Muistan lukeneeni tutkimuksen jossa todettiin yli 40% homo-, lesbo- ja transidentiteetin omaavista ihmisistä on kokenut jonkinasteista seksuaalistahyväksikäyttöä lapsena. Kuinka moni palstalle kirjoittavista on itse hyväksikäytön uhri?
homous ja pedofilia
3
172
Vastaukset
- Lukihärö
Taitaa olla muistissasi tai lukemassasi virhe. Pedofiileillä on muuta väestöä korkeampi hyväksikäyttökokemusten frekvenssi ja pedofilian tuottama henkinen traumatisoituminen ilmeisesti altistaa sen "periytyvyyteen". Sillä saattaa olla merkitystä uskonnollisissa yhteisöissä tiukasti juurtuneessa lasten hyväksikäyttöperinteessä. Pedofiileistä merkittävä osa suuntaa kiinnostuksensa vastakkaiseen sukupuoleen. Poikkeuksena tästä on katolinen perinne.
Homouden ja transihmisyyden ja niiden periytyvyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä eikä niillä ole todettu olevan traumaperäistä alkuperää. Asiaa toki sotkee se, että pedofiilit ovat aika ajoin soluttautuneet homojärjestöihin omia vaatimuksiaan esittämään. - eepsvertti
Olen homo, mutta minua ei lapsena ole koskaan hväksikäytetty. Aivan normaalista keskiluokkaisesta perheestä olen lähtöisin.
- morso97
Enpä ole minkäänlaista pahaksikäyttöä kokenut vaikka homo olenkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1714057Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1043705Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423233Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest222557- 1872302
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu281480- 981297
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1341181Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja251174Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691068