Lastenhoitaja tarjolla kesäksi OULU

MillaK.

Hei!

Olen 21-vuotias varhaiskasvatuksen opiskelija Oulusta. Minulle ominaista on leppoisa ja iloinen luonne, oma-aloitteisuus, luotettavuus sekä kiinnostus monenlaisiin asioihin aina käsitöistä ruuanlaittoon. Minulle on tärkeää luoda turvallinen, rakastava ja virikkeellinen ympäristö lapsille.

Kokemusta olen kartuttanut puolen vuoden verran päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä, missä sain myös toimia liikuntarajoitteisen lapsen hoitajana kuukauden ajan. Lisäksi olen ollut kaksi viikkoa esikoulussa harjoittelussa tutustumassa hieman 5-6-vuotiasiin. Olen myös ohjannut kahta alakoululaisten kerhoa lukuvuoden ajan, joten isotkin lapsiryhmät ovat tulleet tutuiksi. Tällä hetkellä hoidan satunaisesti alle 1-vuotiaita kaksosia. Kodinhoidon tehtävätkin onnistuvat hyvin, sillä olen toiminut siivoojana.

Olen vapaana kesä-elokuun ajan ja minulle sopivat sekä osa- että kokoaikainen työ, arkena ja viikonloppuna. Satunaisetkin keikat voivat onnistua mikäli en löydä pidempiaikaista työtä. Voin hoitaa lapsia silloin tällöin myös yön yli. Minulla on ajokortti, mutta ei autoa käytettävissä. Lemmikkieläimistä koirat ovat minulle tuttuja. Tällä hetkellä asun Maikkulassa, mutta muutto esimerkiksi keskustan tuntumaan tai yliopiston läheisyyteen voi olla minulla edessä kesällä.

Kysy ihmeessä lisää! Sähköpostini on milla.korva(at)gmail.com

2

175

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MillaK.

      Päivitys: tarjous on edelleen voimassa elokuun loppupuolelle saakka! :) Erityisesti satunaiset tai lyhytaikaiset keikat sopivat minulle näin loppukesästä. Hoidin 5- ja 7-vuotiaita lapsia täysipäiväisesti heidän kotonaan kesäkuun ajan. Voin saada auton käyttööni tarvittaessa. Voin mahdollisesti tulla myös lyhyellä varoitusajalla. Ota yhteyttä!

    • Milla K.

      Päivitys 2: Tulen olemaan vapaana myös opintojeni alkaessa elokuun lopulla. Lukujärjestykseni vaihtelevat paljon, joten aikaa löytyy ainakin iltaisin ja viikonloppuisin, mutta mahdollisesti myös päiväsaikaan. Asun edelleen Maikkulassa ja kuljen pääasiassa bussilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe