Heips,
erostani on kulunut jo kaksi vuotta enkä ole oikein vakavasti pystynyt ottamaan ketään miehenpuolikasta tänä aikana. Suurin syy tähän on ollut kohtuullisen hankala suhde exääni ja haluni käydä aikaisempi suhde läpi pohjamutia myöten. Tällä hetkellä suhde exään toimii yllättävän hyvin.
Tapasin vähän aikaa sitten mukavan miehen, joka herätti jotakin syvää sisälläni. Asia joka vaivaa minua on se, etten ole puhunut hänelle pienestä pojastani (emme ole montaa kertaa tavanneet). Jotenkin haluaisin, että mies tutustuisi minuun eikä luokittelisi johonkin "lohkoon". Tiedän sen, että minun mukanani pakettiin kuuluu myös poikani, joten seuraavalla kerralla kun tapaamme kerron omasta rakkaastani. Tarkoitukseni ei ole ollut salata asiaa, vaan haluni katsoa kannattaako ko. henkilöä edes tavata / tutustua.
Kertoisitteko te muut mulle: kuinka olette kertoneet lapsestanne potentiaaliselle kumppanille, kuinka olette esitelleet poikaystävän ja lapsen sekä kokemuksia ja kommentteja ( /-) kuinka vastapeluri suhtautuu koko uusioperheen mahdollisuuteen. Kommenteista kiitollisena, Ninnami

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Omasta mielestäni rehellisyys maan perii.
Mulle ei tulisi mieleenkään esittää kenellekään lapsetonta. Katson, että koska lapset ovat niin iso osa elämääni, heidän olemassaolonsa on oltava selvää mahdolliselle uudelle tuttavuudelle alusta alkaen. Olisi outoa joutua esim. keksimään valheita (vaikkapa lapsen sairastuessa tms. esteen tullessa) miehelle...miksei voidakaan tavata jne...
Ja toisaalta. Jos laittaisin vaikka nettiin/muualle ilmoituksen hakiakseni ystävää. Esittäisin olevani lapseton menevä sinkkunainen... Iso osa vastaajista saattaisi olla mun elämäntilanteeseeni yksinkertaisesti täysin sopimattomia egoisteja tai sinne päin!
Mielestäni se olisi oikeastaan miesten "huijaamista" esiintyä lapsettomana kun asia ei niin ole. Koska monelle lasten olemassaolo voi olla "este".
Ja kuvittele, että rakastuisit todella tuohon mieheen. Sitten hänelle selviäisi "Suuri Salaisuutesi". Hän ei olisi valmis suhteeseen äiti-ihmisen kanssa. SURU? Sanoisin että itsensä huijaamista sen toisen ihmisen huijaamisen ohella.
Tsemppiä sulle, ole rehellinen!
P.S. Kerran tutustuin erääseen itseäni 10 v vanhempaan mieheen...Hän kertoi tutustuessamme iäkseen muutamaa vuotta vähemmän. Sitten muutaman tapailukerran jälkeen "paljasti" asian. ....HUH, että oli outo olo. Lähinnä siksi, että jos ihminen on alkumetreillä EPÄREHELLINEN, miten hän käyttäytyy jatkossa... Ajatteles sitä...
Just nuin ajattelen minäkin asiasta.Mitä se pitemmän päälle hyödyttää,valehtelu ja kieroilu..kun kaikki kuitenkin kaatuu päälle jossain vaiheessa.
ja kyllä se juttu on niin minun mielestä..että parhaat naiset ne löytyy juuri teidän yh-äippien laumasta..ei siinä,että on yh..ole mitään hävettävää ja salattavaa.
Raukka se sellainen mies on,joka ei koko pakettia ottaisi,vaan kuoris vain "kermat pinnalta"
Ja te jotka olette sen takia yksinhuoltajina,että kumppani joi ja petti teitä..olkaa vain ylpeitä itsestänne,niin minäkin olen."Ennen yksin,kuin huonon kaverin kanssa"