Seksileikkejä 7-vuotiaana

Heppu

Ala-asteen 1. luokalla oli kouluni pihalla parakki. Siellä riisuimme kerran koulun jälkeen luokallani olleen tytön kanssa naama punaisina housut alas, ja kopeloimme toistemme sukupuolielimiä. Olin myös ihastunut ko. tyttöön ja varmasti hänkin minuun, joten pelkästä "seksistä" ei ollut kysymys.

"Loppuun asti" runkkaamisesta saati nussimisesta emme kumpikaan vielä mitään ymmärtäneet, mutta hyvältä tytön kosketus silloin jo tuntui, erityisesti silloin kun hän kopeloi kivesten alta. Itse penistä ei oikeastaan voinut runkatakaan, koska esinahkani ei vielä liikkunut. En muista sainko jo silloin erektion (jos sain en ymmärtänyt sen merkitystä).

Toistimme tätä jokusen kerran 1. luokan aikana, kiinni emme jääneet koskaan. Joskus riisuimme kummatkin omat housumme, joskus taas toistemme housut, ja joskus laitettiin kädet toisen sepalukseen ennekuin housut oli riisuttu. Kerran myös virtsasin lasipurkkiin niin että tyttö piti peniksestäni kiinni. Kumma kyllä ei meinannut kusi heti tulla. Tyttö ei "leikkiessämme" koskaan virtsannut.

Homma hiipui kesälomaan ja ko. parakkikin taisi sitten häipyä koulun pihalta, vaikka tietysti olisimme voineet muutakin piilopaikkaa käyttää. Kumma kyllä koko ala-asteen aikana ei sitten muuta tapahtunutkaan, samoin en myöskään ennen kouluikää ollut mitään seksileikkejä harrastanut.

9

16203

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voih

      kiireesti hoitoon

    • juusottin

      hankkiinnu hoittoon joos sulla on tuolasia fanttasioita ne vie sinut linnaan.

    • että silleen

      Eihän tuo myt niin pahalta kuulostanu =)
      Ite leikittiin kavereiden kanssa samassa iässä "lääkärileikkejä" ja kivaa oli!!!

    • Nallepoi

      Juu toihan oli niinkun mun lapsuudesta, kyllä mekin tyttöjen kanssa leikittiin noin.

    • Jayzon

      Samantyylisiä olivat omatkin kokemukseni seksistä, joskus tokaluokan tienoilla luokallani olleen tytön kanssa leikittiin "panemista". Isoa O:ta en silloin vielä saanut, ja tuskin tyttökään, mutta ihan oikeata suihinottoa ja yhdyntää kyllä harjoitettiin. Eikä tuollainen nyt mitään vaarallista ole, eiköhän meistä jokainen ole elämässään jonkinasteisia "lääkärileikkejä" pelaillut...

    • Leila

      Mäkin leikin lapsena monta kertaa kivoja seksileikkejä omien veljien ja naapurin poikien ja tyttöjen kanssa. Ja kivaa oli! Kyllähän ne pojan pippeliään pilluun tunki, mutta ikävä kyllä eivän onnistuneet ennen kuin täytin 12v. Siitä saakka olenkin sitten saanut nauttia ihan oikeesta seksistä.

      • Jussi

        Vain tekopyhät voi väittää etteivät "lääkärileikkejä" olisi koskaan kokeilleet. Ne kuuluvat normaaliin kehitykseen. Muistan kuinka vanhemmat pojat opettivat pienenä runkkaamaan. Kaikki oli jännää ja kaveriporukassa kokeiltiin kaikenlaista myös tyttöjen kanssa. Ei silloin mitään pedofilia skeidaa syötetty jokisesta tuutista niin kuin nyky suuntaus on.


    • Tony

      Joo on minullakin kokemusta.Eli mentiin metsään
      katsomaan majaani,jonka olin rakentanut puuhun
      ja meitä oli 2 poikaa ja 2 tyttöä kunnes yht. äkkiä tytöt ehdottivat paljastavansa oman värkkinsä jos me paljastamme omamme!!
      No siinä kävi niin,että tytöt kyllä paljastivat
      mutta me katsoimme hetken aikaa emmekä suostuneet
      paljastamaan pippeliä,josta he tietenkin suuttuivat!!Mutta tämä oli ensimmäinen kerta
      kun näin nuoren tytön värkin!!!!!!!Ja homma
      jäi siihen.

      • Tony

        Niin sen jälkeen on tapahtunut paljon asioita
        jotka todistavat,että lapsetkin ovat seksuaalisia
        ja aikuisen täytyy asettaa rajat!!!!
        No kerron vielä esimerkin.Eli vaimoni vanhemmat
        olivat matkoilla ja jouduimme hoitamaan heidän
        10vuotiasta tytärtä ja kun menimme saunaan niin
        oli hurjaa kun avokkini sisko kysyi suihkussa
        (avokkini oli saunan puolella)josko hän voisi
        koskea mulkkuuni!!!No en antanut ja kun oli
        avokkini äidin 50v juhlat niin hänen saman-
        ikäiset kaverit tulivat kysymään jos he voisivat
        nähdä minut alasti????Toki kieltäydyin siitäkin
        koska täytyy pitää järki päässä!!!!!Mutta
        tuntui hurjalta,enkä voi väittää ettei mielessä
        käväissyt tiettyjä asioita.Ps.Olivat hyvin
        kehittyneitä eli oli rinnat ja kaikki.
        Mutta aikuisten täytyy asettaa rajat.Niin kyllä
        nuoretkin tytöt ovat seksuaalisia!!!!!!!!!!!!!!
        Ja tämä on fakta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe