endoa(ko)?!

Okei eli söin n. viisi vuotta pillereitä ennenku lopetin 7-8kk sitten. Kuukautiset tietenki epäsäännöllistyi mut sitte kahet edelliset menkat on ollut todella kivuliaat, kauheemmat kun ikinä ennen. Nuorena ennen pilsuja ei ollut normaalia suurempia kipuja.
Viime uutena vuotena mulla oli muutaman päivän outoja kipuja vasemmalla puolella alavatsassa. Eka luulin et se on ummetusta. Ulostaessa ja pissatessa kävi eniten kipeetä. Eli kun käytti alapään lihaksia. Oli myös yhdyntäkipuja ja tärinäkipua, pahimmillaan tuntui kävellessäkin. Se meni kuitenkin itsekseen ohi, en mennyt lääkäriin.
Nyt pari päivää sama kipu on taas vaivannut, samat oireet, ehkä vähän lievemmät. Kipu tuntuu myös kun virtsarakko on täynnä ja pissattuani helpottaa. Myös valkovuodon sekaan on ilmestynyt verta, tätä ei ole ollut aikasemmin. Nyt parin kerran olen huomannut pissattuani, että pönttöön on pudonnut n. 1cmx1cm köntti, varmasti emättimestä. Se on ollut aika vaalean värinen, ei siis verta. Kai jotain limakalvoa tai en tiiä... Kuulostaako tutulta?
Mulla on kondylooman hoito kesken ja viime kerralla lääkäri vaan totesi kerrottuani kk-kivuista yms. et oletko kuullut endometrioosista. (Kondylomaan siis ei kuulu tollasia oireita, siinä ei ole mitään oireita.) Ei alkanut sillä kertaa tutkimaan kun oli muuta. Siksi kyselen kun heti tulee mieleen et ei kai ole mitään kasvainta..
2462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heippa.
Juttuni ei oikein nyt vastaa sun kysymykseen, mutta kertoisitko kiltti tuosta kondyloomasta...eli miten se sinulta löydettiin, kun jo kerroit, ettei siinä ole oireita..
Siksi kiinnostaa, kun itseltäni löydettiin papassa jotain, ja odottelen nyt jatkotutkimuksiin pääsyä..että jos se olisi sitä, niinkun eräs ystäväni vahvasti epäili...
Itse olen aivan hermoraunio..
Ja vielä, että eikös kondylooma ja visvasyylä ole sama asia, vai olenko ihan hakoteillä.
Kiitos jos viitsisit vastata =) ja toivottavsti tuo sinunkin asiasi selviää!

Äänestä
  • Heips!

    Joo kondylooma ja visvasyylä on periaatteessa sama. Kondyloomaa käytän ite koska se ei kuulosta niin inhottavalta ;)
    Okei eli kondyloomia on erilaisia, niitä joissa tulee näkyviä syyliä jonnekin alapäähän,siis niitä visvasyyliä. Nää on periaatteesa helpompi hoitaa, koska ne on näkyviä. Kondyloomaa on myös oireettomana esim.kohdunsuulla, niin kuin mulla. Se löydettiin papa-kokeessa, kun puhtausluokka oli eka 2 ja sit nousi jo 3:seen. Jos on tää oireeton "malli" , niin se on periaatteessa papilloomavirus joka aiheuttaa solumuutoksia. Vaikeampi hoitaa. Kondyloomasta voidaan siis vain poistaa näkyvät syylät tai solumuutokset.Kondyloomavirustahan ei itseään saa millään pois. Kehon oma vastustuskyky poistaa sen tai sitten ei. Se voi myös tulla uudelleen itsestään kerran häivyttyään. Eli ikävä kyllä kerran sen saatuaan on aina vaarana sairastua uudelleen. Lääkäri kertoo kyllä sullekin nää jutut sitten kun on ajankohtaista. Muista olla suojatussa yhdynnässä ettet tartuta edelleen!! Tällanen tieto saattaa helpottaa: n. 80% suomalaisista sairastaa kondylooman, tietäen tai tietämättään. Se on siis tosi yleinen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sini kirjoitti:

Okei eli söin n. viisi vuotta pillereitä ennenku lopetin 7-8kk sitten. Kuukautiset tietenki epäsäännöllistyi mut sitte kahet edelliset menkat on ollut todella kivuliaat, kauheemmat kun ikinä ennen. Nuorena ennen pilsuja ei ollut normaalia suurempia kipuja.
Viime uutena vuotena mulla oli muutaman päivän outoja kipuja vasemmalla puolella alavatsassa. Eka luulin et se on ummetusta. Ulostaessa ja pissatessa kävi eniten kipeetä. Eli kun käytti alapään lihaksia. Oli myös yhdyntäkipuja ja tärinäkipua, pahimmillaan tuntui kävellessäkin. Se meni kuitenkin itsekseen ohi, en mennyt lääkäriin.
Nyt pari päivää sama kipu on taas vaivannut, samat oireet, ehkä vähän lievemmät. Kipu tuntuu myös kun virtsarakko on täynnä ja pissattuani helpottaa. Myös valkovuodon sekaan on ilmestynyt verta, tätä ei ole ollut aikasemmin. Nyt parin kerran olen huomannut pissattuani, että pönttöön on pudonnut n. 1cmx1cm köntti, varmasti emättimestä. Se on ollut aika vaalean värinen, ei siis verta. Kai jotain limakalvoa tai en tiiä... Kuulostaako tutulta?
Mulla on kondylooman hoito kesken ja viime kerralla lääkäri vaan totesi kerrottuani kk-kivuista yms. et oletko kuullut endometrioosista. (Kondylomaan siis ei kuulu tollasia oireita, siinä ei ole mitään oireita.) Ei alkanut sillä kertaa tutkimaan kun oli muuta. Siksi kyselen kun heti tulee mieleen et ei kai ole mitään kasvainta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu