Koiran tottelevaisuus koirapuistossa

Turhasta stressaava

Kuinka paljon koiran täytyisi osata ennenkuin menee koirapuistoon? Jos muuten koira on agressiivisuuden vastakohta mutta luoksetulo ei tälläisissä paikoissa luonnistu yleensä, voiko koiraa viedä koirapuistoon? Ja vielä viimeisenä avunpyyntönä; minkä ikäinen omistajan tulisi olla koirapuistossa? Kuten minun tapauksessani ja muutenkin.

20

2044

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkä et niinkään,

      sillä koiralle koirapuisto on niin kuin ihmisten sirkus. Hyvin jännittävä ja kivakin paikka. Minkä ikäinen koirasi on? Onko tottunut muihin koiriin? Ei siis osaa perusjuttuja. Tunnetko ketään ketä käy puistossa? Ensi kertaa mennessä olisi hyvä, jos olisi edes vähän tuttuja koiria. Aikanaan itse häpesin silmät päästäni mennessäni koirani kanssa. Ensin kaikki meni hyvin, mutta sitten ei koirani kuullutkaan yhtään mitään, siis käskyjä/pyyntöjä ja juoksi aina portille kun joku oli tulossa ja se on se paikka, jolloin jännitys on suurimmillaan tulokkaalle ja voi tulla rähinä tilanne. Hallitsetko sen. Silloin päätin, että koirani täytyy osata luokse tulo ja sen myös opimme. Tämän jälkeen oli mukava mennä puistoon, varsinkin jos meni ensimmäisenä, niin oma koira silloin säästy lauman vastaanotolta. Enää koirani ei säntää, vaan tulee viereeni odottamaan tai istahtaa odottamaan, että tulokas saa rauhassa tulla portista ja vasta kun tuleva koira on irti, ilmoitan, että saa mennä moikkaamaan. Yleensä koirapuistossa on koiria omistajineen, jotka osaavat koirapuistossa olla ja hallitsevat tilanteen. Lisäksi onko koirasi uros vai narttu ja onko mahdollisesti leikkaamaton vai leikattu. Nämä ovat myös tärkeitä asioita. Minkä kokoinen? Joissain koirapuistoissa on pienille ja isoille eri aitaukset.
      Käy seurailemassa vähän aikaa, minkälaista porukkaa puistossasi on tai vaikka käymään ensin ilman koiraa ja juttelemassa muiden omistajien kanssa siitä, että haluaisit tulla koirasi kanssa. Koira saa kyllä siitä paljon mukavia hetkiä, mutta ikävä kyllä näihin välillä eksyy porukkaa, joiden ei sinne edes pitäisi mennä mm. koiran agressiivisuuden tai liian arkuuden takia. Arka koira kyllä oppii ja arkuus häviää, mutta se pitää tehdä pikkuhiljaa varoen ja sellaisten koirien kanssa, jotka ovat rauhallisia ja hyvä hermoisia. Peruskäskyt olisi hyvä oppia, mutta sieltä saisit varmaan myös apua opetusjuttuihin. Luokse tulo on yksi tärkeimmistä asioista. Mene tutustumaan ja juttelemaan. Jos vielä pystyt menemään eri aikoihin, niin vielä parempi, sillä usein koirapuistoissa on aamulla eri porukkaa kuin illalla ja myös päiväsaikaan, sekä toki joskus näkee samoja ihmisiä mihin kellonaikaan tahansa. Koiran kumminkin pitää olla ystävällinen niin muille koirille kuin ihmisille.

    • caucasiensk

      Koirapuisto on mainio paikka joutua riitoihin toisten koiranomistajien kanssa. Minunkin koirani rähisi viereisessä aitauksessa olleelle toiselle urokselle - ja se taksisin- niin sain kuulla kuinka huono kasvattaja olen. Aita oli välissä mutta silti. Koiraani pidettiin aggressiivisena vaikka ei se kähise kuin toisille uroksille. Tuolla arvostelevalla naisella oli mieskin joka jopa uhkaili väkivallalla. ELI; mies oli itse aggressiivinen, vaimo haukkui kuin koira, kumpaakaan heistä ei oltu lapsena kasvatettu. Näin kerroin koiralleni ja me pojat naurettiin.

      • Turhasta stressaava

        Kiitos vastauksistanne. Eli omistan 3v. Suomenlapinkoira tytön, leikkaamattoman. Siis tuo aloitusviesti on kyllä hieman suppea, mutta yritän sitä tässä nyt hieman avata. Eli koira osaa kyllä peruskäskyjä; kilpailemme TOKO-kisoissa ja on alistuva yksilö. Sillä on myös muita koirakavereita chiahuahuasta samojediin, mutta valitettavasti niitä ei edes aina kuukausittainkaan tapaa. Koira osaa leikkiä kaikenlaisten koirien kanssa, ja jos liikaa villintyy niin saan rauhoittumaan huomauttamalla. Koira siis osaa kyllä luoksetulon, mutta jos koiralle annan "vapauttavan" käskyn ja se pääsee kunnolla leikkimään kaikkien käskyjen teho todella "laimenee" ja ei aina välttämättä tulekkaan luokse tai vaikka istu. Ainakin näin olen havainnut sen leikkiessä. Kyllä se ajoittain luokse tulee, mutta sitten vielä uusi ympäristökin sekoittaa varmasti ajatuksia. Ennen siellä en siis ole ollut, mutta haluaisin. Omistajana kirjoittelee -99 tyttö eli pian 15v.


      • lapinpossu
        Turhasta stressaava kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne. Eli omistan 3v. Suomenlapinkoira tytön, leikkaamattoman. Siis tuo aloitusviesti on kyllä hieman suppea, mutta yritän sitä tässä nyt hieman avata. Eli koira osaa kyllä peruskäskyjä; kilpailemme TOKO-kisoissa ja on alistuva yksilö. Sillä on myös muita koirakavereita chiahuahuasta samojediin, mutta valitettavasti niitä ei edes aina kuukausittainkaan tapaa. Koira osaa leikkiä kaikenlaisten koirien kanssa, ja jos liikaa villintyy niin saan rauhoittumaan huomauttamalla. Koira siis osaa kyllä luoksetulon, mutta jos koiralle annan "vapauttavan" käskyn ja se pääsee kunnolla leikkimään kaikkien käskyjen teho todella "laimenee" ja ei aina välttämättä tulekkaan luokse tai vaikka istu. Ainakin näin olen havainnut sen leikkiessä. Kyllä se ajoittain luokse tulee, mutta sitten vielä uusi ympäristökin sekoittaa varmasti ajatuksia. Ennen siellä en siis ole ollut, mutta haluaisin. Omistajana kirjoittelee -99 tyttö eli pian 15v.

        Minullakin on lapinkoira(uros 5v). Meillä on aikalailla samaa ongelmaa meilläkin osaa tulla, mutta jos on parempaa tekemistä niin ei korvaa lotkauta.
        Kyllä ne ihmiset ymmärtää jos koira ei joka kerralla tai ihan heti tottele, kunhan tulee muiden kanssa toimeen. Ja vanhemmat koiranomistajat varmasti neuvovat mielellään jos kysyt apuja koulutukseen häiriöiden kanssa:)


    • Koiran ei välttämättä tarvitse osata mitään käskyjä jotta sen voisi koirapuistoon viedä jos se muuten on perus-sosiaalinen koira joka osaa lukea muita koiria, ei provosoidu helpolla saati haasta itse riitaa. Puisto on koirille leikkikenttä jossa niiden on tarkoituskin saada juosta ja leikkiä muiden kanssa vapaasti. Edes luoksetulo ei ole täysi välttämättömyys, muut omistajat kyllä auttavat tarvittaessa sinua ottamaan koirasi kiinni kun haluat lähteä puistosta. Listaan kuitenkin käskyt jotka olen itse todennut hyviksi käskyiksi osata koirapuistossa:

      - Tänne. On kohteliasta kutsua (tai hakea) koiransa pois portilta kun joku on tulossa puistoon. Tänne -käsky on hyödyllinen myös silloin jos puistossa syntyy kahakka, tilanne on helpompi rauhoittaa kun kahakassa ei ole mukana kuin sen aloittaneet koirat, ja tietysti puistosta pois lähtiessä.

      - Irti. Oikein hyvä käsky osata jos koirasi tapaa poimia maasta keppejä ja puistossa on samaan aikaan koiria jotka eivät osaa jakaa. Kepeistä ja muista leluista syntyy helposti riitoja.

      - Anna olla / jätä. Ujommille koirille on hyvä osata antaa tilaa, samoin toisten koirien jatkuva leikkiin härnääminen tai astuminen ei ole hyvää käytöstä.

      Mielestäni koirapuistoon tulevan omistajan tulee olla sen ikäinen että hän osaa jotenkuten lukea koirien elekieltä ja pystyy tarvittaessa hallitsemaan oman koiransa (fyysisesti tai aukroriteetilla). Tuo koiranluku taito on tärkeää siksi että toisinaan koirapuistoihin eksyy myös sellaisia omistajia jotka eivät itse puutu koiriensa tekemisiin vaikka mikä olisi ja jos meno käy omalle koirallesi epämukavaksi kannattaa poistua ajoissa. Itse taisin olla 12-vuotias kun aloin käymään ensimmäisen oman koirani, peruskoulutetun kiltin cavalier nartun, kanssa koirapuistoissa. Pari kertaa tuli vastaan lapsiintottumattomia koiria jotka kävivät kovin kummastelemassa minua mutta ei mitään sen kummempaa, huomattavasti enemmän on tullut hyviä kuin huonoja muistoja koirapuistoilusta. :)

      • Turhasta stressaava

        Kiitos vastauksesta:) Koirani osaa kyllä "irti" käskyn vaikka unissaan, sekä huomaa jos joku ei halua leikkiä ja menee pois sen luota. Eka kerta vain jännittää, ja myös se minkälaisen vastaanoton saan, sekä miten koirani pärjää siellä. Ketään tuttua koirakaveria en saa koirapuistoon kanssani, mutta aikomus olisi mennä ekaa kertaa puistoilemaan ensi viikon aikana. Jos koiralleni ärähdetään, koira joko tulee heti pois luokseni tai menee mahaan makaamaan liikkumattomana.( Käykös kukaan teistä "suur" Kouvolan alueen koirapuistoissa?)


      • ((((((((((((8

        Tänne-käsky ja luoksetulo tarkoitaa samaa asiaa. Eli luoksetulon osaaminen on tärkeä taito pustossa.


      • Turhaan stressaava
        ((((((((((((8 kirjoitti:

        Tänne-käsky ja luoksetulo tarkoitaa samaa asiaa. Eli luoksetulon osaaminen on tärkeä taito pustossa.

        Tiedän. Mutta onko koiran välttämättä osattava se. Haittaako jos koira ei tuleekkaan. Kyseessä on kuitenkin hyvin alistuva, kiltti koira joka ei painosta muita. Ja toisessa päässä 14-15 v. tyttö.


      • ((((((((((((8 kirjoitti:

        Tänne-käsky ja luoksetulo tarkoitaa samaa asiaa. Eli luoksetulon osaaminen on tärkeä taito pustossa.

        Pilkunviilausta, mutta Tänne -käsky ja luoksetulo eivät välttämättä ole sama asia sillä jokainen koiranomistaja käyttää niitä käskyjä mitkä omaan suuhunsa sopivat. Itse tarkoitan luoksetulolla sitä että koira tulee käskystä ihan omistajansa lähelle ja antaa ottaa itsensä kiinni kun taas "tänne" on vain lähelle / omistajan näyttämään suuntaan. Näin siis meillä.


      • HahhhPilkut:3
        momotilli kirjoitti:

        Pilkunviilausta, mutta Tänne -käsky ja luoksetulo eivät välttämättä ole sama asia sillä jokainen koiranomistaja käyttää niitä käskyjä mitkä omaan suuhunsa sopivat. Itse tarkoitan luoksetulolla sitä että koira tulee käskystä ihan omistajansa lähelle ja antaa ottaa itsensä kiinni kun taas "tänne" on vain lähelle / omistajan näyttämään suuntaan. Näin siis meillä.

        Voihan käsky olla vaikka "vaaka" ja tarkoittaa luoksetuloa...


    • vituun ämmä

      lolololololololololololololololooloolllolololololololololllllllllolololololololololo ootko tyhjtyjtyhnmätynjhtyhm

      • Seymour

        Kukas päästi sut häkistä? Banaani käteen ja takaisin sinne.


    • tropikki

      Itselläni lapinporokoira uros 11kk ja ollaan nyt muutamia kuukausia käyty säännöllisesti puistossa (sitä ennen lenkkeilty metsässä vapaana).

      Ei tuokaan korviaan lotkautua jos on hyvät leikit kesken ja helposti lähtee ns muiden mukaan ;)
      Juoksee portille vastaanottamaan uusia koiria (niinkui 99% puiston koirista), mutta itse käyn aina ottamassa koiran parin metrin päähän portista, että sisälle tulevat pääsevät rauhaksiin sisälle.

      Mentiin ihan uusina vieraaseen puistoon vieraiden koirien keskelle. Toki pentukoira, ja sopeutuva kaikkien kanssa. On ns pehmeää tyyppiä, eli ei dominoi. Tulee todella hyvin toimeen kaikenkokoisten koirien kanssa.

      Tokikaan konflikteilta ei ole vältytty muutaman uroksen kanssa, mutta ollaan tällöinkin omistajien kanssa rauhotettu tilanne ja annettu koirien tasaantua ja haistella ja ehkästy tällä traumat.

    • Kuinka on?

      Mites sitten haukkuminen?

      Tänään koirapuistossa hämmensi, kun toisen koiran omistaja painotti, että kieltää omaa koiraansa haukkumasta.

      Oma koira 6 kk haukkui, kun kutsui toisia leikkiin.

      Onko siis etiketin vastaista antaa koiran haukkua?!?

      • Oma koirani myös haukkuu kun kutsuu muita leikkiin, tästä kukaan ei ole moksiskaan. Olen tarkka selittämään ihmisille jos koirani käyttäytyy "poikkeavasti" eli haukkuu tai vastaavaa, että miksi koira näin tekee. Koirani on siis hyvin leikkisä 3 vuotias uroskoira.


    • iki-mono

      Kyllähän koirat toki saavat leikkiessään haukkua, ei siihen mitään etikettiä tarvita. Joillakin koirilla on kyllä ärsyttävä tapa haukkua tauotta, joten kait sellainen räksytys on hyväkin kieltää.
      Koirapuiston idea kait on vapaa liikunta ja leikki, ei suinkaan etiketti ja toisten koiranomistajien arvosteleminen.

    • 1+1+1

      Luoksetulo on tärkein taito ja sitä pitäisi alkaa treenaamaan heti kun pennun saa taloon . Sillä saat koiran tilanteesta kuin tilanteesta luoksesi . Jos puistossa tulee ihan muilla koirilla riitaa saat omasi samointein turvaan luoksesi eikä se joudu sijaiskärsijäksi . Pennut on tietenkin oma lukunsa mutta kyllä aikuiselta koiralta voisi olettaa että sitä on sen verran vaivauduttu kouluttamaan että se ymmärtää ja tottelee peruskäskyt.

      • Toiset koirat ovat hyvin impulsiivisia eivätkä nämä peruskäskyt välttämättä toimi silloin kun on muita koiria ympärillä, vaikka muuten menisi hyvin perille. Sitä ei kannata häpeillä vaan jatkaa harjoittelua.. Pidä kaulapanta tai valjaat päällä jos tulee tilanne jolloin täytyy saada koira pois toisen koiran luota.
        Älä vie koiraa puistoon kun siellä on paljon koiria. Se on ainoastaan stressaavaa koirille, kun tungetaan paljon toisilleen tuntemattomia koiria samaan tilaan vaikka näyttää siltä että koiralla on kivaa.
        Ei omistajan iällä ole merkitystä, niin kauan kun on tarpeeksi kypsä keskustelemaan toisten omistajien kanssa ja pystyy tarpeen tullen toimimaan oiken koiran suhteen.


      • Anonyymi
        koiratraasepori kirjoitti:

        Toiset koirat ovat hyvin impulsiivisia eivätkä nämä peruskäskyt välttämättä toimi silloin kun on muita koiria ympärillä, vaikka muuten menisi hyvin perille. Sitä ei kannata häpeillä vaan jatkaa harjoittelua.. Pidä kaulapanta tai valjaat päällä jos tulee tilanne jolloin täytyy saada koira pois toisen koiran luota.
        Älä vie koiraa puistoon kun siellä on paljon koiria. Se on ainoastaan stressaavaa koirille, kun tungetaan paljon toisilleen tuntemattomia koiria samaan tilaan vaikka näyttää siltä että koiralla on kivaa.
        Ei omistajan iällä ole merkitystä, niin kauan kun on tarpeeksi kypsä keskustelemaan toisten omistajien kanssa ja pystyy tarpeen tullen toimimaan oiken koiran suhteen.

        Hei nostan tämän vanhan aiheen. Meille muutti 1 -vuotias kodinvaihtaja. Luoksetulon treenataan ja rauhallisessa ympäristössä onnistuukin.

        Mutta koska haluaisin päästä tätä treenaamaan myös muiden koirien houkutuksien keskellä, kysynkin onko ok pitää koiralla valjaita, jos ei vielä tiedä onnistuuko luoksetulon häiriöiden keskellä? Säännöissä sanotaan että valjaat tulisi ottaa pois. Tänään oltiin ekaa kertaa koirapuistossa ilman muita koiria.

        Kyseessä sekarotuinen 10kg koira.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei nostan tämän vanhan aiheen. Meille muutti 1 -vuotias kodinvaihtaja. Luoksetulon treenataan ja rauhallisessa ympäristössä onnistuukin.

        Mutta koska haluaisin päästä tätä treenaamaan myös muiden koirien houkutuksien keskellä, kysynkin onko ok pitää koiralla valjaita, jos ei vielä tiedä onnistuuko luoksetulon häiriöiden keskellä? Säännöissä sanotaan että valjaat tulisi ottaa pois. Tänään oltiin ekaa kertaa koirapuistossa ilman muita koiria.

        Kyseessä sekarotuinen 10kg koira.

        No ei kai siinä mitään menetä, vaikka kokeilet, ja koira ei luoksesi tulekkaan.
        Voitko ottaa valjaat veke, ja laittaa normi pannan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe