Laitan tämän "GenderTrender" katumus kirjoituksen vielä tännekin muistuttamaan ja kertomaan miksi kirjoittelen tänne ärsyttäviä "ristiriitaisia" mielipiteitäni.
Yritykseni täällä on ollut vain sitä että ei lähdetä "juoksujalkaa" Sukupuolenkorjauksiin, sitähän tarkoittaa "tosielämän koekin". Laki pitäisi saada aikaan että Kestoa jatkettaisiin parilla vuodella lisää!!
Thaimaata pitää ainakin osa teistä vääristyneenä transsukupuolisuus-asiassa mutta järkevämpiä siellä ollaan kuin esim. Suomessa.
Transnainen elää normaalisti naisen elämää ja transmies miehen elämää niin että alapäähän ei ole silti "veistä käytetty" . Olen nähnyt joitain ennen leikkausta ja sitten leikkauksen jälkeen ja ainut näkyvä muutos asianomaisessa oli se että kun hän nosti hameen ylös, alkkareissa ei enään pullottanut samalla tavoin. Miehiset piirteetkin oli yhä jäljellä. Huumeitten ja alkoholin käyttön vähenemiseenkään sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta.
Gayboy'tten(naisellisten) määrä on ihan älytöntä täällä juuri sen vuoksi että on haluttu palata takaisin transnaisena elämisestä, koettuaan vain sen kuitenkin vääräksi heidän kohdallaan. Henkilökohtaisestikin tiedän heitä useitakin.
Trans-naiset taas sitoo pääasiassa vain rintansa ja elää sitenkin miehen roolissa ihan onnistuneesti.
Tiedättekö/tajuatteko miksi paluu takaisin alkuperäiseen on nyt niin helppoa!?!
Ei ole annettu leikellä itseään. Kun se toinenkin sukupuoli on kuitenkin siellä päänupissa kaikesta huolimatta, ei ole itselle vaikeaa epätyydyttävän "Tosielämän kokeen jälkeen" palata elämään uudelleen sitä nyt oikeammalta tuntuvaa sukupuoltaan.
En minä sille mitään voi että tiedän näistä asioita niin paljon, enkä myöskään voi kirjoittaa vain hyvistä/myyvistä asioistani itsessään ja transsukupuolisuudessa niinkuin useit teistä tekee!
Ja nyt kirjoitukseen ja videokin on hyvä katseltava!!:
http://gendertrender.wordpress.com/2012/10/29/uks-youngest-transgender-patient-seeks-to-reverse-sex-change/
Yritykseni täällä on ollut vain sitä että ei lähdetä "juoksujalkaa" Sukupuolenkorjauksiin, sitähän tarkoittaa "tosielämän koekin". Laki pitäisi saada aikaan että Kestoa jatkettaisiin parilla vuodella lisää!!
Thaimaata pitää ainakin osa teistä vääristyneenä transsukupuolisuus-asiassa mutta järkevämpiä siellä ollaan kuin esim. Suomessa.
Transnainen elää normaalisti naisen elämää ja transmies miehen elämää niin että alapäähän ei ole silti "veistä käytetty" . Olen nähnyt joitain ennen leikkausta ja sitten leikkauksen jälkeen ja ainut näkyvä muutos asianomaisessa oli se että kun hän nosti hameen ylös, alkkareissa ei enään pullottanut samalla tavoin. Miehiset piirteetkin oli yhä jäljellä. Huumeitten ja alkoholin käyttön vähenemiseenkään sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta.
Gayboy'tten(naisellisten) määrä on ihan älytöntä täällä juuri sen vuoksi että on haluttu palata takaisin transnaisena elämisestä, koettuaan vain sen kuitenkin vääräksi heidän kohdallaan. Henkilökohtaisestikin tiedän heitä useitakin.
Trans-naiset taas sitoo pääasiassa vain rintansa ja elää sitenkin miehen roolissa ihan onnistuneesti.
Tiedättekö/tajuatteko miksi paluu takaisin alkuperäiseen on nyt niin helppoa!?!
Ei ole annettu leikellä itseään. Kun se toinenkin sukupuoli on kuitenkin siellä päänupissa kaikesta huolimatta, ei ole itselle vaikeaa epätyydyttävän "Tosielämän kokeen jälkeen" palata elämään uudelleen sitä nyt oikeammalta tuntuvaa sukupuoltaan.
En minä sille mitään voi että tiedän näistä asioita niin paljon, enkä myöskään voi kirjoittaa vain hyvistä/myyvistä asioistani itsessään ja transsukupuolisuudessa niinkuin useit teistä tekee!
Ja nyt kirjoitukseen ja videokin on hyvä katseltava!!:
http://gendertrender.wordpress.com/2012/10/29/uks-youngest-transgender-patient-seeks-to-reverse-sex-change/
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kirjoituksesi palveli mainosti sitä että siitä huomaa mihin tilanne johtaa jos transtutkimuksia ei tehdä. Kun ihmiset ovat voineet alkaa elämään vastakkaisen sukupuolen elämää jopa lääkityksellä tukien ilman ikärajoja ja mitään tutkimuksia, alkaa kertymään runsaasti katujia kuten tuossa edellä kerrotkin. Thaimaa on todella huono esimerkki koskien transsukupuolisten tutkimuksia ja elämää koska siellä tutkimus ja diagnosointijärjestelmää ei ole. Kulttuuriympäristö sallii sukupuolten ulkopuolisen elämänmuodon mutta samalla estää juridisen sukupuolenmuutoksen. Länsimaat ovat lähteneet aivan eri linjalle ja ainakin omasta mielestäni hyvinkin järkevälle.
Kaipailet pidempää arkielämänkoeaikaa mutta omasta mielestäni tuo vuosi riittää koska sitä on edeltänyt jo tutkimusvaihe (vähintään puoli vuotta) ja nykyisin vielä jonotusajoista johtuva lisäaika. Ennenkään ei yleensä saatu vaihdettua papereita alle kahdessa vuodessa (poikkeukset harvinaisia) ja koko prosessi vei yli kolme vuotta. Nykyisin ruuhkan vuoksi aika on vielä pidentynyt. Tätä palstalla esiintynyttä yksittäistapausta ei voi käyttää muutosperusteena.
Elämäsi länsimaiden ulkopuolella vääristyneessä sukupuolimaailmassa on muuttanut ajatusmaailmaasi aika paljon ja vieläpä sinä aikanakin kun olet kirjoittanut tällä palstalla. Kertomuksesi on huonoja esimerkkejä suomalaisille transsukupuolisille, varsinkin jos heidän identiteettinsä ei ole vielä vahvistunut. Toivoisin että muistuttaisit että mielipiteesi perustuu vain Thaimaan kulttuuriympäristöön ja omiin ajatuksiisi eikä niillä ole kansainvälisiä perusteita.
Miksi yritätte vain minun mielipiteestäni ja Thaimaasta löytää kirjoitettavaa. No päättelisin vain sen ettet osaa suomentaa tuota englanniskielistä kirjoitusta!!
Thaimaassa ei ole kieltämättä niin tarkkaa tutkimusta kuin Suomessa. Katujia on paljon, johtuen kyllä siitä että paluu on helppoa, mahdollista jopa päivän aikana. Ei ole pakosta elettävä sukupuolessa missä ei voinutkaan hyvin.
Annat taas ymmärtää että alapään operointi on ainut oikea asia transsukupuolisuuden elämisessä. Ilman sitä kaikki on humpuukia ja valheelista elämää. Tehdään pakkopainetta epävarmalle sukupuoliristiriidassa elävälle.
Jokaisen pitää tehdä ITSE omia, elämää paljon muuttavia päätöksiä. Minä en yllytä ketään mutta en myöskään kiellä, ainoastaan todella harkitsemaan/käsittelemään asiansa paljon perusteellisemmin kuin te "neuvotte".
Mitä arkielämän kokeeseen tulee, tiedän kaksi tapausta Suomesta jotka välttömästi diagnoosin saatuaan menivät Thaimaahan alapään leikkaukseen. Toinen oli varmuudella homoseksuaali, seurusteli miehen kanssa jo ennen transtutkimuksiin lähtöä. Toinen on "kadonnut" elämästä katkerana liian hätäisestä päätöksistään!
Kaivelit tarkoituksia rivien välistä. En antanut missään kohdassa ymmärtää että alapään operointi olisi ainut oikea asia. En edes voisi, koska tuttavapiiristäni löytyy sellaisakin transnaisia jotka elävät onnellisesti naisena ilman alapääleikkausta eikä se ole minun mielestäni mikään "pakollinen" operaatio.
Eihän tuossa mainitsemassasi tapauksessa homoseksuaalista transsukupuolisesta ole mitään järkeä. Sukupuoli ei sinällään vaikuta seksuaaliseen suuntautumiseen, voidaanhan tuossa tapauksessa tulkita että kyseessä on heteroseksuaalinen transnainen joka oli sitä jo ennen operaatiota ja ulkopuolistenkin mielestä operaation jälkeen.
Kuten mainittua, suomalaiset tukimus- ja hoitomenetelmät pyrkivät varmistamaan ettei katujia tulisi ja lukumäärä onkin pysynyt ilahduttavan pienenä. Itsekin tuossa toistat että Thaimaassa muutos voidaan toteuttaa vaikka päivän harkinnalla ja se jos mikään aiheuttaa runsaasti katujia. Yhtälailla Thaimaassakin joku voi käydä alapään leikkauksissa koska se on siellä helppoa ja katuu sitten hätäisiä päätöksiään.
Ei tällä palstalla ole yllytetty ketään hätäisiin päätöksiin. On annettu ohjeita hakeutua transtutkimusyksikön tutkittavaksi koska silloin ainakin saa puolueettoman päätöksen eikä päätös tapahdu siinä hetkessä. Ennen tutkimuksia monellakin on kova into hankkia vaikka salakuljetuksella hormooneja ja se on väärä toimenpide. Tarvitaan asiantuntevan lääkärin päätelmät onko kyseessä todellakin transsukupuolinen jonka elämä voisi saada paremman suunnan hoidoilla.
"Eihän tuossa mainitsemassasi tapauksessa homoseksuaalista transsukupuolisesta ole mitään järkeä."
Jos Tiittivaiheessa seurustee miehen kanssa, on kiinnostunut miehistä, eikö kyse ole silloin homoseksuaalisuudesta. Voidaanko olla Suomen ajatusmaailmalla varmoja transsukupuolisuudesta enään tämän jälkeen!?!
"Yhtälailla Thaimaassakin joku voi käydä alapään leikkauksissa koska se on siellä helppoa ja katuu sitten hätäisiä päätöksiään."
Tottahan toki käydään mutta ei hätäisesti!! Elämää naisen roolissa ei aleta täällä sinä samana päivänä kun sen on päättänyt. Aletaan syömään hormooneita, kasvattamaan pidempiä hiuksia, opetellaan kävelemään naisellisesti ja opettelemaan muutenkin naisellista käyttäytymistä. Siihen menee vuosi toinenkin. Tämä aika eletään pääsääntöisesti Gayboyn roolissa koska transsukupuolisuuteenhan TÄÄLLÄ miellään vain miehistä kiinnostuminen.
Sitten kun/jos saadaan joskus rahaa/maksaja itselle että päästään riittävän laadukkaaseen toimenpiteeseen sitten siihen lähdetään. Aikaa tähän kuluu pääsääntöisesti useita vuosia.
Viimeiset lauseesi oli ihan viisaita ajatuksia!!
"Lueskellut: kirjoitti:
Nuo jutut näyttävät kyllä ponnistavan aika pitkälle thaimaalaisesta shemale- ja gayboy-kulttuurista. Tuntuu aika vieraalta täällä."
Shemaleja transskupuolisista on Thaimaassa suhteessa yhtä paljon kuin Suomessakin eli jokunen prosentti. Gayboyta on paljon johtuen juuri epävarmuudesta transsukupuolisuuden ympäriltä.
Kyse on täällä ihan samasta transskupuolisuudesta kuin Suomessakin, "kaapissa olijoita" ei vain ole ennen operointiakaan niinkuin Suomessa.
"Jos Tiittivaiheessa seurustee miehen kanssa, on kiinnostunut miehistä, eikö kyse ole silloin homoseksuaalisuudesta."
Olet juutunut tähän ajatukseen "tiittivaiheesta". Transsukupuolinen nainen kokee olevansa nainen vaikka näyttääkin mieheltä. Jos hän ennen korjausprosessia ihastuu mieheen, kyse ei ole varsinaisesti homoudesta vaan heteroudesta.
"Voidaanko olla Suomen ajatusmaailmalla varmoja transsukupuolisuudesta enään tämän jälkeen!?!"
Suomessa seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta transdiagnoosin saamiseen.
Takerrun tähän seuraavaan, koska se pisti silmääni:
Mitä arkielämän kokeeseen tulee, tiedän kaksi tapausta Suomesta jotka välttömästi diagnoosin saatuaan menivät Thaimaahan alapään leikkaukseen. Toinen oli varmuudella homoseksuaali, seurusteli miehen kanssa jo ennen transtutkimuksiin lähtöä. Toinen on "kadonnut" elämästä katkerana liian hätäisestä päätöksistään!
* Suomessa diagnoosi ei ole kyllä leikkauksille vaan molempien polien puollot. Jos kumpikin olisi ollut kärsivällisiä, niin heillä olisi ollut aikaa miettiä jatkaako loppuun vai ei.
Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolinen suuntautuminen ovat eri asioita:
* mies, joka on kiinnostunut (vain) naisista, on hetero.
* mies, joka on kiinnostunut (vain) miehistä, on homo.
* nainen, joka on kiinnostunut (vain) miehistä, on hetero.
* nainen, joka on kiinnostunut (vain) naisista, on lesbo.
- tämä kaikki riippumatta siitä, mikä syntymähetkellä määritetty sukupuoli on.
Ulkopuolisen on paha mennä väittämään, onko joku henkilö homo vai heterotransnainen, joka on ajautunut homon rooliin. Samalla tavoin voi osoittautua, että transvestiittimiehen elämää elänyt ihmien kokeekin itsensä loppupeleissä transnaiseksi. Totta kyllä on, että joissakin tapauksissa itseanalyysi voi tuottaa harhan feminiinisillä homoilla.
Mutta kuitenkin: Miten voit ulkopuolisena sanoa, että joku oli varmuudella homoseksuaali?
Sieltä se tuli Jumalallinen totuus. Thaimaassahan tiedetään ilman muuta paremmin transasiat kuin täällä Suomessa. On se hyvä, että sieltä tulee noin viisas ihminen neuvomaan tyhmiä Suomalaisia transsukupuolisia.
Eikös tuolla Britanniassa ainakin aikaisemmin saanut hormonipurkin käteen heti kun meni lääkärille sanomaan olevansa trans?
Mitenkäs, kun on trans-ihmisiä, jotka tuntevat vetoa omaan (tai oikeastaan koettuun vastakkaiseen) sukupuoleen jo ennen hoitoja ja leikkauksia? Gay- ja transidentiteettien erottaminen saattaa varmaan olla joskus äärimmäisen vaikeaa tuollaisessa tapauksessa, kun ihminen ei itsekään tiedä, kumpi on.
Joskus vuosia sitten Engalannissa todellakin sai hormoonipurkin käteensä ensimmäisellä psykiatrikäynnillä. Tutkimusmetodit muutettiin sielläkin suunnilleen samanlaisiksi joita noudatetaan Suomessakin, koska tuli liian paljon katujia.
juu, hyvä idea rlt:n kestoksi 8-10 vuotta ja viikon välein "ehdonalais"valvojalle
ilmoittautuminen, lisäksi käyttöön "ilmiantopuhelin"... pukeutumisen
ja rooliin sopivuuden voisi vielä arvioida erityinen "ehdonalaislautakunta",
pienestäkin mokasta rapsahtaisi vähintään vuosi rlt:tä lisää...
Kiitos, Ajattelemista, linkkaamastasi jutusta.
Jutussa olevan Rian / Bradleyn tarina kiteyttää valitettavasti toteutuneina ne uhat, joita näen aina liittyvän sukupuolenkorjaukseen, mutta erityisesti nuoressa iässä aloitettuun prosessiin. Onneksi hän ei ollut ehtinyt prosessin kirurgiseen vaiheeseen.
Juttu oli jo linkattu ennenkin, aloittaja otti siitä vain sopivan keppihevosen tukemaan omia henkilökohtaisia päätöksiään.
Suosittelen että keskustelisit edes yhden (mieluummin useamman) transsukupuolisen ihmisen kanssa niin saisit objektiivisemmän kuvan transsukupuolisuudesta ja varsinkin siitä kuinka paljon olemme joutuneet kärsimään ennen hoitoprosessia. Olen joskus hämmentynyt kun keskustelutoveri on puhjennut itkuun kuultuaan elämästäni ennen hoitoja. Aika moni ulkopuolinen ajattelee transsukupolisten hoitoja negatiivisena asiana joten tuollainen reagointi yllätti.
Nuo jutut näyttävät kyllä ponnistavan aika pitkälle thaimaalaisesta shemale- ja gayboy-kulttuurista. Tuntuu aika vieraalta täällä.
Ymmärrän kyllä, että valtaosalle ei käy kuin Rialle / Bradleylle kävi, mutta aina on se riski, varsinkin nuorilla henkilöillä.
Minusta vaikuttaa siltä, että R / B on syvällisesti eksyksissä identiteettinsä suhteen, mikä tuli esiin jo tuon linkistä löytyvän dokumentin alkupuolella. Ihmettelen, kuinka NHS:n transtutkimuksissa ei huomattu sitä. Tulin jälleen ajatelleeksi, ovatko psykologiset arvioinnit liian lepsuja, ja että voiko mikään määrä psykologisia arviointeja olla riittävän kattava näin vakavasta asiasta kun on kyse.
Haastattelussa R / B kertoi alkavansa naisidentiteetin jälkeen elää "as a trendy gay man" (on hämmentävää, että hän asettaa identiteettinsä perusmääreeksi trendikkyyden). Lisäksi hän valitteli parisuhteen puuttumista elämässään ja samasti sen rakkauden puuttumiseen (kuinka kukaan, varsinkaan 17-vuotias, voi ajatella noin?). Minusta nämä viittaavat siihen, että hän on persoonana jopa poikkeuksellisen epäkypsä. Ja kuitenkin transtutkijat antoivat hänen päättää hormonihoitojen aloittamisesta!
Toivon että Suomessa seula on tiukempi. En tiedä, mikä olisi hyvä ikäraja, mutta ainakaan teini-ikäisenä (ja ehkei vielä parikymppisenäkään) tuollaisia päätöksiä ei pysty tekemään.
Kiitos Sinulle Lueskelustasi ja hyvistä ajatuksistasi!
Transsukupuolisuushan on tosiasia mutta se mitä se todella tarkoittaa kaikkineen, sitä ei kukaan tiedä varmuudella täysin vieläkään. Kun selviä heilahteluja puolelta toiselle tapahtuu näinkin paljon, minun mielestäni ei ole kyse vain yhdestä sukupuolisuudesta(tässäkään tapauksessa ei ollut kyse pelkästään naissukupuolisuudesta)!
varmasti kamalaa, kun oikein itkeä on tarvinnut. Miten olet lainkaan kestänyt sitä hirveyttä:)?
ole lainkaan vakavasti otettava asia. Hoitohenkilökunta ja varsinkin lääkärit suhtautuvat hoitoihin hälläväliä tyylillä. Potilas voidaan jättää hoitamatta pelkän tekosyyn varjolla. Sadistinen lääkäri voi aiheuttaa sen, että koko sairaala pelkää täysin aiheetta jotain henkilöä.
Saako tuo sadistinen lääkäri jonkin sairaan nautinnon siitä, että henkilökunta pelkää ilman syytä? Tulee henkilökunta todella yllättymään kun totuus heille selviää. Arvostettu lääkäri onkin surkea sadisti.
Onneksi kestät tuon kaiken kun mies, etkä murru painostuksen alla. Heikompi luonteinen antaisi periksi ja palaisi takaisin miehen identiteettiin.
Sehän on jo palaamassa! Eikös ilmoittanut menevänsä lähipäivinä uudelleen transtutkimuksiin jossa diagnoosi perutaan ja paperit vaihdetaan takaisin miehen papereiksi.
Jaa'a sanos se, koville on ottanut. Näköjään niin koville ettei ole itsekään ymmärtänyt mutta ulkopuolinen ymmärtää ja pistää itkuksi.
noinvain vaihdeta. Ensin tehdään asianmukainen tutkimus jossa selvitetään sukupuoli-identiteetti. Suomen laki edellyttää, että tutkimus tehdään ja vielä tosielämänkoe.
itku mahtoi tulla?
Kuulija koki että elämäni ennen korjausprosessia on ollut henkisesti niin raskasta että hänellä tuli itku. Oli ilmeisesti tuonteeltaan myötäeläjä.
on se elämä ollut varmasti kovaa:)
Tekisi mieli sanoa pahasti, mutta sanonkin sinulle hyvästi.
Loput olisikin sitten pelkkiä ylläpidon tähtiryhmiä.
Tottakai tämäkin on tosiasiaa transsukupuolisuudessa, ainakin joillakin on mahdollisuus sulautua/elää naisten maailmassa tasarvoisen tuntuisesti. Elää itsensä kannalta ainakin tällä hetkellä sitä parasta/oikeimmalta tuntuvaa sukupuoltaan.
Laitoin tämän videon siksikin koska tämä on paljonkin kopio kaveristani ja yritin "kaivautua" tämän ja kauniin musiikinkin avulla myös hänen ajatuksiinsa Transsukupuolisuudestaan. Jos kokee tällä hetkellä olevansa nyt nainen, se riittää minullekin kohtelemaan sellaista naisena!
http://www.youtube.com/watch?v=tF630_tndW8
Tuo sinun ajatusmaailmasi just tuhoo koko transasian vakavimman puolen. Ihan sama kun menisit sukelluspuvussa ruokaostoksille. Yhtä luonnotonta on suureen ääneen mainostaa olevansa mies naisten asussa. Ajattele nyt järjelläsi hiukan!!! Tää oli onneksi kylläkin se asia joka minutkin herätti tuosta typerästä touhusta!!
Okei minä olen nyt saanut aikaan ihan riittävästii ajatusta ja ajateltavaa transsukupuolisuuden ympärille. Samat tyypit Colaptes ja kumppanit ovat sairastelleet täällä vuositolkulla pääsemättä yhtään mihinkään elämässään. Minä en ole hyötynyt täältä oikeastaan mitään mutta toivottavasti joku on! Saatte nyt päinsä kirjoitella toisillenne. Minun elämäni on edennyt tosi mahtavasti eteenpäin sen voin kertoa mutta samoin ei ole teillä ainakaan kaikilla.
Lopetan Ajattelemiseni/lukemiseni täällä nyt, nähdään ehkä taas ensi vuonna. Samat vuositolkulla täällä olleet on kuitenkin samassa onnettomassa jamassa kuin nytkin!
Sinä kuulut samoihin luusereihin kuin muutkin täällä!!!!! Nyt kun allukin on lataamossa, niin sinusta tuli palstan vakkarisekopää!! :D
"Minun elämäni on edennyt tosi mahtavasti eteenpäin sen voin kertoa mutta samoin ei ole teillä ainakaan kaikilla."
Minun elämäni on edennyt naisena tosi mahtavasti eteenpäin mutta sinun elämäsi taitaa olla mitä sattuu.
4.4.2014 16:43 kirjoitit:
Vaikka elämä onkin välillä yhtä helvettiä, on pakko ajatella muutakin kuin vain sitä omaa sisintäänsä.
4.4.2014 17.33 kirjoitit:
Minun elämäni on edennyt tosi mahtavasti eteenpäin sen voin kertoa mutta samoin ei ole teillä ainakaan kaikilla.
Täytyy vain ihmetellä, mikä merkillinen omasta itsestään eksyminen ihmisessä vallitsee silloin, kun järki sumenee niin, että ihminen lähtee hankkeeseen sukuelintensä hävittämiseksi.
Miksei sellaisia yksilöitä lähetetä hoitoon suljettuun laitokseen itselleen vaarallisina niin pitkäksi aikaa, että tämä sairas vimma menee ohitse?
Ja millainen lääkäri suostuu auttamaan tässä kammottavassa asiassa?
Jos joku potilas tulisi tällaisen lääkärin vastaanotolle ja esittäisi, että hän psyykkisesti tuntee olevansa keuhkosyöpäpotilas, jonka toinen keuhko on leikattu kokonaan pois ja siinä jäljelläolevassakin on syöpä, lähettäisikö tällainen puoskarinoita sitten tämän henkisesti hyvin sairaan ihmisparan raskaaseen kirurgiseen operaatioon, jossa tämän toinen keuhko tosiaankin poistettaisiin ja siihen toiseenkin pöllytettäisiin asbestia niin että siihen kehittyy syöpä, niin kuin harhainen potilas tunteekin?
Lopputuloksenahan olisi ruumis, joka vastaa tämän henkisesti sairaan ihmisen psyykkistä kokemusta keuhkosyövästään.
Enempää harhaisiin ajatuksiisi puuttumatta, totean vain ettet ole pätevä arvostelemaan ammattitaitoisten psykiatrien työn laatua.
Transsukupuolisuus ei ole psyykkinen sairaus ja vähintään kahden psykiatrin lausunnolla on todettu että jokainen diagnosoitu transsukupuolinen on psyykkiseeti terve. Samaa ei voi sanoa sinusta tuon kirjoituksesi perusteella.
Kyllä transsuus on nimenomaan mielisairaus, johon kuuluu harhaluuloja.
Transsuus paranee sähköshokeilla, kuumilla ja kylmillä suihkuilla ja oikein kunnon lobotomialla.
Niin paranet sinäkin!
älkää ruokkiko trollia
Minusta doc Doppisen kirjoituksissa on järki, joskin hän on ilmaissut ajatuksensa värikkäästi.
Siis siitähän transsukupuolisuus diagnoosissa ja "hoidossa" on kyse. Siinä potilas, joka on esim. mies, sanoo "minä olen nainen", ja sitten lääkäri lopulta "tutkiusten" jälkeen sanoo: "leikataan peniksesi ja kiveksesi sitten poies."
Vaikea sitä on muuksi muuttaa.
ja toinen lobotomiaan laitettava.
Voitte ajatella etukäteen sen että jos muutoin jo karvainen tulee hoitoon, niin tulisiko muista ruumiin karvoista yrittää päästä eroon parta epilaation tavoin ennen muita hoitoja? Vastausta ei tarvitse antaa heti, mutta sitten kun kysyn sitä uudestaan, niin haluan vastauksen.