naisen itsetyydytys

Nainen 27

En ymmärä yhtään, miksi ' jotakin' pitäisi työntää sisään. Siitä ei minulle ole mitään iloa.
Sen sijaan klitoriksen hyväily vähitellen johtaa orgasmiin, ehkä myöskin taaempaa ulkopuolelta silitely.

Tuo seksileluista puhuminen on turhaa, ne eivät auta mitään.

Iltalehti kirjoittaa aiheesta hyvin positiivisesti.
(COLOURBOX.COM)
Journal of Sex Research -lehdessä julkaistu tutkimus pureutuu naisten itsetyydytykseen, ja paljastaa että suurin osa naisista masturboi vähintään kerran viikossa. Arizonan valtionyliopistossa tehty tutkimus paljasti myös seitsemän muuta faktaa sooloseksistä.

1. Kaikki naiset masturboivat
Ainakin kaikki tutkimukseen haastatellut. Heistä jokainen oli tyydyttänyt itseään ainakin kerran elämässään. Masturboinnin määrä ja yleisyys kuitenkin vaihtelevat: osa vastaajista oli harrastanut sitä vain muutaman kerran, toiset taas päivittäin.

2. Seksilelut ovat in
Valtaosa vastanneista naisista käytti seksileluja joko yksin tai kumppaninsa kanssa.

3. Ei käsitystä siitä, kuinka muut sen tekevät
Suurin osa haastatelluista arveli, että toiset naiset tyydyttivät itseään työntämällä sormet tai seksilelun sisäänsä. Suurin osa myös sanoi, ettei itse nauti tästä ja keskittyi mieluummin klitoriksen stimulointiin.

4. Joskus työlästäkin
Vaikka suurin osa vastanneista nauttikin itsetyydytyksestä, liittyi siihen myös turhauttavia puolia. Itsetyydytyskään ei aina taannut orgasmia, eikä se tuntunut välttämättä mukavalta silloin kun omaan apuun oli turvauduttava kumppanin jo saatua orgasmin.

5. Jotkut pitävät miesten juttuna
Monet tutkimukseen haastatelluista arvelivat, että miehet masturboivat todennäköisemmin, tai ainakin säännöllisemmin. Jotkut kertoivat myös masturboivansa vain kumppaninsa mieliksi, esimerkiksi seksin aikana tai tämän katsellessa.

6. Arkista
Itsetyydytyksen ei tarvitse olla maailmoja mullistava, romanttinen kokemus. Monille se oli arkinen juttu, lähes yhtä jokapäiväistä kuin aamusuihku tai hampaiden harjaus.

7. Tekee onnelliseksi
Sooloseksi on monelle naiselle tapa oppia tuntemaan omaa kehoaan ja hyväksyä itsensä. Haastateltujen mielestä sillä oli muitakin hyötyjä: masturbointi lievittää stressiä ja piristää mieltä. Lisäksi se on hauska tapa oppia tietämään, millaisesta seksistä nauttii.

Lähde: Women's Health

IL

7

316

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sooloseksi on

      yleisempi nimitys itsetyydyykselle, ja se on luonnollinen tapa purkaa seksuaalista jännitettä ja seksuaalista energiaa.

      Siinä ei ole mitään pahaa.

    • Paratiisiksi ei sitä

      Sooloseksi on pelastus monelle yksinäiselle.
      On parempi purkaa seksijännite kuin tulla neuroottiseksi.

      Eikä siinä ei ole mitään häpeemistä! Ei me olla itse itseämme luotu. Tää on vain elämää, eikä sen enempää...

    • Minä sanon

      puolestani, että kannattaa opiskella aihepiiriä seksi.

      Olen kotona oppinut pelkäämään seksiä, kun siitä niin kovin varoiteltiin.

      Pelko on kuitenkin väärä asenne. Tutustu seksiin, mitä enemmän tiedät siitä, sen parempi.
      http://www.iltalehti.fi/satakysymystaseksista/?ref=hakemisto

    • petsku5

      Miten miehen pitäisi hyväillä naista, että tämä saisi orgasmin?
      Minä en varmaan osaa tehdä sitä oikein.

    • PORNO kierouttaa

      ja vääristää seksuaalisuuden. Pojille varsinkin tulee kuva, että vain se siääntyöntäminen on koko homman ainut asia.

      JA näinhän EI asia OLE.

      PORNO on yksi maailman = ihmisten pahimmista kierouttajista.

      Muuten, pienillä kirjoittaessani sanan porno, se näyttää samalta kuin pomo.
      Pieni r- pitäisi tehdä selvemmän näköiseksi.

    • Nainen 30+

      Sanoit niin nappiin! Porno on pilannut miehet ja naiset. Naiset yrittää näyttää pornotähtösiltä ja miehet ruiskauttaa spermat nopealla nylkytyksellä.
      .
      Harrastan itsetyydytystä eli sooloseksiä usein. Miehet eivät osaa hieroa klitorista. Joskus mies on yrittänyt, mutta ei vie sitä loppuun asti. Suuseksiäkin olen saanut (ja antanut) mutta mies on liian kovakouranen. Nautin eniten sooloseksistä. Haaveilen milloin mistäkin sen aikana. En ole rakastanut yhtäkään miestä sillä tavalla että olisin miehen lumoissa. Seksin pitäisi toimia niin hyvin, ettei tartte mitään muuta kuin toisen. Se jää hääveeksi. En tartte miestä oikeestaan elämääni. En halua lapsia. Sen olen päättänyt.

      Jotkut varmaan sanoo että miestä pitää opettaa hieromaan oikein, mutta tunnen oloni tyhmäksi jos joudun toimimaan opettajana. Se vie kaiken romantiikan.

    • Kyrva Loomish

      Minun nainen sanoi, että ei mulla muuta seksiä ole ollut kuin itsetyydytystä.
      Tosiasiassa se kävi läpi kaikki yliopiston jätkät ja lehtorin ja rehtorin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe