Matokuuri puree jokaiseen – katso säästölista

Hallituksen kehyspaketti puree kaikilla rintamilla ja koskettaa jokaista suomalaista varsinkin pahassa. Suomea viedään nyt eteenpäin vyötä kiristämällä.

Ansiotuloverotusverotus kiristyy ensi vuonna, kun ansiotaso- ja inflaatiotarkistukset jäävät tekemättä. Pienituloisten verotusta sentään kevennetään perus- ja työtulovähennystä korottamalla. Progressiivisen tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan raja alennetaan 90 000 euroon.

Asuntolainan korkovähennysoikeutta pienennetään vuosittain viidellä prosenttiyksiköllä. Vuonna 2018 asuntolainojen koroista on enää 50 prosenttia vähennyskelpoista.

Työmatkakulujen vähennysoikeutta kavennetaan kasvattamalla omavastuuosuutta 750 euroon.

Pääomatulojen verotusta kiristetään siten, että ylemmän verokannan tulorajaa alennetaan 30 000 euroon ja ylempi kanta korotetaan 33 prosenttiin.

Perintö- ja lahjaverotusta kiristetään korottamalla asteikkojen kaikkia rajaveroprosentteja yhdellä prosenttiyksiköllä.

Yleisen kiinteistöveron ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron ala- ja ylärajoja korotetaan.

Energiaverotusta kiristetään, ja lämmitys-, voimalaitois- ja työkonepolttoaineiden hiilidioksidiveroa korotetaan, liikenteen polttonesteiden veroa korotetaan ja tupakkaveroa kiristetään. Turpeen aiemmin sovittu ensi vuoden veronkorotus peruutetaan.

Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveroa korotetaan.

Verotukia karsitaan. Taksien ja muuttotavarana tuotujen autojen autoveroalennuksesta luovutaan.

Valtion perimiä maksuja ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja nostetaan.

Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen tarkoitettua määrärahavaltuutta alennetaan.

Lapsilisistä valtio säästää 110 miljoonalla eurolla. Jokaisen lapsen lisästä lähtee seitsemän prosenttia. Yksinhuoltajakorotuksiin leikkaus ei kohdistu.

Perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan vähennys kohdistetaan korkeimpia työttömyyspäivärahojen saaviin.

Lääkekorvauksille asetetaan vuosittainen alkuomavastuu 18 vuotta täyttäneille.

Liikenteen väylärahoituksesta säästetään sata miljoonaa. Uudet kuntien vesihuolto- ja ympäristöhuoltohankkeet eivät enää saa valtion rahaa.

Senaattikiinteistöjen ja Metsähallituksen kiinteistöjä myydään. Valtion pörssiyhtiöitä voidaan myydä. Pääosa myyntituloista ohjataan valtionvelan lyhentämiseen.

Kasvu- ja työllisyyspaketti nousee tänä ja ensi vuonna 600 miljoonaan euroon. Finnveran rahoitusvaltuuksia lisätään ja Finpron avustuksia korotetaan.

Olympiastadionin perusparannukseen myönetään tälle ja ensi vuodelle 40 miljoonaa euroa.

Media saa innovaatiotukea 30 miljoonaa euroa kehyskaudella.

Hallitus käynnistää Pisara-radan toteuttamisen. Helsingin Malmin lentokenttä otetaan asuntokäyttöön.

Vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle vuoden 2015 alusta. Kaikki ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöitä.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio yhtiöitetään vuoden 2015 alusta.

Hamerahoista vähennetään 60% sekä toimeentulotuki asetetaan vastikkeelliseeksi.




No niin! Se tarkoittaa työhommia, kaikille!
Joko alkaa selkä vaivaamaan?
9117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Hamerahoista vähennetään 60% sekä toimeentulotuki asetetaan vastikkeelliseeksi."

En olekkaan koskaan ymmärtänyt tuota "hamerahaa". Se on mielestäni ollut samaa kuin rosvolle annettaisiin tukea sorkkarautojen ja tiirikoitten hankintaan.
Liekkö johtuu niistä "hamerahoista" että mustilaisilla on alkanut yhä enemmissä määrin yleistymään "jättihameita". Ihan niinkuin se että suomenkin teille on alkanut ilmestyä niitä "jättirekkoja".
Kannatan myös että toimeentulotuet ovat jatkossa vastikkeellisia. Mielestäni kaikki tuon tuen saajat ovat velvollisia työn tekoon. Vaikkapa katuja lakaisemaan katuharjalla niin valtio ja kunnat säästäisivät pitkän pennin varsinkin näin keväisin. Myöskin roskien keruu olisi sopivaa duunia tuommoisille tukien käyttäjille. Hyvä!

Äänestä
  • ....mietityttää. Jos mannet joutuvat ja varsinkin nuoremmat miehet tienaamaan leipänsä silleen keräämällä roskia kuvitellun kiintiön täyteen vastineeksi toimeentulotukea niin takuuvarmasti ne palkkaisivat "lestipalkalla" noita rantojen miehiä kiintiönsä täyttämään niinkuin aiemminkin. Nehän eivät tunnetusti käsiään likaa työnteossa. :D

    Äänestä

Saisko suoran linkin viestiisi? Nimittäin jotenkin epäilen tuon viimeisen lauseen todellisuutta mutta ei tuo minua haittaisi vaikka olisikin totta :)

Äänestä

Ooi ku mersun tiiselivero nousee, menee hankintahintaan....

Äänestä

ja lisää euroja...esim, KREIKAAN päin.....

Äänestä

Hah hah, hyvä vitsi tuo viimeinen kohta. Jos joku on varmaa niin se että romanit, somalit ja Lähi-Idästä tulleet muslimisiirtolaiset eivät näihin(kään) säästötalkoisiin joudu osallistumaan millään tasolla.

Äänestä
  • Ei niin, voi käydä päin vastoin. Käsi ojossa et louvoa, louvoa...

    Äänestä

  • Rahtihameet kirjoitti:

    Ei niin, voi käydä päin vastoin. Käsi ojossa et louvoa, louvoa...

    miten olis jos pudotetaan KAIKKI tuet pois kaikilta kansalaisilta, niin nousee isänmaamme velkakuopasta nopeasti. samalla päästään eroon kaikista loisista jos meitä on vaikka väittävänne 10000 niin muuta väestöä on puolitoista miljoonaa loiseläjää meille romaneille kyllä moinen homma sopii ei muuta kun toimeksi.

    Äänestä

Ei tarvi syytellä,ongelma on siin,että eduskunnassa on puolueita joiden äänestäjät saadaan kateudella ja petoksella.esim vihreät kristilliset vasemmisto ja pekkarislaiset on vuosikymmeniä lintsannut kohiltaan.Tuoreen ummikkomuuttajan kulut 70t euroa plus perhe.Siin vois kirkko laittaa omiaan eikä vonkua yhteisvastuuta.Samoin valtion omaisuuden myynti on turhaa yhtiöillä on kassassa esim Forttumilla tölmyy että voitaisiin maksaa nelinkertaiset(4E)osingot valtio pääomistajana.Kitu Kataiset ja Urpilaiset ja Pekkariset voisi saneerata vaikka islantiin!Välillä liekaa löysätä,Muuten naru loppuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitushiiri kirjoitti:

Hallituksen kehyspaketti puree kaikilla rintamilla ja koskettaa jokaista suomalaista varsinkin pahassa. Suomea viedään nyt eteenpäin vyötä kiristämällä.

Ansiotuloverotusverotus kiristyy ensi vuonna, kun ansiotaso- ja inflaatiotarkistukset jäävät tekemättä. Pienituloisten verotusta sentään kevennetään perus- ja työtulovähennystä korottamalla. Progressiivisen tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan raja alennetaan 90 000 euroon.

Asuntolainan korkovähennysoikeutta pienennetään vuosittain viidellä prosenttiyksiköllä. Vuonna 2018 asuntolainojen koroista on enää 50 prosenttia vähennyskelpoista.

Työmatkakulujen vähennysoikeutta kavennetaan kasvattamalla omavastuuosuutta 750 euroon.

Pääomatulojen verotusta kiristetään siten, että ylemmän verokannan tulorajaa alennetaan 30 000 euroon ja ylempi kanta korotetaan 33 prosenttiin.

Perintö- ja lahjaverotusta kiristetään korottamalla asteikkojen kaikkia rajaveroprosentteja yhdellä prosenttiyksiköllä.

Yleisen kiinteistöveron ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron ala- ja ylärajoja korotetaan.

Energiaverotusta kiristetään, ja lämmitys-, voimalaitois- ja työkonepolttoaineiden hiilidioksidiveroa korotetaan, liikenteen polttonesteiden veroa korotetaan ja tupakkaveroa kiristetään. Turpeen aiemmin sovittu ensi vuoden veronkorotus peruutetaan.

Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveroa korotetaan.

Verotukia karsitaan. Taksien ja muuttotavarana tuotujen autojen autoveroalennuksesta luovutaan.

Valtion perimiä maksuja ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja nostetaan.

Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen tarkoitettua määrärahavaltuutta alennetaan.

Lapsilisistä valtio säästää 110 miljoonalla eurolla. Jokaisen lapsen lisästä lähtee seitsemän prosenttia. Yksinhuoltajakorotuksiin leikkaus ei kohdistu.

Perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan vähennys kohdistetaan korkeimpia työttömyyspäivärahojen saaviin.

Lääkekorvauksille asetetaan vuosittainen alkuomavastuu 18 vuotta täyttäneille.

Liikenteen väylärahoituksesta säästetään sata miljoonaa. Uudet kuntien vesihuolto- ja ympäristöhuoltohankkeet eivät enää saa valtion rahaa.

Senaattikiinteistöjen ja Metsähallituksen kiinteistöjä myydään. Valtion pörssiyhtiöitä voidaan myydä. Pääosa myyntituloista ohjataan valtionvelan lyhentämiseen.

Kasvu- ja työllisyyspaketti nousee tänä ja ensi vuonna 600 miljoonaan euroon. Finnveran rahoitusvaltuuksia lisätään ja Finpron avustuksia korotetaan.

Olympiastadionin perusparannukseen myönetään tälle ja ensi vuodelle 40 miljoonaa euroa.

Media saa innovaatiotukea 30 miljoonaa euroa kehyskaudella.

Hallitus käynnistää Pisara-radan toteuttamisen. Helsingin Malmin lentokenttä otetaan asuntokäyttöön.

Vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle vuoden 2015 alusta. Kaikki ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöitä.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio yhtiöitetään vuoden 2015 alusta.

Hamerahoista vähennetään 60% sekä toimeentulotuki asetetaan vastikkeelliseeksi.




No niin! Se tarkoittaa työhommia, kaikille!
Joko alkaa selkä vaivaamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu