Karvaisia lapsia?

Eli kotieläimiä kyselen.

Monille tuntemilleni lesbopareille kissat ja koirat näyttävät muodostuvan vähän kuin lapsiksi perheeseen. Erotilanteessa käydään sitten katkerat "huoltajuusriidatkin".

Mitä eläimiä teillä on? Kummalle ne erossa jäävät/jäivät? Saako/pitääkö niitä tavata? Kuka maksaa lääkärikulut sun muut? Onko eläimen paras tärkein asia, vai onko siitä tullut välikappale, jos ero on ollut vaikea?

Mulla on sekä ihmis- että eläinlapsia, ja omasta kokemuksestani sanon, että mies päästi lapsista irti helpommalla, kuin nainen koirasta.
81097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koiria on, ne on mun ja on aina ollut selvää että mun mukaan myös erossa lähtevät. Tärkeitä ystäviä joista en luovu!

Äänestä

Meillä on kaksi kissaa mutta ne ovat kyllä sataprosenttisia kissoja, ei lasten korvikkeita.
Minulla oli kissa jo sinkkuaikana ja noin vuosi sitten otettiin sille kaveri. Niinpä luulen, että jos ero tulisi, kisut jäisivät minulle ihan käytännön syistä. Vanhempi kissa on minun mukeloni ja nuorempi täysin tottunut siihen, joten ei niitä voisi erottaa. Olen myös hitusen ahkerampi mitä tulee niiden hoitamiseen, etenkin kissanvessan osalta (nyt muru nylkee minut..).

Siinä mielessä kyllä yhteneväistä on lasten kanssa, että sen eläimen parasta tulisi aina ajatella. Se on kuitenkin syytön ihmisten kämmäilyihin ja ansaitsee parhaan mahdollisen kohtelun.

Äänestä

...varmaan, lainatakseni ilmaisua takavuosien neukku-suhteista. Omaa eikä yhteistä karvakorvaa ei ole ollut, mutta yhtä mensa-luokan lahjakkuutta olen pitänyt täysihoidossa, sellainen vie sydämen. Hän lähti koirien taivaaseen ennen suhteen päättymistä ja jätti jälkeensä monta surevaa. - Mun viherkasveja ei kaipaa kukaan muu kuin minä, on se niin väärin.

Oletan, että erilaisten karvaturrien kanssa on justiinsa sama kuvio kuin lasten kanssa: kiista huoltajuudesta (molemmat haluaa/kumpikaan ei halua/vain toinen haluaa tai suostuu), sopimukset tapaamisoikeudesta/hoitovelvollisuuksista (ja se toinen rupeaa nopeasti laistamaan niistä) jne.

Eläimetkin surevat.

Äänestä

Karvaisilla lapsilla (2) on tärkeä merkitys heterosuhteeni ylläpitäjinä. Tuntuisi aika vaikealta luopua heistä ja yhtä vaikealta erottaa heitä toisistaan. Ero tässä vaiheessa tuhoaisi kaiken lisäksi heidän turvallisen elinympäristönsä. Tarkemmin ajatellen kiista karvalapsista saattaisi johtaa AIVAN MIHIN KAMALUUKSIIN TAHANSA.

Terveisin Kirsikka, jonka päässä pyörii taas kerran niin kummallisia ajatuksia että ihan pelottaa...

Äänestä

meillä on kovin pieni ja urhea Potka.Hää oli pari viikkoa sitten leikkauksessa ja nyt hää on toipunut tosi hyvin. Kyllä se sydäntä lämmittää. En usko että eroan koskaan tuosta eukosta joten ei tule kiistojakaan.

Äänestä
  • ..eläin teillä on?

    Äänestä

  • ..tuolta toisaalta luin, että se onkin hamsteri..:)

    Potka, heh, aika kiva nimi.

    Äänestä

Mulla on pikimusta solakka kissa, Eartha Kitt. Pirukas paholainen..Ei ole ongelmaa omistajuudesta kun ei suostu ottamaan muita kumppaneita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


June kirjoitti:

Eli kotieläimiä kyselen.

Monille tuntemilleni lesbopareille kissat ja koirat näyttävät muodostuvan vähän kuin lapsiksi perheeseen. Erotilanteessa käydään sitten katkerat "huoltajuusriidatkin".

Mitä eläimiä teillä on? Kummalle ne erossa jäävät/jäivät? Saako/pitääkö niitä tavata? Kuka maksaa lääkärikulut sun muut? Onko eläimen paras tärkein asia, vai onko siitä tullut välikappale, jos ero on ollut vaikea?

Mulla on sekä ihmis- että eläinlapsia, ja omasta kokemuksestani sanon, että mies päästi lapsista irti helpommalla, kuin nainen koirasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu