauteen yhteistyö kokkareiden ja sossujen kanssa ei tule onnistumaan.

        Niin, ja tapaus WinCapita kirskahtelee oikeuslaitoksen hampaissa vielä ainakin seuraavat viisi vuotta, joten nyt on ihan lakiin perustuva mahdollisuus tappiolle jääneillä saada hivenen omiaan pois valtiolta.
        Suoranaiset korvausvaateet eivät tule menestymään, se on jo päätetty, mutta niiden kylkiäiseksi liitettyä vaatimusta on tuomareiden jo vaikeampi ohittaa.

      • N...
        DoubleScam kirjoitti:

        > Vaasan hovioikeuden Paulille langettaman tuomion menettämisseuraamusta koskevissa perusteluissa kerrottiin selkeästi seuraamuksen johtuneen avunannosta rahankeräysrikokseen.... Mikäli oikeuslaitoksen tavoitteena olisi palauttaa konfiskoidut varat niiden oikeille omistajille, Vaasan hovioikeuden olisi perustellessaan menettämisseuraamusta tullut mainita rahankeräysrikoksen lisäksi myös päätekijän petosrikos yhtenä perusteena.

        Tämä Vallun on aivan mahdotonta ymmärtää. Hän on pyörinyt kuin koira narun päässä, naru on nyt loppu ja tolpan ympäri, liikkeelle ei pääse mutta henki vielä kulkee.

      • Vt. Valuuttalyyti
        DoubleScam kirjoitti:

        Useita viikkoja sitten kerrottiin n. 1200 jäsenen sopimuksen tulleen verifioiduksi Vantaalla.

        Vantaan verifiaatio on vain yksi huiputus muiden mukana - sopimuksen tehneet ovat oikeutettuja muiden jäsenten tavoin esittämään korvausvaateensa oikeusrekisterikeskukselle, joka tulee ne hylkäämään.

        Vaasan hovioikeuden Paulille langettaman tuomion menettämisseuraamusta koskevissa perusteluissa kerrottiin selkeästi seuraamuksen johtuneen avunannosta rahankeräysrikokseen.

        Mikäli oikeuslaitoksen tavoitteena olisi palauttaa konfiskoidut varat niiden oikeille omistajille, Vaasan hovioikeuden olisi perustellessaan menettämisseuraamusta tullut mainita rahankeräysrikoksen lisäksi myös päätekijän petosrikos yhtenä perusteena.

        Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja syyt ovat syvemmällä: todella rapautunut julkinen talous, josta olemme saaneet hälytysmerkkejä viime aikoina mm. aikaistetuilla kiinteistöverojen maksuunpanoina ja eilisen kehysriihen näennäisinä ja lyhytnäköisinä ratkaisuina.
        Napanuora valtion talouden ja oikeuslaitoksen välillä sykkii edelleen voimakkaasti ohjaten tuomareiden ratkaisuja yhteisen edun hyväksi.

        Vanha konkari Paavo Väyrynen on jälleen edellä aikaansa ja 100 %:sen oikeassa vaatiessaan valtiota aloittamaan YT-neuvottelut ylisuureksi paisuneen henkilöstönsä kanssa leikkausten ja kiristysten sijaan.

        Hallituksella ei ollut vieläkään rohkeutta purkaa kuntien liitosten johdosta kuntasektorin virkamiehille hyväksyttyä 5 vuoden irtisanomisaikaa, jotka ketjuuntuessaan ("oikeilla" ja tarkoin harkituilla ajoituksilla myös toteutuvat) voivat venyä jopa vuosikymmenien mittaisiksi.

        Käteinen kera SDP:n turmioon ajavan Urpilaisen kanssa eivät, uhoamisistaan huolimatta, rohkene tehdä kipeitä, myös virkamiehiä koskevia päätöksiä - liekö syynä se rakenteellinen korruptio vai ministereiden tyhmänsokea luottamus virkamiesten esityksiin ja laskelmiin. Veikkaisin jälkimmäistä.
        Tuosta voivat nopeimmat jo tehdä päätelmiä siitä, kuka tätä maata todellisuudessa johtaakaan.

        Arhinmäki taitaakin olla pelimies - eroamalla nyt hallituksesta vasemmistoliitto tullee korjaamaan melkoisen äänisaaliin ensi kevään vaaleissa ja ne äänet tulevat sossuilta, kristillisiltä ja vihreiltä.

        Reilun vuoden kuluttua meillä on uusi hallitus, jossa istuvat keskusta, persut, vassut, rkp (pakollinen ja itseoikeutettu kannatuksesta riippumatta) ja vihreät, mikäli jatkavat originaalin aatteensa erittäin väljästi tulkitsevalla linjalla.

        Sipilä ja Soini näyttävät löytäneen yhteisen linjansa, johon Arhinmäen on pakko liittyä, sillä muutamaan vaalikauteen yhteistyö kokkareiden ja sossujen kanssa ei tule onnistumaan.

        Niin, ja tapaus WinCapita kirskahtelee oikeuslaitoksen hampaissa vielä ainakin seuraavat viisi vuotta, joten nyt on ihan lakiin perustuva mahdollisuus tappiolle jääneillä saada hivenen omiaan pois valtiolta.
        Suoranaiset korvausvaateet eivät tule menestymään, se on jo päätetty, mutta niiden kylkiäiseksi liitettyä vaatimusta on tuomareiden jo vaikeampi ohittaa.

        Kovinpa siinä olikin katkera vuodatus. Vain Winkkarista persujen kautta kepuun, ja kaikki suurta salaliittoa vaan.

        Mahtaa elämä maistu karvaalta?

        Jaksamista sinulle. ;)))

        > Vantaan verifiaatio on vain yksi huiputus muiden mukana - sopimuksen tehneet ovat oikeutettuja muiden jäsenten tavoin esittämään korvausvaateensa oikeusrekisterikeskukselle, joka tulee ne hylkäämään.

        Voitko perustella väitteesi eli mikä olisi perussyy tuohon hylkäämiseen?

      • Siiat aasioina
        Vt. Valuuttalyyti kirjoitti:

        Kovinpa siinä olikin katkera vuodatus. Vain Winkkarista persujen kautta kepuun, ja kaikki suurta salaliittoa vaan.

        Mahtaa elämä maistu karvaalta?

        Jaksamista sinulle. ;)))

        Et sitten löytänyt mitään asiaa kommentoitavaksi ?

    • ympäriämpäri

      "Vantaan verifiaatio on vain yksi huiputus muiden mukana - sopimuksen tehneet ovat oikeutettuja muiden jäsenten tavoin esittämään korvausvaateensa oikeusrekisterikeskukselle, joka tulee ne hylkäämään."

      Hylkäyksen perusteenahan siis Oikeusrekisterikeskus joutuu tekemään kanteen käräjäoikeuden Lainvoimaista päätöstä vastaan ?
      Onko mahdollista "syyttää" käräjäoikeutta, vai meneekö se siis hovin kautta ?

      Käräjäoikeuden sovintopäätös on lainvoimainen ja vahvistettu ehtoineen.
      Jos siis lainvoimainen päätös pyörretään, poistuu myös sovinto ja asia jatkuu "vanhaan" tapaan asianomaisten hakiessa korvauksia Handelta ja Muiskulta !

    • Raha tulee viiveellä

      Oikeusrekisterikeskus ilmoitti, että käsittelyt aloitetaan v. 2015 aikana ja näillä näkymin palautukset aloitetaan v. 2016 loppupuolella.
      Odottelevat vielä oikeudenkäyntien loppuja.

      Hovi ja korkeinoikeus on ilmoittanut, kun käräjäoikeuden tuomio Wincapitajutussa tulee heille, käsitellään ne nopeutetulla menettelyllä 1-3 kk sisällä, totutuuko oikeus, kun kaikki laitetaan maksamaan, myös ne jotka ovat tuhlanneet rahat.

      Palautuksia maksetaan vain niille jotka ovat tehneet rikosilmoituksen, esim. paulin jutussa hänestä ei ole tehnyt kukaan "raha-anomusta" jolloin rahat eivät mene jakokassaan vaan valtiolle ! !! Äkkiä joku tekemään hakupaperia..

      • H D & S

      • Vt. Valuutta_H&D
        H D & S kirjoitti:

        > Hovi ja korkeinoikeus on ilmoittanut, kun käräjäoikeuden tuomio Wincapitajutussa tulee heille, käsitellään ne nopeutetulla menettelyllä 1-3 kk sisällä.

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/vl/2014/20140016

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/vl/2014/20140015

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/vl/2014/20140014

        Korkeimmassa oikeudessa on helmikuusta saakka ollut kolme erilaista menettämisseuraamus- ja kohtuullistamisasiaa.

        Tässä onkin mielenkiintoisia tapauksia.
        A) Tarvitseeko sponssiparan lainkaan palauttaa rikoshyötyä?

        B) Onko kohtuullista, että sponssin palautettavaksi määrättyä rikoshyötyä kohtuullistetaan, kun sponssiparka on hukannut nekin rahat?

        Voin kuvitella miten oikeusneuvokset pohtivat pullakahvin ääressä, tarvitseeko sponssi kohtuutta lainkaan. Hänhän oli klubissa voitolla. Vai olisiko ajateltava niinkin, että he, jotka hävisivät klubiin rahaa, tarvitsevat nämä rahat kipeämmin.

        Ja onko oikeutta lainkaan se, että oikeus on kylläkin kohtuullinen, mutta maksattaa tämän kohtuuden häviölle jääneiden lompakosta.

        Jos B-kysymys ratkeaa, eiköhän A-kysymys ratkea siinä samalla.;)))
        Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. ;)))

    • Vt. Valuuttajuristi

      ”En kysynyt tuossa mitään Wincapitaan liittyvää.”
      Ei se haittaa, voithan aina kysyä uudestaan.;)))

      Itse ajattelin kommentoida tässä muutaman vuoden vielä Winkkariin liittyviä lakiasioita näin asiantuntija näkökulmasta. En muutenkaan ajatellut kommentoida kovin yksityiskohtaisesti paritusrikollisuutta, rikoslakia, A. Aurien tapausta tai muuten muuta tähän Winkkariasiaan liittymätöntä.

      ”Nämä jäsenet eivät ole asianomistajia rahankeräysrikoksessa!”
      Minullehan on aivan sama, millä nimikkeellä näitä rikoksen uhreja haluat kutsua. Pääosa on, että rikoksen uhrit pääsevät omassa asiassaan vaatimaan korvausta rikosvahingostaan rikolliseen tekoon syyllistyneiltä. On oikeusvaltion keskeisiä tunnusmerkkejä, että rikoksen uhrin asialle ei viita kintaalla.

      ”Kaikki muistavat että Vantaalla syytteet rahankeräysrikoksesta hylättiin kummankin vastaajan osalta.”
      Jopa nyt muistaminen loppui sinulta, Trölli-kulta, pahasti kesken. Minä muistan senkin, että asia käsiteltiin myös hovioikeudessa ja rajoitetuin osin myös KKO:ssa.

      ”…niinhän sinä halusitkin.”
      Eihän nyt sentään. Olen ollut – ja haluan edelleen olla - pienen ihmisen ja rikoksen uhrin puolella koijareita vastaan. ;)))

      • H...

        > Minullehan on aivan sama, millä nimikkeellä näitä rikoksen uhreja haluat kutsua.

        Hehhheheheheheh!

        Tulihan se sieltä - tämä lienee ainoa mahdollinen tapasi myöntää olleesi pahasti väärässä.

        Olet siis hyväksynyt lopulta väärässä olemisesi, mutta et sitä voi tunnustaa kuin kiertotietä. Pohdittavaksi jää se, montako asiaa kuluneelta viikolta siirrän mokailulistaasi. Teit huonoa jälkeä.

    • DoubleScam

      Mänty & Muut männynsukuiset havupuut:

      "> Vantaan verifiaatio on vain yksi huiputus muiden mukana - sopimuksen tehneet ovat oikeutettuja muiden jäsenten tavoin esittämään korvausvaateensa oikeusrekisterikeskukselle, joka tulee ne hylkäämään.

      Voitko perustella väitteesi eli mikä olisi perussyy tuohon hylkäämiseen?"

      Rikoslain 10 luvun muuttamisen (Lex WinCapita) yhteydessä keväällä 2013 "kevennettiin" valtiolle menetettäväksi tuomittuun rikoshyötyyn kohdistuvien korvausvaateiden käsittelyä siten, että korvausvaade esitetään, aiemmasta valtiota vastaan nostetusta kanteesta poiketen, ensin oikeusrekisterikeskukselle ja vasta sen jälkeen, mikäli hakija on tyytymätön oik.rek.keskuksen päätökseen, nostamalla kanne valtiota vastaan.

      Tähän saakka kaikki näyttää hyvältä, niin kuin sen on arveltukin näyttävän, mutta lakiin jätettiin edelleen hallituksen esityksen mukaisesti kohta, jossa korvauksen hakijan tulee esittää oikeusrekisterikeskukselle yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaava oikeudenpäätös.

      Tuon oikeudenpäätöksen voi saada ainoastaan, mikäli hakijan korvausvaade tulee käsiteltyä oikeusistuimessa ja oikeus on todennut vahingon sekä määrältään että muilta perusteiltaan oikeaksi.

      Tähän mennessä ainoastaan Kokkolan käräjillä on 5 korvauksenhakijaa saanut asiansa käsiteltyä ja heille on, kuten lakikin velvoittaa, määrätty korvaukset maksettaviksi suoraan ko. käräjillä vastaajana toimineen varoista.

      Vantaalla tehdyillä sopimuksilla ei ole ko. yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaavan oikeudenpäätöksen kanssa mitään tekemistä, vaikka niin annetaankin ymmärtää.

      Vantaan KO on ainoastaan vahvistanut sopimuksen, joka on tehty H.K:n, T.W:n ja ainakin 1200 korvauksenvaatijan kanssa.
      KO:n ei ole edes tarvinnut ottaa kantaa hakijoiden vaatimusten oikeellisuuteen.

      Korvauskannetta Vantaalla vielä sinnikkäästi ajavat joutuvat kiviseen kaskeen, sillä H.K. tulee taatusti riitauttamaan jokaisen hakemuksen ja silloin kantajien tulee todistaa aukottomasti H.K:n heitä vastaan tekemä petos.

      Hovioikeuden ja KKO:n päätöksillä ja ennakkoratkaisuilla ei ole oikeusvoimaa, ainoastaan todistusvoima, ja saadakseen yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaavan oikeudenpäätöksen oikeusrekisterikeskukselle esitettävää korvaushakemusta varten, kantajat saavat varautua useiden vuosien oikeusrumbaan.

      Pitäisin suurena ihmeenä, mikäli tämä soppa on keitelty ja lusikoitu alle viiden vuoden ja siihen mennessä lienee EU-tuomioistuinkin ehtinyt ottaa kantaa mm. Suomen viranomaisten valtaoikeuksiin klubin toimintaa lopettaessaan.

      En pitäisi kovinkaan suurena ihmeenä, vaikka kaikki Suomessa tämän jutun tiimoilta tehdyt oikeudenpäätökset tultaisiin vielä jossakin vaiheessa mitätöimään viranomaisten hätiköityjen ja EU-lakeja huomioimattomien toimien seurauksena.

      Uutiset oikeusrekisterikeskuksesta jaettavista korvauksista vahingon kärsineille ovat lievästi ilmaistuna sangen ennenaikaisia.

      • ämpäriympäri

        ""Tuon oikeudenpäätöksen voi saada ainoastaan, mikäli hakijan korvausvaade tulee käsiteltyä oikeusistuimessa ja oikeus on todennut vahingon sekä määrältään että muilta perusteiltaan oikeaksi.""

        ""...ja saadakseen yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaavan oikeudenpäätöksen oikeusrekisterikeskukselle esitettävää korvaushakemusta varten, kantajat saavat varautua useiden vuosien oikeusrumbaan.""

        Olet väärässä.

        Sovinnossa sai samalla oikeudenpäätöksen hakea korvauksia tähän perustuen kirjallisesti Oikeusrekisterikeskukselta. Two in one.

        -Ei tarvita enää mitään oikeusrumbaa !
        -Korvaus kohdistuu WC-jutuissa valtiolle rikoshyötynä menetetyksi tuomittuihin tai tuomittaviin varoihin.

    • Hohhohooo itsellesi.;)))

      ”…tämä lienee ainoa mahdollinen tapasi myöntää olleesi pahasti väärässä.”
      Ei toki.

      Tämä mahdollisuus tulee aikanaan vastaani, kun näemme käytännössä, miten Paulin palauttamaa rikoshyötyä käsitellään. Uskoisin, että sekin näkyy jossakin asiakirjassa. Jos vastoin nykyistä käsitystäni valtio pitää rahat, minulla on mahdollisuus myöntää erehtyneeni.

      Yksi asia minua kiinnostaa kovasti, Trölli-hyvä. Jos me kinaamme siitä, että uusikin Lada särkyy vuoden sisällä, järkevää lienee odottaa se vuosi ja katsoa, kuka olikaan oikeassa. Miksi sinä yrität etukäteen kinata tuloksesta, vaikka varma vastaus on tulossa?

      Kirjoitan muuten taannoin siitä, että sponssi maksaa kahdesti. Nyt oikeudessa on ollut sponssi, joka joutui sekä palauttamaan rikoshyödyn että myös korvaamaan omille tunkeilleen. Huomasitkos sen kommentin? Minusta näytti siltä, että kahteen kertaan maksaminen realisoitui nyt käytännössä.

    • Hyvä Kaksoiskusetus,

      Kommentoin mielenkiintoisa väittämiäsi tästä naapuripöydästä, jos sopii. Trölli on pahalla päällä saatuaan täysjyvävehnäjauhot suuhunsa, eikä toviin kykene järkevään kommunikointiin.

      ”Tähän mennessä ainoastaan Kokkolan käräjillä on 5 korvauksenhakijaa saanut asiansa käsiteltyä…”
      Näin kävi. Tässä korvausvelvollisuus kuitenkin kopsahti sponssille ja ihan hänen omista rikoksistaan. Tässä taisi tapahtua se kuuluisa ”sponssi maksaa kahteen kertaan” ilmiö.

      Vantaalla on kasa yksityisoikeudellisia vaatimuksia tulossa oikeuskäsittelyyn. Ihan normaaliin tyyliin asian osapuolet voivat tehdä sopimuksen, käräjäoikeus kuittaa sopimuksen tehdyksi ja asia putoaa pois käsittelystä. Tämä sopimus ja käräjäoikeuden vahvistus kourassa voi sitten kipaista kolhoosiämpärille katsomaan, joko siellä ämpäri tursuaa euroja.

      En nyt ota kantaa siihen, että tällainen sopimus on sopijalleen epäedullinen. Hanskilla ei ole mitään tarjottavaa sopimuskumppanille, hän maksaa kaiken kuitenkin.

      ” Korvauskannetta Vantaalla vielä sinnikkäästi ajavat joutuvat kiviseen kaskeen…”
      Ei kannattaisi liikaa pelotella. Hanski on todettu rikolliseksi KKO:ta myöten ja eiköhän teon rikollisuus ole naatti. Rikosvahingon määrän joutuu korvausta hakeva huolella perustelemaan. Yhtä selvää myös on, että Hanski kiistää kaiken.

      Luokittelisin tämän kirjoituksesi sarjaan ” pelotellaan pösilöitä taas”. Eihän näin saa tehdä.

      Ihmisiä tulee kannustaa vaatimaan oikeuksiaan, eikä pelotella, että et sinä kuitenkaan onnistus – ähäkutti.

      • DoubleScam

        ämpäriympäri:

        "Olet väärässä.

        Sovinnossa sai samalla oikeudenpäätöksen hakea korvauksia tähän perustuen kirjallisesti Oikeusrekisterikeskukselta. Two in one."

        Vallu:

        "Luokittelisin tämän kirjoituksesi sarjaan ” pelotellaan pösilöitä taas”. Eihän näin saa tehdä.

        Ihmisiä tulee kannustaa vaatimaan oikeuksiaan, eikä pelotella, että et sinä kuitenkaan onnistus – ähäkutti."

        Mm. näin vastaili oikeusrekisterikeskus tuossa vuoden vaihteessa pariinkin otteeseen:

        "Tervehdys!

        Vastaan viestissänne 29.10. esitettyihin kysymyksiin siltä osin, kun katson pystyvän, seuraavaa:

        Kysymykset 1-2
        Korvauksen hakemismenettelyä Oikeusrekisterikeskukselta/valtiolta helpotettiin siten, että ensisijaisesti korvausta pyydetään Oikeusrekisterikeskukselta hakemuksella ja vasta sitten, jos korvauksen hakija ei tyydy Oikeusrekisterikeskuksen päätökseen, on nostettava kanne tuomioistuimessa. Oikeusrekisterikeskukselle osoitettuun hakemukseen on liitettävä edelleen tuomio, joka osoittaa hakijan oikeuden saada vahingonkorvausta. Tältä osin menettelyyn ei tullut helpotusta."

        --------

        "Kyllä korvaushakemus voi perustua vahvistettuun sovintoon. Oikeusrekisterikeskuksen pitää tässä tilanteessa selvittää, voidaanko vahvistettua sovintoa pitää sillä tavoin luotettavana, että valtion varoista voidaan korvausta maksaa hakijoille. Wincapita- tapauksessa korvauksenhakijoita on paljon. Sovintotuomioissa vahvistettujen vahingonkorvaussaatavien määrän ja perusteen oikeellisuutta on syytä arvioida myös siinä mielessä, ettei ketään korvauksensaajaa ole suosittu toisten vahingoksi. Vaikka korvauksenhakijat olisivat käyneet täysimittaisen riitaprosessin, Oikeusrekisterikeskuksen tulisi siitä huolimatta arvioida saatavien oikeellisuutta, koska kaikissa tapauksissa saatavaa ei edes tässä tapauksessa voida pitää valtiota sitovana."

        Vastaili se oikeusrekisterikeskus muutamaan muuhunkin kysymykseen, mutta nuo ovat ne oleellisimmat nyt käsiteltävään asiaan liittyvät.

        Two in one, kirjoitti ämpäriympäri.

        Mikäs siinä, oikeassahan tuo on; valtio löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla - oikeuslaitos säästää resurssejaan kun ei tarvitse käydä pitkäaikaista oikeusprosessia sopimuksen tehneiden osalta ja "pelotellut pösilöt", kuten Vallu runollisesti personoi sopimuksen tehneitä, elävät hyvässä uskossa oikeusrekisterikeskukselle lähettämänsä korvausvaateen menestymisen suhteen.

        "Ihmisiä tulee kannustaa vaatimaan oikeuksiaan, eikä pelotella, että et sinä kuitenkaan onnistus – ähäkutti."

        No, eipä sitten pelotella lisää, ettei tule traumoja eivätkä yöunet häiriinny ja jätetään kertomatta se ehkä mahdollisesti tulossa oleva jytky noiden sopimusten osalta.

        Tietääkseni olen kertonut tiedossani olevat tosiasiat ja niiden perusteella tekemäni johtopäätökset.

        Toki voin olla väärässäkin, mutta haitanneeko tuo mitään jos sopimuksen tehneet tarkistavat oikeusrekisterikeskukselta vahvistetun sopimuksen kelvollisuuden yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaavana tuomiona.

        Ettei tule niitä yllätyksiä....

        > Oikeusrekisterikeskuksen pitää tässä tilanteessa selvittää, voidaanko vahvistettua sovintoa pitää sillä tavoin luotettavana, että valtion varoista voidaan korvausta maksaa hakijoille.

        Onpa mielenkiintoinen kannanotto ORK:lta. Jos muistan oikein, Heikkilä ja muut neuvottelivat asiakkailleen pitävän sopimuksen, jossa on käräjäoikeuden leimat alla. Näin kai se meni. Oikeusrekisterikeskus siis haluaa heittää varjon lainvoimaisten tuomioiden ylle. Onkin erikoista ajatella, millainen tuomio olisi jutussa kelpaava...

        > Wincapita- tapauksessa korvauksenhakijoita on paljon.

        Se on totta ja kuten arvostettu VT PItkänen on sanonut, oikeus joko on olemassa tai sitä ei ole. Törkeän petoksen vanhentumisaika on kymmenen vuotta, joten on toki mahdollista, että koko hoitoa pitäisi lykätä teoreettisesti vuoteen 2018. Tosin konkurssilaki, jota tulisi soveltaa, antaa valmiuksia myös muuhun. Joku älypäähän puhui siitä, että minulle-nopeasti-kaikki-ja-heti.

        > Sovintotuomioissa vahvistettujen vahingonkorvaussaatavien määrän ja perusteen oikeellisuutta on syytä arvioida myös siinä mielessä, ettei ketään korvauksensaajaa ole suosittu toisten vahingoksi.

        Jälleen täysin ymmärtämätön lause, jos oletetaan että Heikkilä ja muut ovat neuvotelleet kaikille samansisältöisen sopimuksen. Ellei määrä tai peruste olisi selvä, miksi ihmeessä sille pitäisi antaa lainvoima? - niurinkurista. Ja edelleen, jos sopimuksia olisikin erilaisia - hyvä lakimies vs. huono lakimies - ei voi olla ORK:n tehtävä arvostella tehtyjä erilaisiakaan sopimuksia, jos niillä on lainvoima.

        > Vaikka korvauksenhakijat olisivat käyneet täysimittaisen riitaprosessin, Oikeusrekisterikeskuksen tulisi siitä huolimatta arvioida saatavien oikeellisuutta, koska kaikissa tapauksissa saatavaa ei edes tässä tapauksessa voida pitää valtiota sitovana.

        Mitkä valmiudet ORK:lla on arvioida asiaa paremmin kuin käräjäoikeuksilla? Olisi hauska tietää, millainen olisi käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio riita-asiassa, jonka oikeellisuutta Oikeusrekisterikeskus kuitenkin käy arvioimaan. Tuomio siis sitoisi kaikki muita osapuolia, mutta ei valtiota.

        Olisiko järkevää, että ORK antaisi käräjäoikeuksille suosituksen siitä, millainen lainvoimaisen tuomion tulisi olla rakenteeltaan, jotta se kelpaisi ORK:lle? Näin se lammas paimentaa koiraa...

        ___C___

        Oikein miellyttävää, mutta ei mikään yllätys: kolikonheittoahan asia on ollut vuodesta 2006 saakka, jolloin valuuttakauppa leikkirahalla alkoi. Lienee odotettavissa, että tappioita kärsineille ja lainvoimaisen tuomion haltijoille maksetaan myös leikkirahalla.

      • DoubleScam kirjoitti:

        ämpäriympäri:

        "Olet väärässä.

        Sovinnossa sai samalla oikeudenpäätöksen hakea korvauksia tähän perustuen kirjallisesti Oikeusrekisterikeskukselta. Two in one."

        Vallu:

        "Luokittelisin tämän kirjoituksesi sarjaan ” pelotellaan pösilöitä taas”. Eihän näin saa tehdä.

        Ihmisiä tulee kannustaa vaatimaan oikeuksiaan, eikä pelotella, että et sinä kuitenkaan onnistus – ähäkutti."

        Mm. näin vastaili oikeusrekisterikeskus tuossa vuoden vaihteessa pariinkin otteeseen:

        "Tervehdys!

        Vastaan viestissänne 29.10. esitettyihin kysymyksiin siltä osin, kun katson pystyvän, seuraavaa:

        Kysymykset 1-2
        Korvauksen hakemismenettelyä Oikeusrekisterikeskukselta/valtiolta helpotettiin siten, että ensisijaisesti korvausta pyydetään Oikeusrekisterikeskukselta hakemuksella ja vasta sitten, jos korvauksen hakija ei tyydy Oikeusrekisterikeskuksen päätökseen, on nostettava kanne tuomioistuimessa. Oikeusrekisterikeskukselle osoitettuun hakemukseen on liitettävä edelleen tuomio, joka osoittaa hakijan oikeuden saada vahingonkorvausta. Tältä osin menettelyyn ei tullut helpotusta."

        --------

        "Kyllä korvaushakemus voi perustua vahvistettuun sovintoon. Oikeusrekisterikeskuksen pitää tässä tilanteessa selvittää, voidaanko vahvistettua sovintoa pitää sillä tavoin luotettavana, että valtion varoista voidaan korvausta maksaa hakijoille. Wincapita- tapauksessa korvauksenhakijoita on paljon. Sovintotuomioissa vahvistettujen vahingonkorvaussaatavien määrän ja perusteen oikeellisuutta on syytä arvioida myös siinä mielessä, ettei ketään korvauksensaajaa ole suosittu toisten vahingoksi. Vaikka korvauksenhakijat olisivat käyneet täysimittaisen riitaprosessin, Oikeusrekisterikeskuksen tulisi siitä huolimatta arvioida saatavien oikeellisuutta, koska kaikissa tapauksissa saatavaa ei edes tässä tapauksessa voida pitää valtiota sitovana."

        Vastaili se oikeusrekisterikeskus muutamaan muuhunkin kysymykseen, mutta nuo ovat ne oleellisimmat nyt käsiteltävään asiaan liittyvät.

        Two in one, kirjoitti ämpäriympäri.

        Mikäs siinä, oikeassahan tuo on; valtio löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla - oikeuslaitos säästää resurssejaan kun ei tarvitse käydä pitkäaikaista oikeusprosessia sopimuksen tehneiden osalta ja "pelotellut pösilöt", kuten Vallu runollisesti personoi sopimuksen tehneitä, elävät hyvässä uskossa oikeusrekisterikeskukselle lähettämänsä korvausvaateen menestymisen suhteen.

        "Ihmisiä tulee kannustaa vaatimaan oikeuksiaan, eikä pelotella, että et sinä kuitenkaan onnistus – ähäkutti."

        No, eipä sitten pelotella lisää, ettei tule traumoja eivätkä yöunet häiriinny ja jätetään kertomatta se ehkä mahdollisesti tulossa oleva jytky noiden sopimusten osalta.

        Tietääkseni olen kertonut tiedossani olevat tosiasiat ja niiden perusteella tekemäni johtopäätökset.

        Toki voin olla väärässäkin, mutta haitanneeko tuo mitään jos sopimuksen tehneet tarkistavat oikeusrekisterikeskukselta vahvistetun sopimuksen kelvollisuuden yksityisoikeudellisen vaatimuksen turvaavana tuomiona.

        Ettei tule niitä yllätyksiä....

        Kas kettua, Tuplahuijarihan puhuu jämeräpartaisen miehen puhetta nyt.

        Oikeusrekisterikeskus näemmä vastaa nihilistisen varovasti ja jättää kaikkeen harkinnan varan. Niinhän se tietysti virkamies puhuu, että katsotaan nyt onko se sovinto edes luotettava. Periaateessa tietysti on mahdollista, että Hanski ja vahingonkärsijä juonivat yhdessä sovinnon, joka olisi valtion edun vastainen.

        Nyt vaan rahaa on niin surkean vähän kolhoosiämpärissä, että soisin valtion jäävän nuolemaan näppejään.

        Vai jytky se jytkähtää.

        Annas kun minä arvaan: osana sote-sopimusta on sovittu, että kolhoosiämpärin varat käytetään kuntauudistuksen toteuttamiseen.

        Joutuvat nuo pelihullutkin sen verran rahoittaa valtiota näinä vaikeina aikoina. ;)))

    • Ö...

      > Miksi sinä yrität etukäteen kinata tuloksesta, vaikka varma vastaus on tulossa?

      Mukavaa että kysyit.

      Valuuttakauppias: "Trölli tuolla loukkasi varpaansa kolhoosiämpäriin ja siitä raivostuneena spämmää samaa tolkutonta kysymyslistaansa ihan simona.... Noin yhteenvetona sanoisin, että kovin tylsällä kirveellä viimeistelty puuhevonen on tämä Tröllin kysymyspatteri taas....Voiko tollero olla enempää väärässä?... Trölli on pahalla päällä saatuaan täysjyvävehnäjauhot suuhunsa, eikä toviin kykene järkevään kommunikointiin."

      Mitä tuossa yllä lainauksessasi sanotaan mielestäsi objektiivisesti tarkasteltuna? Minä toki tiedän, että sinulla on kotikasvatus mennyt pahasti pieleen, mutta oletko sinä sokea omalla tekstillesi? Minä tiedän että olen vetänyt sinua niin monta kertaa kölin ali, että sinä vihaat minua - ja ymmärrän sen. Sinusta ei kertakaikkiaan ole henkilökohtaisen vihasi vuoksi keskustelemaan asoista ilman, että haukut muita kirjoittajia. Äidillesi ja mummollesi vain terveisiä: hienoa työtä. (Ja ei - sitä saat mitä tilaat ja sitä olet saanut.)

      Varma vastaus on siis tulossa ja se varma vastaus on varmuudella se, mitä sinä olet edellä varmuudella kertonut. Mitäpä minä, Kuikka Koponen tai muutkaan siitä kinaamaan sinun kanssasi, vaikka sanoit että parituksessakin on asianomistaja... Ja mitä siitä vaikka olisit väärässä, koska silooin olisit vain väärässä, ja se on sinulle hyvin tuttu tunne.

      ___C___

      > Varma vastaus on tulossa.... Voiko tollero olla enempää väärässä?

      Kerropa ennen varman vastauksen tuloa se, kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis ml. yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari.

      • Vt. Valuutta_öööö

        Mitä tuossa yllä lainauksessasi sanotaan mielestäsi objektiivisesti tarkasteltuna?”
        Yritetään nyt sitten tarkastella, kun ystävällisesti pyysit. ;)))

        - Trölli tuolla loukkasi varpaansa – huolenpitoa terveydestäsi tämä vaan on
        - kovin tylsällä kirveellä viimeistelty – kyllä työkalujen pitäisi olla kunnossa
        - Voiko tollero olla enempää väärässä? – retorinen kysymys, vastaa vaan ”voi”
        - saatuaan täysjyvävehnäjauhot suuhunsa – kuidut ovat hyväksi terveydelle

        ”…sinä vihaat minua…”
        Enhän toki. Sinä olet yksi rakkaimmista keskustelukumppaneistani täällä. Älä pelkää, sinua rakastetaan. ;)))

        ”…varma vastaus on varmuudella se, mitä sinä olet edellä varmuudella kertonut.”
        Näinhän sitä yleensä tuppaa käymään. Älä kuitenkaan laske tätä minun viakseni. Maailma vaan on tämmöinen.

        Huomaan, että olet kovin kiihtyneessä mielentilassa. Ei kannata, tässä elämässä on oikeitakin murheita, ei näistä Winkkaritouhuista kannata stressata. ;)))

      • Ö...
        Vt. Valuutta_öööö kirjoitti:

        > Huomaan, että olet kovin kiihtyneessä mielentilassa.

        Ei, en ole. Minun mielentilani on kuin Inarijärven pinta leppeänä kesäyönä. Vain reeskan hyppäys rikkoo tyynen pinnan.

        > Älä pelkää, sinua rakastetaan.

        Minä annan piut ja paut sinun valheillesi. Jos haluan rakkautta, menen bordelliin. Jos haluan pelätä, menen Linnanmäen kummitusjunaan.

      • Ö... kirjoitti:

        Reeska ei juurikaan hypi, käy kylläkin pintakalvossa. Se on planktonin syöjä ja planktoni ei juutikaan lennä. Mutta saahan nämä etelän vetelät runoilla, toista on syysmyterillä Kasarin laitamilla.

        Osoittaa kuitenkin hyvää ihmisessä, että tiedät sentään reeskan. ;)))

    • ämpäriympäri

      Ethän pelotttele sitä että Oikeusrekisterikeskus hylkää oikeuden vahvistaman sovintoasian ja korvausten hakuoikeuden ?

      Laittaako Oikeusrekisterikeskus kanteen oikeuden päätöstä vastaan ?
      Olisipa vallan erinomaiset käräjät..heh !

      No jospa Oikeusrekisterikeskus "voittaa" sotisopan, niin Pönttölaki kaatuu samalla, ja jokainen käy erikseen Handea vastaan oikeudessa......enpä usko !

      """"Tietääkseni olen kertonut tiedossani olevat tosiasiat ja niiden perusteella tekemäni johtopäätökset.""""

      Aivan.....nämä olivat siis kuitenkin vain hajatelmia ja uskomuksia.
      Toi jytky jäi hajatelmistasi kyllä vaivaamaan.

      • DoubleScam

        "Ethän pelotttele sitä että Oikeusrekisterikeskus hylkää oikeuden vahvistaman sovintoasian ja korvausten hakuoikeuden ?"

        En pelottele, mutta kannattanee ottaa asioista selkoa hyvissä ajoin.

        "Laittaako Oikeusrekisterikeskus kanteen oikeuden päätöstä vastaan ?
        Olisipa vallan erinomaiset käräjät..heh !"

        Minun saamani tiedon mukaan H.K. on hyväksynyt korvausvaateet.

        Vantaan KO on vain vahvistanut osapuolten tekemän sovinnon.
        Sovinto tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat yhtä mieltä vaatimusten oikeellisuudesta, joten, koska tässä vaiheessa raha ei liiku (paitsi lakiasiaintoimistoille), käräjäoikeudella ei ole edes tarvetta perehtyä vaatimusten perusteisiin.

        Ei siis ole olemassakaan mitään oikeuden päätöstä - on vain oikeuden vahvistama sopimus osapuolten välillä.

        Sama oikeus kuin sopimuksen tehneilläkin on kaikilla klubin toiminnassa tappiolle jääneillä esittää korvausvaateensa orkulle.

        Orkku käsittelee kaikki samaan juttuun liittyvät korvausvaateet samassa yhteydessä (kuten laissa todetaan), ellei menettely aiheuta kohtuutonta haittaa asianosaisille.
        Mikä olisi sellainen kohtuuton haitta, joka pakottaisi orkun käsittelemään joidenkin korvausvaateet muita aikaisemmin - varsinkin kun orkun mukaan pitäisi kantaa huolta asianosaisten tasaveroisesta kohtelusta.

        Maaliskuussa 2018 tulee vastaan se aikaraja, jonka jälkeen korvausvaateita ei voi enää esittää, joten sopimuksen tehneet voivat minun puolestani nukahtaa vaikka ruususen uneen seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

        "Aivan.....nämä olivat siis kuitenkin vain hajatelmia ja uskomuksia."

        Johtopäätöksiä ne ovat, minun tekemiäni ja voinpa olla väärässäkin.
        Toivottavasti olenkin, mutta pahaa pelkään...

        "Toi jytky jäi hajatelmistasi kyllä vaivaamaan."

        Jättäkäämme se rauhaan - se kyllä paljastuu sitten karulla tavalla, jos on tullakseen.

    • Opetusta perinpohjin

      Mestarivarkaan poika pyysi isäänsä opettamaan hänelle ammattinsa saloja. Vanha varas suostui ja otti poikansa mukaan varkaisiin suureen taloon.

      Asukkaiden nukkuessa varas johdatti oppipoikansa ääneti huoneeseen, jossa oli iso vaatekomero. Hän käski pojan mennä komeroon ottamaan vaatteita.

      Pojan mentyä komeroon isä sulki nopeasti oven ja lukitsi sen. Sitten hän poistui talosta vaivihkaa ja mennessään kolkutti etuoveen herättääkseen talonväen.

      Tuntikausia myöhemmin uupunut ja ryvettynyt poika palasi kotiin.

      Kiukuissaan hän huusi:
      "Isä, miksi lukitsit minut siihen komeroon? Jos en olisi pelännyt niin epätoivoisesti kiinni jäämistä, en olisi millään päässyt ulos. Jouduin käyttämään kaiken neuvokkuuteni päästäkseni pakenemaan!"

      Vanha varas hymyili.
      "Poika, sait juuri ensimmäisen oppitunnin murtovarkaan taidoissa."

    • Ö...

      Kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari.

      • Ja pitkin loikin

        Lukekaa tuomioista, mitäs sitä arvailee, jokunen jo pakosalla hypyssä.

    • H D & S

      Edesmennyt Kuikka Koponen käsittelee harvinaisen analyyttisesti asioita. Kiitos siitä omalta osaltani.

      Kuikka: "Vantaan KO on vain vahvistanut osapuolten tekemän sovinnon. Sovinto tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat yhtä mieltä vaatimusten oikeellisuudesta, joten, koska tässä vaiheessa raha ei liiku (paitsi lakiasiaintoimistoille), käräjäoikeudella ei ole edes tarvetta perehtyä vaatimusten perusteisiin."

      Kyseessä on todellakin puhdas riita-asia, jossa ei jaeta rangaistuksia, vaan puhdasta rahaa, ainakin paperilla. Osapuolet roudaavat läjän paperia tuomarille, joka ensisijaisesti yrittää saada osapuolet sopimaan asian, koska laissa niin sanotaan jutuista, joissa sovinto on sallittu.

      Idea riita-asiassa on siinä, että toinen osapuoli haluaa mahdollisimman paljon rahaa ja toinen haluaa antaa sitä mahdollisimman vähän. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vastaaja ja vastaajan lakimiehet perkaavat kantajan vaatimukset läpi ja yrittävät hylätä aiheettomat vaatimukset. Luottaen siihen, että ek. periaate toimii, sovinto tuottaa tasan yhtä hyvän ratkaisun kuin varsinainen tuomioistuimen pääkäsittely.

      Mekanismi ei toimi, ellei vastaaja ole kiinnostunut maksamaan mahdollisimman vähän. Ellei vastaaja ole kiinnostunut kunkin yksittäisen asetetun vaatimuksen taloudellisista perusteista, vaan hyväksyy "kaikki mahdolliset ylimaallisetkin vaateet", homma heittää häränpyllyä.

      Lainvoimaisella sovinnolla, sopimuksella, on kuitenkin periaatteessa sama vaikutus kuin pääkäsittelyn kauttakin saadulla päätöksellä. Tuomari pääsee aina sovintoasioissa kuitenkin helpommalla. Riita-asioissa on aina se riski, että vaatimusten perusteiden juridinen käsittely jää heikolle hapelle. On siis käytännön tasollakin mahdollista, että osapuolet luopuvat ainakin osasta taloudellisista oikeuksistaan pelkästään siitä syystä, että juttuun saataisiin edes jonkinlainen loppu.

      > Ei siis ole olemassakaan mitään oikeuden päätöstä - on vain oikeuden vahvistama sopimus osapuolten välillä.

      Mielestäni olet väärässä, sillä riita-asiassa lainvoimainen sovinto vastaa lainvoimaista päätöstä tai lainvoimaista tuomiota. Kuten olemme huomanneet, pitkäkään tuomioistuinkäsittely pääkäsittelyineen ei takaa tasalaatuista lopputulosta - voidaan siis sanoa, että juridisen käsittelyn osuus voi olla heppoinen, mutta taloudellinen lopputulos aivan sama kummallakin tavalla.

      > Jättäkäämme se (jytky) rauhaan - se kyllä paljastuu sitten karulla tavalla, jos on tullakseen.

      Jytky olisi se, että lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa puretaan. Purku voidaan tehdä, jos asiakirja, jota on käytetty todisteena, on ollut väärä tai totuudenvastainen ja sama soveltaen todistajiin; ilmenee uusia todisteita; tuomio perustuu väärään lain soveltamiseen tai jos asiassa mukana ollut virkamies on syyllistynyt rikolliseen menettelyyn.

    • Naiaan taas kun kere

      Vihtorikin siinä aamutokkurassa pöyränpäästä meinasi, jotta naitu olisi mennehenä yönä, mutta kun emäntä höpötti aivan muita, meni halut.

    • Ö...

      Kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari?

    • Että tämmöisen kyssärin lykkäsit ketjun loppuun. ;))))

      Aiemmin sinä kyselit, että kukas on parituksessa tavaran haltija. Saako tätä nykyistä kyssäriäsi pohtia tovi, vai pitääkö ihan heti vastata?

    • Ö...

      Kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari?

      • 18+16

        Ei siinä ole asianomistajia.

    • Kommunikaatiossa on katko, kun Tröllillä on tuo monomaaninen vaihe silmässä.

      Odotellaan yhteyden palaamista. ;))))

      • Ö...

        Jos haluat päästä eroon monomaanisista, niin kannattaa vastata.

        Kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari?

      • Tyytiitytuu
        Ö... kirjoitti:

        Jos haluat päästä eroon monomaanisista, niin kannattaa vastata.

        Kuka on rahankeräysrikoksessa noin yleisellä tasolla asianomistajana - siis yleiset rahankeräysrikokset ml. Winkkari?

        Ei ole asianomistajia vaikka Valuuttakauppias muuta haluaisi väittää.

    • Yksinkertaisesti

      Kaikki rahat mitä vinkkarissa pyöri, menevät suoraan valtiolle rikoshyötynä. Ihan kaikki.
      Tunkit voivat tehdä sponssista rikosilmoituksen ja vaatia vahingonkorvausta.
      Tunkki maksaa sitten joka pennin takaisin, oikeudenkäyntikuluilla lisättynä.
      Tämä ei ole vieläkään myöhäistä, joten hopi hopi tunkit, rikosilmoitusta tekemään ja vahingonkorvausta vaatimaan.

      • Aluneprin se oli vai

        Kyllä ja sitten saa vielä kaikki valtion korot.Minä sain jo 19000 euroa ja korot oikeuskeskusrekisteristä vaikka sioitus oli vain 1000 eli kyllä knnatti vaatia rikoksilmotusta omasta tunkista.

      • Korjataan

        Tuo 'Tunkki maksaa sitten joka pennin takaisin, oikeudenkäyntikuluilla lisättynä' ei pidä paikkaansa.
        Se joka maksaa joka pennin takaisin oikeudenkäyntikulut on se sponssi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe