Jos olisin tiedemies, kiinnittäisin tähän huomiota..

" Sellainen onkin selittämätön "fiilis"(mielentila) kun elämä on koetellut ja elämä on koettu. Kokemisesta syntyy tunne että; "ainakin tämä elämä on hallussa" ja siitä se itse-varmuus. "

Eli toisin sanoen on eletty jokseenkin vahvasti ja siitä tulee tyydytyksen tunnetta.

"...mutta elämästä niin sanotusti "kyllänsä saadessaan" ei kuolemakaan ole enää pelote, vaan kuin vapahdus elämästä, sellainen tunne että; "vihdoin pääsee lepäämään". "

Joo. Elikkä on intuitio siihen suuntaan, että uudistusta on tulossa ja pääsee meditatiiviselle matkalle kohti olemuksemme sisempiä kerroksia. Tutustumaan mielemme saloihin, jotka sisemmälle matkatessa tietoisuuteen tupsahtavat. Kerros kerrokselta astiaa kuin sipulia kuoritaan ja huomaamme miten ei enää jaksakaan ajatella tätä maailmaa, syvennymme raukeaan olemiseemme itsessämme, joka tuntuu samalta laajemmalta olemiselta.

Tämä maailma näyttää kuolijoiden silmissä kuin teatterilta, kaukaiselta, kunnes on vain häivähdys muistoa ja sitten ei sitäkään. Näin palaan tietoisuuden matkaani takaperin, kun edellistä kuolemaani ja matkaani muistelen. Raukeassa olemisessa jos tarve vaatii, palaamme takaisin, jos itse näin näemme. Tuon olotilan siunaus on ihanassa levossa ja suunnattomassa laajuudessa, jossa ymmärrämme elämisen saloja sanattomasti, suoralla näkemisellä. Tämä on matkamme pää, tämä suora todellisuuden abstraktioiden näkeminen, valeminästä suureksi osaksi luovuttuamme.

Tätä mystikot voivat tehdä joka päivä eläessäänkin, ja luonnon salat ovat auki heille tässä sanattomassa näkemisessä missä kirjoja ei tarvita. Elämä opettaa heittäytymään sanattoman ymmärryksen valtaan, joka kuin tyhjiönä eteemme tulee ja ilman keppihevosia ilman tukea vaeltamaan. Kun ei ole kehonkaan keppihevosta tukena, on ajaton oleminen äärettömässä siunaavuudessaan tuomassa rakkautta ja iloa elämään. Tuo ulkopuolelta tuleva on vain itsemme kajastusta.

Näin sanailisin tästä elämästä.

Yhdistän asteittaisen matkan meditaatiokokemukseen. Elämässä saamme kokea tätä paluuta ja kuolemaa jos sitä näin tahdomme ja teemme. Elämä opettaa meitä kuitenkin luopumaan, suunta kohti keveyttä ja tuntematonta, joka kantaa tyhjyydessään. Itseluottamuksen oppiminen on osaltaan kykyä heittäytyä ja luopua keppihevosista, joita turvaksensa tietoisuus voi haalia, jotta olonsa mukavaksi tuntisi.

Kuolemassa huomaamme miten ympäristöksi mieli valikoi automaattisesti erilaisia visioita. Noissa visioissa tietoisuus sitten elelee, niitä turvaksensa haalien. Verhoja ohennellen, ymmärrystä kasvatellen.


" Tuon kokonaisvaltaisen tunteen lähde ei tunnu olevan se sama jota tarkoitan elämän kokemuksen tuomana tunteena ja viisautena,,se on kuin jotain muuta ja muualta, kuin laajemmasta? "

Se on se meidän itsemme, mutta saattaa näyttäytyä ulkopuolisena rakkauden lähteenä. Niinkauan kuin se tunnetaan ulkopuolisena, niinkauan sitä sellaiseksi sopii ajatella. Olen itse kokemassa miten me olemme se itse, joka meidät tänne on lähettänyt ja palaamme itseksemme.

Tehtävämme on palata pysyvästi itseksemme, ja pääsääntöisesti tämä duuni tehdään juuri tällä puolen jokea, eli tässä raskaammassa olotilassa. Kun meidät on koeteltu, eli itse olemme itsemme koetelleet, olemme tämän maailman läpikäyneitä ja tämä maailma ei saa otetta meistä vaikka tänne vapaaehtoisesti tulisimmekin. Tällainen karaistuminen tietoisuuksilla edessä.

Duaalisuus on luotu koulu, jotta oppisimme mitä duaalisen kaksinaisuuden takana on. Millainen perustavanlaatuinen "aine" / tausta kaiken takana on. Näin elämän koulun näkisin, olemme täällä ja siellä oppiaksemme erottamaan oleellisen epäoleellisesta.

Tuo varoituksen sananen(yllä) on kyll viisautta.

Väistämättä kun käy juuri niin että tullaan vakavasti pohdittaessa elämän mielekkyyttä ja elämän perusteita-> mielenterveydellisesti aina äärirajoille(kokemuksesta voin todeta).
Jos "asenne" ei ole tällöin oikea("rakkaudellinen"), vaan jotenkin pelokas, tai itsekäs(?),,niin siitä ei ns. "hyvä heilu".
Sen sijaan kun ns. "tuntee itsensä" ja on rakkaudellinen asenteeltaan(vaikea pukeaa sanoiksi mistä ottelu-kestävyys nousee) voi väistämättömän kestää järjellisenä(minänsä menettää, sekä elämän halunsa, oikeastaan kaiken mikä ihmisenä merkitsee tarkoitusta ja tavoitteita ja onnea).

Oikeasti taistelun(henkinen sekä fyysinen/nautinnoissa rypeminen mutta toisaalta niistä kieltäytyminen) ansiosta voi päästä ja kyetä sellaiseen taakse ja sellaiseen rauhaan(elämä kokemus) joka ylittää sen yleisen kaiken ulkoisesta tulevan(raha,terveys,toivo ihmismäisestä elämästä ikuisesti etc.)hetkellisen "rauhan"(joka perustuu siis nautintoo eli mielihyvään).

Entäs kun tarkkailee sitä joka sekoilee ja on psykoosissa? Mitä siitä seuraa?

Tiedehän on myös omalla tavallaan uskonto. Tiedeusko hallitsee tiedemiehen mieltä. Tiede pyrkii myös korjaamaan itseään, aivan kuten uskonnotkin. Kumpi oli ensin, usko vai tieto? Väittäisin, että yleensä usko oli ensin. Usko, joka laittoi ihmisen etsimään tietoa. On jännä nähdä mitä tieto tekee lopulta ihmisyydelle. Onko se tie helvettiin vaiko paratiisiin. Mene ja tiedä!

fjirjf kirjoitti:

Tiedehän on myös omalla tavallaan uskonto. Tiedeusko hallitsee tiedemiehen mieltä. Tiede pyrkii myös korjaamaan itseään, aivan kuten uskonnotkin. Kumpi oli ensin, usko vai tieto? Väittäisin, että yleensä usko oli ensin. Usko, joka laittoi ihmisen etsimään tietoa. On jännä nähdä mitä tieto tekee lopulta ihmisyydelle. Onko se tie helvettiin vaiko paratiisiin. Mene ja tiedä!

Lue lisää

Joku luuli tilojen olevan yliluonnollista mutta sitä ne eivät ole. Kyse on psykologisista tiloista, mutta jos olisitte niitä kokeneet, ymmärtäisitte mistä puhutaan.
On ihmisille paljonkin tuntemattomia psykologisia tiloja, joita esim. joogit ja buddhalaiset munkit kokevat. Näitä jhana- tai dhyanatiloiksi, joiden takana on nirvikalpa samadhi.

Samadhin singulariteetista syntyvät nuo mielentilat, itsessään se ei ole tila eikä mielentila. Se laajenee kaikkialle ja on ääretön, reunaton. Kyse on luonnollisesta asiasta, joita ihmiset kokevat.

Tämä on ns. hiljaisuus, jossa voimme muistaa jälleensyntymiä. Tämä on perimmäinen tila ihmiselle, tämä mielentilojen takainen, se mistä mielentilat syntyvät. Ja tämä voidaan todistaa tieteen, psykologian ja fysiikan keinoin tulevaisuudessa. Ja nytkin, kunhan vain tiedemiehet löytävät asian tutkittavaksi.

Mielentilojen takainen on niin suurta ekstaasia, ettei sitä kuvata skaalalla iloinen - masentunut. Skaala ei riitä, sanat eivät riitä.

Mutta dhyanatiloja, jotka ovat alempia ja materiaalisia, voin kuvata sanoilla "juopunut Jumalasta", "ekstaasissa", "hurmiossa", "kuin morfiinia ottanut".
N eovat sikäli todellisia, että kivun tunne menettää merkitystään. Esim. hammaslääkärissä en useinkaan anna pistää kipulääkettä, koska sillä ei ole vaikutusta. Dhyanatila on itsessään kipulääke.

Tieteentekijät ovat monesti samanlaisia luulijoita kuin uskovaiset. Olettavat.