Johan kansa heräsi älämölöön, kun pyhään lehmään, eli lapsiperheisiin kohdistettiin leikkauksia. Yleinsä suomalaiset ovat heränneet samalla tavalla, kun voitetaan jääkiekossa tai Salkkarien Seppoa ammutaan. Nyt politiikkaa on sitten hämmentämässä kirjava joukko alan asiantutijoita. Nimittäin tukien käyttäjien ammattilaisia. Eipä ole aiemmin kiinnostanut heitä, kun leikattu vanhuksilta tai opiskelijoilta. Mutta lapsiperhe on pyhä asia, ei saa edes hiljaa itsekseen miettiä, että miksi naapurin Pirkon pitäisi saada nauttia yhteiskunnan tukia siksi, että haluaa olla menemättä töihin.Niin Pirkko kun kasvattaa niitä tulevaisuuden ihmeitä. Tulevaisuuden ihmeet voivat sitten itse ottaa mallia Pirkosta aikuistuttuaan ja kävellä myös sossuun, ettei tarvitse tuhlata kallista vapaa- aikaa työntekoon.
Lapsiperheet ovat nostaneet itsensä jalustalle. Joka paikassa kuuluu vain minä, minä, mutta kun minä ja minun lapset. Pitäisi saada erityiskohtelua, erityisetuja erityisymmärrystä, erityisvapauksia. Ei käy. Nyt on aika lapsettomien ryhtyä taisteluun tätä lapsiperheterrorismia vastaan.
Hyvä hallitus
kyllästynyt jaaritte
0
74
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753