Maksavauriot yleistyvät nuorilla, sokeri yhtä paha kuin alkoholi

HS Juhani Niiranen

SUOMALAISTEN MAKSAT OVAT HUONOSSA KUNNOSSA. SYYNÄ OVAT VIINA JA NOPEAT SOKERIT, JOTKA MOLEMMAT VOIVAT AIHEUTTAA RASVAMAKSAN.

Viime syksynä Jussin vatsa meni sekaisin. Pahimmillaan 32-vuotias sai syötyä pelkän viilin päivässä. Lopulta ultraäänitutkimus paljasti vaivojen erääksi syyksi osin rasvoittuneen maksan.

It-alalla työskentelevä Jussi ei ole koskaan juonut alkoholia. Lääkäri kysyi häneltä energiajuomien ja limujen käytöstä.

"Siitä tuli hyvä vitsi töissä. Että maksa on kuin vanhalla juopolla, vaikka en juo viinaa."

Rasvamaksadiagnoosin jälkeen elintavat menivät remonttiin, sokeroidut juomat ja pizzat jäivät.

Sisätautiopin professorin Hannele Yki-Järvisen mukaan Jussilla oli tuuria, kun kohdalle sattui fiksu lääkäri.

"Alkoholista riippumaton rasvamaksa on Suomessa alidiagnosoitu", Yki-Järvinen sanoo omasta tutkimusalastaan.

Perinteisesti rasvamaksaa on pidetty lähes pelkästään alkoholisairautena. Yki-Järvisen mukaan rinnalle kirii kuitenkin lisääntyneeseen sokerin käyttöön liittyvä rasvamaksa. Vielä kymmenen vuotta sitten tautia ei tunnettu Suomessa, vaan potilaita epäiltiin piilojuopoiksi.

"Maailmalla alkoholista riippumaton rasvamaksa on kolme kertaa yleisempi kuin viinasta johtuva", hän sanoo.

Yki-Järvinen kehottaa tutkimaan energiatiheyttä.

Esimerkiksi pienessä karkkipussissa ja omenoissa on samaa hedelmäsokeria, jonka maksa muuttaa rasvaksi. Karkkipussin energiamäärän saadakseen on kuitenkin syötävä noin 40 keskikokoista omenaa.

Suomessa maksakirroosit ovat yleistyneet rajusti. Niitä on nyt kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Pääsyy on alkoholin kulutuksen kasvu 2000-luvulla. Vaikka kulutus on tasaantunut, seuraukset näkyvät terveydenhuollossa nyt. Maksasairaudet puhkeavat yleensä vuosien viiveellä.

"Alkoholiperäiset maksasairaudet tappavat yli tuhat ihmistä vuodessa", sanoo Hyksin elinsiirto- ja maksasairauksien klinikan ylilääkäri Helena Isoniemi.

Erikoislääkäri Päivi Kärkkäinen Huslabista näyttää maksakirroosia sairastavaa maksaa.
Isoniemen mukaan huolestuttavaa on, että suomalaisilla kirroosikuolleisuus on korkeampi kuin muiden EU-maiden kansalaisilla.

Professori Isoniemi on seurannut suomalaisten maksojen marinoitumista, kuten hän sanoo, aitiopaikalta pitkään. Hän on työskennellyt maksasiirtojen parissa lähes yhtä kauan kuin niitä on Suomessa tehty eli 1980-luvun puolivälistä.

Alkoholisairauksista on nopeassa tahdissa tullut työikäisen väestön yleisin kuolinsyy. Alkoholiin kuolee kaikkiaan yli 2 500 ihmistä vuodessa. Tappavista maksasairauksista jopa 90 prosenttia johtuu alkoholista.

Kirroosi tulee yleensä juuri viinamarinoituun maksaan, sillä alkoholin aiheuttama rasvamaksa muuttuu kirroosiksi helpommin. Maksakirroosin voi silti aiheuttaa myös alkoholista riippumaton rasvamaksa.

Maksasairaudet kehittyvät hiipien. Ne eivät tavallisesti anna merkkejä itsestään ennen kuin on liian myöhäistä.

"Osa kirroosiin sairastuneista ei ole edes tajunnut käyttävänsä liikaa alkoholia," Isoniemi sanoo.

Hankaluus on, että kukaan ei pysty varmuudella määrittämään, mikä on liikaa.

"Se on täysin yksilöllistä."

Yhteinen nimittäjä on alkoholinkäytön säännöllisyys. Toisilla maksan sairastumiseen riittää kaksi lasia viiniä illassa, toiset voivat ryypätä enemmän.

Alkoholin suurkuluttajista jopa viidennes saa Isoniemen mukaan kirroosin. Rasvamaksan kehittää lähes jokainen alkoholia säännöllisesti liikaa käyttävä.

Seuraava sivu

————————————————————
Tietoa maksasyövästä:
Maksasyöpä on kuudenneksi yleisin syöpämuoto koko maailmassa ja kolmanneksi yleisin syöpätauteihin liittyvän kuolleisuuden syy maailmanlaajuisesti. Maailmassa todetaan yli 600 000 uutta primaarista maksasyöpätapausta joka vuosi, ja maksasyövän yleisyys kasvaa edelleen.

2

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairaudet uhkaavat !

      Millä pysäytetään halvan sokerin lisääminen ruokiin?

      Nyt sitä lykätään jo kalaan ja lihaankin.

      • Syöpää ynnä muita

        sairauksia aiheuttavat v i e r a a t aineet elimistössämme, sellaiset, joille elimistö ei voi mitään! Ei pysty poistamaankaan niitä.
        Alkoholia pystyy alyksi poistamaan maksan toimiessa, mutta maksa kovettuu viinasta vähitellen, ja kirroosin tultua se ei enää poista mitään pahoja myrkkyjä sitten.
        Alkoholi on solumyrkky.

        Luin tänään Iltalehteä, ja siinä oli mielenkiintoinen artikkeli näistä asioista.
        { Erityisesti hämmästytti se, että tyhmimmät käyttävät eniten elimistölleen vieraita aineita:
        "Kun tarkastellaan koulutustasoa, humalahakuisia on eniten matalasti koulutetuissa ja kannabiksen käyttäjiä keskitasoisesti koulutetuissa suomalaisissa."}


        Näissä Suomen kaupungeissa kännätään ja pössytellään eniten
        Lauantai 12.4.2014 klo 20.57

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Alueellinen ja terveys- ja hyvinvointitutkimus paljastaa suomalaisen päihdekulttuurin alueelliset erot.

        Tutkimuksessa on koottu yhteen muun muassa humalahakuisesti alkoholia käyttävien sekä viimeisen vuoden aikana kannabista polttaneiden asukkaiden osuus tiettyjen alueiden väestöstä.

        Suomen kännipääkaupungin kyseenalainen kunnia lankeaa Porvoolle. Kannabiksen käyttö taas on yleisintä Helsingissä.

        Kun aluerajaus tarkennetaan kaupunginosiin, Porvoon alueesta vielä humalahuuruisemmaksi pistää Espoon Vanha-Espoo, joka koostuu muun muassa Espoon keskuksen, Järvenperän, Karhusuon, Kuurinniityn, ja Nuuksion kaupunginosista. Tällä alueella peräti 17,5 prosenttia asukkaista ilmoitti juovansa humalahakuisesti.

        Valtaosa kunnista puuttuu THL:n listalta toistaiseksi kokonaan. Lisäksi tiedot eivät ole keskenään täysin vertailukelpoiset, sillä osa lukemista on peräisin viime vuodelta ja osa vuodelta 2012.

        Maakuntalistaukset sen sijaan ovat kattavammat ja kokonaan vuoden 2013 tiedoilla laaditut.

        Tilastot nosti esille lauantaina Aamulehti.

        Alkoholia humalahakuisesti käyttävien osuus

        Kunnat:

        Porvoo: 16 %

        Tampere: 14,2 %

        Helsinki: 13,8 %

        Imatra: 13,4 %

        Oulu: 13,4 %

        Lappeenranta: 13 %

        Espoo: 12,8 %

        Vantaa: 12,7 %

        Kotka: 12,7 %

        Turku: 12,6 %

        Vaasa: 10,7 %

        Kirkkonummi: 10,7 %

        Pietarsaari: 7,9 %

        Mustasaari: 7,9 %

        Maakunnat:

        Pirkanmaa: 13,9 %

        Kymenlaakso: 13,4 %

        Uusimaa: 12,8 %

        Etelä-Karjala: 12 %

        Satakunta: 11,8 %

        Pohjois-Pohjanmaa: 11,8 %

        Päijät-Häme: 11,7 %

        Keski-Suomi: 11,6 %

        Varsinais-Suomi: 11,6 %

        Keski-Pohjanmaa: 11 %

        Lappi: 10,4 %

        Etelä-Pohjanmaa 10,1 %

        Pohjois-Karjala: 10,1 %

        Kainuu: 10 %

        Pohjois-Savo: 10 %

        Etelä-Savo: 9,7 %

        Kanta-Häme: 8,9 %

        Pohjanmaa: 8,6 %

        Niiden osuus, jotka ilmoittavat käyttäneensä kannabista 12 viime kuukauden aikana

        Helsinki: 7,6 %

        Tampere: 6,1 %

        Oulu: 5,2 %

        Turku: 5 %

        Lappeenranta: 3,8 %

        Espoo: 3,5 %

        Vantaa: 3,1 %

        Kirkkonummi: 3 %

        Kotka: 2,9 %

        Porvoo: 2,8 %

        Pietarsaari: 1,8 %

        Vaasa: 1,6 %

        Imatra: 1,5 %

        Mustasaari: 1,3 %

        Maakunnat:

        Uusimaa: 3,9 %

        Pirkanmaa: 3,4 %

        Pohjois-Pohjanmaa: 3,1 %

        Päijät-Häme: 3,1 %

        Varsinais-Suomi: 2,7 %

        Kymenlaakso: 2,6 %

        Keski-Suomi: 2,5 %

        Etelä-Karjala: 2,5 %

        Satakunta: 2,3 %

        Pohjois-Savo: 1,9 %

        Lappi: 1,9 %

        Pohjanmaa: 1,7 %

        Keski-Pohjanmaa: 1,6 %

        Kanta-Häme: 1,5 %

        Pohjois-Karjala: 1,4 %

        Etelä-Pohjanmaa: 1,2 %

        Kainuu: 0,9 %

        Ikäryhmistä eniten koko Suomen tasolla humalahakuisesti juovat 20-54-vuotiaat miehet. Heistä peräti 20,9 prosenttia ilmoitti näin tekevänsä. Sama ryhmä on myös kannabistilaston kärjessä prosenttilukemalla 6,2.

        Kun tarkastellaan koulutustasoa, humalahakuisia on eniten matalasti koulutetuissa ja kannabiksen käyttäjiä keskitasoisesti koulutetuissa suomalaisissa.

        HILKKA KARVONEN
        [email protected]


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 604
      9873
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      9
      2441
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      210
      1795
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1573
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      1010
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      42
      956
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      74
      862
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      852
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      822
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      77
      745
    Aihe