Tummumat välikatossa, onko ideassani järkeä?

Emäntä

Meillä on 70-luvun loivakattoinen talo, jossa havaittiin räystäitten osalta tuuletus puutteelliseksi. Katon loivuudesta johtuen villat olivat kiinni katon reunoissa estäen räystäältä tulevan ilman. Itse lisäsimme viime kesänä tuuletusluukut 3kpl per pääty. Nyt tarkastaessani ruodelaudat olivat tummuneet katon reunoilta, mutta olivat kuivuneita. Jotain harvaa valkoista seittiä oli myös, mutta se oli kiinni kuivassa pinnassa. Kostealla ilmalla katosta pöllähtää ummehtunut haju. Yläpohja on ryömitty läpi ja villat ja läpiviennit pengottu. Villat olivat puhtaita, mutta aivan reunalle en päässyt, siellä villatkin varmasti saaneet kosteutta. Viemäriputkea ei ollut eristetty ja katto sen ympäriltä musta, mutta kova. Vesikatto on asennettu 10 vuotta sitten vanhan huopakatteen päälle, se on täysin ehjä. Tosin en tiedä mitä niiden välissä muhii, mutta keskikatto on sisäpuolelta kunnossa. Kattotuolit lähes uuden veroiset.

Reseptini olisi nyt ottaa rauhallisesti ja purkaa kaikki eristeet pois. Sitten ajattelin tarkistaa miten syvälle tuo ruoteiden "tummuma" ulottuu. Jos sitä on vain pinnassa, niin hionta tai sooda/ hiekkapuhallus. Jos vakavampaa, niin ruodelautojen vaihto.

Kuulostaako järkevältä?

10

687

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Emäntä
      • Emäntä

        Niin ja tietysti tuuletusta tullaan parantamaan esim. tuulenohjainten, venttiilien tms. härpäkkeiden avulla ja muutamme tietysti eristeen puhallusvillaksi. Nyt kaksinkertainen mineraalivilla.


      • Vastatkaa nyt joku!
        Emäntä kirjoitti:

        Niin ja tietysti tuuletusta tullaan parantamaan esim. tuulenohjainten, venttiilien tms. härpäkkeiden avulla ja muutamme tietysti eristeen puhallusvillaksi. Nyt kaksinkertainen mineraalivilla.

        Vai tilatako korjaussuunnitelma siihen perehtyneiltä...?


      • Onnistuu
        Vastatkaa nyt joku! kirjoitti:

        Vai tilatako korjaussuunnitelma siihen perehtyneiltä...?

        Vielä ei ole mitään hätää. Mene värikauppa RTV:n myymälään ja osta hyväksytty puutavaran suojauskemikaali. Tuotteen nimi on muistaakseni jotakin sellasta kun Novart xxx tai Novit xxx eli nimen perässä oli joku kolmenumeroinen luku. Itse käytin viisi vuotta sitten eikä ole katon puurakenteet enää homehtuneet ja haisseet. Käsittely oli helppoa eikä haissut millekään.

        Kävin tässä välillä googlesta etsimässä ja tuotteen oikea nimi on Novitrol 483. Netistäkin löytyy lisää jälleenmyyjiä.


    • ylli67

      ei hyvältä näytä.... :-(

    • puu ja luonto

      Meillä on lautatavara katoksen alla sateella suojassa.
      Toissa kesä oli märkä ja sateinen.
      Kaikki tuo lautatavara on tummunut märällä säällä.
      Mitä tästä pitäisi ajatellä.

      Kaikki aidat kasvaa mustaa levää.

      • Musta Levänen

        Ei ole mustaa levää vaan se on sitä ihtiää, hometta ja rutosti. Vaan olis ollut helppo estää homehtumasta. Ei pelkkä katos homeelta suojaa, kun puutavara kostuu kosteasta ilmasta.


    • Kaksi kattoa?

      Miksi uusi katto oli tehty vanhan päälle? Miksi vanhaa ei ollut purettu ensin pois? Tulee mieleen eräs talo P-Suomessa, jossa olen nähnyt samantyyppisen oudon ratkaisun.

      • ghfgddh

        Jos huovan päälle tekee koolauksen ja sit pellit niin huopa toimii aluskatteena. Siinä syy. aina ei välttämättä tarvitse huopaa poistaa ellei muuten ole tarvetta parantaa villotusta tai korjata muuta rakenteellista virhettä.


    • luottoa

      Vanhoja viritelmiä. Jos joku muu asentanut ton peltikatteen niin sopivasti kannattaisi olla huolissaan. Normaalisti kun joku vika kattoja uusitaan. Ammattimies varmasti otaisi jo kertaalleen heikon ratkaisun pois ja laittaisi sitten vaikka oikeen harson väliin. Kyllä noissa aina on omat haasteensa..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      45
      593
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe