Kova pyöritys

Kujalla

Olen todellakin joutunut ilkeään pyöritykseen. Kamala samba ja rumba joka suuntaan. Omat ajatukset menevät sekaisin kun kiusaavat. Tiedän, etten ole syytön tilanteeseen itsekään sillä opportunistisesti olen niin kutsutusti antanut takaisin väärin keinoin ja väärällä tavalla. Provokatiivisesti. Siitä olen todella pahoillani varsinkin niitä hyviä ihmisiä kohtaan. tosin minua provoiltu myös ja paljon. Annettu ymmärtää ja käytetty hyväksi kun luulin ymmärtäneeni jotakin mikä ei ollut todellista. Vihainen siitä olen.

Ja tässä on aika iso porukka tekemässä tätä. En ole koskaan ollut hajalla tämän vuoksi. Pärjään kyllä. Itsetuntoni on kohdillaan ja kestän kuitenkin ikäviäkin ihmisiä. Tosin sisäinen tunne käskee minua aina välillä vain toimimaan asian tiimoilta koska omatuntoni sanoo, että se mikä on, on väärin. Tiedän sanomattakin että minun syytä katsoa peiliin myös.

50

1225

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pihalla1

      Kiusaamiseni alkoi ensimmäisellä työviikolla. Oikeastaan jo ensimmäisenä päivänä. Istuin esimiehen määräämään työpisteeseen ja olin aloitttamassa hommia, kun alkoi kommentointi negatiiviseen sävyyn viereisestä työpisteestä. En silloin ottanut niitä kovin kummissani ollenkaan ja ajattelin että hieman epäasiallista käytöstä. Jälkeinpäin tajusin vasta mistä siinä oli kyse.

      kommentit oli tyyliin,että normaalisti työt aloitetaan jostakin ihan muualta kuin mistä minut määrättiin aloittamaan. Halveksunnan saattamia tuhahduksia ja hartioiden kohotteluita. Ajattelin että eipä siinä mitään jos joku ei tykkää. Tein hommiani, en keskittynyt muuhun. Opettelin parhaani mukaan työtäni tekemään, sillä aika vähäisellä perehdyttämisellä jouduin aloittamaan.

      Aamuisin ei toivotettu huomenia vaikka itse toivotinkin. Ainakin alussa, lopetin kun kukaan ei koskaan vastannut. Vain hiljaisuutta vastassa. Lopetin.

      • Siihen kiusaamiseen

        Työkaverit naapurityöpisteistä alkoivat minulle ilkeilemään. Ihmettelin kovasti miksi. Ilkeily oli sitä, että heiteltiin ikävän puoleisia kommentteja minun hajustani (tupakoin). Vierestä heitettiin erittäin ikävään sävyyn " Kylläpä täällä haisee pahalle" kun saavuin paikalle. Tai olin vieressä ja katottiin silmiin " Hyi saatana" ja poistuttiin paikalta. eleillä viitattiin haisemiseeni pitelemällä nenästä kiinni tai hieromalla nenän alustaa minun vieressäni tai ohi kulkiessaan.

        Kukaan ei tullut asiallisesti kasvokkain minulle sanomaan että hei kuule sä haiset aika pahalle. Enkä ole ainoa jota on tällä tavalla kiusattu työpaikallani. Henkilökohtaiseen hajuun liittyen. en ole epähygieeninen peseydyn päivittäin ja joskus useitakin kertoja päivässä. Sori jos pidätte minua haisulina. Se nyt on vaan niin miten on. Pysykää kaukana ja pitäkää hajurakoa jos on niin vaikeaa kaikin puolin kertoa toiselle ihmiselle että on hänelle hajuhaitta.

        Kyllä jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että asioidessa toisen kanssa tulee ottaa toinen huomioon. Ainakin pyrkiä siihen.
        Ominaishajua voi peittää pullollisella hajuvettä, mutta ei se hajuvesi peitä sitä tosiasiaa että ei käytä saippuaa ja vettä. Vesihän on niin kallista nykyään.
        Tosin itse haisen mielummin pahalle kuin höödehulaalle. Tämä on minun valintani ja olen hyvä sellaisenaan. Pärjään hajuni kanssa, olise sitten kenenkä mielestä hyvä tai paha.

        Tosiasiallisesti en pärjää sen asian kanssa kuinka työkaverit suhtautuu meihin haiseviin työpaikalla. Se jos mikä on epäasiallista, lapsellista ja törkeää. kuten sanoin en todellakaan ole ainoa. Sietäisitte kasvaa aikuiseksi ja mennä itseenne. Tunnen aidosti myötähäpeää teidän puolestanne.

      • edellinen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työkaverit naapurityöpisteistä alkoivat minulle ilkeilemään. Ihmettelin kovasti miksi. Ilkeily oli sitä, että heiteltiin ikävän puoleisia kommentteja minun hajustani (tupakoin). Vierestä heitettiin erittäin ikävään sävyyn " Kylläpä täällä haisee pahalle" kun saavuin paikalle. Tai olin vieressä ja katottiin silmiin " Hyi saatana" ja poistuttiin paikalta. eleillä viitattiin haisemiseeni pitelemällä nenästä kiinni tai hieromalla nenän alustaa minun vieressäni tai ohi kulkiessaan.

        Kukaan ei tullut asiallisesti kasvokkain minulle sanomaan että hei kuule sä haiset aika pahalle. Enkä ole ainoa jota on tällä tavalla kiusattu työpaikallani. Henkilökohtaiseen hajuun liittyen. en ole epähygieeninen peseydyn päivittäin ja joskus useitakin kertoja päivässä. Sori jos pidätte minua haisulina. Se nyt on vaan niin miten on. Pysykää kaukana ja pitäkää hajurakoa jos on niin vaikeaa kaikin puolin kertoa toiselle ihmiselle että on hänelle hajuhaitta.

        Kyllä jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että asioidessa toisen kanssa tulee ottaa toinen huomioon. Ainakin pyrkiä siihen.
        Ominaishajua voi peittää pullollisella hajuvettä, mutta ei se hajuvesi peitä sitä tosiasiaa että ei käytä saippuaa ja vettä. Vesihän on niin kallista nykyään.
        Tosin itse haisen mielummin pahalle kuin höödehulaalle. Tämä on minun valintani ja olen hyvä sellaisenaan. Pärjään hajuni kanssa, olise sitten kenenkä mielestä hyvä tai paha.

        Tosiasiallisesti en pärjää sen asian kanssa kuinka työkaverit suhtautuu meihin haiseviin työpaikalla. Se jos mikä on epäasiallista, lapsellista ja törkeää. kuten sanoin en todellakaan ole ainoa. Sietäisitte kasvaa aikuiseksi ja mennä itseenne. Tunnen aidosti myötähäpeää teidän puolestanne.

        Teille kiusaajilleni kerron, että alkuun se oli pökerryttävää ilkeytensä vuoksi. jo pitkään olen nauranut koko asialle.

      • Siihen kiusaamiseen

        Jouduin työsuhteen alkuun työskentelemään paljon erään naisen kanssa. Hän oli se joka aloitti kiusaamiseni. Hän oli pääjehu, kaiken aloittaja. Hänellä vielä tänäpäivänäkin tunnettu kiusaajan maine työpaikallani. Ei työskentele enää yrityksessä.

        Pitkä historia ilkeää käytöstä ja kaikinpuolin epäasiallinen persoona. Hyvin kaksinaamainen. Yhtä yhdelle ja toista toiselle. Ei koskaan mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. aina arvostelemassa ja haukkumassa toisia. jouduin kuuntelemaan tuppisuuna hänen jatkuvaa marmattamista. Ja voi sitä haukkumisen määrää. Kaikki hän haukkui, esimiehet ja työkaverit. Antoi erittäin epäasiallisia lempinimiä, joita hän käytti normaalissa puheessaan. Eikä koskaan sulkenut suutaan.

        Minä itse hiljaisuuteen taipuvana ihmisenä kärsin hänen vierellään. Todellakin kärsin. Niin paljon en muista koskaan kärsineeni kuin ne neljä kuukautta jotka jouduin melkein tauotta kuuntelemaan häntä. ( harmi etten omistanut silloin mp3 soitinta, joka olisi pelastanut minut siltä piinalta )

        Hänellä oli tapana puuttua joka asiaan hyvin ylimieliseen tyyliin. Ja arvostella työsuorituksia, aina negatiivisesti. Niin myös ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia. Ja aina ja poikkeuksetta negatiivisesti. Minulle oli kovin hymyileväinen ja pinnallisesti ystävällisen oloinen vain ja ainoastaan erään hänen miespuolisen työkaverin ollessa paikalla. Ei koskaan muutoin.

        Syytä voin vain arvailla miksi tämä miespuolinen henkilö joka hänen ystävänsä on/oli myös henkilökohtaisessa elämässä. Tai näin heidän keskusteluistaan saatoin ymmärtää ( keskustelivat työajan ulkopuolella tapahtuneista asioistaja tuletko illalla yms.) Istuimmehan vierekkäin neljä kuukautta. Kerron tämän siksi, koska tämä mies on kiusaajistani pääjehu numero kaksi.

      • edellinen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Jouduin työsuhteen alkuun työskentelemään paljon erään naisen kanssa. Hän oli se joka aloitti kiusaamiseni. Hän oli pääjehu, kaiken aloittaja. Hänellä vielä tänäpäivänäkin tunnettu kiusaajan maine työpaikallani. Ei työskentele enää yrityksessä.

        Pitkä historia ilkeää käytöstä ja kaikinpuolin epäasiallinen persoona. Hyvin kaksinaamainen. Yhtä yhdelle ja toista toiselle. Ei koskaan mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. aina arvostelemassa ja haukkumassa toisia. jouduin kuuntelemaan tuppisuuna hänen jatkuvaa marmattamista. Ja voi sitä haukkumisen määrää. Kaikki hän haukkui, esimiehet ja työkaverit. Antoi erittäin epäasiallisia lempinimiä, joita hän käytti normaalissa puheessaan. Eikä koskaan sulkenut suutaan.

        Minä itse hiljaisuuteen taipuvana ihmisenä kärsin hänen vierellään. Todellakin kärsin. Niin paljon en muista koskaan kärsineeni kuin ne neljä kuukautta jotka jouduin melkein tauotta kuuntelemaan häntä. ( harmi etten omistanut silloin mp3 soitinta, joka olisi pelastanut minut siltä piinalta )

        Hänellä oli tapana puuttua joka asiaan hyvin ylimieliseen tyyliin. Ja arvostella työsuorituksia, aina negatiivisesti. Niin myös ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia. Ja aina ja poikkeuksetta negatiivisesti. Minulle oli kovin hymyileväinen ja pinnallisesti ystävällisen oloinen vain ja ainoastaan erään hänen miespuolisen työkaverin ollessa paikalla. Ei koskaan muutoin.

        Syytä voin vain arvailla miksi tämä miespuolinen henkilö joka hänen ystävänsä on/oli myös henkilökohtaisessa elämässä. Tai näin heidän keskusteluistaan saatoin ymmärtää ( keskustelivat työajan ulkopuolella tapahtuneista asioistaja tuletko illalla yms.) Istuimmehan vierekkäin neljä kuukautta. Kerron tämän siksi, koska tämä mies on kiusaajistani pääjehu numero kaksi.

        En koskaan oppinut tuntemaan häntä, sillä luokittelin hänet kastiin toivoton tapaus. En halunnut häneen edes yrittää tutustua, en pitänyt hänestä. Kuulun niihin ihmisiin jotka valitsevat lähipiirinsä tiukalla kammalla.

        Kirjoitukseni tästä naisesta on vain mielipide minulle erittäin epämiellyttävästä ihmisestä. Koska en tunne häntä en osaa sanoa onko hän hyvä vai paha ihminen. Aina on mahdollista että olen tulkinnut tämän naisen väärin.

        Pointtina vain, että nyt työpaikalla pidempään olleena aika moni muukin hänet tunnistaa kiusaajaksi. Ei hänestä enempää. Hän ei ole enää työkaverini. rauhaa ja hyvää loppuelämää hänelle.

      • Virheeni
        edellinen kirjoitti:

        En koskaan oppinut tuntemaan häntä, sillä luokittelin hänet kastiin toivoton tapaus. En halunnut häneen edes yrittää tutustua, en pitänyt hänestä. Kuulun niihin ihmisiin jotka valitsevat lähipiirinsä tiukalla kammalla.

        Kirjoitukseni tästä naisesta on vain mielipide minulle erittäin epämiellyttävästä ihmisestä. Koska en tunne häntä en osaa sanoa onko hän hyvä vai paha ihminen. Aina on mahdollista että olen tulkinnut tämän naisen väärin.

        Pointtina vain, että nyt työpaikalla pidempään olleena aika moni muukin hänet tunnistaa kiusaajaksi. Ei hänestä enempää. Hän ei ole enää työkaverini. rauhaa ja hyvää loppuelämää hänelle.

        Virheeni oli etten halunnut mielistellä häntä, noin niinkuin oman johtopäätökseni kautta. jos tarkemman kuvauksen haluaa, pitää häneltä kysyä hänen mielipidettään minusta. tuskin koskaan kykenee sellaista ainakaan rehellisesti antamaan.

      • edellinen jatkaa
        edellinen kirjoitti:

        Teille kiusaajilleni kerron, että alkuun se oli pökerryttävää ilkeytensä vuoksi. jo pitkään olen nauranut koko asialle.

        Olen nauranut sitä, että jatkatte minun kiusaamistani sellaisella asialla, joka ei itseasiassa kiusaa minua lainkaan. Se että kiusaatte muita samalla asialla, välillä raivostuttaa ja välillä ottaa vaan päähän. Jopa itkettänyt välillä. Kaikki eivät välttämättä ota asiaa ihan niin keveästi kuin minä. Toivon heille (kohtalon tovereille) vain voimia ja jaksamista.

        Itse joudun tässä asiassa myöntämään, peiliin katsomista minullakin on näiden hajuvesipullojen suurkuluttajien kanssa. En varmaankaan ole koskaan täysin asiallisesti huomauttanut siitä työkavereilleni, että minun on vaikeaa hengittää heidän tuoksussaan. Maininnut kyllä olen asiasta suoraan kyseisille henkilöille, mutta kuinka loukkaavana he sitä ovat pitäneet, en todellakaan tiedä.

      • Edellinen jatkaa
        edellinen kirjoitti:

        En koskaan oppinut tuntemaan häntä, sillä luokittelin hänet kastiin toivoton tapaus. En halunnut häneen edes yrittää tutustua, en pitänyt hänestä. Kuulun niihin ihmisiin jotka valitsevat lähipiirinsä tiukalla kammalla.

        Kirjoitukseni tästä naisesta on vain mielipide minulle erittäin epämiellyttävästä ihmisestä. Koska en tunne häntä en osaa sanoa onko hän hyvä vai paha ihminen. Aina on mahdollista että olen tulkinnut tämän naisen väärin.

        Pointtina vain, että nyt työpaikalla pidempään olleena aika moni muukin hänet tunnistaa kiusaajaksi. Ei hänestä enempää. Hän ei ole enää työkaverini. rauhaa ja hyvää loppuelämää hänelle.

        Tämä pääjehu numero 1. loi tilanteen, josta syntyi myös pääjehu numero 4. Pääjehu numero 4. olen minä itse.

        Jo alkuun näin työpaikallani niin tiukan kahtiajakautumisen ihan siksi, koska ihmiset eivät tunteneet toisiaan. Eivätkä halunneet tutustua toisiinsa. Luotettiin ensivaikutelmaan ja leimattiin ihmiset omiin kasteihinsa.

        Näinhän tapahtuu sosiaalisissa ympäristöissä.

        Itse en vaivautunut koskaan opettelemaan tuntemaan pääjehu nro 1. Henkilökemiamme eivät kohdanneet. Jopa pääjehu 2. yritti saada meidät tutustumaan keskenämme. Tässä pitää nyt sitten muistaa, että pääjehu nro1. oli erilainen aina kun pääjehu nro 2. oli paikalla. Esitti ystävällistä ja yritti tutustua - olla kiltti. Valitettavasti kiltteyttä ei riittänyt enään sen jälkeen kun pääjehu nro 2. ei ollut paikalla.

        Ja näin sai alkunsa pääjehu nro 4. Tämä ärsytti tahalleen pääjehu nro 1. Täten sinetöiden oman kohtalonsa kiusattuna ja syrjittynä.

      • Edellinen jatkaa
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        Tämä pääjehu numero 1. loi tilanteen, josta syntyi myös pääjehu numero 4. Pääjehu numero 4. olen minä itse.

        Jo alkuun näin työpaikallani niin tiukan kahtiajakautumisen ihan siksi, koska ihmiset eivät tunteneet toisiaan. Eivätkä halunneet tutustua toisiinsa. Luotettiin ensivaikutelmaan ja leimattiin ihmiset omiin kasteihinsa.

        Näinhän tapahtuu sosiaalisissa ympäristöissä.

        Itse en vaivautunut koskaan opettelemaan tuntemaan pääjehu nro 1. Henkilökemiamme eivät kohdanneet. Jopa pääjehu 2. yritti saada meidät tutustumaan keskenämme. Tässä pitää nyt sitten muistaa, että pääjehu nro1. oli erilainen aina kun pääjehu nro 2. oli paikalla. Esitti ystävällistä ja yritti tutustua - olla kiltti. Valitettavasti kiltteyttä ei riittänyt enään sen jälkeen kun pääjehu nro 2. ei ollut paikalla.

        Ja näin sai alkunsa pääjehu nro 4. Tämä ärsytti tahalleen pääjehu nro 1. Täten sinetöiden oman kohtalonsa kiusattuna ja syrjittynä.

        Pääjehu nro 4. ärsytti pääjehu nro 1. olemalla ystävällinen ja kiltti niille, joita pääjehu nro 1. inhosi ja haukkui eniten. Se oli helppoa, sillä pääjehu nro 1. haukkui lähes kaikki. Joten pääjehu nro 1. ärsyttäminen oli helppoa.

        Riitti kun käytti sanoja kiitos, rakas, ole hyvä, olen pahoillani. Olemalla hyvä ja kiltti niille joille hän ei ollut.

        Pääjehu nro 1. halusi myös rajoittaa puheenaiheita. Siihen en suostunut koskaan. Meillä hänen inhokeillaan syntyi koodisto. Käytimme kaksimielistä koodistoa jota pääjehu nro 1. ei ymmärtänyt lainkaan. Aina koodiston käyttäjätkään eivät olleet ihan kartalla missä mentiin.

        Ympäristö ei oikein sulattanut koodistoa. Ainakaan kiusaajat. Ne jotka olivat kartalla koodistosta tajusivat olla ottamatta asioita sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

        Koodistolla keskusteltiin asioista koskaan kertomatta ympäristölle asian oikeaa nimeä taihi aihetta. Keskustelu saattoi kuulostaa sivullisen korvaan ehkä jopa törkeältä. Sama se meille koodistolaisille oli. Koodistomme kuitenkin ärsytti vietävästi kiusaajiani.

        Useimmiten keskustelimme koodistolla vain huumorimielellä ja toisiamme piristäen elämän synkimpiin hetkiin valoa tuoden. Se oli välittämistä toisista. Ihmisen piristämistä ikävinä hetkinä, kun omat voimat eivät yksin meitä kantaneet eteenpäin.

        Joten taas pääjehu nro 4. onnistui saamaan minut entistä vaikeampaan tilanteeseen. Olin saanut maineen. Kyseenalaisen sellaisen. Siitä kiitos kiusaajilleni, jotka salakuuntelivat keskustelujamme ja halusivat tulkita niitä kirjaimellisesti ja sanan mukaisesti. Aidosti edes tietämättä mistä olimme keskustelleet. Yksioikoisesti tuomiten.

      • Nääs nääs
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työkaverit naapurityöpisteistä alkoivat minulle ilkeilemään. Ihmettelin kovasti miksi. Ilkeily oli sitä, että heiteltiin ikävän puoleisia kommentteja minun hajustani (tupakoin). Vierestä heitettiin erittäin ikävään sävyyn " Kylläpä täällä haisee pahalle" kun saavuin paikalle. Tai olin vieressä ja katottiin silmiin " Hyi saatana" ja poistuttiin paikalta. eleillä viitattiin haisemiseeni pitelemällä nenästä kiinni tai hieromalla nenän alustaa minun vieressäni tai ohi kulkiessaan.

        Kukaan ei tullut asiallisesti kasvokkain minulle sanomaan että hei kuule sä haiset aika pahalle. Enkä ole ainoa jota on tällä tavalla kiusattu työpaikallani. Henkilökohtaiseen hajuun liittyen. en ole epähygieeninen peseydyn päivittäin ja joskus useitakin kertoja päivässä. Sori jos pidätte minua haisulina. Se nyt on vaan niin miten on. Pysykää kaukana ja pitäkää hajurakoa jos on niin vaikeaa kaikin puolin kertoa toiselle ihmiselle että on hänelle hajuhaitta.

        Kyllä jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että asioidessa toisen kanssa tulee ottaa toinen huomioon. Ainakin pyrkiä siihen.
        Ominaishajua voi peittää pullollisella hajuvettä, mutta ei se hajuvesi peitä sitä tosiasiaa että ei käytä saippuaa ja vettä. Vesihän on niin kallista nykyään.
        Tosin itse haisen mielummin pahalle kuin höödehulaalle. Tämä on minun valintani ja olen hyvä sellaisenaan. Pärjään hajuni kanssa, olise sitten kenenkä mielestä hyvä tai paha.

        Tosiasiallisesti en pärjää sen asian kanssa kuinka työkaverit suhtautuu meihin haiseviin työpaikalla. Se jos mikä on epäasiallista, lapsellista ja törkeää. kuten sanoin en todellakaan ole ainoa. Sietäisitte kasvaa aikuiseksi ja mennä itseenne. Tunnen aidosti myötähäpeää teidän puolestanne.

        Kyllä se on kamalaa mennä työpaikan kopperovessaan, kun siellä on kaltaisesi savupiippu asioinut hetkeä aikaisemmin. Onneksi en ole raskaana tai miten sen nyt ottaa, tuon takiahan voisi saada saikkua pahoinvoinnista nääs.

    • Kujalla

      Ensimmäiseen työpisteeseeni sain perehdytykseen noin pari tuntia. Perehdytyttäjäni näytti työn minulle, minkä jälkeen tein sen itse. Pian esimies tuli paikalle siirtämään kouluttajani muihin töihin. Hän tuli asenteella että sinähän pärjäät tässä hyvin, joten jatkat yksin. Työ oli uusi minulle, en koskaan aikaisemmin ollut tehnyt mitään sen kaltaista. Olin hyvin epävarma, mutta jaksoin uskoa siihen että pärjään. Esimies oli käynyt antamassa luottamuslauseen, että pärjään. Tosin se oli kaikkea muuta kuin totuus. Olin ihan pihalla.

      Tein virheitä ja paljon. En vain osannut. Kysyessäni neuvoa vieruskaverilta hän tuhahteli minulle. Ei katsonut tai antoi ympäripyöreitä vastauksia. Ihmettelin kovasti hänen käytöstään. Jälkeen päin voin sanoa että käytös johtui varmastikin siitä ettei han osannut tekemääni työpistettä itse ja vältteli tuolla käytöksellään sen tunnustamista ettei osaa.

      Jouduin siis juoksemaan pitkin poikin kyselemässä kouluttajaltani, JOKA ei ollut edes pätevä kouluttamaan minua. Tämäkin selvisi jälkeenpäin. Nyt paljon myöhemmin tiedän hänen kouluttaneen minua väärin ja toistin hänen oppejaan liian kauan. Työohjeita ei ollut. Olin kakkaraossa ja piti vain pärjätä.

      • Siihen kiusaamiseen

        Työmenetelmien opettamisessa kiusaaminen on sääntö eikä poikkeus minun kohdallani.

        Minulle ei anneta työpaikallani samaa koulutusta kuin muille. Se on huonohkolla tolalla muutoinkin. Perehdyttämiseni on välillä ollut niin vajavaista, etten olisi ilman pitkää työhistoriaani pärjännyt millään tavalla.

        Kouluttajikseni on esimerkiksi määrätty työnjohdon puolelta henkilöitä jotka ovat työharjoittelussa tai vasta itse opetelleet työpisteen.

        Koulutuksesta työpaikallani vastaava on myös "kouluttanut" minua hyvin pikapuolisesti ja jopa väärin. Ehkä vahigossa ehkä tahalleen. Vain yhden kerran olen kokenut että hän kouluttaisi minua. Asiallisesti ja samanarvoisesti. Ja meillä todellakin työpisteet vaihtuvat, vaikka työnkierrosta ei voi puhua sillä sekin on kiusaamisen väline.

        Aina kun minut on siirretty työpisteeseen jonka koen olleen minulle jollakin tapaa vieras olen työpaikkaohjaajalle sanonut sen. Jopa pyytänyt perehdytystä.
        Tältä ohjaajalta on tullut erittäin mielenkiintoisia vastauksia kuten "mikä siinä nyt on niin vaikeaa" hyvin ivalliseen sävyyn. Tai "onhan sulla työohjeet" kuin vajaalle puhuisi. Ja useimmiten olen jäänyt ilman itselleni riittävää opastusta ja ohjeistusta. Työpaikkaohjaajan opastus minulle erilainen kuin muille. Usein hyvin lyhyt, vain muutaman minuutin kestävän pintapuolisen sanallisen selvennyksen saan. Jos sitäkään. Onhan mulla työohjeet jotka eivät todellakaan ole niin hyvät kuin työpaikkaohjaajamme kaikille hymyssä suin esittelee. Hän on ne itse tehnyt ja siksi niiden perusteella voi vallan mainiosti tehdä hyvää työnjälkeä.

        Joissakin työpisteissämme kirjallinen työohje on sellainen, ettei niistä erkkikään ota selvää. Tee nyt siinä sitten laatua. Vaikeaa se on jos ei osaa.

      • Edellinen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työmenetelmien opettamisessa kiusaaminen on sääntö eikä poikkeus minun kohdallani.

        Minulle ei anneta työpaikallani samaa koulutusta kuin muille. Se on huonohkolla tolalla muutoinkin. Perehdyttämiseni on välillä ollut niin vajavaista, etten olisi ilman pitkää työhistoriaani pärjännyt millään tavalla.

        Kouluttajikseni on esimerkiksi määrätty työnjohdon puolelta henkilöitä jotka ovat työharjoittelussa tai vasta itse opetelleet työpisteen.

        Koulutuksesta työpaikallani vastaava on myös "kouluttanut" minua hyvin pikapuolisesti ja jopa väärin. Ehkä vahigossa ehkä tahalleen. Vain yhden kerran olen kokenut että hän kouluttaisi minua. Asiallisesti ja samanarvoisesti. Ja meillä todellakin työpisteet vaihtuvat, vaikka työnkierrosta ei voi puhua sillä sekin on kiusaamisen väline.

        Aina kun minut on siirretty työpisteeseen jonka koen olleen minulle jollakin tapaa vieras olen työpaikkaohjaajalle sanonut sen. Jopa pyytänyt perehdytystä.
        Tältä ohjaajalta on tullut erittäin mielenkiintoisia vastauksia kuten "mikä siinä nyt on niin vaikeaa" hyvin ivalliseen sävyyn. Tai "onhan sulla työohjeet" kuin vajaalle puhuisi. Ja useimmiten olen jäänyt ilman itselleni riittävää opastusta ja ohjeistusta. Työpaikkaohjaajan opastus minulle erilainen kuin muille. Usein hyvin lyhyt, vain muutaman minuutin kestävän pintapuolisen sanallisen selvennyksen saan. Jos sitäkään. Onhan mulla työohjeet jotka eivät todellakaan ole niin hyvät kuin työpaikkaohjaajamme kaikille hymyssä suin esittelee. Hän on ne itse tehnyt ja siksi niiden perusteella voi vallan mainiosti tehdä hyvää työnjälkeä.

        Joissakin työpisteissämme kirjallinen työohje on sellainen, ettei niistä erkkikään ota selvää. Tee nyt siinä sitten laatua. Vaikeaa se on jos ei osaa.

        Tämä työpaikka ohjaaja on pääjehu numero 3.

        Hän kohtelee työkavereitaan erittäin epäasiallisesti. Tai ainakin niitä joista ei pidä. Hän on täysin kykenemätön pääsemään henkilökohtaisten tunteidensa ja mielipiteidensä yläpuolelle. asiallisuus todella kaukana. tämä tosin vain minun mielipiteeni hänestä.

        Laitampa hieman esimerkkejä kaikille, niin kaikki voivat itse muodostaa mielipiteensä hänestä.

        - Kerran kysyin häneltä tietoa joka mielestäni oli oleellinen työn suorittamiseksi. Tai pikemminkin oleellinen missä järjestyksessä teen annetun työni. Vastaus kuului " Mitä se sulle kuuluu". Ja jatkoi matkaansa. Rehellisyyden vuoksi kerron myös sen, että kääntyi ja alkoi selittelemään käytöstään. Ensimmäisen ja ainoan kerran.

        -Työpaikallani tehtiin muutoksia kun järjesteltiin paikkoja, jotta työpaikka olisi tehokkaampi. Työpisteitä siirreltiin. tähän layout muutokseen ei osallistunut kuin tämä kyseinen työpaikkaohjaaja. Meiltä muilta työntekijöiltä ei asiasta kyselty, joten jotta mielipiteen saisi esille, piti asioida hänen kanssaan.

        Kävin hänen juttusillaan kulkureitistä. Se oli suuniteltu aivan liian pitkäksi kulkea eräille työntekijöistä. Reitti oli pitkä ja aiheutti terveydellisiä vaivoja, sekä turhaa väsymystä. Myös taloudellisesti tehoton ratkaisu, suorastaan tyhmä. Enkä ollut ainoa joka siitä sanoi. Hänen vastauksensa oli halveksivaan sävyyn tuhahtaen " Kiertäköön" ja silloinen esimies oli vieressä ja vain nauroi. Ei juurikaan haluttu kuunnella.

        - Tarvitsin vapaa päivän terveydellisin syin. Koska joudumme ne vapaapäivät ja pekkaset häneltä anomaan, valitettavasti. Olin hyvissä ajoin liikenteessä,pari viikkoa ennen sitä kyseistä päivää, sillä tiedän, että se on asiallista. En kertonut vapaapäiväni syytä. sanoin vain terveydelliset syyt.. Ei minun tarvitse niitä kertoa. " En mä nyt oikeen tiedä" oikein makeilevasti vastasi.Tiesin kyllä, etten saisi minulle pakollisesti varattua menoa millään siirrettäväksi. Tajusin että minun piti kertoa hänelle ensin mitä varten vapaata tarvitsin. Vasta kerrottuani syyni hänen asenteensa muuttui. Ja sain vapaapäiväni.

        - Hänelle siis myös ilmoitetaan poissaolot. Eräänä aamuna työkaveri viereisessä työpisteessä jäi tulematta töihin. Toista tuntia odoteltuani kysäisin tältä ohjaajalta, että tietääkö tuleeko hän vai ei? Vastasi kertoen kyseisen ihmisen menot ja tilanteet. Miksi oli poissa ja mistä syystä. Kuinka kauan kestää. Lopputulos oli ehkä. Nice. no olihan kiva kiva kun kerrankin jutteli - not. Toisten asioita saa tollein levitellä.

      • Virheeni
        Edellinen kirjoitti:

        Tämä työpaikka ohjaaja on pääjehu numero 3.

        Hän kohtelee työkavereitaan erittäin epäasiallisesti. Tai ainakin niitä joista ei pidä. Hän on täysin kykenemätön pääsemään henkilökohtaisten tunteidensa ja mielipiteidensä yläpuolelle. asiallisuus todella kaukana. tämä tosin vain minun mielipiteeni hänestä.

        Laitampa hieman esimerkkejä kaikille, niin kaikki voivat itse muodostaa mielipiteensä hänestä.

        - Kerran kysyin häneltä tietoa joka mielestäni oli oleellinen työn suorittamiseksi. Tai pikemminkin oleellinen missä järjestyksessä teen annetun työni. Vastaus kuului " Mitä se sulle kuuluu". Ja jatkoi matkaansa. Rehellisyyden vuoksi kerron myös sen, että kääntyi ja alkoi selittelemään käytöstään. Ensimmäisen ja ainoan kerran.

        -Työpaikallani tehtiin muutoksia kun järjesteltiin paikkoja, jotta työpaikka olisi tehokkaampi. Työpisteitä siirreltiin. tähän layout muutokseen ei osallistunut kuin tämä kyseinen työpaikkaohjaaja. Meiltä muilta työntekijöiltä ei asiasta kyselty, joten jotta mielipiteen saisi esille, piti asioida hänen kanssaan.

        Kävin hänen juttusillaan kulkureitistä. Se oli suuniteltu aivan liian pitkäksi kulkea eräille työntekijöistä. Reitti oli pitkä ja aiheutti terveydellisiä vaivoja, sekä turhaa väsymystä. Myös taloudellisesti tehoton ratkaisu, suorastaan tyhmä. Enkä ollut ainoa joka siitä sanoi. Hänen vastauksensa oli halveksivaan sävyyn tuhahtaen " Kiertäköön" ja silloinen esimies oli vieressä ja vain nauroi. Ei juurikaan haluttu kuunnella.

        - Tarvitsin vapaa päivän terveydellisin syin. Koska joudumme ne vapaapäivät ja pekkaset häneltä anomaan, valitettavasti. Olin hyvissä ajoin liikenteessä,pari viikkoa ennen sitä kyseistä päivää, sillä tiedän, että se on asiallista. En kertonut vapaapäiväni syytä. sanoin vain terveydelliset syyt.. Ei minun tarvitse niitä kertoa. " En mä nyt oikeen tiedä" oikein makeilevasti vastasi.Tiesin kyllä, etten saisi minulle pakollisesti varattua menoa millään siirrettäväksi. Tajusin että minun piti kertoa hänelle ensin mitä varten vapaata tarvitsin. Vasta kerrottuani syyni hänen asenteensa muuttui. Ja sain vapaapäiväni.

        - Hänelle siis myös ilmoitetaan poissaolot. Eräänä aamuna työkaveri viereisessä työpisteessä jäi tulematta töihin. Toista tuntia odoteltuani kysäisin tältä ohjaajalta, että tietääkö tuleeko hän vai ei? Vastasi kertoen kyseisen ihmisen menot ja tilanteet. Miksi oli poissa ja mistä syystä. Kuinka kauan kestää. Lopputulos oli ehkä. Nice. no olihan kiva kiva kun kerrankin jutteli - not. Toisten asioita saa tollein levitellä.

        Minun virheeni hänen kanssaan on kaikkinensa se seikka ettemme pidä toisistamme. Aikanaan pyysin hänet kahdenkeskiseen keskusteluun jossa yhdessä tähän lopputulokseen päädyimme.

      • Edellinen jatkaa
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työmenetelmien opettamisessa kiusaaminen on sääntö eikä poikkeus minun kohdallani.

        Minulle ei anneta työpaikallani samaa koulutusta kuin muille. Se on huonohkolla tolalla muutoinkin. Perehdyttämiseni on välillä ollut niin vajavaista, etten olisi ilman pitkää työhistoriaani pärjännyt millään tavalla.

        Kouluttajikseni on esimerkiksi määrätty työnjohdon puolelta henkilöitä jotka ovat työharjoittelussa tai vasta itse opetelleet työpisteen.

        Koulutuksesta työpaikallani vastaava on myös "kouluttanut" minua hyvin pikapuolisesti ja jopa väärin. Ehkä vahigossa ehkä tahalleen. Vain yhden kerran olen kokenut että hän kouluttaisi minua. Asiallisesti ja samanarvoisesti. Ja meillä todellakin työpisteet vaihtuvat, vaikka työnkierrosta ei voi puhua sillä sekin on kiusaamisen väline.

        Aina kun minut on siirretty työpisteeseen jonka koen olleen minulle jollakin tapaa vieras olen työpaikkaohjaajalle sanonut sen. Jopa pyytänyt perehdytystä.
        Tältä ohjaajalta on tullut erittäin mielenkiintoisia vastauksia kuten "mikä siinä nyt on niin vaikeaa" hyvin ivalliseen sävyyn. Tai "onhan sulla työohjeet" kuin vajaalle puhuisi. Ja useimmiten olen jäänyt ilman itselleni riittävää opastusta ja ohjeistusta. Työpaikkaohjaajan opastus minulle erilainen kuin muille. Usein hyvin lyhyt, vain muutaman minuutin kestävän pintapuolisen sanallisen selvennyksen saan. Jos sitäkään. Onhan mulla työohjeet jotka eivät todellakaan ole niin hyvät kuin työpaikkaohjaajamme kaikille hymyssä suin esittelee. Hän on ne itse tehnyt ja siksi niiden perusteella voi vallan mainiosti tehdä hyvää työnjälkeä.

        Joissakin työpisteissämme kirjallinen työohje on sellainen, ettei niistä erkkikään ota selvää. Tee nyt siinä sitten laatua. Vaikeaa se on jos ei osaa.

        Ikävintä työohjeissa työpaikallani on, ettei niihin voi vaikuttaa. Jos huomaan virheen, minun on aivan turha mennä siitä sanomaan. Ei minua kukaan kuuntele. Pääsen itsekin helpommalla kun en mainitse asiasta mitään.

        Arvaan, siis vain arvaan, että samoin ajattelee moni muukin. Ei halua itselleen hankaluuksia ja siksi pysyttelee hiljaa ja taustalla.

        En aidosti usko, että olisin tässäkään asiassa aina oikeassa, mutta kun minua ei haluta edes kuunnella asian puitteissa. Miksiköhän?

        Ehkä siksi, että vastaanottaja pelkää että saattaisin jossakin asiassa olla jopa oikeassa ja hän väärässä. Tosin tämä jos pitäisi paikkansa, en siis olisikaan ihan panettelujen mittainen ihminen, vaan ehkäpä jotakin ihan muuta kuin kiusaajani haluaa minusta kaikille uskotella.

        Ehkä siksi, että vastaanottaja haluaa mennä siitä missä aita on matalin. Ei halua huomata virheitä, jotta ei joutuisi korjaamaan niitä.

        Ehkä siksi, koska olen niin pikkutarkka ja turha ihminen, ettei minua tarvitse koskaan kuunnella.

        Tässä minulta kolme arvausta kysymykseen, jonka itse esitin. Jokainen valitkoon siitä itselleen mieluisimman. Jokainen päättäköön ihan itse.

      • Edellinen jatkaa
        Virheeni kirjoitti:

        Minun virheeni hänen kanssaan on kaikkinensa se seikka ettemme pidä toisistamme. Aikanaan pyysin hänet kahdenkeskiseen keskusteluun jossa yhdessä tähän lopputulokseen päädyimme.

        Ja vaikka kuinka epäasiallisena hänen käytöstään, tämän pääjehu nro 3. pitäisinkin, en ole hänelle kateellinen hänen asemansa vuoksi. Päin vastoin myönnän hieman sääliväni häntä. Tosin heidän mielestään sääli on sairautta.
        No, myönnän olevani siinä suhteessa sairas yksilö.

        Paskamaisin rooli kaikissa työpaikoissa on sen jolla ei ole aitoa valtaa ja silti joutuu kantamaan vastuuta. Varsinkin jos vielä opettelee tekemään asioita, joita ei osaa. Kun joutuu hakemaan paikkaansa vallan hierarkiassa, eikä vielä tiedä omaa paikkaansa nokkimisjärjestyksessä. Se on stressaavaa ja kaikin puolin ahdistavaa. Rooli, johon minulla ei ole pienointäkään hinkua.

        Silti olen siinä samaisessa roolissa nyt. Ei valtaa, mutta tunnen vastuuta koko työyhteisön hyvinvoinnista tämän kirjoitukseni myötä. En tiedä, mihin tämä kaikki johtaa tulevaisuudessa, sen näyttää aika. En edes tiedä, kuinka puolueettomasti kykenen tämän tarinani kertomaan. Parhaani yritän. Enkä tiedä lukeeko näitä kukaan minun työpaikaltani - ainakaan vielä...

        Älköön kuitenkaan kukaan kuvittelko, että haluaisin hänen paikalleen. Siksi en tätä tee. En kaipaa stressiä. Stressi sairastuttaa minut. Ja hänen hommansa on pelkkää stressiä. Ja juoksupoikana olemista. Mielipide, vain mielipide (HUOM! ) hänen asemastaan työyhteisössä. Yksinkertaisesti haluan tehdä työni ja jatkaa elämääni työajan ulkopuolella.

        Otan työn työnä, enkä sekoita henkilökohtaista elämääni ja työtä. Tai niin olen aina pyrkinyt tekemään. Puhun työkavereista, mutta minulla ei ole intressejä heidän suuntaansa työajan ja -paikan ulkopuolella. Yksi periaatteitani. Pyrin viimeiseen asti pitämään henkilökohtaisen elämäni erossa työpaikasta.

        Silti avaudun tässä kaikkien retosteltavaksi koko Suomen kansan edessä. Miksikö ? Työyhteisö, jossa työskentelen on pikkasen mätä. Ei kokonaan, pikkuisen. Jos se mätä saataisiin pestyä pois, kaikilla olisi helpompi olla.

        Kiusaajieni mielestä minä olen se mätä joka pitää pestä pois, mutta näkevätkö he omaa osuuttaan asiassa? Kenellä malka ja kenellä rikka? Kuka uskaltaisi minut kasvotusten kohdata ja kertoa sen? Löytyykö sellaisia selkärankaisia ihmisiä vielä tästä maailmasta..

        Tämä oli täydentävä sivukommentti.

    • Kujalla

      Sosiaalisesti minut jätettiin ja myös jättäydyin pois kuvioista heti alusta. En tuntenut ketään ja oli uusi paikka. Mieluiten silloin olen yksin kuin tuppaudun johonkin seuraan. En ole ryhmäsieluinen ja tämä on tosi. Olen aina viihtynyt omassa seurassani paremmin kuin hyvin.

      Olen syvimmiltään hiljainen ja ujo ihminen, vaikka sitä voisi joskus kaikkien vaikea uskoa. kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta ympärilleni. Tilaa.

      Tauoille oli erilaiset intressit kuin muilla työkavereilla. Halusin taukoni viettää kuten olen. Rauhassa ja hiljaisuudessa. Omissa oloissani. Tämähän oli minulta paha virhe. Jopa synniksi luokiteltu virhe. Työskentelenhän sosiaalisessa yhteisössä. Tein väärin kun olin erilainen. En sitä ymmärtänyt.

      Työkavereilta alkoi kuitenkin hieman tulla kontaktin ottoa. Niin negatiivistä kuin positiivistäkin. Arvosteltiin minun käytöstäni sopimattomaksi, vierestä ja selän takaa. Kukaan ei tullut luokseni kyselemään suoraan. Itse olin silloin todella huono tekemään sosiaalisia aloitteita. Aivan surkea. Tottumaton. En osannut, varsinkaan naispuolisten työkavereiden kanssa. Olin tottunut ronskiin kanssakäymiseen miehisessä työhistoriassani.

      Näillä eväin en onnistunut naisten kanssa ollenkaan. Pahensin vain tilannettani. saati sitten miesten kanssa. Olin kuin kala kuivalla maalla. Sosiaalisesti epäonnistunut. eksyksissä.

    • Kujalla

      Ammatillisesti olin myös hyvin erilainen. Työkaverini olivat kaikki toisesta puusta veistettyjä kuin minä. ei paremmin eikä huonommin. Erilaisia. Nuoria ja työelämänsä alussa olevia, sekä kypsempiä työntekijöitä. Kuitenkin luokittelisin kastiin (en pidä luokittelusta) ammatillisesti kapea-alaisempia. Minulla työhistoriaa monelta alalta ja asemasta.

      Tämä oli asia joka teki minusta erilaisen. Tein taas virheitä. Olisi aina pitänyt olla ihan hiljaa. En olisi saanut puuttua millään tavalla asioihin jotka näin olevan pielessä. Laadullisiin seikkoihin ja puutteisiin. Järkeeni ei käynyt sitten mitenkään se että asiat tehdään tahalleen huonosti. Jos jonkin asian voisi korjata tai tehdä paremmin, olen sitä mieltä että siihen pitää puuttua. En sano missään nimessä että se mitä minä asiasta sanon olisi juuri se mitä asialle pitäisi tehdä. Mutta pitää ilmaista jos jokin on pielessä.

      Aikaisempi työhistoriani opetti, että aina kun löytyy ongelma, se pitää saattaa tietoisuuteen vähintään yhden ratkaisumallin kanssa. silloin se on rakentavaa. Muutoin menee melkeimpä kitisemisen puoleen. Ja kitisemällä ei saa asioita ratkaistuksi.

      • Edellinen jatkaa

        Tarkennan tätä siten, etten pitänyt itseäni parempana kuin muut. Taustaani nähden erilaisena kuin muut. Suurin osa työkavereistani osasi kyseisen alan työt, kun minä taasen en osannut niitä ollenkaan.

        Osannut edes puhua asioista oikeilla nimillä. Olin ensimmäistä kertaa alalla ja kokemuspohjaa vastaavista töistä ollenkaan. Aivan untuvikko kyseisellä alalla.

        Kuitenkin tälläkin alalla oli paljon sellaisia asioita, joita nämä alan ammattilaiset eivät tienneet koskien minun aikaisempia työkokemuksiani. Toisilta aloilta.

        Kuten esimerkiksi seikka, että alumiinia ja terästä ei voi hitsata yhteen.
        Voin toki olla väärässäkin.

        Mutta, mutta.. jos olenkin tässä asiassa oikeassa, olen kiusaajieni mukaan ylimielinen ja puutun asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Mitäs sitten?

        1.Olen hiljaa, enkä puutu asioiden kulkuun. Katselen vierestä kun virheitä toistetaan ja toistan itse virheitä joita käsketään toistaa.

        2.Hammasta purren ja varoen käyn vihjaamassa jollekin asian laidasta kun sopiva tilaisuus sattuu kohdalle. Nöyränä ja peloissani.

        3.Otan asian rohkeasti ja suoraan esiin, välittämättä siitä mitä se tekee ylimieliselle ja kaikkeen puuttuvalle maineelleni.

        Maineelle, jonka kiusaajani on luonut selkäni takana. Maineelle, josta varmasti totta osa ja loput panettelua.

        Jos olen väärässä, olen väärässä. Luovutan taistelutta ja antaudun.
        Siitä huolimatta mielestäni pitää poikkeamista ilmoittaa. Niin vaan kuuluu tehdä.

      • siihen kiusaamiseen
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        Tarkennan tätä siten, etten pitänyt itseäni parempana kuin muut. Taustaani nähden erilaisena kuin muut. Suurin osa työkavereistani osasi kyseisen alan työt, kun minä taasen en osannut niitä ollenkaan.

        Osannut edes puhua asioista oikeilla nimillä. Olin ensimmäistä kertaa alalla ja kokemuspohjaa vastaavista töistä ollenkaan. Aivan untuvikko kyseisellä alalla.

        Kuitenkin tälläkin alalla oli paljon sellaisia asioita, joita nämä alan ammattilaiset eivät tienneet koskien minun aikaisempia työkokemuksiani. Toisilta aloilta.

        Kuten esimerkiksi seikka, että alumiinia ja terästä ei voi hitsata yhteen.
        Voin toki olla väärässäkin.

        Mutta, mutta.. jos olenkin tässä asiassa oikeassa, olen kiusaajieni mukaan ylimielinen ja puutun asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Mitäs sitten?

        1.Olen hiljaa, enkä puutu asioiden kulkuun. Katselen vierestä kun virheitä toistetaan ja toistan itse virheitä joita käsketään toistaa.

        2.Hammasta purren ja varoen käyn vihjaamassa jollekin asian laidasta kun sopiva tilaisuus sattuu kohdalle. Nöyränä ja peloissani.

        3.Otan asian rohkeasti ja suoraan esiin, välittämättä siitä mitä se tekee ylimieliselle ja kaikkeen puuttuvalle maineelleni.

        Maineelle, jonka kiusaajani on luonut selkäni takana. Maineelle, josta varmasti totta osa ja loput panettelua.

        Jos olen väärässä, olen väärässä. Luovutan taistelutta ja antaudun.
        Siitä huolimatta mielestäni pitää poikkeamista ilmoittaa. Niin vaan kuuluu tehdä.

        Olin siis ammatillisesti erilainen.
        Joka kerta, kun mainitsin jonkin asian ääneen, vastaus oli tyhjentävästi " Mitä se sulle kuuluu?"
        Työkaverien vakiovastaus lähes kaikkiin kehittämisideoihin. Jokainen idea torpattiin lähes tykkänään. Niistä ei voitu edes keskustella.

        Pääjehu nro 1. ei edes ymmärtänyt koskaan mitään, mistä puhuin. Tai ei halunnut ymmärtää. Ja vaikka en edes puhunut asioista hänelle, häneltä tuli vastauksena kaikkeen, ettei asia minulle kuulu tai että asiaa ei voi tehdä muulla tavalla kuin se on aina tehty. Täys tyrmäys kaikkeen.

        Pääjehu nro 2. ei alkuun halunnut kuunnella minua. Häneltä samat vastaukset kuin pääjehu nro 1. Jos hänelle jotakin kävin sanomassa tai kertomassa vastaus oli lähinnä ärinää ja pahantuulisuutta. Nice. Ei halunnut edes kuunnella teknisiä ongelmiani, asiatonta käytöstä sain vastaukseksi.

        Voidakseni asioida työasioissa pääjehu nro 2. kanssa, minulla piti olla turvahenkilö ja välittäjä paikalla. Joku, joka esti pahansisuisen purkauksen tulemista niskoilleni. Tämä turvahenkilö oli useimmiten alkuvaiheissa esimies, tekninen insinööri tai ihan työkaveri. Tämä oli välttämätön vaihe pääjehu nro 2. kanssa. Pääjehu nro 2. :lla on yllättävän paljon valtaa työyhteisössämme.

        Pääasiallisesti koin, että juuri pääjehu nro 2. oli avainasemassa kiusaamisessani, niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Siksi yritin häntä vältellä parhaani mukaan aina ja kaikkialla.

        Yritin kohdata hänet asian tiimoilta, mutta hän vain vetäytyi. No joka tapauksessa kävimme pienen hetken keskustelua, ihminen ihmiselle. tämän lyhyen keskustelun tuloksena olin varma, että vaikka hän onkin kiusaajani, hänellä olisi valta myös lopettaa minun kiusaamiseni.

        Pääjehu nro 2. myös tuntui siltä, että hän kykenisi ymmärtämään minua myös ammatillisesti. Sen arvasin ja luulen, ettei arvaukseni mennyt metsään, näin jälkikäteen arvioituna.

        Pääjehu nro 3. ei koskaan kuunnellut kehittämisideoitani ja jos kuunteli, tiedän hänen vieneen niitä eteenpäin kertomatta että alkuperäinen idea lähti minulta. Myös poikkeamat joita olen huomannut ja hänelle ilmoittanut, hän on julkisesti ominut ja ilmoittanut eteenpäin omissa nimissään. Tämän olen itse omilla korvillani kuullut hänen tekevän.

        Ja voinen mainita, etten lie ole ainoa, jolle samoin on käynyt.

        Siksipä en asioi niissä asioissa hänen kanssaan enään. En jää häntä odottelemaan taihi nostattelemaan - menen sen luo, jonka vastuulla asia oikeasti on tai sen luo joka aidosti ja oikeasti pystyy asialle jotakin tekemään taikka sanomaan, ettei asialle tarvitse tehdä mitään. Näinkin voi olla joskus, että olen väärässä, ja asialle ei tarvitse oikeasti tehdä mitään.

        Pääjehu nro 4. ei ole syytön tässäkään asiassa. Kiusallaan hän puuttui poikkeamiin, kovaa ja suoraan. Hän vei periksiantamattomuudellaan asioita läpi harmaan kiven, vaikka hyvin tiesi sen ärsyttävän muita. Välittämättä muiden mielipiteistä hän teki sen, mitä ei olisi saanut koskaan tehdä. Puuttui asioihin, jotka oli jo sellaisenaan tiettyjen piirien hyväksymiä. Pelottomasti ja itsensä tietoisesti uhraten syntipukiksi. Miksiköhän?

        1. Koska on vaan niin tyhmä ja yksinkertainen.

        2. On niin itteänsä täynnä, ettei huomioi muiden mielipiteitä.

        3. Koki, että niin on vaan jonkun tehtävä.

        Jos joku näitä jaksaa lukea, niin valitkoon ihan mieleisimmän vaihtoehdon.

    • Siihen kiusaamiseen

      Mennäämpä sitten seuraavaan aiheeseen.
      Työtehtävien jakaminen työpaikallani.

      Tämä on yksi lempiaiheestani. Se perustuu mielestäni täysin siihen mikä on henkilön status. Ehdottomasti henkilökohtainen mielipide. Se miten tämä mielipide on minulle muodostunut siitä selontekoa monelta vuodelta jäljemmin.

      Siinä ei huomioida ihmisten eriaisia tilanteita elämän kiertokulussa. Jos olet sairas tai huonovointinen. Tässä tapahtunut tosin viimeaikoina kehitystä positiivisempaan suuntaan. Johtuen mistä lie. Toivoisin, että minulla voisi olla näppini pelissä, mutta toiveeksi se kai jää.

      Meillä hyvin eri tyylisesti rasittavia työpisteitä. Ja kun me ihmisetkin olemme erilaisia, niin rasitus on jokaiselle omanlaisensa. Työnkierrolla voidaan tätä rasitusta keventää ja jakaa. Jos se toimisi. Jos sen haluttaisiin toimia. Ei se nyt niin vaikeaa ole.

      Päin vastoin siitä vastaava on käyttänyt sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Hän kierrättää samoja ihmisiä raskaissa työpisteissä. Ovelaa, se päälisin puolin näyttää toimivan noin niinkuin ulkokultaisesti katsottuna. Sillä ihmiset vaihtavat paikkaa. Mutta olemme kyllä kaikki työpaikallamme tämän huomanneet.

      Tietyt ihmiset eivät koskaan joudu tekemään tiettyjä asioita ja tietyt joutuvat aina tekemään tietyt asiat. Joissakin työpisteissä työn määrä vaihtelee viikoittain jopa 200 %. Helpolla viikolla helppo työpiste ja vaikealla samainen on helvetillinen. Ja tämä työnkierrosta vastaava on hyvin tietoinen tästä asiasta. Ja osaa käyttää sitä hyväkseen kiusatakseen niitä tiettyjä. Ja tämä valinta perustuu statukseen.

      Millä status sitten määritellään. Päätelmiä voi kaikki itse tehdä mutta minun päätelmäni on se hyvävelikerho joka kiusaa minua ja myös niitä jotka ovat erilaisia. Tätä pitää kysyä siltä työpaikkaohjaajalta joka työnkiertoa pyörittää.
      En ole oikea ihminen määrittelemään millä ideologialla se menee. Tehnyt vain huomioita ja päätelmiä. Voin toki olla väärässäkin, en ole aina oikeassa.

      • Siihen kiusaamiseen

        Ja mitenko tämä sitten ilmenee työpaikallani. Voin kertoa vain omakohtaisia kokemuksia, sillä en halua juoruja levitellä. Tai toisten asioita kertoa, jokainen kertokoon jos haluaa. Niistä omistaan...

        *Työsuhteen alussa minulle siis määrättiin paikka. Tein sitä ja toista työpistettä neljä kuukautta. Ei ollut alussa raskas, mutta työpisteelleni laitettiin koko ajan lisää ja lisää töitä. Työmääräni kasvoi koko ajan. Pikkuhiljaa minulle määrättiin lisää töitä. Työtahdin kiristyessä paine kävi ylivoimaiseksi. Työstä tuli eläimellistä painamista. Jouduin taukojani supistamaan ja venyttämään työpäivääni jotta saisin työni tehdyksi. Apua en saanut vaikka pyysin.

        Muut kyllä pääsivät vaihtamaan työpistettä. Minä en. Poissa ollessani työt jaettiin toisella tavalla, sillä ei kenenkään muun tarvinnut niin suurta työkuormaa kantaa. Perustelu siihen etten minä voinut vaihtaa työpistettä oli etten vielä osannut muuta. Tuolloin meillä ei ollut vielä työnkiertoa joka pakottaisi työpisteen vaihtoon.

        Seuraavan vuoden alussa meillä alkoi työnkierto ja tuli tämä työpaikkaohjaaja hoitamaan asiaa. Kaikki vaihtoivat työpistettä. Kaikki muut paitsi minä. Ja tämä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Minulle asiasta mitään tietenkään oltu puhuttu. Kaikki muut tiesivät tästä työpisteiden vaihdosta.

        Kolme päivää kattelin ja kuuntelin että mitä tapahtuu. Menin suoraan esimiehen juttusille asiaa tiedustelemaan. Esimies vastasi " Ei kaikki voi samaan aikaan vaihtaa", niin ei kaikki, mutta kaikki muut paitsi minä. Kovisteltuani silloista esimiestäni pääsin vaihtamaan työpistettä.

        Pääsin työpisteeseen, eli kahteen työpisteeseen. Siinä oli aina ja poikkeuksetta ollut kaksi työntekijää. Minut laitettiin tekemään sitä yksin, koska työpaikkaohjaajan mielestä se oli niin helppo työpiste. ei homma eikä mikään.

        No tein sitä kuukauden sitten. Ja sitten iski paukku. Aloin oireilemaan. Kauheita päänsärkyjä ja käsi tärisi. Työnteko kävi suorastaan ylivoimaiseksi. Oireet olivat päivitäisiä. Kävin lääkärissä ja diagnosoitiin harmittomaksi migreeniksi ja niskalihasten jumiutumiseksi. Todennäköisesti työperäistä sillä minulla oli ergonomisesti huono työpiste. Ei kun lääkkeitä ja töihin. Esimiehelle kävin vinkkaamassa että aika yksinäistä tuolla työpisteessä, että tarvitsisi vähän apuja. Tähän silloinen esimies naurahti " Mut sähän pärjäät". Ja niin se vaan taas piti pärjätä.

        Meni kuukausi lääkkeillä, ihan tokkurassa. Kävin esimiehen juttusilla taas ja totesivat työpaikkaohjaajan kanssa että työmääräni oli ihan ok. Huvittunnesti nauroivat että "eihän sun tartte tehdä kuin kuusi, jos kerkeet niin teet seitsemän". Mikä oli aikaisemmin ollut kahdeksan kahdella työntekijällä.

        Tein koko ajan samaa työpistettä. Ja taas pamahti. Oireet paheni yllättäen rajusti. Toinen puoli kropasta valahti veltoksi. Pari pekkasta ja lääkäriin. Nyt lääkäri tajusi että tässä on kyse jostakin muusta kuin migreenistä. lääkkeitä en enään saanut käytää koska kyse oli työterveyslääkärin mukaan aivoperäisestä jutusta. Suositteli etten jäisi pois töistä, sillä paranemismahdollisuus suurempi kun on aktiivinen ja pyrkii toimimaan mahdollisimman normaalisti.

        Takaisin töihin. Menin taas esimiehen juttusille kyselemään apuja kertomatta tilanteestani. Oli vähän henkisesti rikki asian kanssa, enkä siinä tilanteessa halunnut kertoa. " Ei täällä ketään muutakaan auteta" vastauksena.

        JATKUU

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Ja mitenko tämä sitten ilmenee työpaikallani. Voin kertoa vain omakohtaisia kokemuksia, sillä en halua juoruja levitellä. Tai toisten asioita kertoa, jokainen kertokoon jos haluaa. Niistä omistaan...

        *Työsuhteen alussa minulle siis määrättiin paikka. Tein sitä ja toista työpistettä neljä kuukautta. Ei ollut alussa raskas, mutta työpisteelleni laitettiin koko ajan lisää ja lisää töitä. Työmääräni kasvoi koko ajan. Pikkuhiljaa minulle määrättiin lisää töitä. Työtahdin kiristyessä paine kävi ylivoimaiseksi. Työstä tuli eläimellistä painamista. Jouduin taukojani supistamaan ja venyttämään työpäivääni jotta saisin työni tehdyksi. Apua en saanut vaikka pyysin.

        Muut kyllä pääsivät vaihtamaan työpistettä. Minä en. Poissa ollessani työt jaettiin toisella tavalla, sillä ei kenenkään muun tarvinnut niin suurta työkuormaa kantaa. Perustelu siihen etten minä voinut vaihtaa työpistettä oli etten vielä osannut muuta. Tuolloin meillä ei ollut vielä työnkiertoa joka pakottaisi työpisteen vaihtoon.

        Seuraavan vuoden alussa meillä alkoi työnkierto ja tuli tämä työpaikkaohjaaja hoitamaan asiaa. Kaikki vaihtoivat työpistettä. Kaikki muut paitsi minä. Ja tämä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Minulle asiasta mitään tietenkään oltu puhuttu. Kaikki muut tiesivät tästä työpisteiden vaihdosta.

        Kolme päivää kattelin ja kuuntelin että mitä tapahtuu. Menin suoraan esimiehen juttusille asiaa tiedustelemaan. Esimies vastasi " Ei kaikki voi samaan aikaan vaihtaa", niin ei kaikki, mutta kaikki muut paitsi minä. Kovisteltuani silloista esimiestäni pääsin vaihtamaan työpistettä.

        Pääsin työpisteeseen, eli kahteen työpisteeseen. Siinä oli aina ja poikkeuksetta ollut kaksi työntekijää. Minut laitettiin tekemään sitä yksin, koska työpaikkaohjaajan mielestä se oli niin helppo työpiste. ei homma eikä mikään.

        No tein sitä kuukauden sitten. Ja sitten iski paukku. Aloin oireilemaan. Kauheita päänsärkyjä ja käsi tärisi. Työnteko kävi suorastaan ylivoimaiseksi. Oireet olivat päivitäisiä. Kävin lääkärissä ja diagnosoitiin harmittomaksi migreeniksi ja niskalihasten jumiutumiseksi. Todennäköisesti työperäistä sillä minulla oli ergonomisesti huono työpiste. Ei kun lääkkeitä ja töihin. Esimiehelle kävin vinkkaamassa että aika yksinäistä tuolla työpisteessä, että tarvitsisi vähän apuja. Tähän silloinen esimies naurahti " Mut sähän pärjäät". Ja niin se vaan taas piti pärjätä.

        Meni kuukausi lääkkeillä, ihan tokkurassa. Kävin esimiehen juttusilla taas ja totesivat työpaikkaohjaajan kanssa että työmääräni oli ihan ok. Huvittunnesti nauroivat että "eihän sun tartte tehdä kuin kuusi, jos kerkeet niin teet seitsemän". Mikä oli aikaisemmin ollut kahdeksan kahdella työntekijällä.

        Tein koko ajan samaa työpistettä. Ja taas pamahti. Oireet paheni yllättäen rajusti. Toinen puoli kropasta valahti veltoksi. Pari pekkasta ja lääkäriin. Nyt lääkäri tajusi että tässä on kyse jostakin muusta kuin migreenistä. lääkkeitä en enään saanut käytää koska kyse oli työterveyslääkärin mukaan aivoperäisestä jutusta. Suositteli etten jäisi pois töistä, sillä paranemismahdollisuus suurempi kun on aktiivinen ja pyrkii toimimaan mahdollisimman normaalisti.

        Takaisin töihin. Menin taas esimiehen juttusille kyselemään apuja kertomatta tilanteestani. Oli vähän henkisesti rikki asian kanssa, enkä siinä tilanteessa halunnut kertoa. " Ei täällä ketään muutakaan auteta" vastauksena.

        JATKUU

        Ei kuin takaisin töihin. En ole ihan höntysimmästä vitsasta väännetty täytyy myöntää itsekin. Odotellessani sitä saamarin neurologin aikaa. Tein sen minkä pystyin. Yritin pyytää apuja työkavereilta, sitä saamatta. Kyllä kaikki työkaverit näkivät ahdinkoni. Näkivät kyllä jos kerran esimiehelle huolestaan kertoivat. Jälkeenpäin esimieheltä kysyessäni hän ei ollut huomannut mitään erikoista. Yllättävää. Todellakin.

        Neurologi tutki sitten ja varmisti, että aivoperäinen on. Lähete kiireellisenä sairaalaan jatkotutkimuksiin. Töihin palattuani kerroin esimiehelle tilanteestani ja pääsin vaihtamaan työpistettä. Johon luonnollisesti en saanut koulutusta työpaikkaohjaajaltani. Onhan siinä ne työohjeet. Ja sitten alkoi se ravaaminen siellä esimiehen luona. Kaikki niin huolissaan minun voinnistani. Yksikään ei kyllä koskaan tullut minulta kysymään mikä on. Tai kuinka voin tai yhtään mitään muutenkaan. Olinhan myös sosiaalisesti eristetty.

        Ite olin ihan hajalla kun vielä elin epätietoisuudessa sairaudestani. Pääsin kesan alussa tutkimuksiin, ja jotta saisin sitä varten vapaa päivän oli minun tehtävä seuraavan päivän työt valmiiksi. Esimiehen pyynnöstä.

        Pian sainkin diagnoosini. Olin kiireellinen tapaus, koska oireeni olivat sen verran toimintakykyä haittaavat että pääsin jonojen ohi. MS-tauti. Vit*tu mikä pommi. Kaboom pam pum ja trättärällää. Tauti joka puhkeaa usein viirustaudin jälkeen ja jonka taudinkulkuun vaikuttaa rasitus.Pada bam, Pada bum.

        jatkuu

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Ei kuin takaisin töihin. En ole ihan höntysimmästä vitsasta väännetty täytyy myöntää itsekin. Odotellessani sitä saamarin neurologin aikaa. Tein sen minkä pystyin. Yritin pyytää apuja työkavereilta, sitä saamatta. Kyllä kaikki työkaverit näkivät ahdinkoni. Näkivät kyllä jos kerran esimiehelle huolestaan kertoivat. Jälkeenpäin esimieheltä kysyessäni hän ei ollut huomannut mitään erikoista. Yllättävää. Todellakin.

        Neurologi tutki sitten ja varmisti, että aivoperäinen on. Lähete kiireellisenä sairaalaan jatkotutkimuksiin. Töihin palattuani kerroin esimiehelle tilanteestani ja pääsin vaihtamaan työpistettä. Johon luonnollisesti en saanut koulutusta työpaikkaohjaajaltani. Onhan siinä ne työohjeet. Ja sitten alkoi se ravaaminen siellä esimiehen luona. Kaikki niin huolissaan minun voinnistani. Yksikään ei kyllä koskaan tullut minulta kysymään mikä on. Tai kuinka voin tai yhtään mitään muutenkaan. Olinhan myös sosiaalisesti eristetty.

        Ite olin ihan hajalla kun vielä elin epätietoisuudessa sairaudestani. Pääsin kesan alussa tutkimuksiin, ja jotta saisin sitä varten vapaa päivän oli minun tehtävä seuraavan päivän työt valmiiksi. Esimiehen pyynnöstä.

        Pian sainkin diagnoosini. Olin kiireellinen tapaus, koska oireeni olivat sen verran toimintakykyä haittaavat että pääsin jonojen ohi. MS-tauti. Vit*tu mikä pommi. Kaboom pam pum ja trättärällää. Tauti joka puhkeaa usein viirustaudin jälkeen ja jonka taudinkulkuun vaikuttaa rasitus.Pada bam, Pada bum.

        jatkuu

        Välittömästi diagnoosin jälkeen kerroin esimiehelleni ja pääsin kesäksi kevyempään istumatyöhön. työpaikkaohjaajalle kerroin pääkohdat. Aivoperäinen sairaus johon vaikuttaa rasitus. Eli en kertonut diagnoosiani. kerroin joillekin työkavereille joihin silloin kuvittelin voivani luottaa. Halusin käsitellä asian ensin itseni kanssa.

        Mutta takaisin työpaikalle. Muutoin ihan ok, mutta tämä poppoo aloitti saman rulianssin seuraavan kanssa. Ensimmäistä kertaa mä hajosin siihen kiusaamiseen. Mikään ei ollut vielä tuntunut mun nahoissani. Kuten varmaankin jokainen on ymmärtänyt en ole höyhensarjalainen. Minulta löytyy selkärankaa sivuuttaa asioita asioina. Tämä uhri ei olisi sitä kestänyt. Ei niin pahana mitä se mulle oli. Paljon jälkeenpäin tajusin, että ei se silloin hänelläkään alkanut. ihan alusta asti häntäkin piinattiin.

        Joka tapauksessa otin yhteyttä pääluottamusmieheen ja esimieheen. Esimies uhkaili minua että tää on nyt vaan sun kuvitelmaa ja sellaisia. Oletko sä nähnyt omaa osaasi tässä ja kun sä olet tollainen ja plää. plää ja plää. En mä sellaisia kuuntele. Selkärankaa löytyy. Ja sitten alkoi se laulu siitä, että ei tähän mitään työsuojelua tarvitse plää, plää, plää. Yksioikoisesti ilmoitin että mitä aiot asialle tehdä ja kun teet työsuojelun on oltava paikalla. Olen sitä vaatinut ja minulla siihen oikeus. Thats it.

        Työsuojelulle kerroin kaikki asiat nimineen tapahtumineen päineen. Vastaanotto oli hieman tyrmistynyt. Oli kuitenkin ylittynyt rikoskynnys useaan eri työlainsäädännön kohtaan. Lukijoilleni en ole ihan kaikkea p-jaskaa ilmaissut.

        Koska pohjimmiltani olen kiltti ihminen en ensimmäisellä kierroksella aseta ketään syytettyjen penkille. Esimiehelle ei nimiä kerrottu, tapahtumat kyllä käsiteltiin. Ainuttakaan tapahtumaa jota käsiteltiin ei esimies kiistänyt. Nimiä ei minun tarvinnut hänelle kertoa. Hän tiesi ne kyllä.


        jatkuu

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Välittömästi diagnoosin jälkeen kerroin esimiehelleni ja pääsin kesäksi kevyempään istumatyöhön. työpaikkaohjaajalle kerroin pääkohdat. Aivoperäinen sairaus johon vaikuttaa rasitus. Eli en kertonut diagnoosiani. kerroin joillekin työkavereille joihin silloin kuvittelin voivani luottaa. Halusin käsitellä asian ensin itseni kanssa.

        Mutta takaisin työpaikalle. Muutoin ihan ok, mutta tämä poppoo aloitti saman rulianssin seuraavan kanssa. Ensimmäistä kertaa mä hajosin siihen kiusaamiseen. Mikään ei ollut vielä tuntunut mun nahoissani. Kuten varmaankin jokainen on ymmärtänyt en ole höyhensarjalainen. Minulta löytyy selkärankaa sivuuttaa asioita asioina. Tämä uhri ei olisi sitä kestänyt. Ei niin pahana mitä se mulle oli. Paljon jälkeenpäin tajusin, että ei se silloin hänelläkään alkanut. ihan alusta asti häntäkin piinattiin.

        Joka tapauksessa otin yhteyttä pääluottamusmieheen ja esimieheen. Esimies uhkaili minua että tää on nyt vaan sun kuvitelmaa ja sellaisia. Oletko sä nähnyt omaa osaasi tässä ja kun sä olet tollainen ja plää. plää ja plää. En mä sellaisia kuuntele. Selkärankaa löytyy. Ja sitten alkoi se laulu siitä, että ei tähän mitään työsuojelua tarvitse plää, plää, plää. Yksioikoisesti ilmoitin että mitä aiot asialle tehdä ja kun teet työsuojelun on oltava paikalla. Olen sitä vaatinut ja minulla siihen oikeus. Thats it.

        Työsuojelulle kerroin kaikki asiat nimineen tapahtumineen päineen. Vastaanotto oli hieman tyrmistynyt. Oli kuitenkin ylittynyt rikoskynnys useaan eri työlainsäädännön kohtaan. Lukijoilleni en ole ihan kaikkea p-jaskaa ilmaissut.

        Koska pohjimmiltani olen kiltti ihminen en ensimmäisellä kierroksella aseta ketään syytettyjen penkille. Esimiehelle ei nimiä kerrottu, tapahtumat kyllä käsiteltiin. Ainuttakaan tapahtumaa jota käsiteltiin ei esimies kiistänyt. Nimiä ei minun tarvinnut hänelle kertoa. Hän tiesi ne kyllä.


        jatkuu

        No esimiehen mielestä oli hyvä ratkaisu yhteinen palaveri. Mautonta suorastaan minun mielestäni. Yhteispalaveri kiusaamisasiassa. Mielipiteeni siitä on että hän saattoi ajatella että luovuttaisin siihen paikkaan. Sorry, selkärankaa löytyy täältä, mutta en tiedä siitä esimiehestä. Saatoin olla v äärässäkin.

        Hän keräsi kokoon kaikki naispuoliset työkaverit palaverihuoneeseen ja jostakin kumman syystä sinne tuli myös pääjehu kakkonen. Ainoana miespuolisena ja kesken palaverin. Tulikohan kutsuttuna vaiko omin lupinensa.

        Vain naisia! Tätä pitää pikkaisen valottaa.
        Yrityksellä jossa työskentelen on hieman kakanmakuinen maine naisten kohtelusta. Ollut jo vuosia. Näitä vaan kuulee puhuttavan tuolta maailman tuulista. Kaikki hankaluudet ja epämukavat kiusaamistapahtumat kuitataan ämmien kähinöillä. Todenperäisyyttä en voi sanoa, enkä parjaa kerron vain mitä yrityksestä kuulin eri tahoilta ennen kuin sinne menin töihin.

        Ainoa jonka voin rehellisesti sanoa, on ne kommentit, joita olen työpaikkaohjaajan suusta omilla korvillani kuullut. Hän jo työskennellyt yrityksessä kauan. Ne kuvaavat ilmapiiriä. Tässä tulee.

        " kolme naista on liikaa linjalla"
        "siks mä keräänkin ympärilleni vain poikia"

        Huumoria ehkä. Niin minä sen tulkitsen. Tosin minun huumorintajuni on mielestäni aikalailla laaja-alaisempi kuin joidenkin. Ei parempi eikä huonompi. Ehkä vain hieman erilainen. Tämäkin vain mielipide.

        jatkuu

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        No esimiehen mielestä oli hyvä ratkaisu yhteinen palaveri. Mautonta suorastaan minun mielestäni. Yhteispalaveri kiusaamisasiassa. Mielipiteeni siitä on että hän saattoi ajatella että luovuttaisin siihen paikkaan. Sorry, selkärankaa löytyy täältä, mutta en tiedä siitä esimiehestä. Saatoin olla v äärässäkin.

        Hän keräsi kokoon kaikki naispuoliset työkaverit palaverihuoneeseen ja jostakin kumman syystä sinne tuli myös pääjehu kakkonen. Ainoana miespuolisena ja kesken palaverin. Tulikohan kutsuttuna vaiko omin lupinensa.

        Vain naisia! Tätä pitää pikkaisen valottaa.
        Yrityksellä jossa työskentelen on hieman kakanmakuinen maine naisten kohtelusta. Ollut jo vuosia. Näitä vaan kuulee puhuttavan tuolta maailman tuulista. Kaikki hankaluudet ja epämukavat kiusaamistapahtumat kuitataan ämmien kähinöillä. Todenperäisyyttä en voi sanoa, enkä parjaa kerron vain mitä yrityksestä kuulin eri tahoilta ennen kuin sinne menin töihin.

        Ainoa jonka voin rehellisesti sanoa, on ne kommentit, joita olen työpaikkaohjaajan suusta omilla korvillani kuullut. Hän jo työskennellyt yrityksessä kauan. Ne kuvaavat ilmapiiriä. Tässä tulee.

        " kolme naista on liikaa linjalla"
        "siks mä keräänkin ympärilleni vain poikia"

        Huumoria ehkä. Niin minä sen tulkitsen. Tosin minun huumorintajuni on mielestäni aikalailla laaja-alaisempi kuin joidenkin. Ei parempi eikä huonompi. Ehkä vain hieman erilainen. Tämäkin vain mielipide.

        jatkuu

        Siis siihen palaveriin. Aika lailla turha asian kannalta. Joitakin asioita käsiteltiin. äänessä oli vain esimies, minä, pääluottamusmies, pääjehu 2 ja työpaikkaohjaaja. Kaikki muut olivat tuppisuuna ja ilmeettömänä paikoillaan. Kuin kirkonpenkissä. Ilmoitin selkeästi että tässä ei ole kaikki kiusaajani paikalla.

        Toinen palaveri pidettiin, jossa kaikki paikalla. Asiat joista pitikin keskustella käytiin läpi. Sen jälkeen tilanne meni kuitenkin hieman kova ääniseksi puolin jos toisin. Sävy ei ollut vihainen. Kaikkien edessä esimies nosti minun vastuuni asioista esiin. Kuinka epäsosiaalinen olen ja vaikeasti lähestyttävä. Huumorintajuni on mauton ja häiritsevää. Olen kova ääninen ja sitä rataa. Myönsin olevani epäsosiaalinen ja vaikeasti lähetyttävä. Sanoin korjaavani käytöstäni. Pääluottamusmies oli paikalla ja yllättävää kyllä ei puuttunut keskusteluun. Tosin pääjehu 2 oli kyllä suuna päänä. Myönsin osallisuuteni tilanteeseen noilta osin. lupasin yrittää olla huomaavaisempi. Tosin kukaan työkaveri tai esimies ei koskaan ollut noita asioita minulle tullut henkilökohtaisesti sanomaan. Ei kertaakaan. keskustelemaan asiallisesti.

        Ja nyt paljastan mikä oli sen palaverin aihe. Siis noin niinkuin alunperin.

        1. Työsyrjintä työtehtävien jaossa
        2. Työsyrjintä tehtäviin koulutuksessa
        3. Työsyrjintä työn määrässä


        Sain kuitenkin aikaiseksi jotakin. Asia otettiin esille ensimmäistä kertaa. Työpaikka hiljeni ja rauhoittui hieman. Ei ollut mukavaa aikaa kenellekkään. Irroittauduin niistä vähäisistäkin kavereista, sillä tiesin olevani person non grata. Söin yksin olin ihan hiljaa ja varoin visusti olemasta kenenkään kanssa. Etten leimaisi ketään. Pää pystyssä eteenpäin. Päivä kerrallaan.

        Totesin kuitenkin että jotakin hyvää olin tehnyt, koska aivan vieraat ihmiset talon muista osista alkoivat iskemään silmää, antamaan pikkuisia ablodeja ja taputtelemaan selkään. Ne olivat niitä hiljaisia kiusattuja. jotkut uskalsivat jopa tulla kehumaan ja kertomaan omista tilanteistaan. Tiesin kyllä entuudestaan että kiusaaminen ei ole täysin harvinainen ilmiö ollut koko yrityksessämme.

        jatkuu

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Siis siihen palaveriin. Aika lailla turha asian kannalta. Joitakin asioita käsiteltiin. äänessä oli vain esimies, minä, pääluottamusmies, pääjehu 2 ja työpaikkaohjaaja. Kaikki muut olivat tuppisuuna ja ilmeettömänä paikoillaan. Kuin kirkonpenkissä. Ilmoitin selkeästi että tässä ei ole kaikki kiusaajani paikalla.

        Toinen palaveri pidettiin, jossa kaikki paikalla. Asiat joista pitikin keskustella käytiin läpi. Sen jälkeen tilanne meni kuitenkin hieman kova ääniseksi puolin jos toisin. Sävy ei ollut vihainen. Kaikkien edessä esimies nosti minun vastuuni asioista esiin. Kuinka epäsosiaalinen olen ja vaikeasti lähestyttävä. Huumorintajuni on mauton ja häiritsevää. Olen kova ääninen ja sitä rataa. Myönsin olevani epäsosiaalinen ja vaikeasti lähetyttävä. Sanoin korjaavani käytöstäni. Pääluottamusmies oli paikalla ja yllättävää kyllä ei puuttunut keskusteluun. Tosin pääjehu 2 oli kyllä suuna päänä. Myönsin osallisuuteni tilanteeseen noilta osin. lupasin yrittää olla huomaavaisempi. Tosin kukaan työkaveri tai esimies ei koskaan ollut noita asioita minulle tullut henkilökohtaisesti sanomaan. Ei kertaakaan. keskustelemaan asiallisesti.

        Ja nyt paljastan mikä oli sen palaverin aihe. Siis noin niinkuin alunperin.

        1. Työsyrjintä työtehtävien jaossa
        2. Työsyrjintä tehtäviin koulutuksessa
        3. Työsyrjintä työn määrässä


        Sain kuitenkin aikaiseksi jotakin. Asia otettiin esille ensimmäistä kertaa. Työpaikka hiljeni ja rauhoittui hieman. Ei ollut mukavaa aikaa kenellekkään. Irroittauduin niistä vähäisistäkin kavereista, sillä tiesin olevani person non grata. Söin yksin olin ihan hiljaa ja varoin visusti olemasta kenenkään kanssa. Etten leimaisi ketään. Pää pystyssä eteenpäin. Päivä kerrallaan.

        Totesin kuitenkin että jotakin hyvää olin tehnyt, koska aivan vieraat ihmiset talon muista osista alkoivat iskemään silmää, antamaan pikkuisia ablodeja ja taputtelemaan selkään. Ne olivat niitä hiljaisia kiusattuja. jotkut uskalsivat jopa tulla kehumaan ja kertomaan omista tilanteistaan. Tiesin kyllä entuudestaan että kiusaaminen ei ole täysin harvinainen ilmiö ollut koko yrityksessämme.

        jatkuu

        Työt hoidettiin kuin ennenkin. Jännittynyt ilmapiiri hellitti pikkuhiljaa. Itsekin pääsin niihin kevyt/raskas töihin. Eli sellaisiin töihin joiden työn määrään vaikuttavat olosuhteet. Kevyt jos ei ole tilauksia normaalia enempää. raskas kun tilauksia on paljon. Ei fyysisesti raskas vaan määrällisesti raskas. Näitä työpisteitä meillä on kaksi.

        Tosin se oli lääkärin määräyksestä. Olin vielä toipilaana ms-taudin pahenemisvaiheesta.

        Ja pikkuhiljaa se alkoi taas.

        Joku puuttuu, on kipeenä tai pekkasella - vajaa miehitys. Alkoi se työmäärän kasvattaminen. Aina se vajaamiehitys sattui sopivasti soluun jossa työskentelin.

        Etkös nyt tekisi tuotakin työpistettä. Tarvii joustaa. Hopi hopi. Mikä siinä maksaa. Eikö ne nyt saa aikaiseksi. Luodaan vähän painetta seuraavaan työpisteeseen tai soluun. HUH HUH!

        Ja mitenköhän minä sitten jouduin aina niille 200 % työmäärille.
        Varmaankin siksi että olen aina tehnyt paljon töitä ja niitä sitten sälytetään niiden niskoille jotka oikeesti töitä tekevät. Valitettavaa myöntää, mutta tuohon aikaan lisätyöt meni aina ja poikkeuksetta toiselle sukupuolelle. Sille kauniimmalle. Tässäkin oli poikkeuksena korkean statuksen omaavat naiset. Eli sellaiset jotka olleet yrityksessä kauan. Huomioin vaan tämänkaltaisen kaavan. Tosin voin olla hyvin väärässäkin.

        Aloin olla jo niin kyllästynyt koko juttuun. Podin kuitenkin koko ajan terveyteni menetyksestä johtuvaa surua. En ollut masentunut ennemminkin melankolinen. Kaikki se turha hössäys rupesi tuntumaan turhanpäiväiseltä.

        Alkoi tuntumaan fyysisesti siltä että olin taas kunnossa ja olin palannut normaaliin aktiiviseen elämääni. Ajattelin että olisi ilmapiirin vaihdon paikka ja pyysin esimieheltä siirtoa toisenlaisiin hommiin. Tiesin vaarantavani terveyteni siirtymällä "ei ole naisten hommaa" tekemään. Fyysisesti raskaampiin hommiin. Oli tarkoitus olla vain vähän aikaa siellä, kiirekausi vain. Näin esimiehen kanssa sovittiin ennen siirtymistä.

        Toisin kävi. Jämähdin sinne neljäksi kuukaudeksi. Tosin viihdyin siellä. Ei ollut niin tunkkainen ilmapiiri kuin aikaisemmissa työpisteissä. Jopa siellä ollessani kun oli kevyempi päivä, minut siirrettiin töihin aikaisempiin työpisteisiin. Muut saivat jäädä pötköttelemään laakereillaan. Tekemättä yhtään mitään.

        Kaikki työkaverit eivät olleet sielläkään reiluja. Jättivät tahallaan tai laiskuuttaan työt tekemättä. Ja minähän tein. Oli kivaa aikaa, mutta hinta oli kova. Sain pahenemisvaiheen.

        Pelasin riskillä ja hävisin. Miksikö? En jaksanut aikaisemman työpisteen ummehtunutta ilmapiiriä. Tosin minulla oli melankolia päällä sairastumiseni vuoksi. Se vaikutti paljolti minun käytökseenikin, tosin kukaan siitä tiennyt mitään. Tai melkein kukaan. En kaivannut kenenkään ymmärrystä. hitsiäkö se kenellekkään kuuluu että minulla on parantumaton ja etenevä sairaus. työnjohtoporras sen tiesi.

        jatkuu

      • Sivusta ap huom
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työt hoidettiin kuin ennenkin. Jännittynyt ilmapiiri hellitti pikkuhiljaa. Itsekin pääsin niihin kevyt/raskas töihin. Eli sellaisiin töihin joiden työn määrään vaikuttavat olosuhteet. Kevyt jos ei ole tilauksia normaalia enempää. raskas kun tilauksia on paljon. Ei fyysisesti raskas vaan määrällisesti raskas. Näitä työpisteitä meillä on kaksi.

        Tosin se oli lääkärin määräyksestä. Olin vielä toipilaana ms-taudin pahenemisvaiheesta.

        Ja pikkuhiljaa se alkoi taas.

        Joku puuttuu, on kipeenä tai pekkasella - vajaa miehitys. Alkoi se työmäärän kasvattaminen. Aina se vajaamiehitys sattui sopivasti soluun jossa työskentelin.

        Etkös nyt tekisi tuotakin työpistettä. Tarvii joustaa. Hopi hopi. Mikä siinä maksaa. Eikö ne nyt saa aikaiseksi. Luodaan vähän painetta seuraavaan työpisteeseen tai soluun. HUH HUH!

        Ja mitenköhän minä sitten jouduin aina niille 200 % työmäärille.
        Varmaankin siksi että olen aina tehnyt paljon töitä ja niitä sitten sälytetään niiden niskoille jotka oikeesti töitä tekevät. Valitettavaa myöntää, mutta tuohon aikaan lisätyöt meni aina ja poikkeuksetta toiselle sukupuolelle. Sille kauniimmalle. Tässäkin oli poikkeuksena korkean statuksen omaavat naiset. Eli sellaiset jotka olleet yrityksessä kauan. Huomioin vaan tämänkaltaisen kaavan. Tosin voin olla hyvin väärässäkin.

        Aloin olla jo niin kyllästynyt koko juttuun. Podin kuitenkin koko ajan terveyteni menetyksestä johtuvaa surua. En ollut masentunut ennemminkin melankolinen. Kaikki se turha hössäys rupesi tuntumaan turhanpäiväiseltä.

        Alkoi tuntumaan fyysisesti siltä että olin taas kunnossa ja olin palannut normaaliin aktiiviseen elämääni. Ajattelin että olisi ilmapiirin vaihdon paikka ja pyysin esimieheltä siirtoa toisenlaisiin hommiin. Tiesin vaarantavani terveyteni siirtymällä "ei ole naisten hommaa" tekemään. Fyysisesti raskaampiin hommiin. Oli tarkoitus olla vain vähän aikaa siellä, kiirekausi vain. Näin esimiehen kanssa sovittiin ennen siirtymistä.

        Toisin kävi. Jämähdin sinne neljäksi kuukaudeksi. Tosin viihdyin siellä. Ei ollut niin tunkkainen ilmapiiri kuin aikaisemmissa työpisteissä. Jopa siellä ollessani kun oli kevyempi päivä, minut siirrettiin töihin aikaisempiin työpisteisiin. Muut saivat jäädä pötköttelemään laakereillaan. Tekemättä yhtään mitään.

        Kaikki työkaverit eivät olleet sielläkään reiluja. Jättivät tahallaan tai laiskuuttaan työt tekemättä. Ja minähän tein. Oli kivaa aikaa, mutta hinta oli kova. Sain pahenemisvaiheen.

        Pelasin riskillä ja hävisin. Miksikö? En jaksanut aikaisemman työpisteen ummehtunutta ilmapiiriä. Tosin minulla oli melankolia päällä sairastumiseni vuoksi. Se vaikutti paljolti minun käytökseenikin, tosin kukaan siitä tiennyt mitään. Tai melkein kukaan. En kaivannut kenenkään ymmärrystä. hitsiäkö se kenellekkään kuuluu että minulla on parantumaton ja etenevä sairaus. työnjohtoporras sen tiesi.

        jatkuu

        Sivuhuomio tarinaan.
        Eli nykyhetkeen. On aamuyö enkä ole nukkunut silmäystäkään. Miksikö? Koska totuus ei pala tulessakaan. Enkä saa rauhaa ennenkuin totuus minun silmin nähtynä on tullut julki. Se tosin on vain puolitotuutta.

        Minun puoleni joka ei hirveemmin ole ketään koskaan kiinnostanut.

        Valitettavaa sinänsä että olen raadollisen rehellinen ihminen. Minun omatuntoani painaa se seikka että minun puoleni saattaa tuhota lopullisesti jonkun tai jotakin. en halua kenellekkään mitään pahaa en koskaan ole halunnut. Mutta kun pitää tehdä niin pitää tehdä. Myönnän että nyt on aito tippa linssissä. Olen pahoillani, mutta multa saa sitä mitä tilaa. Ilkeyttäni en tee, enkä halua kostaa. En vain näe tässä muuta keinoa enään. Yritin kyllä. Ihan suoraan kasvotusten. Monta kertaa.

        Vaarannan taas terveyteni tietoisella riskillä. Minun sairaudelleni stressi ei tee hyvää. Ja lepo on äärimmäisen tärkeää. katotaan kuis käy... Josko nyt saisin nukuttua.

      • Sivusta ap huom
        Sivusta ap huom kirjoitti:

        Sivuhuomio tarinaan.
        Eli nykyhetkeen. On aamuyö enkä ole nukkunut silmäystäkään. Miksikö? Koska totuus ei pala tulessakaan. Enkä saa rauhaa ennenkuin totuus minun silmin nähtynä on tullut julki. Se tosin on vain puolitotuutta.

        Minun puoleni joka ei hirveemmin ole ketään koskaan kiinnostanut.

        Valitettavaa sinänsä että olen raadollisen rehellinen ihminen. Minun omatuntoani painaa se seikka että minun puoleni saattaa tuhota lopullisesti jonkun tai jotakin. en halua kenellekkään mitään pahaa en koskaan ole halunnut. Mutta kun pitää tehdä niin pitää tehdä. Myönnän että nyt on aito tippa linssissä. Olen pahoillani, mutta multa saa sitä mitä tilaa. Ilkeyttäni en tee, enkä halua kostaa. En vain näe tässä muuta keinoa enään. Yritin kyllä. Ihan suoraan kasvotusten. Monta kertaa.

        Vaarannan taas terveyteni tietoisella riskillä. Minun sairaudelleni stressi ei tee hyvää. Ja lepo on äärimmäisen tärkeää. katotaan kuis käy... Josko nyt saisin nukuttua.

        Todellakin ja todellakin taas otin riskin ja taas hävisin. Terveyteni petti, siksi en tarinaani ole jatkanut. Palailen pikkuhiljaa astialle ja kerron tarinani hamaan loppuun asti. Hinta voi olla kova, mutta ainakin saan rauhan itselleni.

        Kerron tarinani omasta näkökulmastani katsottuna, enkä halua uhrata ketään. En edes itseäni. Tarina pysyy anonyyminä loppuun asti. Jos joku kuvittelee tunnistavansa itsensä taihi minut, sanon että mielikuvituksella on siivet ihan ilman red bullia, ja silti pysyn totuudessa. En tarvitse valheita, kun totuus itsessään on niin ihmeellinen.

      • peacekeeper
        Sivusta ap huom kirjoitti:

        Todellakin ja todellakin taas otin riskin ja taas hävisin. Terveyteni petti, siksi en tarinaani ole jatkanut. Palailen pikkuhiljaa astialle ja kerron tarinani hamaan loppuun asti. Hinta voi olla kova, mutta ainakin saan rauhan itselleni.

        Kerron tarinani omasta näkökulmastani katsottuna, enkä halua uhrata ketään. En edes itseäni. Tarina pysyy anonyyminä loppuun asti. Jos joku kuvittelee tunnistavansa itsensä taihi minut, sanon että mielikuvituksella on siivet ihan ilman red bullia, ja silti pysyn totuudessa. En tarvitse valheita, kun totuus itsessään on niin ihmeellinen.

        Sananvapaus, sallittakoon se. jokaisella tarinalla, kertomuksella, tapahtumalla on aina ne kaksi puolta. Kerro sinä omasi ja ihan vapaasti. Vaikka tuo asioiden läpi käyminen on rankkaa, niiden on annettava tulla, sinulla on oikeus kertoa tarinasi ja oman itsesi näköisesti.

      • Siihen kiusaamiseen
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Työt hoidettiin kuin ennenkin. Jännittynyt ilmapiiri hellitti pikkuhiljaa. Itsekin pääsin niihin kevyt/raskas töihin. Eli sellaisiin töihin joiden työn määrään vaikuttavat olosuhteet. Kevyt jos ei ole tilauksia normaalia enempää. raskas kun tilauksia on paljon. Ei fyysisesti raskas vaan määrällisesti raskas. Näitä työpisteitä meillä on kaksi.

        Tosin se oli lääkärin määräyksestä. Olin vielä toipilaana ms-taudin pahenemisvaiheesta.

        Ja pikkuhiljaa se alkoi taas.

        Joku puuttuu, on kipeenä tai pekkasella - vajaa miehitys. Alkoi se työmäärän kasvattaminen. Aina se vajaamiehitys sattui sopivasti soluun jossa työskentelin.

        Etkös nyt tekisi tuotakin työpistettä. Tarvii joustaa. Hopi hopi. Mikä siinä maksaa. Eikö ne nyt saa aikaiseksi. Luodaan vähän painetta seuraavaan työpisteeseen tai soluun. HUH HUH!

        Ja mitenköhän minä sitten jouduin aina niille 200 % työmäärille.
        Varmaankin siksi että olen aina tehnyt paljon töitä ja niitä sitten sälytetään niiden niskoille jotka oikeesti töitä tekevät. Valitettavaa myöntää, mutta tuohon aikaan lisätyöt meni aina ja poikkeuksetta toiselle sukupuolelle. Sille kauniimmalle. Tässäkin oli poikkeuksena korkean statuksen omaavat naiset. Eli sellaiset jotka olleet yrityksessä kauan. Huomioin vaan tämänkaltaisen kaavan. Tosin voin olla hyvin väärässäkin.

        Aloin olla jo niin kyllästynyt koko juttuun. Podin kuitenkin koko ajan terveyteni menetyksestä johtuvaa surua. En ollut masentunut ennemminkin melankolinen. Kaikki se turha hössäys rupesi tuntumaan turhanpäiväiseltä.

        Alkoi tuntumaan fyysisesti siltä että olin taas kunnossa ja olin palannut normaaliin aktiiviseen elämääni. Ajattelin että olisi ilmapiirin vaihdon paikka ja pyysin esimieheltä siirtoa toisenlaisiin hommiin. Tiesin vaarantavani terveyteni siirtymällä "ei ole naisten hommaa" tekemään. Fyysisesti raskaampiin hommiin. Oli tarkoitus olla vain vähän aikaa siellä, kiirekausi vain. Näin esimiehen kanssa sovittiin ennen siirtymistä.

        Toisin kävi. Jämähdin sinne neljäksi kuukaudeksi. Tosin viihdyin siellä. Ei ollut niin tunkkainen ilmapiiri kuin aikaisemmissa työpisteissä. Jopa siellä ollessani kun oli kevyempi päivä, minut siirrettiin töihin aikaisempiin työpisteisiin. Muut saivat jäädä pötköttelemään laakereillaan. Tekemättä yhtään mitään.

        Kaikki työkaverit eivät olleet sielläkään reiluja. Jättivät tahallaan tai laiskuuttaan työt tekemättä. Ja minähän tein. Oli kivaa aikaa, mutta hinta oli kova. Sain pahenemisvaiheen.

        Pelasin riskillä ja hävisin. Miksikö? En jaksanut aikaisemman työpisteen ummehtunutta ilmapiiriä. Tosin minulla oli melankolia päällä sairastumiseni vuoksi. Se vaikutti paljolti minun käytökseenikin, tosin kukaan siitä tiennyt mitään. Tai melkein kukaan. En kaivannut kenenkään ymmärrystä. hitsiäkö se kenellekkään kuuluu että minulla on parantumaton ja etenevä sairaus. työnjohtoporras sen tiesi.

        jatkuu

        Ja tarina jatkuu..

        Meidän osastolla oli juuri vaihtumassa esimies. Uusi esimies talon ulkopuolelta. Toivoin, että hän saisi aikaan muutoksen työyhteisössämme, sillä koin aikaisemman esimiehen tavallaan kiusanneen minua toimimattomuudellaan ja ummistamalla silmänsä. Kuuntelemalla vain sitä toista osapuolta..

        Hän oli tavallaan myös hyvä esimies, sillä pyrin näkemään ihmisistä aina myös jotakin hyvää. Tässä vanhassa esimiehessä oli mielestäni yksi erittäin hyvä esimespiirre - hän ei hirveemmin kaveerannut alaistensa kanssa ja oli jämäkkä. Tosin hänellä oli korvaa vain yhteen suuntaan suurimmaksi osaksi.

        Ja tästä syystä jouduin hänen kanssaan pistämään kovan kovaa vastaan saadakseni asioita kuulluksi. Hän oppikin kuuntelemaan minua vähäsen, vaikka se mihinkään koskaan johtanutkaan.

        Vaikka hän, siis edellinen esimies olikin jämäkkä, oli hän mielestäni kiusaajieni tossun alla syystä taihi toisesta. En mielellään lähtisi huhuja tai väittämiä tässä levittelemään (enkä niin tee), arvailen vain asianlaitaa. Tämäkin vain mielipide asiasta, voin olla väärässäkin, sillä yleisesti minulle arvosteltiin ennemminkin sitä, että kyseisen esimiehen johtamistyyli oli liiaksi ylhäältä alaspäin armeijatyylillä. Minulle ei ollut kylläkään kovinkaan vaikeaa koskaan häntä lähestyä omine asioineni. Vaikka mitään ei asioille koskaan juuri tapahtunutkaan. Mikään ei edistynyt..

        No eipä vanha esimies juuri ollut halunnut millään tavalla huomioida sairauteni tuomia hankaluuksia työpaikallani. Hänelle kerroin sairaudestani ennen kuin olin edes kertonut omalle äidilleni.

        Ehdotin hänelle hyvissä ajoin tyky-palaveria (työkykyä ylläpitävää palaveria). Ei ollut vanha esimies kiinnostunut. Ykskantaisesti ilmoitti, että "työpaikkalääkäri ottaa sitten sen puitteissa yhteyttä, jos on tarpeen".

        Eikä vanha esimies myöskään koskaan kysynyt miten sairauteni (MS-tauti) vaikuttaa työntekooni tai vienyt työsyrjintäasiaani eteenpäin tai pitänyt sanojaan asian tilanteen korjaamiseksi. Eikä hän "muistanut" kertoa sairaudestani uudelle esimiehellekään.

        Hyvä esimerkki, kun vietimme virkistäytymistilaisuutta keilahallilla edellisenä keväänä, en keilannut. Sinä keväänähän minulla oli puolittain kroppa toimimaton, vakavia tasapainohäiriöitä ja epävarmuus diagnoosistani. En juurikaan kyennyt pitkiä matkoja kävelemäänkään. Enkä ottanut juurikaan alkoholia, sillä en tiennyt miten se vaikuttaisi minuun. Join saunassa kaksi kaljaa ja keilahallilla yhden laimennetun lonkeron.
        Olin siis yksin taustalla, kun muut vetivät viunaa ja pitivät hauskaa. Oli ihan mukavaa vain seurata toisten ilonpitoa. Vaihtelua omiin synkkiin ajatuksiini. Tämän kyseisen esimies tuli sitten "piristämään" minua.
        Eli tuomitsemaan sen, etten osallistunut ja keilannut tai ollut porukan mukana. Kävi pilkkaamassa syrjään vetäytymistäni.
        Mutta hei lieventävinä asian haaroina sanottakoon: 1.Hän oli kännissä, 2. Minä olin fyysisesti kykenemätön keilaamaan, 3. Hän ei tiennyt sitä silloin, 4. Minä en halunnut kitistä.

        Ihan hauska tyyppi tuo entinen esimieheni. Annan hänelle tavallaan kunnioitukseni, sillä hänellä kuitenkin oli kuin olikin selkärankaa, ehdottomasti huumorintajuinen ihminen. Tämä vain mielipide, voin toki olla väärässäkin.

      • majaribio
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Ja tarina jatkuu..

        Meidän osastolla oli juuri vaihtumassa esimies. Uusi esimies talon ulkopuolelta. Toivoin, että hän saisi aikaan muutoksen työyhteisössämme, sillä koin aikaisemman esimiehen tavallaan kiusanneen minua toimimattomuudellaan ja ummistamalla silmänsä. Kuuntelemalla vain sitä toista osapuolta..

        Hän oli tavallaan myös hyvä esimies, sillä pyrin näkemään ihmisistä aina myös jotakin hyvää. Tässä vanhassa esimiehessä oli mielestäni yksi erittäin hyvä esimespiirre - hän ei hirveemmin kaveerannut alaistensa kanssa ja oli jämäkkä. Tosin hänellä oli korvaa vain yhteen suuntaan suurimmaksi osaksi.

        Ja tästä syystä jouduin hänen kanssaan pistämään kovan kovaa vastaan saadakseni asioita kuulluksi. Hän oppikin kuuntelemaan minua vähäsen, vaikka se mihinkään koskaan johtanutkaan.

        Vaikka hän, siis edellinen esimies olikin jämäkkä, oli hän mielestäni kiusaajieni tossun alla syystä taihi toisesta. En mielellään lähtisi huhuja tai väittämiä tässä levittelemään (enkä niin tee), arvailen vain asianlaitaa. Tämäkin vain mielipide asiasta, voin olla väärässäkin, sillä yleisesti minulle arvosteltiin ennemminkin sitä, että kyseisen esimiehen johtamistyyli oli liiaksi ylhäältä alaspäin armeijatyylillä. Minulle ei ollut kylläkään kovinkaan vaikeaa koskaan häntä lähestyä omine asioineni. Vaikka mitään ei asioille koskaan juuri tapahtunutkaan. Mikään ei edistynyt..

        No eipä vanha esimies juuri ollut halunnut millään tavalla huomioida sairauteni tuomia hankaluuksia työpaikallani. Hänelle kerroin sairaudestani ennen kuin olin edes kertonut omalle äidilleni.

        Ehdotin hänelle hyvissä ajoin tyky-palaveria (työkykyä ylläpitävää palaveria). Ei ollut vanha esimies kiinnostunut. Ykskantaisesti ilmoitti, että "työpaikkalääkäri ottaa sitten sen puitteissa yhteyttä, jos on tarpeen".

        Eikä vanha esimies myöskään koskaan kysynyt miten sairauteni (MS-tauti) vaikuttaa työntekooni tai vienyt työsyrjintäasiaani eteenpäin tai pitänyt sanojaan asian tilanteen korjaamiseksi. Eikä hän "muistanut" kertoa sairaudestani uudelle esimiehellekään.

        Hyvä esimerkki, kun vietimme virkistäytymistilaisuutta keilahallilla edellisenä keväänä, en keilannut. Sinä keväänähän minulla oli puolittain kroppa toimimaton, vakavia tasapainohäiriöitä ja epävarmuus diagnoosistani. En juurikaan kyennyt pitkiä matkoja kävelemäänkään. Enkä ottanut juurikaan alkoholia, sillä en tiennyt miten se vaikuttaisi minuun. Join saunassa kaksi kaljaa ja keilahallilla yhden laimennetun lonkeron.
        Olin siis yksin taustalla, kun muut vetivät viunaa ja pitivät hauskaa. Oli ihan mukavaa vain seurata toisten ilonpitoa. Vaihtelua omiin synkkiin ajatuksiini. Tämän kyseisen esimies tuli sitten "piristämään" minua.
        Eli tuomitsemaan sen, etten osallistunut ja keilannut tai ollut porukan mukana. Kävi pilkkaamassa syrjään vetäytymistäni.
        Mutta hei lieventävinä asian haaroina sanottakoon: 1.Hän oli kännissä, 2. Minä olin fyysisesti kykenemätön keilaamaan, 3. Hän ei tiennyt sitä silloin, 4. Minä en halunnut kitistä.

        Ihan hauska tyyppi tuo entinen esimieheni. Annan hänelle tavallaan kunnioitukseni, sillä hänellä kuitenkin oli kuin olikin selkärankaa, ehdottomasti huumorintajuinen ihminen. Tämä vain mielipide, voin toki olla väärässäkin.

        Kiitos, että olet taas jaksanut jatkaa tarinaasi.

      • Edellinen jatkaa
        Siihen kiusaamiseen kirjoitti:

        Ja tarina jatkuu..

        Meidän osastolla oli juuri vaihtumassa esimies. Uusi esimies talon ulkopuolelta. Toivoin, että hän saisi aikaan muutoksen työyhteisössämme, sillä koin aikaisemman esimiehen tavallaan kiusanneen minua toimimattomuudellaan ja ummistamalla silmänsä. Kuuntelemalla vain sitä toista osapuolta..

        Hän oli tavallaan myös hyvä esimies, sillä pyrin näkemään ihmisistä aina myös jotakin hyvää. Tässä vanhassa esimiehessä oli mielestäni yksi erittäin hyvä esimespiirre - hän ei hirveemmin kaveerannut alaistensa kanssa ja oli jämäkkä. Tosin hänellä oli korvaa vain yhteen suuntaan suurimmaksi osaksi.

        Ja tästä syystä jouduin hänen kanssaan pistämään kovan kovaa vastaan saadakseni asioita kuulluksi. Hän oppikin kuuntelemaan minua vähäsen, vaikka se mihinkään koskaan johtanutkaan.

        Vaikka hän, siis edellinen esimies olikin jämäkkä, oli hän mielestäni kiusaajieni tossun alla syystä taihi toisesta. En mielellään lähtisi huhuja tai väittämiä tässä levittelemään (enkä niin tee), arvailen vain asianlaitaa. Tämäkin vain mielipide asiasta, voin olla väärässäkin, sillä yleisesti minulle arvosteltiin ennemminkin sitä, että kyseisen esimiehen johtamistyyli oli liiaksi ylhäältä alaspäin armeijatyylillä. Minulle ei ollut kylläkään kovinkaan vaikeaa koskaan häntä lähestyä omine asioineni. Vaikka mitään ei asioille koskaan juuri tapahtunutkaan. Mikään ei edistynyt..

        No eipä vanha esimies juuri ollut halunnut millään tavalla huomioida sairauteni tuomia hankaluuksia työpaikallani. Hänelle kerroin sairaudestani ennen kuin olin edes kertonut omalle äidilleni.

        Ehdotin hänelle hyvissä ajoin tyky-palaveria (työkykyä ylläpitävää palaveria). Ei ollut vanha esimies kiinnostunut. Ykskantaisesti ilmoitti, että "työpaikkalääkäri ottaa sitten sen puitteissa yhteyttä, jos on tarpeen".

        Eikä vanha esimies myöskään koskaan kysynyt miten sairauteni (MS-tauti) vaikuttaa työntekooni tai vienyt työsyrjintäasiaani eteenpäin tai pitänyt sanojaan asian tilanteen korjaamiseksi. Eikä hän "muistanut" kertoa sairaudestani uudelle esimiehellekään.

        Hyvä esimerkki, kun vietimme virkistäytymistilaisuutta keilahallilla edellisenä keväänä, en keilannut. Sinä keväänähän minulla oli puolittain kroppa toimimaton, vakavia tasapainohäiriöitä ja epävarmuus diagnoosistani. En juurikaan kyennyt pitkiä matkoja kävelemäänkään. Enkä ottanut juurikaan alkoholia, sillä en tiennyt miten se vaikuttaisi minuun. Join saunassa kaksi kaljaa ja keilahallilla yhden laimennetun lonkeron.
        Olin siis yksin taustalla, kun muut vetivät viunaa ja pitivät hauskaa. Oli ihan mukavaa vain seurata toisten ilonpitoa. Vaihtelua omiin synkkiin ajatuksiini. Tämän kyseisen esimies tuli sitten "piristämään" minua.
        Eli tuomitsemaan sen, etten osallistunut ja keilannut tai ollut porukan mukana. Kävi pilkkaamassa syrjään vetäytymistäni.
        Mutta hei lieventävinä asian haaroina sanottakoon: 1.Hän oli kännissä, 2. Minä olin fyysisesti kykenemätön keilaamaan, 3. Hän ei tiennyt sitä silloin, 4. Minä en halunnut kitistä.

        Ihan hauska tyyppi tuo entinen esimieheni. Annan hänelle tavallaan kunnioitukseni, sillä hänellä kuitenkin oli kuin olikin selkärankaa, ehdottomasti huumorintajuinen ihminen. Tämä vain mielipide, voin toki olla väärässäkin.

        Tarina jatkuu..

        Siis uusi esimies. Nappasin hänet mukaani neukkariin kahdenkeskiselle juttutuokiolle kertoakseni sairaudestani. Kerroin ja ilokseni saatoin huomata että olin törmännyt selvasti asiansa tuntevaan esimieheen, joka välittömästi ehdotti tyky-prosessia. Olin siitä iloinen, sillä tyky-prosessi on ainoa tie jolla suojellaan niin vakavasti sairastuneen kuin työnantajankin intressejä. Asiallisesti neuvotellen.

        Minulla valitettavasti oli ollut juuri sairasloma pahenemisvaiheen takia ja en tuolloin ollut ihan parhaimmassa hapessa. Enkä todellakaan jättänyt uudelle esimiehelle parasta mahdollista ensivaikutelmaa.
        Pahenemisvaiheen pysäyttämiseksi minulle oli annettu kortisonipulssihoito, joka vaikuttaa elimistöön, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin minulla yllättävän voimakkaasti. Jopa persoonallisuuteni muuttui alkuvaiheessa.Tilapäisesti kylläkin.

        Jokatapauksessa uuden esimiehen kanssa pidimme palaveria lääkärin kanssa ja myös HR oli edustettuna. Ite olin kylläkin ihan kortisonista kyllästettynä ja sekaisin siitä. En ollut oma itseni laisinkaan.

        Pulssi kesti minulla 3 vrk, jonka aikana sain 3000 mg kortikossteroideja.
        Meni noin kaksi kuukautta, ennen kuin olin edes jotakuinkin oma itseni.

        Sain nauttia pari viikkoa omana itsenäni oloa, kunnes taas iski pahenemisvaihe. Se olikin jatkoa sille edelliselle. Ja taas lisää kortisonia. Uusi pulssi. 3 grammaa kortisonia suoneen. Ja pari viikkoa saikkua. Menetin tasapainon hallinnan, näin kaiken kahtena, enkä kyennyt tarkentamaan tai kohdentamaan katsettani. Ja kaksi viikkoa sairaslomaa venähti kuudeksi kuukaudeksi.

        Kolme ensimmäistä kuukautta sairauslomasta meni jatkuvien pahenemisvaiheiden kourissa. Heikoimmillani en kyennyt istumaan omin voimin, sillä vasemman puoleinen vartalon hallinta oli pettänyt. Vasen käteni ja jalkani ei totellut käskyjä. Menetin tuntoaistin vasemmalta puolelta päästäni; siinä meni samalla makuaisti - puoli suuta tunnottomana. Menetin kuuloaistin vasemmalta puolelta. Myös vasemman silmän koordinaatio petti. Kaksoiskuvia ja kohdennusvaikeuksia. Pärjäsin ääreisnäön varassa. Menetin hajuaistini puolittain.

        Pahimmillaan olin pyörätuolissa, hoitajat auttoivat minut vessaan ja pesulle. Niin huimaava olo, että ruoka taikka neste ei pysynyt sisälläni moneen päivään. Sisäistä merisairautta - tasapainovaikeuksia. Ihan aiheesta olin sairaslomalla.

        Kolme viimeistä sairasloman kuukautta menikin taas opetellessa kaikki uudestaan. Istuminen, ryhti, käveleminen, katsominen, pyörällä ajaminen.
        Toistoilla ja tekemällä. Tekemällä ja tekemällä yhä uudeestaan sinnikkäästi ja luovuttamatta vaikka vaikeata olikin. Treenaamalla niitä asioita joita ei osannut enää. Näillä eväin palauduin ja uudella lääkityksellä. Hemmetin kova duuni, varsinkin kun en saanut rasittaa itseäni yhtään. Paljon lepoa, jotta aivot saisivat palautumisaikaa.

        jatkuu

      • Kujalla
        peacekeeper kirjoitti:

        Sananvapaus, sallittakoon se. jokaisella tarinalla, kertomuksella, tapahtumalla on aina ne kaksi puolta. Kerro sinä omasi ja ihan vapaasti. Vaikka tuo asioiden läpi käyminen on rankkaa, niiden on annettava tulla, sinulla on oikeus kertoa tarinasi ja oman itsesi näköisesti.

        Kiitos rauhanturvaajalle ja ...

      • Kujalla
        majaribio kirjoitti:

        Kiitos, että olet taas jaksanut jatkaa tarinaasi.

        Kiitos testille (jos nyt suomensin oikein) ja ...

      • majaribio
        Kujalla kirjoitti:

        Kiitos testille (jos nyt suomensin oikein) ja ...

        Luotsi :)

      • Edellinen jatkaa
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        Tarina jatkuu..

        Siis uusi esimies. Nappasin hänet mukaani neukkariin kahdenkeskiselle juttutuokiolle kertoakseni sairaudestani. Kerroin ja ilokseni saatoin huomata että olin törmännyt selvasti asiansa tuntevaan esimieheen, joka välittömästi ehdotti tyky-prosessia. Olin siitä iloinen, sillä tyky-prosessi on ainoa tie jolla suojellaan niin vakavasti sairastuneen kuin työnantajankin intressejä. Asiallisesti neuvotellen.

        Minulla valitettavasti oli ollut juuri sairasloma pahenemisvaiheen takia ja en tuolloin ollut ihan parhaimmassa hapessa. Enkä todellakaan jättänyt uudelle esimiehelle parasta mahdollista ensivaikutelmaa.
        Pahenemisvaiheen pysäyttämiseksi minulle oli annettu kortisonipulssihoito, joka vaikuttaa elimistöön, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin minulla yllättävän voimakkaasti. Jopa persoonallisuuteni muuttui alkuvaiheessa.Tilapäisesti kylläkin.

        Jokatapauksessa uuden esimiehen kanssa pidimme palaveria lääkärin kanssa ja myös HR oli edustettuna. Ite olin kylläkin ihan kortisonista kyllästettynä ja sekaisin siitä. En ollut oma itseni laisinkaan.

        Pulssi kesti minulla 3 vrk, jonka aikana sain 3000 mg kortikossteroideja.
        Meni noin kaksi kuukautta, ennen kuin olin edes jotakuinkin oma itseni.

        Sain nauttia pari viikkoa omana itsenäni oloa, kunnes taas iski pahenemisvaihe. Se olikin jatkoa sille edelliselle. Ja taas lisää kortisonia. Uusi pulssi. 3 grammaa kortisonia suoneen. Ja pari viikkoa saikkua. Menetin tasapainon hallinnan, näin kaiken kahtena, enkä kyennyt tarkentamaan tai kohdentamaan katsettani. Ja kaksi viikkoa sairaslomaa venähti kuudeksi kuukaudeksi.

        Kolme ensimmäistä kuukautta sairauslomasta meni jatkuvien pahenemisvaiheiden kourissa. Heikoimmillani en kyennyt istumaan omin voimin, sillä vasemman puoleinen vartalon hallinta oli pettänyt. Vasen käteni ja jalkani ei totellut käskyjä. Menetin tuntoaistin vasemmalta puolelta päästäni; siinä meni samalla makuaisti - puoli suuta tunnottomana. Menetin kuuloaistin vasemmalta puolelta. Myös vasemman silmän koordinaatio petti. Kaksoiskuvia ja kohdennusvaikeuksia. Pärjäsin ääreisnäön varassa. Menetin hajuaistini puolittain.

        Pahimmillaan olin pyörätuolissa, hoitajat auttoivat minut vessaan ja pesulle. Niin huimaava olo, että ruoka taikka neste ei pysynyt sisälläni moneen päivään. Sisäistä merisairautta - tasapainovaikeuksia. Ihan aiheesta olin sairaslomalla.

        Kolme viimeistä sairasloman kuukautta menikin taas opetellessa kaikki uudestaan. Istuminen, ryhti, käveleminen, katsominen, pyörällä ajaminen.
        Toistoilla ja tekemällä. Tekemällä ja tekemällä yhä uudeestaan sinnikkäästi ja luovuttamatta vaikka vaikeata olikin. Treenaamalla niitä asioita joita ei osannut enää. Näillä eväin palauduin ja uudella lääkityksellä. Hemmetin kova duuni, varsinkin kun en saanut rasittaa itseäni yhtään. Paljon lepoa, jotta aivot saisivat palautumisaikaa.

        jatkuu

        Tarina jatkuu...

        Työterveyslaitoksen suosittelu ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen on, että paluu työelämään mahdollisimman pian. Jos ette usko, käykää itse lukemassa. Ja miksikö?
        En tiedä, mutta veikkaisin että suositus perustuu siihen, että aivot toimivat siten, että kun jätät jotakin tekemättä, vaikkapa pyörällä ajon 20. vuodeksi, joudut opettelemaan sen uudelleen syystä, että aivosi ovat tulkinneet sen tarpeettomaksi taidoksi.
        Ja näin ollen tarpeeton on surkastunut. Aivoille riittää 2 viikkoa tekemättömyyttä, kun tämä niin sanottu huolintaprosessi alkaa poistamaan tarpeettomaksi käyviä prosesseja, tehdäkseen tilaa tarpeellisemmille.
        Joten jotta kaikille ihmisille luontainen huolintaprosessi ei alkaisi poistamaan normaaleja prosesseja ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen siis suositus paluu mahdollisimman pian mahdollisimman normaaliin elämään.
        Kuitenkaan rasittamatta itseään.

        Tekemällä kaikkea sitä mihin ei oikeastaan vielä pysty - aktivoimalla tulehduksesta kärsiviä aivoalueita säännöllisesti, voi parantua mitä parhaiten.
        Keskushermosto ei ole vakio. Se elää ja toimii koko ajan mukautuen ihmisen toimeliaisuuteen. Syntyy uusia hermoyhteyksiä aina kun ihminen opettelee uutta tai kertaa vanhaa. Samoin kuin haavatkin sulkeutuu ja muodostuu uusi iho. Arpia jää, mutta ihoa se on silti.

        Ja miksikö joudun valistamaan sairaudestani? Koska kiusaajani aloittivat käyttämään sairauttani hyväkseen. Jotta ymmärtäisitte sen kavaluuden, jolla minua on kiusattu. Jotta kiusaajani ymmärtäisivät sen suuruusluokan kuinka pahasti he aidosti ovat minua kiusanneet. Sen kuinka paljon minulla on aidosti tässä pelissä.
        Minä tulen invalidisoitumaan se on sata prosenttisen varmaa. Mutta koska ja kuinka pahasti, siihen vaikuttavat ulkoiset seikat. Ja näillä ulkoisilla seikoilla pelaa minun kiusaajani.

        Marttyyriko? toivottavasti en joudu siihen asemaan koskaan. Enkä jaksa siitä ruveta asiaa tekemään. Kaipaan vain hieman ymmärrystä asialleni. En halua tuomita tietämättömyyttä. Mielestäni tuomittavaa on se ettei haluta tietää. Tähän olen itsekin syyllistynyt kiusaajiani kohtaan olosuhteiden pakosta. En voi lähestyä heitä, koska pääjehu nro 1. ei ole työkaverini enää.
        Pääjehu nro 2. välttelee minua jostakin henkilökohtaisesta syystä. Ei ole pystynyt välillä edes katsomaan minua silmiin. Kaikki hänen kanssaan käymäni keskustelut ovat olleet jotenkin outoja. Tosin hän on ollut asiallinen ja kiva minulle kasvotusten. Mitä selkäni takana on tapahtunut, en ole tietoinen niistä. Arvailen vain ja tehnyt päätelmiä.
        Pääjehu nro 3. ei kuuntele minua ja on aina oikeassa. Omasta mielestään. Häntä ei voi lähestyä kuin yhdellä tavalla ja se on hänen mielistely. Siihen en kykene ihan siitä syystä että valehtelisin jos niin tekisin. En lähde valheella liikenteeseen.
        Pääjehu nro 4. olen yrittänyt nitistää parhaani mukaan ja käskenyt sitä suksia kuuseen. Tosin sen kanssa käynyt vanha sananlasku " Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa". Pirun sitkeä tyyppi. Suorastaan katajainen.

        jatkuu

      • Edellinen jatkaa
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        Tarina jatkuu...

        Työterveyslaitoksen suosittelu ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen on, että paluu työelämään mahdollisimman pian. Jos ette usko, käykää itse lukemassa. Ja miksikö?
        En tiedä, mutta veikkaisin että suositus perustuu siihen, että aivot toimivat siten, että kun jätät jotakin tekemättä, vaikkapa pyörällä ajon 20. vuodeksi, joudut opettelemaan sen uudelleen syystä, että aivosi ovat tulkinneet sen tarpeettomaksi taidoksi.
        Ja näin ollen tarpeeton on surkastunut. Aivoille riittää 2 viikkoa tekemättömyyttä, kun tämä niin sanottu huolintaprosessi alkaa poistamaan tarpeettomaksi käyviä prosesseja, tehdäkseen tilaa tarpeellisemmille.
        Joten jotta kaikille ihmisille luontainen huolintaprosessi ei alkaisi poistamaan normaaleja prosesseja ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen siis suositus paluu mahdollisimman pian mahdollisimman normaaliin elämään.
        Kuitenkaan rasittamatta itseään.

        Tekemällä kaikkea sitä mihin ei oikeastaan vielä pysty - aktivoimalla tulehduksesta kärsiviä aivoalueita säännöllisesti, voi parantua mitä parhaiten.
        Keskushermosto ei ole vakio. Se elää ja toimii koko ajan mukautuen ihmisen toimeliaisuuteen. Syntyy uusia hermoyhteyksiä aina kun ihminen opettelee uutta tai kertaa vanhaa. Samoin kuin haavatkin sulkeutuu ja muodostuu uusi iho. Arpia jää, mutta ihoa se on silti.

        Ja miksikö joudun valistamaan sairaudestani? Koska kiusaajani aloittivat käyttämään sairauttani hyväkseen. Jotta ymmärtäisitte sen kavaluuden, jolla minua on kiusattu. Jotta kiusaajani ymmärtäisivät sen suuruusluokan kuinka pahasti he aidosti ovat minua kiusanneet. Sen kuinka paljon minulla on aidosti tässä pelissä.
        Minä tulen invalidisoitumaan se on sata prosenttisen varmaa. Mutta koska ja kuinka pahasti, siihen vaikuttavat ulkoiset seikat. Ja näillä ulkoisilla seikoilla pelaa minun kiusaajani.

        Marttyyriko? toivottavasti en joudu siihen asemaan koskaan. Enkä jaksa siitä ruveta asiaa tekemään. Kaipaan vain hieman ymmärrystä asialleni. En halua tuomita tietämättömyyttä. Mielestäni tuomittavaa on se ettei haluta tietää. Tähän olen itsekin syyllistynyt kiusaajiani kohtaan olosuhteiden pakosta. En voi lähestyä heitä, koska pääjehu nro 1. ei ole työkaverini enää.
        Pääjehu nro 2. välttelee minua jostakin henkilökohtaisesta syystä. Ei ole pystynyt välillä edes katsomaan minua silmiin. Kaikki hänen kanssaan käymäni keskustelut ovat olleet jotenkin outoja. Tosin hän on ollut asiallinen ja kiva minulle kasvotusten. Mitä selkäni takana on tapahtunut, en ole tietoinen niistä. Arvailen vain ja tehnyt päätelmiä.
        Pääjehu nro 3. ei kuuntele minua ja on aina oikeassa. Omasta mielestään. Häntä ei voi lähestyä kuin yhdellä tavalla ja se on hänen mielistely. Siihen en kykene ihan siitä syystä että valehtelisin jos niin tekisin. En lähde valheella liikenteeseen.
        Pääjehu nro 4. olen yrittänyt nitistää parhaani mukaan ja käskenyt sitä suksia kuuseen. Tosin sen kanssa käynyt vanha sananlasku " Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa". Pirun sitkeä tyyppi. Suorastaan katajainen.

        jatkuu

        No käytyäni lävitse niin kutsutun maanpäällisen helvetin sairauteni kanssa, tulin siihen lopputulokseen, että nyt saa riittää se kiusaaminen siellä työpaikalla.

        Aikaisemmin olin jo kohdannut pääasialliset kiusaajani eli pääjehut ja yrittänyt tehdä sovintoa. Tämän tein omasta vapaasta tahdostani aika lailla samoihin aikoihin kun olin saanut diagnoosini. Laskin, etten tule pärjäämään niin monen taakan kanssa. Kohtasin siis kiusaajani kysymällä heiltä suoraan, mitä minä voin tehdä, jotta työilmapiiri olisi helpompi ja mukavampi heille.

        Tämä auttoikin erään kätyri/pääjehun kanssa, jota en ole tässä tarinassa aikaisemmin maininnut. Tämä keskustelu oli avaus parempaan yhteiseloon hänen kanssaan, siksi hänet jätän kiitollisena hänen rohkeudelleen olla oma itsensä sitten kuitenkin, sekä kiitollisena siitä että hän jota en mainitse salli sitten minun olla kuitenkin oma itseni. Ainakin jonkun verran. Hänelle kokeneemmalle ja inhimillisemmälle kiitos että uskallat olla reilu meille erilaisille.

        Pääjehu nro 2. ei edes silloinkaan kuunnellut minua. Häneltä en saanut koskaan minkäänlaista vastausta kysymykseeni siitä mitä minä voisin tehdä omalta osaltani parantaakseni työilmapiiriä. Hän vastasi kysymykseeni jollakin toisella eri asiaa koskevalla kysymyksellä. Hän tuskin kuunteli edes kysymystäni. Näin tulkitsin silloisen tilanteen.

        Pääjehu nro 3. Hänellä kyllä oli varsin mielenkiintoisia parannusehdotuksia. Niitä en tässä erittele, koska keskustelumme oli mielestäni kahdenkeskeinen, eikä kuulu jaettavaksi muiden osapuolien kanssa. Noin niin kuin vihjeenä, hän pyysi että lopettaisin mielestäni, siis omasta mielestäni hyvät käytöstavat. Voihan olla, että tulkitsin häntä väärin ja kyse oli väärinkäsityksestä.

        No joka tapauksessa nämä kohtaamiset tapahtuivat kauan ennen invalidisoitumistani. Pitkän sairaslomani jälkeen päätin selvittää asiat, hinnalla millä hyvänsä. Minulla oli ollut paljon aikaa miettiä asioita maatessani sairasvuoteellani, joten olin jo päättänyt, että paras onnistumisprosentti minulle oli tehdä se pääjehu nro 2. kautta.

      • Edellinen jatkaa
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        Tarina jatkuu...

        Työterveyslaitoksen suosittelu ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen on, että paluu työelämään mahdollisimman pian. Jos ette usko, käykää itse lukemassa. Ja miksikö?
        En tiedä, mutta veikkaisin että suositus perustuu siihen, että aivot toimivat siten, että kun jätät jotakin tekemättä, vaikkapa pyörällä ajon 20. vuodeksi, joudut opettelemaan sen uudelleen syystä, että aivosi ovat tulkinneet sen tarpeettomaksi taidoksi.
        Ja näin ollen tarpeeton on surkastunut. Aivoille riittää 2 viikkoa tekemättömyyttä, kun tämä niin sanottu huolintaprosessi alkaa poistamaan tarpeettomaksi käyviä prosesseja, tehdäkseen tilaa tarpeellisemmille.
        Joten jotta kaikille ihmisille luontainen huolintaprosessi ei alkaisi poistamaan normaaleja prosesseja ms-taudin pahenemisvaiheen jälkeen siis suositus paluu mahdollisimman pian mahdollisimman normaaliin elämään.
        Kuitenkaan rasittamatta itseään.

        Tekemällä kaikkea sitä mihin ei oikeastaan vielä pysty - aktivoimalla tulehduksesta kärsiviä aivoalueita säännöllisesti, voi parantua mitä parhaiten.
        Keskushermosto ei ole vakio. Se elää ja toimii koko ajan mukautuen ihmisen toimeliaisuuteen. Syntyy uusia hermoyhteyksiä aina kun ihminen opettelee uutta tai kertaa vanhaa. Samoin kuin haavatkin sulkeutuu ja muodostuu uusi iho. Arpia jää, mutta ihoa se on silti.

        Ja miksikö joudun valistamaan sairaudestani? Koska kiusaajani aloittivat käyttämään sairauttani hyväkseen. Jotta ymmärtäisitte sen kavaluuden, jolla minua on kiusattu. Jotta kiusaajani ymmärtäisivät sen suuruusluokan kuinka pahasti he aidosti ovat minua kiusanneet. Sen kuinka paljon minulla on aidosti tässä pelissä.
        Minä tulen invalidisoitumaan se on sata prosenttisen varmaa. Mutta koska ja kuinka pahasti, siihen vaikuttavat ulkoiset seikat. Ja näillä ulkoisilla seikoilla pelaa minun kiusaajani.

        Marttyyriko? toivottavasti en joudu siihen asemaan koskaan. Enkä jaksa siitä ruveta asiaa tekemään. Kaipaan vain hieman ymmärrystä asialleni. En halua tuomita tietämättömyyttä. Mielestäni tuomittavaa on se ettei haluta tietää. Tähän olen itsekin syyllistynyt kiusaajiani kohtaan olosuhteiden pakosta. En voi lähestyä heitä, koska pääjehu nro 1. ei ole työkaverini enää.
        Pääjehu nro 2. välttelee minua jostakin henkilökohtaisesta syystä. Ei ole pystynyt välillä edes katsomaan minua silmiin. Kaikki hänen kanssaan käymäni keskustelut ovat olleet jotenkin outoja. Tosin hän on ollut asiallinen ja kiva minulle kasvotusten. Mitä selkäni takana on tapahtunut, en ole tietoinen niistä. Arvailen vain ja tehnyt päätelmiä.
        Pääjehu nro 3. ei kuuntele minua ja on aina oikeassa. Omasta mielestään. Häntä ei voi lähestyä kuin yhdellä tavalla ja se on hänen mielistely. Siihen en kykene ihan siitä syystä että valehtelisin jos niin tekisin. En lähde valheella liikenteeseen.
        Pääjehu nro 4. olen yrittänyt nitistää parhaani mukaan ja käskenyt sitä suksia kuuseen. Tosin sen kanssa käynyt vanha sananlasku " Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa". Pirun sitkeä tyyppi. Suorastaan katajainen.

        jatkuu

        No puolenvuoden sairauslomia kun ei ihan nuhakuumeesta myönnetä, päätin jo sairaslomalla tulla sairauteni kanssa ulos kaapista ja kertoa avoimesti jokaiselle kysyjälle rehellisesti sairaudestani. Ja päätin myös, että kaikki saisivat tietää. Ihan kaikki.

        Olin käynyt työterveyslääkäärin vastaanotolla ennen töihin paluutani. Sain määräyksen kevennettyihin työtehtäviin kolmeksi kuukaudeksi ja sovimme myös lääkärin kanssa tyky-palaverista.

        Töihin paluu ei ollut helppoa, sillä pelkkä seisominen ja käveleminen alkuun oli työlästä. Pääjehu nro 3. aloitti tavanomaisen virtensä siitä, miten hankalaa hänelle on koska minä olin vajaakuntoisena töissä. Sillä vajaakuntoisena palasin töihin ja neurologini oli epävarma siitä, että olikohan minun töihin paluuni liian aikaista. Vakuutin lääkärilleni, että työpaikallani on niin monenlaisia töitä, että sieltä löytyy minulle kevyempiä töitä toipilasajalleni. Eli noin 3 kuukaudeksi.

        Pääjehu nro 3. tuli minulta suoraan kysymään mitä minä pystyisin tekemään ja mikä vaikutti mihinkin. Keskustelimme ihan asiallisesti sairauteeni vaikuttavista asioista kahden kesken. Kerroin, että liiallinen rasitus sairastuttaa minut. Kerroin että flunssaiset työkaverit olisivat minulle riskitekijä, sillä saatuani tartunnan, on minulla suuri riski saada jälkitautina pahenemisvaihe. Kerroin, että olisin loppuvuoden kevennetyissä töissä, en tekisi ylimääräisiä töitä. Kerroin tulleeni ulos kaapista ja että kaikki saisivat tietää sairaudestani. Noin niin kuin päällisin puolin kerroin kaiken, mitä olimme jo esimiehen kanssa sopineet kahdenkeskeisissä keskusteluissamme. Ja tämä keskustelu käytiin ensimmäisellä viikolla sairauslomani jälkeen. Tyky- palaveria ei oltu vielä pidetty, mutta olin jo keskustellut asioista esimieheni kanssa.

        Ja asiat, jotka kerroin pääjehu nro 3. kanssa oli jo keskusteltu ja sovittu esimiehen kanssa. Kuten esimerkiksi se seikka, että pitäisimme palaverin koko osastomme työnjohdollisen portaan kanssa, jotta hekin tietäisivät miksi olin erityisasemassa muihin työntekijöihin nähden toipilasaikanani. Siis positiivisen syrjinnän kohteena. Tämä oli jo sovittu esimiehen kanssa ennen kuin kerroin tästä pääjehu nro 3. kanssa.

        Pääjehu nro 3. oli palaverista sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse tietää minun sairaudestani ja nimenomaisesti hän sanoi että " Ainakaan pääjehu nro 2. ei tarvitse tietää" Näillä sanoilla. Paitsi hän käytti pääjehu 2. etunimeä. Hänen mielestään oli riittävää, että vain hän saisi tietää. Epäilykseni heräsi, luonnollisesti kun oikein kieltämällä kielletään asia joka on vain minun päätettävissäni. On minun asiani kertoa taikka olla kertomatta sairaudestani.

        Arvelin, että jokin jekku piili siinä, etten saisi hänen mielestään kertoa pääjehu nro 2. sairaudestani. No hänen kieltonsa aiheutti sen, että kahta hurjemmin halusin tehdä juuri sen mitä kiellettiin tekemästä. Ja olihan esimiehen kanssa jo sovittu yhteisestä palaverista, jossa kertoisin kaikille poikkeavasta työnkuvastani ja sairaudestani.

        Tyky-palaveri oli sitten seuraavalla viikolla lääkärin sekä esimiehen kanssa ja siellä sovimme, etten tee enempää kuin yhden työpisteen eli yhden ihmisen työmäärän. Sovimme, että en tee ylitöitä taikka työpisteen ylle lankeavia ylimääräisiä töitä. Sovimme, etten tekisi mitään raskasta ja työt vaihtuisivat vain lääkärin ensin todettua terveydentilani riittävän hyväksi toisenlaisiin työtehtäviin.
        Sovimme että kävisin joka kuukausi kontrollikäynnillä työterveyslääkärillä.

        Tosin se palaveri josta mainitsin työnjohtoportaan kanssa, esimies oli muuttanut mielipidettään sen suhteen. Esimiehen mielestä oli nyt sitten huono juttu kertoa sairaudestani kaikille. Syy tähän muutokseen ei koskaan selvinnyt minulle ja kovasti ihmettelin sitä, että aikaisemmin se oli ollut esimieheni mielestä hyvä asia, peruttiinkin ilman selityksiä.

        Yrittäessäni selventää miksi alunperin olisin halunnut palaverin, minua ei kuunneltu ollenkaan. Syy miksi halusin sen oli se, että kukaan ei pääsisi vääristelemään taikka käyttämään hyväksensä ihmisten tietämättömyyttä sairaudestani. Ja jotta ihmiset ymmärtäisivät miksi olen positiivisen syrjinnän kohteena.

        KUN työpaikkani ilmapiiriin kuuluu toisten lelliminen ja toisten negatiivinen syrjiminen, halusin kaikkien tietävän, miksi minua "lellittiin".

      • Kujalla
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        No käytyäni lävitse niin kutsutun maanpäällisen helvetin sairauteni kanssa, tulin siihen lopputulokseen, että nyt saa riittää se kiusaaminen siellä työpaikalla.

        Aikaisemmin olin jo kohdannut pääasialliset kiusaajani eli pääjehut ja yrittänyt tehdä sovintoa. Tämän tein omasta vapaasta tahdostani aika lailla samoihin aikoihin kun olin saanut diagnoosini. Laskin, etten tule pärjäämään niin monen taakan kanssa. Kohtasin siis kiusaajani kysymällä heiltä suoraan, mitä minä voin tehdä, jotta työilmapiiri olisi helpompi ja mukavampi heille.

        Tämä auttoikin erään kätyri/pääjehun kanssa, jota en ole tässä tarinassa aikaisemmin maininnut. Tämä keskustelu oli avaus parempaan yhteiseloon hänen kanssaan, siksi hänet jätän kiitollisena hänen rohkeudelleen olla oma itsensä sitten kuitenkin, sekä kiitollisena siitä että hän jota en mainitse salli sitten minun olla kuitenkin oma itseni. Ainakin jonkun verran. Hänelle kokeneemmalle ja inhimillisemmälle kiitos että uskallat olla reilu meille erilaisille.

        Pääjehu nro 2. ei edes silloinkaan kuunnellut minua. Häneltä en saanut koskaan minkäänlaista vastausta kysymykseeni siitä mitä minä voisin tehdä omalta osaltani parantaakseni työilmapiiriä. Hän vastasi kysymykseeni jollakin toisella eri asiaa koskevalla kysymyksellä. Hän tuskin kuunteli edes kysymystäni. Näin tulkitsin silloisen tilanteen.

        Pääjehu nro 3. Hänellä kyllä oli varsin mielenkiintoisia parannusehdotuksia. Niitä en tässä erittele, koska keskustelumme oli mielestäni kahdenkeskeinen, eikä kuulu jaettavaksi muiden osapuolien kanssa. Noin niin kuin vihjeenä, hän pyysi että lopettaisin mielestäni, siis omasta mielestäni hyvät käytöstavat. Voihan olla, että tulkitsin häntä väärin ja kyse oli väärinkäsityksestä.

        No joka tapauksessa nämä kohtaamiset tapahtuivat kauan ennen invalidisoitumistani. Pitkän sairaslomani jälkeen päätin selvittää asiat, hinnalla millä hyvänsä. Minulla oli ollut paljon aikaa miettiä asioita maatessani sairasvuoteellani, joten olin jo päättänyt, että paras onnistumisprosentti minulle oli tehdä se pääjehu nro 2. kautta.

        No pääjehu nro 3. ei ollut kovinkaan tyytyväisen oloinen kun sai minut ristikseen ja hänen tehtäväkseen jäi minun terveyteni " suojeleminen". Tai siltä hän totta totisesti vaikutti. Hänen omien sanojensa mukaan " sä olet rasite kaikille". Piti paikkaansa, mutta sellainen tilanne oli sairaslomani jälkeen.

        Esimies oli tyky-palaverin jälkeen sanonut minulle, että hän tiedottaisi muuta työnjohtoporrasta katsomallaan tavalla. Näin ei siis kuitenkaan käynyt ja palaveri jonka oisin halunnut pitää jätettiin siis pitämättä.

        Esimies otti asiakseen infota myös pääjehu nro 3. tyky-palaverissa sovituista asioista. Arvelen, että esimies saattoi jopa unohtaa koko asian, sillä sain jatkuvasti kuunnella kitinöitä pääjehu nro 3. että hänen on vaikeaa hoitaa omaa työtään minun takiani. Itse en juuri voinut "hyppiä" esimieheni nenille, sillä hän oli antanut sanansa sitä, että hän hoitaisi työyhteisön informoinnin minun asiassani.

        Ja koska pyytämäni palaveri peruttiinkin ilman selityksiä jouduin käyttämään hieman erikoisia keinoja. Kuten puhumaan sairaudestani julkisesti kovaan ääneen. Jokainen joka kysyi minulta mitä tahansa sai vastauksekseen pienimuotoisen luennon sairaudestani. Jouduin tyrkyttämään sitä. Ei ollut kivaa.

        Ja miksikö näin? No siksi, että jatkuvasti sain kuunnella marinaa itsestäni. "En tuu ylitöihin, kun toikaan ei tuu". Sorry, kielletty lääkärin toimesta. "En tee kun ei tonkaan tarvii tehdä" Ei ylimääräisiä töitä, sorry kielletty lääkärin toimesta. Olin toipilas ja erityisasemassa. Ja en olisi saanut selittää mitään miksi. Epäreiluun asemaan yrittivät minut laittaa.

        Aiemmin olin halunnut vaieta sairudestani, siitä syystä etten ollut sinut vielä sen kanssa itse, enkä halunnut puhua siitä. Perussääntönä on, että kertoo sitten kun on itse siihen valmis ja pystyy keskustelemaan asioista ilman tunnekuohuja.

        Ja sitäpaitsi olin puun ja kuoren välissä sairauteni kanssa. Monellakin tapaa.

      • Kujalla
        Edellinen jatkaa kirjoitti:

        No puolenvuoden sairauslomia kun ei ihan nuhakuumeesta myönnetä, päätin jo sairaslomalla tulla sairauteni kanssa ulos kaapista ja kertoa avoimesti jokaiselle kysyjälle rehellisesti sairaudestani. Ja päätin myös, että kaikki saisivat tietää. Ihan kaikki.

        Olin käynyt työterveyslääkäärin vastaanotolla ennen töihin paluutani. Sain määräyksen kevennettyihin työtehtäviin kolmeksi kuukaudeksi ja sovimme myös lääkärin kanssa tyky-palaverista.

        Töihin paluu ei ollut helppoa, sillä pelkkä seisominen ja käveleminen alkuun oli työlästä. Pääjehu nro 3. aloitti tavanomaisen virtensä siitä, miten hankalaa hänelle on koska minä olin vajaakuntoisena töissä. Sillä vajaakuntoisena palasin töihin ja neurologini oli epävarma siitä, että olikohan minun töihin paluuni liian aikaista. Vakuutin lääkärilleni, että työpaikallani on niin monenlaisia töitä, että sieltä löytyy minulle kevyempiä töitä toipilasajalleni. Eli noin 3 kuukaudeksi.

        Pääjehu nro 3. tuli minulta suoraan kysymään mitä minä pystyisin tekemään ja mikä vaikutti mihinkin. Keskustelimme ihan asiallisesti sairauteeni vaikuttavista asioista kahden kesken. Kerroin, että liiallinen rasitus sairastuttaa minut. Kerroin että flunssaiset työkaverit olisivat minulle riskitekijä, sillä saatuani tartunnan, on minulla suuri riski saada jälkitautina pahenemisvaihe. Kerroin, että olisin loppuvuoden kevennetyissä töissä, en tekisi ylimääräisiä töitä. Kerroin tulleeni ulos kaapista ja että kaikki saisivat tietää sairaudestani. Noin niin kuin päällisin puolin kerroin kaiken, mitä olimme jo esimiehen kanssa sopineet kahdenkeskeisissä keskusteluissamme. Ja tämä keskustelu käytiin ensimmäisellä viikolla sairauslomani jälkeen. Tyky- palaveria ei oltu vielä pidetty, mutta olin jo keskustellut asioista esimieheni kanssa.

        Ja asiat, jotka kerroin pääjehu nro 3. kanssa oli jo keskusteltu ja sovittu esimiehen kanssa. Kuten esimerkiksi se seikka, että pitäisimme palaverin koko osastomme työnjohdollisen portaan kanssa, jotta hekin tietäisivät miksi olin erityisasemassa muihin työntekijöihin nähden toipilasaikanani. Siis positiivisen syrjinnän kohteena. Tämä oli jo sovittu esimiehen kanssa ennen kuin kerroin tästä pääjehu nro 3. kanssa.

        Pääjehu nro 3. oli palaverista sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse tietää minun sairaudestani ja nimenomaisesti hän sanoi että " Ainakaan pääjehu nro 2. ei tarvitse tietää" Näillä sanoilla. Paitsi hän käytti pääjehu 2. etunimeä. Hänen mielestään oli riittävää, että vain hän saisi tietää. Epäilykseni heräsi, luonnollisesti kun oikein kieltämällä kielletään asia joka on vain minun päätettävissäni. On minun asiani kertoa taikka olla kertomatta sairaudestani.

        Arvelin, että jokin jekku piili siinä, etten saisi hänen mielestään kertoa pääjehu nro 2. sairaudestani. No hänen kieltonsa aiheutti sen, että kahta hurjemmin halusin tehdä juuri sen mitä kiellettiin tekemästä. Ja olihan esimiehen kanssa jo sovittu yhteisestä palaverista, jossa kertoisin kaikille poikkeavasta työnkuvastani ja sairaudestani.

        Tyky-palaveri oli sitten seuraavalla viikolla lääkärin sekä esimiehen kanssa ja siellä sovimme, etten tee enempää kuin yhden työpisteen eli yhden ihmisen työmäärän. Sovimme, että en tee ylitöitä taikka työpisteen ylle lankeavia ylimääräisiä töitä. Sovimme, etten tekisi mitään raskasta ja työt vaihtuisivat vain lääkärin ensin todettua terveydentilani riittävän hyväksi toisenlaisiin työtehtäviin.
        Sovimme että kävisin joka kuukausi kontrollikäynnillä työterveyslääkärillä.

        Tosin se palaveri josta mainitsin työnjohtoportaan kanssa, esimies oli muuttanut mielipidettään sen suhteen. Esimiehen mielestä oli nyt sitten huono juttu kertoa sairaudestani kaikille. Syy tähän muutokseen ei koskaan selvinnyt minulle ja kovasti ihmettelin sitä, että aikaisemmin se oli ollut esimieheni mielestä hyvä asia, peruttiinkin ilman selityksiä.

        Yrittäessäni selventää miksi alunperin olisin halunnut palaverin, minua ei kuunneltu ollenkaan. Syy miksi halusin sen oli se, että kukaan ei pääsisi vääristelemään taikka käyttämään hyväksensä ihmisten tietämättömyyttä sairaudestani. Ja jotta ihmiset ymmärtäisivät miksi olen positiivisen syrjinnän kohteena.

        KUN työpaikkani ilmapiiriin kuuluu toisten lelliminen ja toisten negatiivinen syrjiminen, halusin kaikkien tietävän, miksi minua "lellittiin".

        Tämä viesti oli ylempänä jo
        meni siellä väärään paikkaan, tässä oikea paikka tarinan kannalta

        No pääjehu nro 3. ei ollut kovinkaan tyytyväisen oloinen kun sai minut ristikseen ja hänen tehtäväkseen jäi minun terveyteni " suojeleminen". Tai siltä hän totta totisesti vaikutti. Hänen omien sanojensa mukaan " sä olet rasite kaikille". Piti paikkaansa, mutta sellainen tilanne oli sairaslomani jälkeen.

        Esimies oli tyky-palaverin jälkeen sanonut minulle, että hän tiedottaisi muuta työnjohtoporrasta katsomallaan tavalla. Näin ei siis kuitenkaan käynyt ja palaveri jonka oisin halunnut pitää jätettiin siis pitämättä.

        Esimies otti asiakseen infota myös pääjehu nro 3. tyky-palaverissa sovituista asioista. Arvelen, että esimies saattoi jopa unohtaa koko asian, sillä sain jatkuvasti kuunnella kitinöitä pääjehu nro 3. että hänen on vaikeaa hoitaa omaa työtään minun takiani. Itse en juuri voinut "hyppiä" esimieheni nenille, sillä hän oli antanut sanansa sitä, että hän hoitaisi työyhteisön informoinnin minun asiassani.

        Ja koska pyytämäni palaveri peruttiinkin ilman selityksiä jouduin käyttämään hieman erikoisia keinoja. Kuten puhumaan sairaudestani julkisesti kovaan ääneen. Jokainen joka kysyi minulta mitä tahansa sai vastauksekseen pienimuotoisen luennon sairaudestani. Jouduin tyrkyttämään sitä. Ei ollut kivaa.

        Ja miksikö näin? No siksi, että jatkuvasti sain kuunnella marinaa itsestäni. "En tuu ylitöihin, kun toikaan ei tuu". Sorry, kielletty lääkärin toimesta. "En tee kun ei tonkaan tarvii tehdä" Ei ylimääräisiä töitä, sorry kielletty lääkärin toimesta. Olin toipilas ja erityisasemassa. Ja en olisi saanut selittää mitään miksi. Epäreiluun asemaan yrittivät minut laittaa.

        Aiemmin olin halunnut vaieta sairudestani, siitä syystä etten ollut sinut vielä sen kanssa itse, enkä halunnut puhua siitä. Perussääntönä on, että kertoo sitten kun on itse siihen valmis ja pystyy keskustelemaan asioista ilman tunnekuohuja.

        Ja sitäpaitsi olin puun ja kuoren välissä sairauteni kanssa. Monellakin tapaa.

    • peacekeeper

      Tämä on niin nappi kertomus, että haluan pitää tämän ylhäällä... Kiitos kertojalle ja odotan sitä jatkoa ;)

      • Kujalla

        Jatkoa tulee tuutin täydeltä.

      • edellinen lisää
        Kujalla kirjoitti:

        Jatkoa tulee tuutin täydeltä.

        Voin jatkaa, mutta kiltit luotsit, älkää kiltit antako minun tehdä turhia virheitä. En tule koskaan nimeämään tai osoittelemaan yritystä taihi henkilöä . Tästä tarinasta saattaa joku ehkä itsensä olla löytävinään taikka sitten ei. Tämä on täysin anonyymi tarina ja sellaisena sen haluan esittää.
        Ja tosiasiallisesti en usko, että ketään tarinani edes aidosti kiinnostaa. Ja kuka oikeasti jaksaisi lukea näin pitkää tarinaa..? Valitettavasti se vain pulppuaa sisältäni kuin sulavien jäiden synnyttämä sulavesipuro, olen kykenemätön lopettamaan.

      • Puro taisi ehtyä
        edellinen lisää kirjoitti:

        Voin jatkaa, mutta kiltit luotsit, älkää kiltit antako minun tehdä turhia virheitä. En tule koskaan nimeämään tai osoittelemaan yritystä taihi henkilöä . Tästä tarinasta saattaa joku ehkä itsensä olla löytävinään taikka sitten ei. Tämä on täysin anonyymi tarina ja sellaisena sen haluan esittää.
        Ja tosiasiallisesti en usko, että ketään tarinani edes aidosti kiinnostaa. Ja kuka oikeasti jaksaisi lukea näin pitkää tarinaa..? Valitettavasti se vain pulppuaa sisältäni kuin sulavien jäiden synnyttämä sulavesipuro, olen kykenemätön lopettamaan.

        Minttiskö se siellä?

    • pike77

      Nimim. "Kujalla":

      Voin kertoa, että on olemassa toinenkin työpaikka, jossa porukkaa kohdellaan aivan samalla tapaa! Mahdetaankohan me olla työkavereita vai onko tämä pelkästään sattumaa, että kirjottelet samoista asioista (kuin kertoisit minun työpaikastani)? Mielenkiintoinen tarina ja todellakin haluan vielä lukea enemmän, että miten tulet selviämään kaikesta tähän asti ilmenneestä. Kaikesta huolimatta, hyvää jatkoa ja tsemppiä sinulle!

    • myyjänä

      Olin myymäläapulainen 60-luvulla. Olin nuori ja kokematon. Meitä otettiin 2 tyttöä töihin silloiseen Mäki-Mattiin. Minulla teetätettiin kaikki ikävät ala-arvoiset työt. Maitohuoneen jokapäiväinen siivous ja tonkien yhdistäminen. Kerran tein työtä opitun mallin mukaan yhdistin irtomaidon toiseen tonkaan. Tuossa toisessa tongassa ei ollut mitään lappua, jossa ois sanottu, että "hapanta". pian alkoi maitokannujen kanssa tulemaan asiakkat takaisin, että pilaantunutta maito on myyty. Tästä sai kauhean huudon. Tosin sanoa vanhat myyjät panttasi tietoa ja saivat uuden työntekijän kustannuksella itseään nostaa paremmaksi työntekijäksi. Minulle annettiin lähtö talosta. Samalla sanottiin, että minulla on heikko laskentonumero en sovi alalle lainkaan. Toinen tyttö sai lähteä kaupasta, kun oli liian "sievä" lihatiskin taakse. Molemmat irtisanomiset olisi tänä päivänä laittomia ja esimiehen ylimielistä käytöstä ja ollakseen oloa. Kotona en voinut puhua asiasta, kun aina huutivat minulle, että en "osaa mitään". Äitini ramputti aina negatiivisella äänellä. Kukaan ei ollut puolellani. kaiken kaikkiaan olen yli 30 v työhistoriani käynyt läpi ja olen eläkkeellä, että totean, että kaikissa paikoissa missä olin töissä, minua on kiusattu ja syrjitty.On hienojuttu, että tää kiusaaminen on tullut näin esille ja siitä puhutaan.

      • PAM jäsen

        Edellä oleva 2 irtisanomista on olleet mielivaltaisien pomon aihettomia tempauksia ja nykypäivänä olisi PAM-liitolla kova haloo aiheesta.

    • Joo,totta.

      Kun kiusaamista alkaa esiintyä,kyllä pitäisi työnjohtajalle tehdä ilmoitus ensi hädässä,ja jos kiusaaminen ei lopu sanoisin,että kannattaaako olla työssä kyseisessä paikassa,säälin aina uusia työntekijöitä.Narsistinen luonne on monesti kiusaajan roolissa.Toiset taas kehuu itseään niin että omakehu haisee,jo ovelle.Kauniinpi ei toinen toista,tähtenä et yksin loista.

    • neomies

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629

    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195

    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361

    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237

    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079

    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670

    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661

    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653

    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632

    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt