Monikin miettii miten saisi elämän uomilleen ja saisi viettää onnellista elämää.
Itselle tulee mieleen, että miten selviytyä seuraavasta päivästä sairaan ihmisen kanssa, että elämä olisi mielekästä.
Tulee mieleen, kun sairauksien kanssa elää, että pieniä on murheet niillä, jotka takapakkia saa elämänkumppanin valinnoissa tai suhteissa yleensä, koska heidän ei tarvitse kärsiä sitä mitä vakisuhteessa saattaa joutuu kärsimään elämän kumppanin sairastuttaessa.
Saatan olla katkera, mutta kerran onnellinen ei ole enää onnellinen.
Itselle tulee mieleen, että miten selviytyä seuraavasta päivästä sairaan ihmisen kanssa, että elämä olisi mielekästä.
Tulee mieleen, kun sairauksien kanssa elää, että pieniä on murheet niillä, jotka takapakkia saa elämänkumppanin valinnoissa tai suhteissa yleensä, koska heidän ei tarvitse kärsiä sitä mitä vakisuhteessa saattaa joutuu kärsimään elämän kumppanin sairastuttaessa.
Saatan olla katkera, mutta kerran onnellinen ei ole enää onnellinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko tilanne ohimenevä vai pysyvä?
Pysyvässä vaihtoehdossa lienee sairauden laatu ratkaiseva sekä se miten koet sen itse.
Minä elin jokunen aika sitten kolmen kuukauden ajanjakson vaihtaen kolmen vuorokauden välein mieheni vatsa-aukkoon kiinnitetyn ulostepussin kiinnityslevyjä.
Jokainen levy oli tehtävä mittatyönä.
Tietenkin koko muu elämä oli sekaisin mutta toive harmin ohimenevyydestä piti yllä optimismia.
Tuon jakson jälkeen alkoi muutaman viikon mittainen pas - - - kasouvi.
Sekin oli ohimenevä.
Nuo kuukaudet olivat terveellinen muistutus miten hyvin asiat sentään tavallisesti ovatkaan.
En tiedä miten olisin suhtautunut ilman vahvaa uskoa riesan ohimenevyydestä.
Nyt on kaikki joka suhteessa ennallaan.
Taitaa olla pysyvää ja ehkä huonompaan suuntaan menevää. Saatetaan olla samojen sairauksien kanssa tekemisissä kirjoituksesta päätellen, eli ihmisen tärkeitten elintoimintojen valvojina ja hoitajina.
Aina on toiveena parempaa, mutta nykyisin, ettei tilanne pahentuisi entisestään.
Näinhän se on että elämä heittää usein eteen sellaista epämieluisaakin, vaikeaa ja raskasta, odottamatonta. Sellaista minkä ei koskaan osannut kuvitella kohdistuvan juuri itseen ja omaan perheeseen. On asioita joille ei voi mitään, mtta niiden kanssa on vaan elettävä, sopeuduttava tilanteeseen. Parisuhdekin muuttuu sen vaihduttua hoivasuhteeksi.
Jos voisi rakentaa nykyisen elämänsä sille perustalle, miettiä miten itse voisi vaikuttaa siihen, että elämässä kuitenin olisi niitä iloa tuottavia asioita, ponnistella niitä kohti. Ja tarvittaessa halutessaan saa myös apua näiden asioiden havaitsemiseen.
En tietenkään tiedä kuinka paljon hoitoa ja hoivaasi tarvitseva puolisosi on mutta voimia kevääseesi toivotan. Jossain sanottaisiin että jaxuhalit :).
Mieheni 67v sai aivoverenvuodon,ja siitä lähti sairaskierre.
Tuli lisää sairauksia. Aina kun meni sairaalaan,oli jokin tulehdus päällä ja suunniteltiin uutta leikkausta.
Erittäin raskasta henkisesti potilaalle ja vaimolle.
Halusin hänet kotiin ja aloin omahoitajaksi. Sain apua paljon.
Ajatus,että hän makaa yksin eristyshuoneessa kuuman kesän,tuntui pahalta. Hän nimittäin sai sairaalabakteerin ja siksi eristys.
Muutimme vuokralle rivitaloon,jossa oli esteetön kulku pyörätuolilla.
Avustettava hän oli täysin,mutta tunsin iloa kun hän oli kotona.
Aamulla ei aurinkokaan valaissut niin kirkkaasti huonetta,kun hänen säteilevä hymynsä. Katselin häntä ja vaikka tiesin,että hän ei koskaan kävele,eikä puhettakaan tule,tunsin jotain ihmeellistä.
Kävimme invataxilla terasseilla kahvilla ja jätskillä.
Hän oli aina hyväntuulinen.
Sairaus paheni,häneltä amputoitiin jalka ja siitä viikon päästä keuhkoveritulppa ja keuhkoinfrakti veivät miehen.
Hän nukkui rauhallisesti pois,n.vuoden sairastettuaan.
Olen tyytyväinen,että hoidin häntä kotona,avustajien kanssa.
Silti ymmärrän täysin,että kaikki ei voi niin toimia. Jokaisella on erilainen elämäntilanne ja erilaiset sairaudet. Jaksamista kaikille
Voi että. Kirjoituksestasi henkii tyytyväisyys ja rauha, mukava lukea :).Sinulle jäi varmasti hyvä mieli siitä, että jaksoit hoitaa miehesi kotona, palkkion osasit ottaa miehesi tyytyväisyydestä ja ilostakin. Varmasti miehesi valoisa hyväntuulisuus auttoi sinua tässä tehtävässä.
siis tämä viesti nikille "hurmaava hymy"
Ikäviä mutta varmoja saioita jotka tulevat varmasti jokaisen parisuhteessa elävän arkeen ja siitä on juhla kaukana.
Raskas on hoitamaan joutuneen puolison osa,eikä ole helppoa sairaallakaan ja silti yleensä sairastunut ei ole katkera tai ei sitä halua näyttää.
Kun ihmiseltä viedään terveys niin silloin viedään kaikki.
Itse olen myös mietiskellyt asiaa että miten toimin jos joudun puolison taakaksi.
Oikeastaan siitä ei ole ulospääsyä jos puoliso tahtoo pysyä rinnalla vaikka itse olisi valmis lähtemään pois silmistä-pois mielestä.
Minulle miehenä tämä kaikki on todennäköistä,siis se että olen se jota raskas työ ja kehnot elintavat ovat nakertaneet.
Kaikkien osalta ei tietysti elintavat tai työ sairastuta vaan perintönä saatu alttiuskin on tekijä.
Ymmärsin jo jotain kokeneena tuon luulevat kärsivänsä jos jotakin pientä tapahtuu ja niitä murehtii,kun oikeita murheita ei vielä ole.
Vaikka sananparsi. Ei ole niin pahaa että siitä ei seuraisi jotain hyvääkin.On vaikeaa ymmärtää,mutta itse olen huomannut tämän pitävän paikkansa..Ainakin osin.
Voimia teille molemmille.