ihme hommaa

Olen lukemassa kyseistä palstaa ensimmäistä kertaa ja tuli kyllä heti sellainen vaikutelma että scientologia on ihan peestä. Kyseisen suuntauksen edustajilla ei ole vastauksia mihinkään heille esitettyihin kysymyksiin vaan aina puututaan esim. toisen kirjoitusvirheisiin, mikä on kyllä sinänsä aina hauska vinoilun aihe, ja juttua riittää.
Miksi ei vastata suoraan kysymyksiin vaan aina kierretään ja kaarretaan sivuilta ohi..?
Luulisi että edes Kimillä joka vaikuttaa jonkin sortin "heimopäälliköltä" olisi tarjota edes jonkinlaisia vastauksia mutta ei...

Hattua nostan Dekkarille sekä hänen ystävilleen, jaksakaa kirjoitella totuuksia ettei kukaan ikinä sekoa noiden hullujen kelkkaan.
9718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

... ja kuittaa

Äänestä

Sinäkin näyttäisit olevan jo valinnut "puolesi" jolla olet (niin muuten minäkin pohjautuen kylläkin omiin kokemuksiini scientologiasta). Ainakin sävy, jolla esität asiaa näyttäisi viittaavan täysin siihen, että olet valinnut puolesi.

Mitä minun/meidän hyödyttää kertoa mitään asioista, jotka teidänlaisenne henkilöt haluvat vain vesittää (onhan teillä toki oikeus siihen). Ottakaa itse asioista selvää, jos haluatte muodostaa scientologiasta OMAN TOTUUDEN (ei muiden esittämän). Tämän oman totuuden muodostaminenhan käytännön kautta on ainoa oikea tapa muodostaa omia totuuksiaan mistä tahansa asioista elämässä.

Onko sinulla mitään ajatusta/kuvitelmaa miten laaja aihe scientologia ylipäätään on ja mitä asioita scientologia käsittelee?

Äänestä
  • Että tietoni scientologiasta on erittäin vähäinen, mutta sekin vähä minkä olen kuullut ja lukenut on pelkkää negatiivistä, joten ei ihme että en kiinnostu "pyrkimään porukkaan"...

    Olen pahoillani että hieman toistan itseäni, mutta olisi todella kiva kuulla joltakin vastaus että miksi kukaan lahkostanne ei vastaa suoraan teille esitettyihin niin sanottuihin "vaikeisiin" kysymyksiin? Joiden ei pitäisi edes olla vaikeita mikäli on puhtaat jauhot pussissa...ainakin näin sivusta seuraajan mielestä. Tarkoitan siis näitä Dekkarin ym. esittämiä kysymyksiä.

    Olet aivan oikeassa arvon Analyyttinen, olen jo valinnut "puoleni", ja olettaisin että kaikki ns. järkevät ihmiset valitsevat kanssani saman puolen viimeistään luettuaan läpi tämän palstan juttuja.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Että tietoni scientologiasta on erittäin vähäinen, mutta sekin vähä minkä olen kuullut ja lukenut on pelkkää negatiivistä, joten ei ihme että en kiinnostu "pyrkimään porukkaan"...

    Haluan tietoa juutalaisuudesta, menen kysymään natsilta.
    Sama koskee nyt tätä palstaa, luotatko todella Dekkariin, jolla ei ole scientologiasta oikeaa kokemusta. Ja mitä niihin kysymyksiin tulee, asia on niin ettei niihin jaksa enää vastata, kun ne tyrmätään heti ja ymmärretään tahallaan väärin. Keskustelu Dekkarin kanssa ei ole edes asiallista, eihän tätä voi enää kutsua järkeväksi, koko touhu on mennyt pelkäksi suunsoittamiseksi.
    Ja tätä juuri tarkoitan, kun valitsit puolesi, tuomitsit meidät heti ilman oikeaa faktaa. Itse olen väsynyt (Dekkari hyökkää varmasti tämän sanan kimppuun, tiedän sen jo nyt) tähän jatkuvaan vainoamiseen. Miksemme saa olla rauhassa? Tuntuu että ihmiset ovat niin suvaitsemattomia. Emmehän kiertele häiritsemässä teitä kulkemalla ovelta ovelle.
    Emmekä halua joukkoomme ihmisiä, jotka eivät siitä ole kiinnostuneita, emme tuputa tätä kenellekään. Ja kun joku syyttää meitä jostakin, hän on tehnyt itse väärin scientologiaa kohtaan. Näin se vaan menee, kun ihminen ei ota vastuuta teoistaan.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Että tietoni scientologiasta on erittäin vähäinen, mutta sekin vähä minkä olen kuullut ja lukenut on pelkkää negatiivistä, joten ei ihme että en kiinnostu "pyrkimään porukkaan"...

    Olen pahoillani että hieman toistan itseäni, mutta olisi todella kiva kuulla joltakin vastaus että miksi kukaan lahkostanne ei vastaa suoraan teille esitettyihin niin sanottuihin "vaikeisiin" kysymyksiin? Joiden ei pitäisi edes olla vaikeita mikäli on puhtaat jauhot pussissa...ainakin näin sivusta seuraajan mielestä. Tarkoitan siis näitä Dekkarin ym. esittämiä kysymyksiä.

    Olet aivan oikeassa arvon Analyyttinen, olen jo valinnut "puoleni", ja olettaisin että kaikki ns. järkevät ihmiset valitsevat kanssani saman puolen viimeistään luettuaan läpi tämän palstan juttuja.

    Mistä sinä Jeppe olet lukenut ja kuullut scientologiasta? Se on kuitenkin hyvin olennainen asia kun muodostelet omia totuuksiasi.

    Ei "porukkaan" tarvitsekkaan pyrkiä, jos ei itse halua vaan haluan sitä tietoa/taitoa mitä scientologia , mutta voithan tutustua itseksesi esim. kirjallisuuden kautta siihen mitä scientologia on (jos näin haluat). Ei scientologia ole mikään suljettu järjestelmä/lahko vaan kaikki ihmiset kaikista roduista ovat tervetulleita tutustumaan scientologiaan. Tottakai meillä on tietyt pelisäännöt niin kuin kaikilla virallisilla ryhmillä on esim. urheiluseuroilla, yhdistyksillä, valtioilla ja niin edelleen.

    Mitä/kenen kirjoittamia palstan juttuja lukemalla olet valinnut puolesi?

    Minkälainen ihminen on muuten mielestäsi järkevä? Sellainenko, joka uskoo sellaista ihmistä, joka ei ole ollut missään tekemisissä jonkin aiheen kanssa ja tietää silti kaiken totuuden siitä? Vai sellainenko, joka on tekemisissä itse aiheen kanssa ja pystyy itse tekemään omat havainnot asioista (toimiiko esitetyt asiat vai ei)? Eli määritteleppäs nyt ensi alkuun mitä on järkevä ihminen.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Että tietoni scientologiasta on erittäin vähäinen, mutta sekin vähä minkä olen kuullut ja lukenut on pelkkää negatiivistä, joten ei ihme että en kiinnostu "pyrkimään porukkaan"...

    Olen pahoillani että hieman toistan itseäni, mutta olisi todella kiva kuulla joltakin vastaus että miksi kukaan lahkostanne ei vastaa suoraan teille esitettyihin niin sanottuihin "vaikeisiin" kysymyksiin? Joiden ei pitäisi edes olla vaikeita mikäli on puhtaat jauhot pussissa...ainakin näin sivusta seuraajan mielestä. Tarkoitan siis näitä Dekkarin ym. esittämiä kysymyksiä.

    Olet aivan oikeassa arvon Analyyttinen, olen jo valinnut "puoleni", ja olettaisin että kaikki ns. järkevät ihmiset valitsevat kanssani saman puolen viimeistään luettuaan läpi tämän palstan juttuja.

    Edelliseen viestiini eksyi hieman asiaa sotkevaa tekstiä, mutta tässä olisi se teksti, joka oli tarkoitettu sinulle Jeppe.

    Eli mistä sinä Jeppe olet lukenut ja kuullut scientologiasta? Se on kuitenkin hyvin olennainen asia kun muodostelet omia totuuksiasi.

    Ei "porukkaan" tarvitsekkaan pyrkiä, jos ei itse halua. Mutta voithan tutustua itseksesi esim. kirjallisuuden kautta siihen mitä scientologia on (jos näin haluat). Ei scientologia ole mikään suljettu järjestelmä/lahko vaan kaikki ihmiset kaikista roduista ovat tervetulleita tutustumaan scientologiaan. Tottakai meillä on tietyt pelisäännöt niin kuin kaikilla muillakin virallisilla ryhmillä on esim. urheiluseuroilla, yhdistyksillä, valtioilla ja niin edelleen.

    Mitä/kenen kirjoittamia palstan juttuja lukemalla olet valinnut puolesi? Sekin on olennainen asia.

    Minkälainen ihminen on muuten mielestäsi järkevä? Sellainenko, joka uskoo sellaista ihmistä, joka ei ole ollut missään tekemisissä jonkin aiheen kanssa ja tietää silti kaiken totuuden siitä? Ja kaiken hyväksi on ymmärtänyt esitettyjä asioita kenties väärin.

    Vai sellainenko, joka on tekemisissä itse aiheen kanssa ja pystyy itse tekemään omat havainnot/päätelmät esitetyistä asioista (toimiiko esitetyt asiat vai ei)? Eli määritteleppäs nyt ensi alkuun mitä on järkevä ihminen.

    Että scientologeilla ei riitä enää valheet peittämään oman lahkon rikollista toimintaa. Näin se vaan menee, kun ei oteta vastuuta omasta toiminnasta. Ja mitä tulee puolen valintaan, kuten jeppe mainitsi, kaikki järkevät ihmiset tietävät kyllä valita puolensa. Siihen ei tarvita enempää scientologisia valheita ja sumun levittämistä. Täytyy kuitenkin muistaa, että scientologialla on bisnes toimintansa varjoksi luotu uskonnollinen hämäys, joka houkuttelee eksyneitä puoleensa. Näinollen, scientologi-yhteisön jäsenet ovat uhreja, eivät syyllisiä.

    Äänestä

  • Analyyttinen kirjoitti:

    Edelliseen viestiini eksyi hieman asiaa sotkevaa tekstiä, mutta tässä olisi se teksti, joka oli tarkoitettu sinulle Jeppe.

    Eli mistä sinä Jeppe olet lukenut ja kuullut scientologiasta? Se on kuitenkin hyvin olennainen asia kun muodostelet omia totuuksiasi.

    Ei "porukkaan" tarvitsekkaan pyrkiä, jos ei itse halua. Mutta voithan tutustua itseksesi esim. kirjallisuuden kautta siihen mitä scientologia on (jos näin haluat). Ei scientologia ole mikään suljettu järjestelmä/lahko vaan kaikki ihmiset kaikista roduista ovat tervetulleita tutustumaan scientologiaan. Tottakai meillä on tietyt pelisäännöt niin kuin kaikilla muillakin virallisilla ryhmillä on esim. urheiluseuroilla, yhdistyksillä, valtioilla ja niin edelleen.

    Mitä/kenen kirjoittamia palstan juttuja lukemalla olet valinnut puolesi? Sekin on olennainen asia.

    Minkälainen ihminen on muuten mielestäsi järkevä? Sellainenko, joka uskoo sellaista ihmistä, joka ei ole ollut missään tekemisissä jonkin aiheen kanssa ja tietää silti kaiken totuuden siitä? Ja kaiken hyväksi on ymmärtänyt esitettyjä asioita kenties väärin.

    Vai sellainenko, joka on tekemisissä itse aiheen kanssa ja pystyy itse tekemään omat havainnot/päätelmät esitetyistä asioista (toimiiko esitetyt asiat vai ei)? Eli määritteleppäs nyt ensi alkuun mitä on järkevä ihminen.

    Eli mistä sinä Jeppe olet lukenut ja kuullut scientologiasta?
    -KUTEN jo aiemmin totesin että tietoni on hyvin vähäinen tästä aiheesta, lukenut olen internetistä jotain, ja kuullut ystäviltäni, enkä todellakaan mitään hyvää. Internet on tietysti tavallaan huono tiedon hankkimis väline koska siellä on paljon turhaa tietoa, varmasti myös scientologiasta. Mutta silti suurin osa mitä sieltä olen löytänyt, on negatiivistä.

    . Ei scientologia ole mikään suljettu järjestelmä/lahko vaan kaikki ihmiset kaikista roduista ovat tervetulleita tutustumaan scientologiaan. Tottakai meillä on tietyt pelisäännöt niin kuin kaikilla muillakin virallisilla ryhmillä on esim. urheiluseuroilla, yhdistyksillä, valtioilla ja niin edelleen.
    -TÄHÄN haluaisin kommentoida sen verran että olen ymmärtänyt että moni yhteisössänne on joutunut valtavien velkojen vangiksi, minkälaisilla pelisäännöillä tämä on mahdollista? Itse en ole oman uskontoni takia joutunut maksamaan loppu elämäni pituista lainaa. Valtio ryöstää meitä kaikkia verojen kautta, ainakin se siltä välillä tuntuu... internetistä löytämieni "epävarmojen" tietojen mukaan scientologian saamat "lahjoitukset" kuitenkin välttäisivät tämän valtiolliselta tasolta tulevan ryöstön.

    Mitä/kenen kirjoittamia palstan juttuja lukemalla olet valinnut puolesi?
    -OLEN lukenut suurinpiirtein kaikki jutut mitä palstalla tällä hetkellä esiintyy, eikä niistä mielestäni voi päätyä muuhun ratkaisuun kuin mihin olen päätynyt, eli scientologiaa vastaan.

    Minkälainen ihminen on muuten mielestäsi järkevä? Sellainenko, joka uskoo sellaista ihmistä, joka ei ole ollut missään tekemisissä jonkin aiheen kanssa ja tietää silti kaiken totuuden siitä?
    -TÄLLÄISEEN kysymykseen kuuluu tietysti hyvien tapojen mukaisesti vastata että: en minä ole mikään tuomitsemaan ketään ihmistä järkeväksi tai tyhmäksi. Mutta teen poikkeuksen ja yritän jotenkin perustella... minun mielestäni henkisesti terveen(järkevän?) ihmisen pitäisi viimeistään herätä siinä vaiheessa kun uskonto/uskonnollinen johtaja pyytää sinua ottamaan ison lainan joka menee "hyvään tarkoitukseen", tai sitten luulet parantuvasi Aidsista auditioinnilla. Se vaan ei mahdu minun mieleeni että miksi ihmiset lähtevät mukaan sellaiseen missä jo terve järki sanoo että tämä on täyttä potaskaa ja tästä ei voi seurata mitään hyvää.
    Ja myöskään sellaiset eivät ole mielestäni järkeviä jotka uskovat vakaasti johonkin mutta eivät pysty esittämään minkäänlaisia perusteluja miksi uskovat, vaan hermostuvat kun heille esittää eriävän mielipiteen. (tällä en viittaa sinuun, vaan monen moneen scientologiaa puolustavaan henkilöön tällä palstalla).

    Saa myös muut kommentoida kun Analyyttinen. vapaa maa, vapaa sana, vapaus uskoa...mutta pysytelkää erossa näistä hepuista.

    Voit toki muodostaa oman totuutesi scientologiasta kuuntelemalla muita ja lukemalla internetistä, jos näin haluat, mutta scientologian virallista tietoa et saa muualta kuin heidän virallisilta kotisivuilta tai scientologia kirjallisuudesta. Kaikki muu on valitettavasti jonkun epävirallisen tahon värittämää tietoa on niissä sitten todenperäisyyttä tai ei.

    En osaa sanoa sinulle moniko scientologi on velkataakan alla (en kyllä sitäkään paljonko Suomessa on yleensäkkin ylivelkaantuneita). Jokainen tehköön niinkuin parhaakseen näkee, myös raha-asioissa. Joku/jotkut ovat varmasti tehneet virheitäkin lainanotoissaan, mutta he ovat kyllä joutuneet myös vastaamaan niistä, mutta myös ne henkilöt, jotka ovat yllyttäneet näihin lainanottoihin ovat joutuneet vastuuseen. Eli todetaan, että se on mahdollista, että on olemassa lainanottotapauksia, missä pelisääntöjä/hyviä tapoja on rikottu. Nämä asiat eivät ole kylläkään ihan eilispäivän juttuja kun puhutaan scientologiasta. Don`t borrow, make money first todetaan scientologian materiaalissakin (L.Ron Hubbardin toteamana). Eli scientologian edesmennyt perustaja/uskonto itse ei ole todellakaan pyytänyt/kehoittanut lainanottoon vaan päinvastoin (voit olla uskomatta tätä, mutta se ei muuta tosiasioita mihinkään). Nämä lainajutut ovat siis olleet aikoinaan yksittäisten ihmisten tekemiä ja aikaansaamia.

    Kyllähän se asia on meidän itse kenenkin kohdalla niin, että älä usko mitään mitä et pysty itse havaitsemaan/toteamaan. Eli ei asioiden tarvitse olla eikä ne saakkaan olla meille totta ennenkuin pystymme havaitsemaan jonkun esittämät asiat tosiksi. Tai sitten havaitsemme, että eiväthän ne pidäkkään paikkaansa. Mutta havainnot meidän on tehtävä itse, että ne voisivat olla järkevällä tavalla tosia meille.

    En minä esimerkiksi pysty todistamaan sinulle, että sinä olet henkinen olento (normaalistihan me havaitsemme vain oman kehomme ja se on meille "luonnollista" ja kaiken lisäksi kerrottu totuutena ihmisestä)). Sinun olisi pystyttävä tekemään se havainto ihan itse. Ja jos et tee sitä havaintoa itse ei se ole sinulle silloin totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeppe kirjoitti:

Olen lukemassa kyseistä palstaa ensimmäistä kertaa ja tuli kyllä heti sellainen vaikutelma että scientologia on ihan peestä. Kyseisen suuntauksen edustajilla ei ole vastauksia mihinkään heille esitettyihin kysymyksiin vaan aina puututaan esim. toisen kirjoitusvirheisiin, mikä on kyllä sinänsä aina hauska vinoilun aihe, ja juttua riittää.
Miksi ei vastata suoraan kysymyksiin vaan aina kierretään ja kaarretaan sivuilta ohi..?
Luulisi että edes Kimillä joka vaikuttaa jonkin sortin "heimopäälliköltä" olisi tarjota edes jonkinlaisia vastauksia mutta ei...

Hattua nostan Dekkarille sekä hänen ystävilleen, jaksakaa kirjoitella totuuksia ettei kukaan ikinä sekoa noiden hullujen kelkkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu