Muistaako kukaan siis Jämsänkosken vanhainkodilla ollutta koiraa? Olin silloin pieni tyttö ja siitä on nyt n. 9-10 vuotta. Koiran nimi on Eppu, ja se on keskikokoinen suomenpystykorvan ja karjalankarhukoiran sekoitus. Omistaja oli vanhempi rouva, joka kertoi joutuvansa muuttamaan kerrostaloon, ja ei voi pitää Eppua kovan haukkumisen takia. Rouvalla oli myös kissa. Eppu on tosi fiksu, ja ehkä siksi voi olla että joku jopa muistaisi sen..Se kuuntelee musiikkia ja puhetta, ja puhuu itsekin, kuten "Aino, Luu, moi". Se reagoi yhtenä aamuna Korpilahden kirkon kelloihin, jotka kuuluivat radiosta.. kenties Eppu on syntynyt Korpilahdella? Muistikuvat koiran kotipaikasta ovat hatarat,muistan vain että talo oli rivitalomainen, ja että se oli varmasti Jämsänkosken vanhainkoti. Jos henkilö, jolta saimme Epun sattuisi lukemaan tämän, olemme todella kiitollisia hänelle, sillä Epusta on ollut paljon enemmän iloa, kuin olisimme koskaan osanneet kuvitella, asuessaan Kuhmoisissa ja hoitaessaan tarkkasilmäisenä poikamiehenä talon vahtimisen.
Hei, Muistaako kukaan Eppu koiraa n.10 vuoden takaa?
White_Snow
1
313
Vastaukset
- White_Snow
Korjaus:
Koska olin niin pieni en muista kaikkea, mutta sain nyt jälkeenpäin kuulla että Eppu asuikin perus rivitalossa, joka oli luultavasti punainen. Ja lisätietona että Eppu sai nimensä Eppu Normaalin mukaan, joka esiintyi juuri silloin Jämsässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko841756- 431399
En malta odottaa mies että tulet minuun
Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu1191190Siltojen varjoissa
Siltojen varjoissa Yksinäinen susi kulkee, hiljaisuudessa sanoja punnitsee. Sydän auki, paljas liekki rinnassa, siltoja2871137Vanhemmalle naiselle
Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.871132- 63942
- 56932
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon20900Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!40887- 34854