Jep, eli valmistun ensi viikolla ammattikorkeasta ja pelottaa ja ahdistaa ihan helvetisti. Jotenkin sitä aina ajatteli, että valmistuminen olisi mahtava ja onnentäyteinen hetki - sen sijaan olen itkenyt asiaa monet kerrat ja oikeasti harkinnut ilmoittavani koululle, etten haluakaan vielä valmistua.
Pelottaa, etten löydä työpaikkaa. Tällä hetkellä olen sentään osa-aikatöissä, mutta elän kuitenkin puoliksi yhteiskunnan (Kela ja sossu) tuilla, ja sekin antaa jo aika luuseriolon. En edes tarkalleen tiedä, mitä tahtoisin työkseni tehdä ja tuntuu, ettei koulusta ole jäänyt käteen oikein mitään. Olen koittanut hakea kokoaikatöitä jo varmaan kymmenistä paikoista, mutta mihinkään en ole päässyt edes haastatteluun asti. Toisaalta työelämä pelottaa myös, opiskelu oli jotenkin niin rentoa ja vapaata - ja opiskellessa oli ainakin jokin paikka yhteiskunnassa.
Ylipäätään ajatukseni ovat vain yksi suuri sekamelska ja olen aivan järjettömän ahdistunut. Onko teillä muilla valmistuneilla tai pian valmistuvilla samanlaisia tuntemuksia vai olenko ainoa, jonka mielestä valmistuminen ei ole iloinen asia?
Pelottaa, etten löydä työpaikkaa. Tällä hetkellä olen sentään osa-aikatöissä, mutta elän kuitenkin puoliksi yhteiskunnan (Kela ja sossu) tuilla, ja sekin antaa jo aika luuseriolon. En edes tarkalleen tiedä, mitä tahtoisin työkseni tehdä ja tuntuu, ettei koulusta ole jäänyt käteen oikein mitään. Olen koittanut hakea kokoaikatöitä jo varmaan kymmenistä paikoista, mutta mihinkään en ole päässyt edes haastatteluun asti. Toisaalta työelämä pelottaa myös, opiskelu oli jotenkin niin rentoa ja vapaata - ja opiskellessa oli ainakin jokin paikka yhteiskunnassa.
Ylipäätään ajatukseni ovat vain yksi suuri sekamelska ja olen aivan järjettömän ahdistunut. Onko teillä muilla valmistuneilla tai pian valmistuvilla samanlaisia tuntemuksia vai olenko ainoa, jonka mielestä valmistuminen ei ole iloinen asia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä aina on niitä, jotka valmistuttuaan sekoavat, kun pitäisi vihdoin ruveta aikuiseksi. Et siis ole ainoa.
Kyllä se kohdusta ulos tuleminen pelottaa ja jännittää. Mutta pakko mikä pakko, ei sinne ole kukaan jäänyt. Siitä se elämä alkaa, varsinkin kun napanuora leikataan.
Monet ovat vastaavassa tilanteessa tehneet oman ratkaisunsa ja ryhtyneet loppuelämäkseen sossupummeiksi. Kaikilla tuo loppuelämäkään ei ole ollut turhan pitkä.
Painin täsmälleen saman asian keskellä. Lisäksi on vielä lapsi sekä asuntolaina
Ja nytkin valvon ku ahistaa ihan vitusti kun tuli lähdettyä ihan väärälle alalle... Etsinyt jopa jotain keinoja kivuttomaan lähtöön enkelikuoroon mut siihen ei oo munaa ja en voisi tehdä niin perheelleni. Mut ei se vie pahaa oloa pois. Varsinkin kun mun hartioille on ladattu vielä hirveet paineet perheen elättämisestä... Vittu sentään.. Kaikkeen sitä itsensä sotkee...
Asioilla on tapana järjestyä! Omat suunnitelmat valmistumisen jälkeiseen elämään on kerätä rahaa sen verran että pääsee pitkälle reissulle ja sen jälkeen toivottavasti muutto ulkomaille töihin. Mitään konkreettista en noiden takia ole tehnyt eikä mitään hajua siitä mikä tulevaisuuden toiveammatti on mutta kunhan on unelma.
Tulevaisuuden ahdistusta ja itsesäällissä kylpemisen hetkiä tulee aina, mutta parhaat asiat löytyvät useimmiten epämukavuusaluelta.
Leuka ylös:)
Samoja ongelmia oli kyllä minulla ainakin. Tutkinto, jonka opiskelin, ei oikeasti kiinnostanut, eikä töitäkään löytynyt hakemisesta huolimatta, vaikka hain vähän sitä sun tätä. Ahdistus tilanteesta oli tosi kova ja hain vain mielessäni jatkuvasti jotain ratkaisua. Reilun vuoden verran lopulta olin työttömänä ja sinä aikana sitten mietin pääni puhki, että mitä tässä tekee, kun pelkkien tukien varassa eläminen pysyvästi ei paljoa kiinnostanut. Vapaa-aikaa oli työttömänä reilusti, joten käyttelin googlea ahkerasti ja mietin kaikki mahdolliset ammattivaihtoehdot. Kun tarpeeksi etsi löytyi semmoisiakin ammatteja, mitä en ollut edes ajatellut olevan olemassa ja syntyi kipinä, että tuo voisi olla kivaa. Hain sitten uuteen kouluun uudella innolla ja valmistuin viime vuonna paljon positiivisimmin ajatuksin. Töitä löytyi myös lopulta. Näin jälkikäteen ajatellen luulen, että tuo valmistuminen oli jonkinlainen kriisi, joka herätti sitten miettimään omaa elämää isommalta kantilta. Yritä itsekin nyt ajatella niin, että tämä on mahdollisuus hakea elämälle suuntaa, jos se vielä on epäselvänä.