Oltiin perheen kanssa matkalla Lohjalle sjaitsi
meidän sukumme yhteinen kesämökki.Tiesin että
serkkuni Minna olisi tulossa myös sinne
vanhempineen,joten odotin innolla tätä reissua.
Itse olin noihin aikoihin juuri täyttänyt 17-
vuotta ja eronnut entisestä
tyttöystävästäni,joten tämä reissu ei olisi
voinut ajoittua paremmin.Serkkuni Minna oli 19-
vuotias ja todella seksikäs brunette,jolla oli
pystyt ja suhteellisen isot rinnat myös takapuoli
oli erittäin pyöreä ja niinikään hyvin
muotoutunut,ainakin oli vielä silloin kun olin
hänet viimeksi nähnyt,se oli joskus tapahtunut
vanhempiemme kesken järjestämässä saunaillassa
noin puolisen vuotta ennen tätä.
Lopultakin ajettiin TERVETULOA LOHJALLE kyltin
ohi,siitä aina tiesin ettei enään menisi
kauan,että olisimme perillä ja lopulta
saavuimmekin mökkimme pihaan huomasin,että
serkkumme oli jo ehtinyt tulla ja he olivat jo
tyhjentämässä autoaan tavaroista.
Nousin autosta ulos ja yritin aluksi katso missä
minna oli,mutta kun en häntä nähnyt kysyin hänen
pikkuveljeltään tietäisikö hän missä Minna oli,ja
kyllähän se tiesi kertoa että Minna oli mennyt
nukkumaan yläkertaan,ajattelin että minua ei
juuri nyt täällä varmaan tarvittaisi,joten päätin
mennä myös yläkertaan katsomaan joko Minna oli
nukahtanut vai oliko hän vielä hereillä.
Päästyäni ylös ja vähän lähemmäksi Minnaa
huomasin hänen olevan täydessä unessa,minnalla ei
ollut päällään muutakuin lyhyt valkoinen kesähame
ja valkoinen t-paita,siinä hetken Minnaa
katseltuani huomasin että kaluni oli ruvennut
seisomaan ja Minna näin äkikseltään todellakin
näytti yhtä hyvältä kuin ennenkin,ellei
paremmalta.
Siinä häntä katsellessa minun kyrpä oli noussut
jo täyteen taistelu asentoonsa joka oli ja on
n.20cm eli ihan kiitettävä kalu,hiljalleen avasin
housujeni vetoketjun otin kyrpäni käteen ja
rupesin pikku hiljaa vetelemään sitä edes
takaisin kohta käteni oli ihan märkä kiima
nesteistäni jota valui myös lattialle,en yksin
kertaisesti voinut olla runkkaamatta koska viime
kerrasta oli jo muutamia päiviä ja serkkuni siinä
sängyllä näytti olevan syvässä unessa ja
toisaalta se näytti niin naitavan hyvältä.
Muutaman minuutin runkattuani minusta tuntui että
kohta lentäisi spermaa ja sitä tulisi PALJON
koska viime kerrasta oli kulunut muutama päivä.
Voitte kuvitella kuinka paljon olisin halunnut
heitää ne spermat tuo ihanan serkkuni päälle
mutta en voinut sitä tehdä koska,siitä jos
jostakin olisin jäänyt 100% varmasti
kiinni.Hetken mietittyäni laitoin limaisen
kyrpäni takaisin housuuni ja juoksin takaisin
ulos,sieltä suoraan ulkohuussiin jossa otin
mahdollisimman rennon asennon jonka jälkeen otin
myös kyrpäni käteen ja ajattelin tuota äskeistä
tilanneta,eikä mennyt aikaakaan kun minulta lensi
spermaa pitkin huussin seiniä.
Oloni oli mitä autuain,hetken siinä nojailtuani
otin paperia rullasta ja pyyhin spermat käsiltäni
ja huussin ovesta.Siivottua huussin seinän ja
itseni menin takaisin ulos,juuri kun pääsin
vessasta ulos äitini huusi minulle,että pitäisi
mennä laittamaan sauna päälle ja että puut
olisivat saunan seinän vieressä.Äitini myös pyysi
minua hakemaan Minnan mukaan joka oli kuulemma
juuri herännyt no minullehan se passasi.
Päästyäni ulko-ovelle Minna kävelikin jo minua
vastaa ja tervehti "Terve...mitäs sä muuten
nykyään hommailet" johon vastasin enhän minä
mitään erikoista jonka jälkeen Minna sanoi vielä
että "Sustahan on mies kasvanut" kiittelin tuosta
kohteliaisuudesta,jonka jälkeen aloimme yhdessä
keräämään puita seinän viereltä ja kannoimme ne
sisään saunaan.
Minna ehdotti että hän voisi sytyttää puut jos
vain hakisin sisältä tulitikut,tottahan minä ne
voin hakea sanoin minnalle ja lähdin käymään
sisällä,tultuani takaisin Minna oli jo asetellut
puut kiukaan pesään,ja enään tarvittaisiin
tikkuja jotka olin hänelle juuri sisältä hakenut.
Minna sai kuin saikin kiukaan syttymään,jonka
jälkeen lähdimme takaisin sisälle mökkiin,aikaa
kului muutama tunti siinä korttia pelatessa ja
odottaessa sauna vuoroa.Äitini ja äitinisisko
kysyivät etteikö Minna haluaisi lähteä naisten
kanssa yhdessä saunaan,Minna vastasi että kävisi
yksin myöhemmin.Hetken kuluttua isämmekin
kyllästyivät odottamaan vuoroaan ja päättivät
lähteä naistenperään saunaan.
Hetken kuluttua Minna sanoi minulle jotain mikä
sai nousemaan palan kurkkuun "Sinähän voi tulla
mun kans yhdessä saunaan kun vain vanhempamme
tulisivat pois" hetken mietittyäni vastasin no
miksei,ajattelin pääsisin kahdestaan tuon
uskomattoman seksikään serkkuni kanssa
saunaan,joten olisin ollut hullu jos
kieltäytyisin.Mutta en edes villeimmissä
unelmissani olisi voinut arvata mitä siellä
saunassa sitten lopulta tapahtui.
JOS LUKIJAT KAIPAAVAT LOPUTKIN TARINASTA EHKÄ NE
VOIN SITTEN KERTOA...MUTTA SIIHEN ASTI TÄMÄ SAA
RIITTÄÄ

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tähän astinen oli jo mahtavaa kerro se loppuun!
Kirjoita lisää,mutta älä ruiski seinille vaan
sinne mihin ne...
Tahtoo kuulla loputkin tarinasta, jäi vaivaamaan.
Tämä vaikuttaa hyvältä...
Kerro juttu loppuun, erittäin lupaava alku!
Toi alko kuulostaa tosi hyvältä!!!!!
Kiitos kaikille jotka vaivautui lukemaan
juttuni,kuten varmaan huomasitte jatkokin tuli
kirjoitettua.
Anna tulla vaan!!! Sun tarinat on mahtavia!!!!