alkukankeuttako?

Olen lukion ykkösluokkalainen ja meneillään on elämäni ensimmäinen koeviikko. Neljä koetta olen jo tehnyt, ja voin sanoa, että vain yksi niistä onnistui mielestäni ihan hyvin (enkku, josta sain 9puolen). Mutta ne kolme muuta koetta, auta armias kun itkettää ja vihastuttaa! Matikka (pitkä) meni totaalisesti penkin alle (hyvä jos pääsisin edes läpi!). Panostin hullun lailla historian kokeeseen, joka oli tänään, mutta tietenkin unohdin mainita ne tärkeimmät asiat. Hyvällä tuurilla voisin saada kasin, mutten yhtään sitä parempaa. Ja se yksi äikänkoe on totaalinen arvoitus, mutta tasooni nähden se meni aika heikosti.

Niin, tasooni nähden. Peruskoulusta pääsin keskiarvolla 9,4, enkä tuntenutkaan numeroita kahdeksan tai seitsemän tai huonompia. Mutta nyt jotenkin tuntuu, että hyvien numeroiden (omalla kohdallani ysit ja kympit) saavuttaminen on todella hankalaa ellei mahdotonta.

Onko tämä siis jokinlaista alkukankeutta? Vai ovatko kokeet aina näin vaikeita? Tunneilla pysyn kyllä ihan hyvin mukana ja teen läksyt tunnollisesti. Olenko ainut, jolla on tällainen ongelma? Lukion ilmapiiristä pidän kovasti ja olen viihtynyt siellä paremmin kuin yläasteella, mutta oikeasti ärsyttää ja itkettää, kun kokeet ei mene niin kuin pitäisi... Olenko liian kriittinen?
6488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eli ne kokeet kyllä vaan vaikeutuu sitä mukaan, mitä pidemmälle mennään. Näin ainakin pitkässä matikassa.

Äänestä
  • On otettava huomioon, että lukioon on tullut (ainakin periaatteessa) se paras puolisko yläasteelta. Nyt se puolisko saa arvosanat taas koko asteikolla 4-10, joten on aivan selvää että arvosanat voivat muuttua. Jos yläasteella on tottunut siihen, että arvosanat olivat esimerkiksi kahdeksan luokkaa, lukiossa arvosteluskaalan muutos merkitsee sitä, että puhutaan kenties kuutosista.

    Tiedät ihan yhtä paljon asioista kuin ennenkin, mutta kun puolet porukasta sijoitetaan koko asteikolle, on ihan selvä että arvosanamuutoksia tulee.

    Äänestä

Joo, alkukankeutta se vaan on. Mullakin oli alussa samanlaisia ongelmia, mutta nyt menee tosi hyvin. Eikä ne kurssikokeet nyt niin tärkeitä edes ole. Kannattaa kuitenkin lukea, että onnistuu sitten yo-kirjotuksissa.

Kannattaa jo kurssien aikana lukea kirjaa. Matikassa on hyötyä, jos lukee kirjan kappaleet ja esimerkit aina ennen oppituntia, vaikka edellisenä iltana. Kannattaa myös tutkia oppikirjojen sisällysluetteloita ja muodostaa niiden avulla yleiskuva kurssin sisällöstä.

Äänestä
  • Joo, mun ka oli 9,1 peruskoulusta lähdettäessä. Olen siis kans lukion ekalla ja nyt oli kolme koetta, joista ainuttakaan ei ole vielä palautettu. Uskonnon koe meni sillai hyvin, yläasteen arvostelulla puhdas kymppi, mut mikä lukioarvostelulla? 8? Biologian koekin meni hyvin, mut kun siitä arvostelusta ei tiedä. Mut pahin on tää pitkä matematiikka. Se oli peruskoulun päätössä 10 ja nyt en tiedä pääsenkö läpi edes ekasta kokeesta. Sieltä kokeesta lähdettäessä sai ratkaisut mukaan, ja osasin vastata 1/5 oikein. Että sillai, muut vastaukset meni ihan päin helvettiä. Pääseeköhän tolla määrällä läpi? Mietin tossa, että jos näin jatkossa menee, niin on pakko vaihtaa lyhyeen matematiikkaan. Se on kuulemman mukaan tosi helppoa, mut jos sen valitsee, niin ei varmaan lyhyellä matikalla pääsee mihinkään yliopistoon.ainakaan ekalla yrittämällä..

    Niin tuosta kokeesta vielä, ennen koetta sanottiin, että laskut ovat täsmälleen samoja kuin, mitä tunnilla on harjoiteltua, mutta se oli täyttä puppua. Ehkä yks tehtävä 5:stä oli sellane, mitä oltiin kunnolla käsitelty, juuri se tehtävä, minkä sain oikein. Neuvoja? Pitäiskö vaihtaa lyhyeen, jos vaihdas, pääsenkö mihinkään sitten tulevaisuudessa? Kun tuntuu, että tarvii olla pitkä matematiikka joka paikkaan, sellasiinkin, joissa sillä ei ole mitään tekemistä. Eiköhän se tästä.

    Äänestä

  • Pulassa myös kirjoitti:

    Joo, mun ka oli 9,1 peruskoulusta lähdettäessä. Olen siis kans lukion ekalla ja nyt oli kolme koetta, joista ainuttakaan ei ole vielä palautettu. Uskonnon koe meni sillai hyvin, yläasteen arvostelulla puhdas kymppi, mut mikä lukioarvostelulla? 8? Biologian koekin meni hyvin, mut kun siitä arvostelusta ei tiedä. Mut pahin on tää pitkä matematiikka. Se oli peruskoulun päätössä 10 ja nyt en tiedä pääsenkö läpi edes ekasta kokeesta. Sieltä kokeesta lähdettäessä sai ratkaisut mukaan, ja osasin vastata 1/5 oikein. Että sillai, muut vastaukset meni ihan päin helvettiä. Pääseeköhän tolla määrällä läpi? Mietin tossa, että jos näin jatkossa menee, niin on pakko vaihtaa lyhyeen matematiikkaan. Se on kuulemman mukaan tosi helppoa, mut jos sen valitsee, niin ei varmaan lyhyellä matikalla pääsee mihinkään yliopistoon.ainakaan ekalla yrittämällä..

    Niin tuosta kokeesta vielä, ennen koetta sanottiin, että laskut ovat täsmälleen samoja kuin, mitä tunnilla on harjoiteltua, mutta se oli täyttä puppua. Ehkä yks tehtävä 5:stä oli sellane, mitä oltiin kunnolla käsitelty, juuri se tehtävä, minkä sain oikein. Neuvoja? Pitäiskö vaihtaa lyhyeen, jos vaihdas, pääsenkö mihinkään sitten tulevaisuudessa? Kun tuntuu, että tarvii olla pitkä matematiikka joka paikkaan, sellasiinkin, joissa sillä ei ole mitään tekemistä. Eiköhän se tästä.

    Tuntuu siltä, että yläaste on lukioon verrattuna kuin jokin päiväkoti. Lukiossa todellakin vaaditaan paljon paljon enemmän. Arvostelu on paljon tiukempaa peruskouluun nähden. Vaikka teen useita tunteja päivässä töitä koulun eteen, silti tuntuu ettei mikään riitä.

    Itsellänikin pitkä matikka on aiheuttanut päänvaivaa, ainakin tuo koe. Ysin matikannumero peruskoulusta ei todellakaan sano mitään. Tunneilla käydyt laskut olivat suhteellisen ymmärrettäviä ja kävin joka tunti laskemassa taululla jne, mutta tuo koe oli jotain ihan kauheata. Luulen, että sain kaksi tehtävää puolittain oikein ja muutamasta tehtävästä osia. Täytyy vain toivoa, että saisi edes jotain sympatiapisteitä.. Meidän kokeessa oli maksimipisteet 30 (viisi tehtävää, 6 pistettä jokaisesta) ja kymmenellä pisteellä pääsee läpi. Jos tuon kymmenen pistettä edes saisi... Meilläkin sanottiin, että tulee samantyyppisiä tehtäviä, mitä ollaan käyty tunneilla, mutta eipä niistä ollut kuin se yksi, jonka nyt ainakin sain puolittain oikein. Jos nyt tulee joku ihan huono numero, niin voisihan sitä koettaa uusia...

    Ensi jakson meinaan käydä pitkää matikkaa, mutta on varmaan oman etuni mukaista, että vaihdan lyhyeen. Minusta ne lyhyen matikan kurssit on sisällöltään paljon käytännönläheisempiä, kuin pitkän matikan. Ja mitä tulee jatko-opintoihin, kaikkiin paikkoihin ei tarvitse laajaa matikkaa. Jopa lääkikseen pääsee lyhyen matikan lukeneet. Saahan jollain pitkän matikan C:llä samat pisteet kuin lyhyen L:llä, eli pitkää matikkaa arvostetaan enemmän. Itse ainakin tulen hakeutumaan sellaiselle opiskelualalle, mihin ei vaadita pitkää matikkaa.

    Tuntuu vaan siltä, että erot ovat tasoittuneet, ja tunnen itseni ns. "keskikastiin", kun vielä peruskoulussa kuuluin niihin menestyviin oppilaisiin. Mutta eiköhän se tästä...

    Äänestä

Joo itelläni on juuri samanlainen fiilis. Peruskoulusta pääsin keskiarvolla 9.7 mutta nyt kun on ensimmäinen koeviikko takana tuntuu että en enää pärjää. Ensimmäisen kurssitodistuksen keskiarvo jää alle ysin. Mutta pitää nyt sitten yrittää panostaa ens koeviikolla enemmän. Mutta tsemppiä sulle kyllä se siitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elle. kirjoitti:

Olen lukion ykkösluokkalainen ja meneillään on elämäni ensimmäinen koeviikko. Neljä koetta olen jo tehnyt, ja voin sanoa, että vain yksi niistä onnistui mielestäni ihan hyvin (enkku, josta sain 9puolen). Mutta ne kolme muuta koetta, auta armias kun itkettää ja vihastuttaa! Matikka (pitkä) meni totaalisesti penkin alle (hyvä jos pääsisin edes läpi!). Panostin hullun lailla historian kokeeseen, joka oli tänään, mutta tietenkin unohdin mainita ne tärkeimmät asiat. Hyvällä tuurilla voisin saada kasin, mutten yhtään sitä parempaa. Ja se yksi äikänkoe on totaalinen arvoitus, mutta tasooni nähden se meni aika heikosti.

Niin, tasooni nähden. Peruskoulusta pääsin keskiarvolla 9,4, enkä tuntenutkaan numeroita kahdeksan tai seitsemän tai huonompia. Mutta nyt jotenkin tuntuu, että hyvien numeroiden (omalla kohdallani ysit ja kympit) saavuttaminen on todella hankalaa ellei mahdotonta.

Onko tämä siis jokinlaista alkukankeutta? Vai ovatko kokeet aina näin vaikeita? Tunneilla pysyn kyllä ihan hyvin mukana ja teen läksyt tunnollisesti. Olenko ainut, jolla on tällainen ongelma? Lukion ilmapiiristä pidän kovasti ja olen viihtynyt siellä paremmin kuin yläasteella, mutta oikeasti ärsyttää ja itkettää, kun kokeet ei mene niin kuin pitäisi... Olenko liian kriittinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu