Laskujen ja muiden tositteiden hyväksyminen tulosalueella

"Va kaupunginjohtajan tekemä virkamiespäätös ei noudata hyvää hallintotapaa luottamushenkilöihin nähden", totesi valtuuston 1. varapuheenjohtaja Turunen oikaisuvaatimuksessaan kaupunginhallitukselle (kokous 17.3. § 111).
Oikaisuvaatimuksessaan Turunen esittää, että va Kaupunginjohtaja/ Kaupunginhallitus kumoaa kyseisen päätöksen ja päättää oikeuttaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajan laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksyjäksi hallituksen puheenjohtajan ja päinvastoin. Tälläinen päätös on olemassa, eikä sitä ole kumottu.

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20142736-11.HTM

Turunen viittaa Kuntaliiton lakimiehen Heikki Harjulan kanssa käymäänsä keskusteluun, josta ilmeni Turusen mukaan, että päätös kokonaisuudessaan on vähintäinkin moraalisesti arveluttava ja vastoin hyviä käytäntöjä ja hallintotapaa.

Turusen oikaisuvaatimus ei ollutkaan enää läpihuutojuttu hallituksen kokouksessa, kun hallitus päätti kumota Hepo-ojan viranhaltijapäätöksen 30.1.2014 § 6 ja palauttaa asian kaupunginjohtajan uudelleen ratkaistavaksi.

Mitä siis Hepo-oja esitti viimeisillä johtajan viikoillaan ennen Teittisen tuloa?
Sehän selviää linkistä/Liitteet/kaupunginjohtajan Muu yleispäätös 30.1.2014 § 6 / Laskujen hyväksyjät:

Asia. Laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksymisoikeudet / konsernihallinto;
kaupunginvaltuusto ja -hallitus, muut toimielimet sekä kaupunginjohtaja ja sisäinen tarkastus

Päätös. Tällä päätöksellä määrään
- kaupunginvaltuusto (kp 1100), (lukuunottamatta valtuuston puheenjohtajan laskuja ja maksuasiakirjoja, jotka hyväksyy Risto Turunen)
- kaupunginhallitus (kp 1110)
- muut toimielimet (kp 1118)
- kaupunginjohtaja ja sisäinen tarkastus (kp 1111)
laskujen ja maksuasiakirjojen HYVÄKSYJÄKSI hallinto- ja kehitysjohtajan.

Tiedoksi hallinto- ja kehitysjohtaja SINIKKA MALIN, toimistosihteeri Ritva Lehti, Rahatoimisto, Tarkastuslautakunta

Asianosaisille valtuuston, hallituksen, lautakuntien puheenjohtajille ei tiedotettu.
Kaupunginjohtaja Teittiselle ei mennyt tiedoksi eikä sisäiselle tarkastajalle.
Valtuuston 1. puheenjohtaja Turunen sai tiedoksi Hepo-ojan määräyksen 6.2. ja jätti oikaisuvaatimuksen 20.2. keskusteltuaan Kuntaliiton lakimiehen kanssa.

Miksi Hepo-oja halusi hallinto- ja kehitysjohtaja Malinin hoitavan laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksymisen?

Olisiko syynä esimerkiksi ilmitullut First card-maksukorttien käyttö, johon tarkastuslautakunta puuttui.
Luottokortteja käytettiin 134 kpl (2012) seuraavasti
- sivistystoimi 66 kpl 57.191,02 euroa
- tekninen toimi 25 kpl 15.149,67 euroa
- konsernihallinto 18 kpl 13.206,75 euroa
- sosiaali- ja terveystoimi 25 kpl 11.775,91 euroa
yhteensä 97.323,35 euroa

Sivistystoimessa käytettiin vuonna 2012 yhteensä 66 eri First Card -korttia lähes 60.000 eurolla.

Jos First Card kortteja vingutetaan vuosittain noin 100 000 eurolla, se tekee kymmenessä vuodessa miljoona euroa? "Kokonaissumma on melkoinen", totesi tarkastuslautakuntakin.
"Tarkennetut ohjeet ovat tarpeen ja että niiden käyttöä on aiheellista valvoa niin tulosaluejohtajien kuin sisäisen tarkastuksen tasolla", totesi lautakunta.

Sisäinen tarkastus ei saanut tiedoksi Hepo-ojan viranhaltijapäätöstä. Olisiko se tarkastuslautakunnan esittämä "tarkennettu ohje", jos Malin voisi hyväksyä laskut ja maksuasiakirjat?
12254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Milla Magian metkuja....

Äänestä

Uusi kaupunginjohtaja vain reippaasti ottamaan asia haltuun. Kannattaa olla valppaana. Kehitys- ja hallintojohtajalle jotakin muuta mukavaa puuhaa kuin laskujen hyväksyntä, sen duunin varaisin kaupunginjohtajalle.

Äänestä

Hallinto- ja kehitysjohtajan virankuva on nyt siis valovoimainen, eikä sisällä lakiopintoja. Virkaa haki ja siihen valittiin entinen henkilöstöjohtaja, joka valmisteli ja haki virkaa itselleen vaikka halusikin "kypsillä virkavuosillaan" vain paneutua henkilöstön kehittämiseen ja johtamiseen.

Valovoimaiseen hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan haluttiin nyt siis liittää laskujen hyväksyminen. Ja mitä niitä lakiopinnoista! Lakimiestähän ei Heinolassa tarvita, nykyisen viran valovoimaisuus riittää!

Äänestä

Eikös tämä ole ihan luontevaa jatkumoa johtosääntöjen muutoksille. Kohta ei kaupunginjohtajaa tarvitakaan, hänen alaisensa voivat johtaa tätä suurta suojatyöpaikkaa.

Äänestä
  • ja näin säästyneillä palkkarahoilla voisi ostaa kunnon edustusviinavarastot

    Äänestä

Mikä ihmejuttu tuo laskujen hyväksymisjuttu on?

Äänestä
  • se ihme, että kaverit hyväksyy toistensa laskuja :)
    mitä niihin muita sotkemaan
    tämä on sitä Heinolan maankuulua avoimuutta, täällä voidaan luottaa siihen että veronmaksajien rahoja käytetään vain tuikitarpeellisiin asioihin, esim. drinksujen nauttimiseen Siltasaaressa

    Äänestä

  • Et sitten ole seurannut palstaa kovin kauan? Heinolassahan on ollut tapana virkamiesten törsätä ulkomaanmatkoihin, pakettiautoihin, ravintolakestityksiin, juomisiin ja huimia määriä "pieniin" erittelemättömiin ostoihin luottokorteilla. Kuka tietää, vaikka niillä olisi osteltu virkamiesten perheille viikon ruoat, lapsilleen harrastusvälineet, meikit, bensat, ja kainelaista muuta pientä kivaa. Me emme tiedä, onko näin tapahtunut vai ei, koska meille ei laskuja näytetä - epäilyä salailu tietysti herättää normaalissa ihmisessä. Tytöt leimailevat toinen toistensa ja perheenjäsentensä laskuja ja erottelevat kaupunginjohtajia, jotka uskaltavat tähän puuttua.

    Äänestä

Hallinto- ja kehitysjohtaja on hyväksynyt laskuja va kansliapäällikkönä toimiessaan. Joten jo näyttöä on siitä, mitä III KERROS MAKSAA!

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132556-14.HTM

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132556-13.HTM

Tyky-toiminnasta käytiin myös hallituksessa keskustelua, että onko sitä nimipäivän vietto (6.2.) ravintola Kettu ja Kanassa. Ja olihan se, sitä työntekijäin tyky-toimintaa, äänestyksen jälkeen. Samassa pöytäkirjassa on (kaupunginhallitus 18.3.201 on § 159, josta näkyy äänestys tyky-toiminnasta Heinolassa. Nimipäiväruokailu 165,20 euroa (Terhin ja Teijän päivänä) on kaupungin maksettava äänestyksen jälkeen kahden jäsenen vastustuksesta huolimatta, kun kolme äänesti tyhjää ja neljä halusivat laskun maksettavan veronmaksajien piikkiin.

Va kansliapäällikkö Malin esitteli kaupunginhallitukselle toukokuussa -13 konsernihallinnon tehtävien ja organisoinnin uudistamista. Malinin "kalvosulkeisissa" koko hallinto pyörisi hallintojohtajan ympärillä ja alaisina, johtajan itsensä toimiessa tulosaluejohtajana myös mahdollisesti palkattavan lakimiehen.

Yleiskuvaus tehtävästä on laadittu siten, että päällekkäin menevät tehtävät kaupunginjohtajan kanssa, kuten
- valvoo konsernihallinnon toimintaa ja hulehtii toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä
- toimii kaupunginjohtajan sijaisena (... ei siis OHIJOHTAJANA?)
- vastaa kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen sekä kaupunginjohtajan käsittelemien asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä sekä laillisuusvalvonnan järjestämisestä (... tilaa siis lakimiespalvelut Butzowilta?)
(... eikö siis kaupunginjohtaja vastaa itse käsittelemiensä asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanosta?)
- vastaa kaupungin viestintä- ja tiedottamistehtävistä (... miten viestitään asukkaille, onko viestintäsuunnitelma tehty, kuka hyväksynyt?)
- vastaa kaupunginjohtajan ohella kaupungin kehittämistehtävistä asetetun strategian mukaisesti (... virkamiesvastuu/valtuuston vastuu?)
- valvoo ja kehittää kaupungin hallintoa yhdessä muiden tulosaluejohtajien kanssa ja vastaa siitä, että asetut tavoitteet saavutetaan (... eikö hallinnon kehittäminen kuulukaan kaupunginjohtajalle, miten kauunginjohtajien tulosaluejohtajien tuki, onko se vain Malinille?)

Näin Malin valmisteli ennen uuden kaupunginjohtajan valintaa omaa asemaansa valovoimaisessa ja uudistetussa virassaan.

Va kansliapäällikkö Malinin valmistelema uudistus on käsitelty kaupunginhallituksessa 6.5. ja 20.5.-13 § 234.

Kuukautta aikaisemmin, eli 5.4.-13 (kirjaamossa 8.4., asianumero 139) Malin osoitti kaupunginhallitukselle vetoomuksen, jonka mukaan hänen toiveenaan on voida työskennelllä näillä "kypsillä virkavuosillani" hieman aiempaa kunnanjohtajatehtävääni rajatummalla alueella. Malin toimi aiemmin Ypäjän kunnanjohtajana.

"Pyydän, että kaupunginhallitus harkitsisi tässä tilanteessa kaupungin edun mukaiseksi käyttää toimivaltaansa päättää kaupunginjohtajan sijaisena toimivan jonkun muun viranhaltijan kuin kansliapäällikön kunnes kansliapäälllikön virka tulee vakinaisesti täytettyä", pyyteli va kansliapäällikkö Malin kirjeessään ja vetosi lopuksi työhyvinvointiinsa. Tulihan se kansliapäällikön virka täytettyä henkilöstö- ja kehitysjohtajan virkana, kun Malin sitä itse haki.

Äänestä

Voiko enää epäammattimaisemmasta organisoinnista kertoa, että tämän kokoinen kaupunki muokkaa virkaa siten, ettei siihen valittavalta edellytetä oikeustieteellistä loppututkintoa vaan siihen voidaan valita muuten mukava
henkilö.
Lopputuloksena kaupungilla ei ole ainuttakaan lakimiestä ja lakiasiainpalvelut ostetaan yli 200eur tuntihintaa ulkopuoliselta palveluntuottajalta!

Kohta varmaan perustetaan uusi virka, johon tarvitaankin oikeustieteellinen loppututkinto. Lopputulos on se, että entisen yhden viran sijaan onkin kaksi;
- kivan henkilön virka ja
- lakimiehen virka
Tällä henkilöstöpolitiikalla ei ole pelkoa, että kaupungin työntekijämäärä kääntyisi laskuun :)

Äänestä

Joku kysyi niistä luottokorteista...

Äänestä
  • Tarkastuslautakunnan kokoonpano on vaihtunut, hyvä niin. Vielä kun saisi ikärajan ja ehdot valituille taloustuntemukseen ja kirjanpitoon. Kyllähän yli seitsemän- ja kahdeksankymppisten systeemi on omassa taloudessaan että "maksupalveluun vaan". Silloin ei tarvitse tutustua tarkemmin numeroihin, kun ymmärrys kertakaikkiaan heikkenee. On tunnustettava tosiasiat luottamustoimen ollessa kysymyksessä. Nuoremmathan voivat vetäytyä vaikka "työkiireiden" takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viranhaltijapäätös kirjoitti:

"Va kaupunginjohtajan tekemä virkamiespäätös ei noudata hyvää hallintotapaa luottamushenkilöihin nähden", totesi valtuuston 1. varapuheenjohtaja Turunen oikaisuvaatimuksessaan kaupunginhallitukselle (kokous 17.3. § 111).
Oikaisuvaatimuksessaan Turunen esittää, että va Kaupunginjohtaja/ Kaupunginhallitus kumoaa kyseisen päätöksen ja päättää oikeuttaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajan laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksyjäksi hallituksen puheenjohtajan ja päinvastoin. Tälläinen päätös on olemassa, eikä sitä ole kumottu.

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20142736-11.HTM

Turunen viittaa Kuntaliiton lakimiehen Heikki Harjulan kanssa käymäänsä keskusteluun, josta ilmeni Turusen mukaan, että päätös kokonaisuudessaan on vähintäinkin moraalisesti arveluttava ja vastoin hyviä käytäntöjä ja hallintotapaa.

Turusen oikaisuvaatimus ei ollutkaan enää läpihuutojuttu hallituksen kokouksessa, kun hallitus päätti kumota Hepo-ojan viranhaltijapäätöksen 30.1.2014 § 6 ja palauttaa asian kaupunginjohtajan uudelleen ratkaistavaksi.

Mitä siis Hepo-oja esitti viimeisillä johtajan viikoillaan ennen Teittisen tuloa?
Sehän selviää linkistä/Liitteet/kaupunginjohtajan Muu yleispäätös 30.1.2014 § 6 / Laskujen hyväksyjät:

Asia. Laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksymisoikeudet / konsernihallinto;
kaupunginvaltuusto ja -hallitus, muut toimielimet sekä kaupunginjohtaja ja sisäinen tarkastus

Päätös. Tällä päätöksellä määrään
- kaupunginvaltuusto (kp 1100), (lukuunottamatta valtuuston puheenjohtajan laskuja ja maksuasiakirjoja, jotka hyväksyy Risto Turunen)
- kaupunginhallitus (kp 1110)
- muut toimielimet (kp 1118)
- kaupunginjohtaja ja sisäinen tarkastus (kp 1111)
laskujen ja maksuasiakirjojen HYVÄKSYJÄKSI hallinto- ja kehitysjohtajan.

Tiedoksi hallinto- ja kehitysjohtaja SINIKKA MALIN, toimistosihteeri Ritva Lehti, Rahatoimisto, Tarkastuslautakunta

Asianosaisille valtuuston, hallituksen, lautakuntien puheenjohtajille ei tiedotettu.
Kaupunginjohtaja Teittiselle ei mennyt tiedoksi eikä sisäiselle tarkastajalle.
Valtuuston 1. puheenjohtaja Turunen sai tiedoksi Hepo-ojan määräyksen 6.2. ja jätti oikaisuvaatimuksen 20.2. keskusteltuaan Kuntaliiton lakimiehen kanssa.

Miksi Hepo-oja halusi hallinto- ja kehitysjohtaja Malinin hoitavan laskujen ja maksuasiakirjojen hyväksymisen?

Olisiko syynä esimerkiksi ilmitullut First card-maksukorttien käyttö, johon tarkastuslautakunta puuttui.
Luottokortteja käytettiin 134 kpl (2012) seuraavasti
- sivistystoimi 66 kpl 57.191,02 euroa
- tekninen toimi 25 kpl 15.149,67 euroa
- konsernihallinto 18 kpl 13.206,75 euroa
- sosiaali- ja terveystoimi 25 kpl 11.775,91 euroa
yhteensä 97.323,35 euroa

Sivistystoimessa käytettiin vuonna 2012 yhteensä 66 eri First Card -korttia lähes 60.000 eurolla.

Jos First Card kortteja vingutetaan vuosittain noin 100 000 eurolla, se tekee kymmenessä vuodessa miljoona euroa? "Kokonaissumma on melkoinen", totesi tarkastuslautakuntakin.
"Tarkennetut ohjeet ovat tarpeen ja että niiden käyttöä on aiheellista valvoa niin tulosaluejohtajien kuin sisäisen tarkastuksen tasolla", totesi lautakunta.

Sisäinen tarkastus ei saanut tiedoksi Hepo-ojan viranhaltijapäätöstä. Olisiko se tarkastuslautakunnan esittämä "tarkennettu ohje", jos Malin voisi hyväksyä laskut ja maksuasiakirjat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu