Meillä on kaksi kissaa,toinen vasta 4kk ja toinen jo reilu 3 vuotta, ja tämä tuoreempi tulokas kyllä osaa käydä hiekka-astialla mutta öisin ja välillä päivisinkin pissii sitten aina samaan paikkaan,eli sohvalle. Toisinaan on sohva säästynyt jos olen unohtanut vaatteen lattialle,silloin pissii siihen. Mitä ihmettä pystyn tekemään että saan sen loppumaan?! Alka kärsivällisyys loppua jo,enkä kyllä haluaisi kissasta luopua. Tänään yllätin sitten isommankin kissan tarpeillaan vaatteen päällä vaikka koko kolmeen vuoteen ei ole muualle tehnyt kuin astialle. Hiekka on kuitenkin aina puhdasta ja putsattu isommista tarpeista. Kertokaa toimivia vinkkejä jos niitä on..
Toivotonta(ko)...
Mellu
7968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos kissasi on uros uskon.Hanki kissan karkotetta ja pistä sitä paikkoihin mihin kissasi yleensä pissii,tähän ei kissasi miellytä pissiä,ja se on nuori yritä opettaa sitä hiekalle.
vie se aina esim puolen tunnin välein ja useamminki aina hiekkalaatikolle istua tököttää...
ja jos yllätät sen tarpeillansa tai se on peittelemäs niin ruiskauta pullost vettä siihe paikaan ja vähä sen naamalle.
Oon katellu kissaltani tuommoista käytöstä jo kohta 10 vuotta...kaikki kinot on kokeiltu, mutta mikään ei auta.Onneksi tätä pissimistä pitkin poikin ei tapahdu joka päivä. Ei välttämättä edes joka viikko....eikä sohvalle, paitsi jos siinä on vaatteita. Kaikki nurkat, lattialle unohtuneet vaatteet, vaatekaappi, pahvilaatikot jne. kissan pitää käydä pissimässä. Isommat tarpeet se kyllä hoitaa hiekkalaatikkolla...onneksi....ei auta ku vain kestää!!!
Kyllä meidän Onni osaa pyytää ulos eikä kuseksi pitkin taloa..
onneksi en suunnittele itsemurhaa ja aio jättää kissojani heitteille...Vai mitä?
Kirjota vain lisää niin saan nauraa sulle :)
mun pentu teki samaa!
vein sen elkkuu ja sillä todettii virtsatie infektio.
kannattaa viedä nopee koska jos se kerkee munuaisii nii mitää ei ole tehtävissä.
Meillä ei neiti mene vatille jos siellä on yksikin kokkare. Siksi meillä on nyt kolme astiaa ja pissailu ei toivottuihin paikkoihin on loppunut.