Pappani, isäni isä, kuoli 8.9.13
Kun perheeni ja sukulaiseni kuulivat tästä, kaikki, myös minä, puhkesimme hysteeriseen itkuun. Hän oli ollut jo pitkään sairaalassa, mutta hän tunnisti kaikki ketkä kävivät siellä, emme odottaneet hänen kuolevan. Hän oli jo 86 vuotias ja eli pitkän ja hyvän elämän.
Hänen vaimonsa, toinen mummoni, on hengissä ja käyn hänen luonaan mahdollisimman usein siinä pelossa että hänkin kuolee.
Mummoni, äitini äiti, kuoli 24.12.13
Äiti löysi hänet mummon omasta kodista kuolleena. Äitini oli mennyt hakemaan häntä jouluksi meille, miltein koko suku on aina meillä jouluna. Kun äiti soitti kotiin ja kertoi, silloinkin kaikki puhkesivat hysteeriseen itkuun. Mummoni oli jo kadottanut elämänhalunsa syksyllä, emme vain tiedä miksi. Kyse ei ollut itsemurhasta.
Toinen pappani, edellisen mies, joutui sairaalaan helmikuun lopussa ja on siellä
vieläkin. Voitte kuvitella millaista se on äidille. Menen mahdollisimman usein käymään sairaalassa siinä pelossa että hänkin kuolee.
Liikaa on tapatunut viimeisten 6 kuukauden aikana. Raskainta tämä on ollut äidille ja isälle. Haluan olla koko ajan heidän ja viimeisten mummoni ja pappani lähellä. Pelkään että heille tapahtuu jotain.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Osanottoni, ei se kivaa ole, kun menettää rakkaita ihmisiä. Muistathan silti, että kuolema on osa elämää ja he ovat nyt paremmassa paikassa. Jos tunnet, että et pääse surustasi yli, niin suosittelen juttelemaan jollekulle luotettavalle aikuiselle, jos et vanhemmille, niin koulussa vaikka terveydenhoitajalle. Vanhemmille se surun käsittely on erilaista kuin ikäisellesi ja ehkä hekin toivovat, että juttelisit heidän kanssaan asiasta. Se voisi auttaa teitä kaikkia pääsemään yli ja yhdessä voitte muistella poismenneistä hyviä muistoja, tämä auttoi mummiani, kun ukki kuoli. Hän kertoo vieläkin paljon mitä hauskaa heille sattui vuosia sitten ja se suru ei paina niin kovin, ukkini kuoli syksyllä 2012.
Älkää jääkö suruun, vaan ajatelkaa iloisia asioita ja jutelkaa pappasi kanssa mukavia, hyvä, kun käyt usein häntä katsomassa, koska silloin sinullekin jää kaunis muisto hänestä.